Stefan Winter Riesling 2012 – 9,50€ (Viking Line)

Viking Line on valinnut hiljattain uusia laivanviinejä risteilyaluksilleen ja toista kertaa peräkkäin valkkarin kohdalla on päädytty ilahduttavasti Rieslingiin. Lähes yhtä ilahduttavalla tavalla eräs ystävällismielinen kuljetusalan yritys toimitti allekirjoittaneelle näytepullon testattavaksi. Tällä kertaa laivan valkoviiniksi valikoitunut Stefan Winter Riesling 2012 tulee Saksan Rheinhessenistä. Weingut Winter viljelee Dittelsheimin läheisyydessä yhteensä noin pariakymmentä hehtaaria, joista puolet on pyhitetty Rieslingille. Suvun viljelyperinteet ulottuvat useiden satojen vuosien päähän, mutta pelkästään viininviljelyyn on keskitytty 90-luvun alkupuolelta lähtien. Nyt maistetun Rieslingin ansiolistalta löytyy mm. spontaani käymisprosessi terästankeissa sekä pitkä sakkakypsytys.

Raikkaassa tuoksussa on sitruunaa, Granny Smith omenaa ja kalkkikiveä muistuttavaa mineraalisuutta. Paletilla lähestulkoon kuiva ja runsaan hedelmäinen viini saa mallikkaasti tasapainoa ja ryhtiä terhakasta hapokkuudesta. Pitkässä jälkimaussa yhdistyy raikkaan omenan ja sitruunan mehukkuus sekä tyylikäs mineraalisuus.

Stefan Winter Riesling 2012 on miellyttävä ja  tasapainoinen valkkari, joka tekee suoraviivaisesti sen mitä siltä odotetaan, ilman suurempia sooloiluja. Hyvä balanssi hedelmäisyyden, jäännössokerin ja pirteän hapokkuuden takaa hyvät kyydit erilaisille äyriäis- ja kalaruoille sekä vaaleille lihoille. Dokabiliteetti vaikutti olevan sen verran hyvällä tasolla, ettei sellaisenaan tissuttelijankaan tarvitse nyrpistää nokkaansa. Laivojen myymälöissä lompakko kevenee 9,50 € ja ravintoloissa 24 €. Viking Club-kortilla kuittaantuu vielä lisäalennuksia, joten stig ombord!. 3,5 / 5 staraa.

 

 

 

Ernst Clüsserath Trittenheimer Apotheke Riesling Spätlese trocken 2011

Eräänä perjantaina marketin kalatiskiltä valmiiksi perattuina saalistetut muikut kirkuivat jotain mojovaa valkoviiniä kylkeensä. Kaapista tarttui kouraan Ernst Clüsserathin Riesling Moselista.

Clüsserath viljelee n. neljän hehtaarin tarhoillaan lähes yksinomaan Rieslingiä. Näin pienillä tarhapinta-aloilla vuosituotanto pyörii siellä kolmenkymmenentuhannen pullon tietämissä. Nyt korkatun viinin rypäleet ovat etikettiin tällätyn tekstin mukaisesti kasvaneet Trittenheimin Apotheken rinteillä. Viini on saanut käydä luonnonhiivoilla omassa rauhallisessa tahdissaan ja muutoinkin kellarissa on pyritty jättämään kaikenlaiset ylimääräiset käpälöinnit väliin.

Tuoksun eturintamassa on vihreää omenaa, sitruunaa ja persikkaa. Taustalla hönkii myös mineraalisuutta, joka tuo mieleen märän rantakivikon. Lähestulkoon kuivalta paletilta löytyy nuorekasta hedelmäisyyttä räyhäkän sitruunan ja hieman iisimmän vihreän omenan muodossa. Tiukka ja runsas hapokkuus tasapainottaa hienosti runsasta hedelmäisyyttä. Paletin loppua kohden enemmän esiin työntyvä mineraalisuus pysyttelee kyydissä mukana aina pitkään ja raikkaan omenaiseen jälkimakuun saakka.

