Sandeman Porto Vau Vintage 1999 (Alko erikoiserä 35,90 €)

Kun ei ole varsinaisesti mikään makean ystävä, tulee maisteltua makeita viinejäkin hieman liian harvoin. Ja jopa siitäkin huolimatta, että aina paremman makean viinin ääressä tulee miettineeksi, miksei näitä tule korkkailtua useammin. Hinta-laatusuhdekin on monesti enemmän, kuin kohdallaan. Hyvä esimerkki herkullisesta ja laatuunsa nähden kohtuuhintaisesta vuosikertaportista on Alkon erikoiseriin saapunut Sandeman Porto Vau Vintage vuodelta 1999.

Reilun parinkymmenen vuoden ikäisen portviinin nimen “Vau” viittaa Quinta do Vaun tarhaan, jolta osa viinin rypäleistä on peräisin. Hieman jo tiilenpunan väriin taittuvassa viinissä on vivahteikas tuoksu, jossa syksyisen metsän tuoksun seurana on viikunaa, taatelia, kuivattua kirsikkaa ja pähkinää. Paketti on hyvässä tasapainossa ja taatelinen sekä pähkinäinen maku jatkuu tasapainoisena miellyttävän pitkään.

Sandeman Porto Vau Vintage 1999 on tyylikkäästi kehittynyt ja moniulotteinen vuosikertaport, joka on valmista tavaraa nautittavaksi juuri nyt. Tällaisia viinejä voi mainiosti ihmetellä sellaisenaankin, mutta kylkeen sopii hyvin mm. sinihomejuustot, pitkään kypsytetty Gruyère-juusto tai vaikkapa suklaiset ja pähkinäiset jälkiruoat. 4 / 5 staraa.

Viikon Copa – Ferreira Late Bottled Vintage 2007 9,69 € (0,375 l)

Syksyn umpitylsät sadekelit antavat joskus loistavan syyn nautiskella laadukasta suklaata tai portviiniä, joskus jopa molempia. Suklaasektorilla ehdoton suosikkini on belgialainen Neuhaus, mutta myös kotimaiset alan taitajat Chjoko ja Petris ovat osoittautuneet varsin herkullisiksi tapauksiksi. Suklaan ja viinin yhdistäminen on ollut viime vuosina järisyttävän muodikasta ja olen itsekin onnistunut kokeilemaan koko joukon enemmän ja vähemmän toimivia yhdistelmiä. Viikon Copa suosittelee suklaan kylkeen takuuvarmaa taisteluparia, portviiniiä. Puolikas pullo Ferreira Late Bottled Vintagea sopii tähänkin tilanteeseen oikein mainiosti.

Ferreira L.B.V. 2007:n sisältämät Tinta roriz-, Touriga Franca-, Touriga nacional- ja Tinta amarela-rypäleet tulevat Douron laakson tarhoilta ja varsinainen vinifikaatio on tapahtunut Quinta de Ledan viinitilalla Douro Superiorissa. Tämän jälkeen viini on siirretty kypsymään Vila Nova de Gaiaan, missä se on kypsynyt neljä vuotta tammitynnyreissä. Yleensä L.B.V.-tyyppisiä portviinejä ei ole hyödyllistä säilöä tai kellaroida, sillä valtaosan ominaisuudet ovat parhaimmillaan nuorena. Ferreira Late Bottled Vintage 2007:lle on menty lupailemaan joidenkin vuosien mittaista positiivista kehityskaarta, mutta se on iloisesti nautittavissa jo nyt. Muutamilta portviinituottajilta saatujen vinkkien perusteella L.B.V.-pullojen suljentatapa antaa jonkinlaista vihjettä säilytyspotentiaalista. Muovipäällysteisellä ”pikakorkilla” suljetut pullot on syytä juoda pois vauhdilla ja perinteisen mallisella luonnonkorkilla suljetuissa pulloissa saattaa piileskellä annos säilytyspotentiaalia.

Heti korkkauksen jälkeen viini vaikuttaa melko sulkeutuneelta kaverilta, mutta lisäaika lasissa avaa viiniä huomattavasti ja tuoksuun ilmestyy kypsiä herukoita, karhunvatukoita ja paahteisuutta. Runsas ja hedelmäinen maku pitää sisällään kypsää karhunvatukkaa, taatelia ja mausteita. Hapokkuutta löytyy kivasti ja pehmeä tanniinisuuskin tuntuu hieman ikenissä. Melko pitkä jälkimaku on lämminhenkinen ja hiukan pippurinenkin.

Copatinto suosittelee ottamaan viipymättä riittävän määrän hölkkäaskelia kohti lähintä suklaamyymälää ja liittämään samaan reissuun muutama harha-askel lähialkon portviinihyllyn ympäristössä. Tämän jälkeen on enää löydettävä mukava nojatuoli ja asiat alkavatkin olla kunnossa. (Kuvan © Alko)