Lokakuun lopulla onnistuin soluttautumaan Saksassa muutamille Moselin ja Rheingaun viinitiloille. Pari aikaisempaa blogipostausta reissun tiimoilta löydät täältä ja täältä. Ensimmäiset matkapäivät nautiskelin Moselin jokimaisemista ja viimeisen reissupäivän vietin Rein-joen varrella Rheingaun viinitiluksia ihmetellen.
Matkalla Bernkastel-Kuesista Rüdesheimiin melkoisen kovaa autoradiossa soinut Udo Jürgens (tai joku muu vastaava artisti) on hyvin todennäköisesti vastuussa siitä, että onnistuin kiihdyttämään vuokrakotteroni vauhdin hetkellisesti jopa sataanviiteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ohjaamoon kantautuneen äänimaailman perusteella päättelin kuitenkin varsin vikkelästi, ettei pikku-fiestaani ehkä sittenkään ollut suunniteltu tällaisiin nopeuksiin. Loppumatkan tyydyin seurailemaan vasemmanpuoleisen ohitusliikenteen erinomaista sujuvuutta. Noin puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen autoni kökötti nätisti hotellin parkkipaikalla ja istuin taas tyytyväisesti Helenan ja Günterin auton takapenkillä, matkalla kohti Hattenheimin kylää.
Aamupäivä alkoi kierroksella Wein und Sektgut Barthin kellareiden uumenissa. Hiljattain puristettu rypälemehu aloitteli käymisprosessiaan terästankeissa ja kotiviiniharrastajillekin tuttu pulputus toimi taustamusiikkina Mark P. Barthin kertoillessa mielenkiintoisia ajatuksiaan viininvalmistuksesta sekä Wein und Sektgut Barthin toiminnasta yleensä. Tässä viinitalossa käymisprosessin halutaan tapahtuvan hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki rypäleiden aromit ja ominaisuudet saadaan siirtymään lopulliseen viiniin. Käsin kerätyistä rypäleistä perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit nauttivat pääosin noin kahden vuoden pituisesta kypsytyksestä sakan päällä. Oli hauska havaita, että Barthilla kuohuviinit myös tanssitetaan edelleen käsityönä, eikä Markilla pahemmin nokka tuhissut antaessaan työnäytettä pullojen pyörittelystä. Tilan tarhoilla alkoi sadonkorjuukin olla kalkkiviivoilla ja pääsin kellarikierroksen jälkeen maistelemaan juuri kerätyistä Riesling-rypäleistä puristettua mehua. Ruskea ja sotkuisen samea mehu ei tuoksu lainkaan viinille, mutta voin vakuuttaa, että maku on huomattavasti ulkonäköään herkullisempi.
Maisteluhuoneessa aloitettiin luonnollisesti talon kuohuviineistä. Barth valmistaa vain yhden lajikkeen kuohuviinejä. Riesling Brut tuoksui vihreälle omenalle ja sitruunalle. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkoi siitä mihin tuoksussa jäätiin, elegantti mousse siivitti hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun. Tällainen kuohuviini toimii mielestäni loistavasti aperitiivina ja sillä pääsee myös kätevästi aloittelemaan ateriaa erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokien kanssa. Kuohuviineistä yksi suosikeistani oli Pinot Rosé Brut, sataprosenttinen Pinot Noir. Tuoksun hillitty vadelmaisuus, paletilla tasapainoisesti palloillut, Pinotille tyypillinen punainen marjaisuus ja loppumaun mausteisuus miellyttivät kovasti. Normaalikokoisten pullotteiden lippulaiva Ultra, on myös Pinot Noirista valmistettu, mutta vaalea kuohuviini, jossa tulee esiin edellisiä selkeämmin tyylikästä paahteisuutta ja hiivaisuutta. Ultra on aiempiin verrattuna astetta juhlallisempi kokonaisuus. Barthin kuohuviineissä oli kautta linjan todella miellyttävä, pienikuplainen mousse, jollaiseen ei liian usein törmää Champagnen ulkopuolella, isot pisteet siitä.
Maistamistani valkoviineistä suosikeikseni nousivat Charta Riesling 2011 ja Hattenheim Wisselbrunnen Riesling Erstes Gewächs 2011. Chartan vahva ja pitkä maku yhdistyi tyylikkääseen mausteisuuteen ja mineraalisuuteen, kahdentoista ja puolen euron hintalapulla varustettuna tämä viini omaa erinomaisen hinta-laatusuhteen. Reilun parin kympin hintalappua kantava Hattenheim Wisslebrunnen oli taas astetta tyylikkäämpi kokonaisuus Rieslingille tyypillistä voimakasta aromaattisuutta ja kiehtovaa mausteisuutta. Vaikka vuoden 2011 saksalaiset Rieslingit näyttävätkin kehittyvän melko nopeasti ja monet niistä ovat melko avoimia jo nyt, on tämäkin vielä varsin nuori viini, jonka kannattaa antaa kehittyä vielä muutama vuosi kellarissa.
Nuoreksi viinintekijäksi Mark P. Barthilla tuntuu olevan harvinaisen hyvin ”homma hanskassa”. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että toimintatavat ja -linjaukset perustuvat vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja Mark pystyy perustelemaan valintojaan viininvalmistuksessa selkeillä faktoilla. Wein und Sektgut Barthilla nykyhetki ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat olevan siinä määrin hyvällä mallilla, että suosittelen kaikkia viininystäviä painamaan nimen tarkasti muistiin.