Erinomainen Moselin Riesling, jossa on rautainen yhdistelmä nuorekasta hedelmäisyyttä, terävää hapokkkuutta ja tyylikästä mineraalisuutta. Viinissä on tässä vaiheessa vielä runsaasti nuorekasta agressiivisuutta sekä konsentraatiota, joten lisäkypsytys tulee palkitsemaan kärsivällisemmän viinisiepon moniulotteisemmalla ja rauhallisemmalla paketilla. Silkes Weinkellerin valikoimista hieman alle parilla kympillä hankittuna kaiken kaikkiaan erittäin toimiva tapaus jo tässä vaiheessa. Helsingin päädyssä pyöriville tiedoksi vielä, että erilaisia Clüsserathin Rieslingejä näyttäisi löytyvän ainakin kirjoitushetkellä ravintola KuuKuun, Carelian ja Kuun listoilta. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg 19,78 €

Erityisesti ikääntyneemmissä Riesling-viineistä ajoittain nokkaan leijaileva petrolisuus on kiehtova juttu. Asian taustalta löytyy viinin ikääntymiseen liittyvä kemiallinen prosessi, jossa eräiden aineiden hydrolyyttisen hajoamisen seurauksena syntyy norisoprenoidi hiilivety 1,1,6-trimetyyli-1,2-dihydronaftaleenia (TDN). Prosessia edistävät mm. pieniksi kontrolloidut satomäärät, runsas auringonvalo ja kuivuus. Kaikki viinisiepot eivät pidä lasista leijailevaa petrolisuutta lainkaan miellyttävänä ja osa viinien parissa touhuavista pitää sitä jopa jonkinlaisena virheenä. Mikäli haluat jostain syystä totaalikieltäytyä petrolinkärystä Rieslingeissäsi, kannattaa keskittyä nuoriin sekä isompia satomääriä ja viinitarhojen kastelua sallivien alueiden tuotoksiin.

Alkon valikoimista löytyy varsin rajallisesti millään tavalla ikääntyneitä Rieslingejä, mutta jonkinlaista pientä esimakua petrolisuudesta saattaisi saada hankkimalla pullollisen edelleen perheomistuksessa olevan Willy Gisselbrechtin tilan Riesling Gran Cru Muenchbergia. Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet Ranskan Alsacessa, Muenchbergin Grand Cru-luokitellulla tarhalla, jonka maaperän pohjakerroksista löytyy vulkaanista kiveä ja hiekkaa. Rypäleet on kerätty käsin, eikä käymisprosessin kanssa ole pidetty turhaa kiirettä. Viini on kypsynyt 8 kk terästankeissa ja 4 vuotta pulloissa.

Tuoksussa on omenaa, limeä, mehiläisvahaa, lievää petrolisuutta sekä mineraalisuutta. Tuoksun aromimaailma toistuu kuivassa maussa, joka on runsas, suutuntumaltaan hieman öljyinen, mutta napakan hapokkuuden ansiosta samalla hyvin raikas. Homma jatkuu paletilla muitta mutkitta melko pitkän jälkimaun merkeissä.

Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg soveltuu hyvin loppukesän kala- tai äyriäisruuille. Runsas kokonaisuus vaatii myös ruoalta luonnetta, joten hennoimmat, vaaleista kaloista rakennetut ateriat voinee unohtaa. 3,5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Barth Riesling Brut 19,89 €

 

Kesä on monenlaisten juhlien aikaa ja sehän tarkoittaa luonnollisesti myös herkullisten kuohuviinipullojen tasatahtista ja sulosointuista poksahtelua lähimaastoissa. Kuohuviinivalinnoissa voi välillä virkistää itseään ja lähiympäristöään noin puoli metriä valtavirrasta poikkeavilla viinivalinnoilla. Esimerkiksi Saksassa onnistuvat tekemään Rieslingistään pahuksen laadukkaita ja maukkaita kuohuviinejä. Yksi hyvä esimerkki Rieslingin potentiaalista kuplajuomien saralla on monille suomalaisillekin tutun Wein- und sektgut Barthin Riesling Brut. Viinin rypäleet on kerätty käsin Hattenheimin, Hallgartenin ja Oestrichin tarhoilta. Valmistus on tapahtunut perinteisellä, eli ns. samppanjamenetelmällä ja pullojen tanssituskin hoidetaan Hattenheimissa käsityönä. Toinen käyminen pulloissa on kestänyt parin vuoden ajan.

Tuoksussa seikkailee vihreä omena, sitruuna ja aavistus persikkaa. Hedelmäinen ja raikkaan hapokas maku jatkaa tuoksun linjauksilla. Elegantti, pienikuplainen mousse johtaa lopulta hedelmäiseen ja tyylikkään mineraaliseen jälkimakuun.

Barth Riesling Brut toimii loistavasti niin aperitiivina kuin erilaisten kala- ja äyriäispainotteisten alkuruokienkin kyljessä. Viilennä huolella, kaada lasiin ja nauti. Ei siinä sen ihmeellisempiä temppuja tarvita. 4 / 5 staraa. (Kuvan©Alko)

 

 

 

Viikon Copa – J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 23,70 €

J.L. Wolf on Moselin viineistä tunnetun Dr. Loosenin viinitalon sivuprojekti Pfalzin viinialueella. Usein punaisissa housuissaan viipottava Dr. Loosenin keulahahmo, Ernst Loosen otti J.L. Wolfin tilan ohjakset käsiinsä 1996 ja alkoi ripeästi työstämään alkujaan 1756 perustettua tilaa uuteen nousuun. Forstin kylän lähellä sijaitseva Pechstein on yksi J.L. Wolfin parhaista tarhoista. Maaperässä on runsaasti basalttia, joka tuo viineihin reipashenkistä mineraalisuutta. Viikon Copaksi valikoitunut J.L. Wolf Forster Pechstein Riesling 2010 on erinomainen esimerkki siitä, miten em. mineraalisuus tulee viinissä esiin.

Tuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta sekä hiukan persikkaakin. Runsaan hapokas, pirteän raikas ja kuiva maku seikkailee pääpiirteittäin tuoksun viitoittamilla poluilla. Pieni määrä jäännössokeria (8 g/l) tasapainottaa runsasta hapokkuutta (7,5 g/l) paletilla. Pitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaisen ja erittäin mineraalisen vaikutelman.

Itse pitäisin tätä 2010-vuoden J.L. Wolf Forster Pechstein Rieslingiä vielä hetken kellarissa kehittymässä, sillä potentiaalia tässä viinissä riittää yllin kyllin. Jos välttämättä haluat korkata pullon nyt, tarvitset ehdottomasti ruokaa viinin kylkeen. Runsaat kala- tai äyriäisruuat, myös savustettuna tai grillattuna, voisivat olla hyvä strategia taistelussa viinin nuorekkaan tiukkaa ja ryhdikästä hapokkuutta vastaan.

4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Hager Matthias Riesling Kamptal Terrassen 2011 17,04 €

Viikon Copa on suositellut tähän mennessä suorastaan laittoman vähän itävaltalaisia viinejä. Asialle on siis tehtävä jotain ja nopeasti. Asiaankuuluva korjausliike saadaankin käyntiin sopivasti, kun suositusviiniksi valikoituu tällä viikolla Alkon biodynaaminen uutuus Itävallan Kamptalista.

Itävallan valkoviineistä tullee ensimmäisenä mieleen eniten tarhapinta-alaa vallannut Grüner Veltliner.  Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että maassa tehdään myös erinomaisia viinejä selkeästi vähemmän pinta-alaa vallanneesta Rieslingistä. Viikon Copaksi valikoitunut biodynaaminen Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 tulee Mollandsin kylästä, Kamptalin viinialueelta. Alueen läpi virtaavasta Kamp-joesta nimensä saanut Kamptal on yksi Itävallan arvostetuimpia valkoviinialueita ja sen tarhoilla viljellään lähinnä Grüner Veltlineriä ja Rieslingiä. Noin kahtatoista tarhahehtaaria viljelevä Hager Matthias puskee markkinoille viiniä noin 30 000 pullon vuosivauhdilla, joten mistään massatuottajasta ei todellakaan ole kyse. Tämä Riesling on käynyt terästankeissa, joissa sitä on myös kypsytetty 8 kk.

Hillitty tuoksu on pirteän raikas ja tuo esiin sitruunaa, päärynää, kypsää granny smith-omenaa ja hiukan mineraalisuutta. Kevytrakenteinen, mutta selkeäpiirteinen maku jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä. Pieni määrä jäännössokeria (8g/l) tulee esiin paletilla, mutta sopivan ryhdikäs hapokkuus tasapainottaa tilanteen tyylikkäästi. Viini jättää suuhun pitkän ja miellyttävän raikkaan päärynäisen tunnelman.

Hager Matthias Riesling Kamptal Terassen 2011 on melko kevytrakenteinen, mutta varsin maukas ja tyylikkään tasapainoinen kokonaisuus. Tästä viinistä saat miellyttävän seuralaisen esim. vaalean kalan omaa makua kunnioittaville aterioille. Alko on hankkinut pulloja 900 kpl, joten ihan loputtoman kauan ei kannata ostospäätöksen kanssa vitkutella. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Deep Roots Riesling Trocken 2011

Viiniköynnöksen kannalta lienee pääosin hyvä asia, että sillä on syvälle ulottuvat juuret. Viinintekijän syvä juurtuminen omaan alueeseensa on harvemmin sekään haittatekijä viininvalmistuksessa. Sen sijaan englanninkielisellä nimellä varustettu saksalainen viinipullo ei useinkaan ole enne mistään hyvästä. Uskottavampana pidetään sitä vanhaa tyyliä, jossa viinin nimi muodostuu kahdesta tai kolmesta, väliviivalla yhdistetystä sukunimestä ja sen lisäksi ainakin kahdesta tarhan sijantia kuvaavasta sanasta tai nimestä. Etiketin kirjasintyyliksi on perinteisesti valittu niin historiallinen versio, että sen onnistunut tavaaminen alle viiden minuutin onnistuu vain apteekkihenkilökunnalta.

Drei Winzer eli kolmen viinintekijän, Philipp Wittmannin, Jochen Dreissigackerin ja Stefan Winterin yhteisprojekti on kuitenkin ottanut riskin ja nimennyt tuotteensa jykevästi Deep Roots-nimellä. Nimi viittaa siihen, että viinin tavoitteena on ilmentää tekijöidensä sukujuuria Saksan viinitarhoihin. Varovasti voisin arvailla viinin markkinoinnin suuntautuvan Saksan ulkopuolelle. Rypäleet ovat kasvaneet Wonnegaun alueella, Rheinhessenin eteläosassa. Viiniä on säilytetty käymisen jälkeen 4 kk terästankeissa sekä vielä pulloissa 2 kk.

Tuoksusta löytyy kirpakkaa sitruunaa, raikasta vihreää omenaa ja aavistus mineraalisuutta. Runsaan hedelmäinen maku jatkaa tuoksun linjalla. Siitä erottaa pienen jäännössokerimäärän (8g/l), mutta reilu hapokkuus pitää ryhdin hyvin kuosissa. Melko pitkä jälkimaku nostaa veden kielelle.

Deep Roots on suoraviivainen, selkeäpiirteinen ja ryhdikäs Riesling, joka pysyttelee omalla mukavuusalueellaan, eikä sorru ylimääräisiin kikkailuihin. Deep Roots ei ole tajuntaa räjäyttävän hienostunut tai moniulotteinen tapaus, mutta tällä hintalapulla varustettuna mielestäni erittäin hyvä ostos. Kokkaile kylkeen vaikka kanawokkia. (Kuvan © Alko)

Matkalla Moselissa – Clemens Busch

Tämänkertaisen Moselin reissun viimeinen tilavierailu vei minut Pünderichiin. Joitakin kymmeniä kilometrejä sekä yhtä salviateemukillista myöhemmin edessäni näkyi hiljainen joenmutka, jonka vastarannasta nousivat jyrkästi Marienburgin rinteet. Samaisilta rinteiltä Rita Busch kiirehti kesken sadonkorjuupuuhien ottamaan vierailijoita vastaan ja kertomaan Clemens Buschin viineistä ja toiminnasta.

Clemens ja Rita Busch ottivat viinitilansa haltuun 1986, mutta tilan historian tiedetään ulottuvan ainakin 1800-luvun alkumetreille. Clemens Busch on sertifioitu luomutuottaja ja noudattaa myös biodynaamisia viljelyperiaatteita. Näissä olosuhteissa ja näillä leveyspiireillä viininviljely on riittävän haasteellista ihan millä menetelmällä tahansa, joten voin vain nostaa hattua samalla, kun pähkäilen kuinka paljon hikipisaroita ja harmaita hiuksia luomutouhu ja biodynaamisuus tällaisessa paikassa saa aikaan. Clemens Buschin tarhojen maaperässä on syvälle ulottuvia kerroksia erilaisia liuskekiviä, kuten esim. blau schiefer, grau schiefer ja roten schiefer. Tarhoilta käsin kerätyistä rypäleistä puristettu mehu käytetään viiniksi villihiivoilla ja viinien valmistuksessa hyödynnetään erityisen pitkää hiivakontaktia. Yllätyksekseni kuulin, että jopa 60 % tuotannosta menee vientiin.

Oli todella mielenkiintoista maistaa vierekkäin grau schiefer- ja roten schiefer-tarhojen rieslingejä ja todeta kuinka erilaisia ne olivat luonteeltaan. Itse pidin himpun verran enemmän 8,9 g/l jäännössokeria sisältäneestä Riesling Vom Roten Schieferistä, jonka raikkaus, moniulotteinen mausteisuus ja kiehtovan syvä mineraalisuus veivät maistelijaa kuin litran mittaa. Maistelun yksi ehdottomista kohokohdista oli vuoden 2010 Marienburg 1. Lage Fahrlay-Terassen Riesling. Tämän todellisen huippuviinin tuoksussa pirteät sitruunat ja omenat saivat seurakseen intensiivistä mausteisuutta, huikean kiehtovaa mineraalisuutta ja loistavan happosektorin. Yksinkertaisesti yksi parhaista maistamistani Moselin Rieslingeistä ikinä.

Vierailun aikana minuun teki suuren vaikutuksen Rita Buschin tervehenkinen vaatimattomuus, vaikka laseihin kaadettiin tasaiseen tahtiin toinen toistaan huikeampia viinejä. Ritan tarinoista oli aistittavissa Clemens Buschin vahva kunnioitus luontoa ja ympäristöä kohtaan sekä usko omaan tekemiseen. Kaikki tämä toiminta on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos lasissa puhuu puolestaan ja palkitsee varmasti myös tekijänsä.

Matkalla Moselissa – Von Othegraven

Matkani Moselin varrella jatkui Mülheimista kohti Kanzemia ja Von Othegravenin viinitiluksia. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, Von Othegravenin kohdalla käyskennellään itse asiassa Saar-joen varrella, jonka kaikki toki tunnistavat Moselin sivujoeksi. Von Othegravenin omistaa Günther Jauch ja toimtusjohtajana sekä kellarimestarina häärii Andreas Barth.

Perille päästyämme tilanhoitaja Swen Klinger pisti putiikin pulloja riviin, alkoi kaatelemaan viiniä laseihin ja huolehti siinä samalla juuri puristetun rypälemehun siirtymisestä oikeaan paikkaan jatkoprosessointia varten. Parin ensimmäisen Rieslingin jälkeen mielenkiintoni pamahti kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin, sillä Swen tiedusteli halukkuuttani ottaa Kuppia. Enpähän ollut näin loistavaa ehdotusta koskaan aikaisemmin viinitilalla kuullutkaan! Kajautin myönteisen vastaukseni ilmoille viivyttelemättä ja kotvan kuluttua sain kuulla, että lasiini oli juuri loroteltu Wiltinger Kupp-tarhoilta peräisin olevaa viiniä vuodelta 2011. Tämä ”Kupp” Riesling Kabinett 2011 oli hyvä osoitus Kabinett-luokan Rieslingin kyvystä yllättää laadullaan; raikas ja hedelmäinen tapaus, jota ryhdikäs hapokkuus piti tiukasti otteessaan.

Kun Kuppia oli otettu riittävästi, sain lasiini vuoden 2011 Kanzemer Altenberg Riesling Groβes Gewächsiä. Nurkan takana jyrkästi nousevilta Altenbergin rinteiltä tulevan viinin suosiollisella avustuksella päästiinkin jo hyppäämään Moselin/Saarin Rieslingien huipputasolle. Nuorekkaan ja vielä hieman sulkeutuneen tuoksun takana piileskellyt upea paketti syvää mineraalisuutta, raikasta sitrusta ja omenaa alkoi jo näyttää kynnen kärkiään paletilla. Swen arveli viinin pääsevän ainakin hyvin lähelle huippukuntoaan noin kolmen vuoden iässä.

Ennen reissun seuraavan pikataipaleen alkua ehdittiin onneksi vielä ottamaan kunnon hymyt naamalle vuoden 2004 Bockstein Spätlesen toimesta. Varsin herkullista tavaraa, johon vuosien lisäikä oli kehittänyt lapiokaupalla syvyyttä ja moniulotteisuutta.

Von Othegravenin viinejä himoitsevia joudun masentamaan kertomalla, että jutun kirjoitushetkellä näitä ei sitten notku Alkon hyllyillä missään muodossa. Helposti mieliin painuvaa modernia etikettiä on siis bongailtava jostain muualta.

Matkalla Moselissa – Weingut Becker-Steinhauer

Jostain kumman syystä satun osumaan paikkoihin, joihin kehkeytyy yllättävän huono tai muuten vaan poikkeuksellinen sää vierailuni ajaksi. Niinpä en voi väittää olleeni puulla päähän lyöty, kun lokakuisena maanantaiaamuna kuulin Bernkastel-Kuesissa olevan vuodenaikaan nähden kylmempää, kuin vuosikymmeniin. Viikko tai kaksi takaperin vallinnut t-paitakeli oli yllättäen muuttunut hyytäväksi nollakeliksi, jep jep.

Kierrokseni Moselin viinitiloilla sai alkunsa, kun hyppäsin hetkeä myöhemmin Helenan ja Günterin kyytiin, suuntanamme Mülheim ja Becker-Steinhauerin viinitila. Vuonna 1758 perustettu Becker-Steinhauer on edelleen saman perheen omistuksessa ja nykyään johtohahmona häärivä Karsten Becker viljelee yhdeksää omaa tarhahehtaariaan Braunebergin ja Zeltingenin välimaastoissa, noin 15 km säteellä Mülheimin ”konttorilta”. Omien tarhojen lisäksi tila käyttää jonkin verran sopimusviljelijöiden rypäleitä. Rypälelajikkeista pääroolissa kekkuloi luonnollisesti Riesling, mikäpäs muukaan. Tilan filosofiana on ollut pyrkimys maksimoida rypäleiden laatu jo tarhoilla, ylimääräisiä kikkailuja vältellen ja luontoa kunnioittaen. Viininvalmistuksessa pyritään sitten saamaan se tarhoilla saavutettu korkea laatu siirrettyä pullon sisään, lopulliseen tuotteeseen.

Muutaman pihamaalla suoritetun huhuilun jälkeen Karsten Becker nousi kellarin uumenista päivänvaloon ja otti vierailijat lämpimästi vastaan. Yöllä oli päästy jopa kuuteen pakkasasteeseen ja Karsten oli tietysti kömpinyt aamuyöllä tarhoilleen poimimaan rypäleitä. Kuuden asteen pakkanen ei aivan vielä riittänyt jäädyttämään rypäleitä eisweinin tekoa varten, mutta aamuyön tunteina kerätyistä sohjoisista rypäleistä puristunut makea ja konsentroitunut mehu tulisi päätymään todennäköisesti vallan mainioksi auslese-viiniksi. Pakkasukkeli onkin näihin aikoihin vuodesta varsin tervetullut kyläilijä tarhoilla.

Siirryimme maisteluhuoneeseen ja aloittelimme kulauttelua luonnollisesti tilan kuohuviineillä. Maistelun sai aloittaa feminiinisempi ja kevyempi Riesling Brut, jonka raikas hedelmäisyys ja tyylikäs mineraalisuus olivat oikein mukavassa tasapainossa keskenään. Jatkoa seurasi tässäkin blogissa suositellun Riesling Sekt Extra Trockenin muodossa. Tämä Einsteinin kuvaa etiketissään kantava kuohuviini on edelliseen nähden selkeästi runsaampi, maskuliinisempi ja hippusen makeampi. Sitrushedelmien lisäksi joukkoon liittyi nyt enemmän trooppisia komponentteja. Molemmat ovat varsin mainioita esimerkkejä siitä, miten loistavaa kuohuviiniä Riesling-rypäleistä saadaan aikaan.

Seuraavaksi joudun kyllä paljastamaan, että paria viiniä myöhemmin Karsten halusi tarjota minulle Carlsbergia. Olin juuri saanut tietää, että Becker-Steinhauerilla on yksinoikeus Carlsbergiin Moselissa. Miten niin hämmentävää? Luojan kiitos pöytään ei kuitenkaan kannettu tölkkikaupalla sitä keskinkertaista, vihreään etikettiin naamioitunutta markettikaljaa, vaan jälleen kerran maukasta Rieslingiä. Carlsberg on nimittäin Becker-Steinhauerin omistuksessa oleva pieni tarha, jolla on historiallisen arvonsa vuoksi, pienestä koostaan huolimatta, poikkeuslupa kantaa omaa tarhanimeään etiketissä. Veldenzer Carlsberg Riesling Spätlese Feinherb 2010 oli toisaalta myös erinomainen esimerkki siitä, että yleisesti ottaen Euroopassa huonon maineen saanut 2010-vuosikerta on Moselissa monien upeiden ja pitkän kehityskaaren omaavien viinien vuosi. Upea sekoitus sitruunaa, persikkaa ja hienostunutta mineraalisuutta yhdistyi todella mahtavaan hapokkuuden ja jäännössokerin (19 g/l) yhteispeliin. Tilalta ostettuna 7,50 euron hintaan viini on todellinen timanttilöytö.

Kun kerran hyvään vauhtiin oli päästy, ei ollut mitään syytä estää Karstenia lorottelemasta laseihin yhä makeampia viinejä. Vuoden 2010 Zeltinger Schlossberg Riesling Auslese suoritti kiitettävällä tavalla suun sokerireseptorien kalibroinnin ja valmisteli maistelijaa todelliselle viinielämykselle.

Tyylikkäästi ikääntynyt vuoden 1994 Brauneberg Juffer Riesling Auslese oli nimittäin huikeassa vedossa ja kannustaa kyllä jemmailemaan omiakin Riesling-pulloja hieman pidempään kellarin nurkassa. Mukava maistelutuokio päätettiin arvokkaasti vuoden 2009 Mülheimer Sonnenlay Riesling Eisweiniin, jonka huikean moniulotteinen hunajaisuus ja marmeladisuus johti karkeasti arvioituna noin sadan vuoden pituiseen hienostuneeseen jälkimakuun.

Maistelun lomassa käydyissä keskusteluissa Karsten Beckeristä huokui aito innostus ja sitoutuminen omaan työhön, mikä oli myös selkeästi maistettavissa laseihin kaadetuissa viineissä. Kaiken sen vaatimattomuuden ja rentouden takaa löytyi myös ilahduttavalla tavalla terve ylpeys omista viineistä, juuri niin kuin pitääkin.

Tutustumisen Becker-Steinhauerin viineihin voit aloittaa sujauttamalla ostoskassiin Alkon kuohuviinihyllystä sen vihreän pullon, jossa on Einsteinin kuva etiketissä, suosittelen.