Viinibloggaajien yhteispostaus – Sokkopullo

Viinibloggaajien yhteispostaukset saivat jatkoa, kun idea jatkojalostui sokkopullohommiksi. Porukalle lähetettiin Vindirektin toimesta etiketitön ja tunnisteeton sokkopullo maistettavaksi. Ajatuksena on jälleen havainnollistaa, kuinka eri bloggaajien tuottamat viinikuvaukset eroavat toisistaan ja kuinka subjektiivista viiniarvioiden objektiivisuus loppujen lopuksi onkaan. Kaikkien mukana olleiden oli määrä maistella viini, julkaista siitä arvio samalla kellonlyömällä ja myös esittää jonkinlainen arvaus viinin alkuperästä sekä rypälekoostumuksesta. Linkit muiden bloggaajien kirjoituksiin löytyy postauksen lopusta ja heti, kun maahantuoja paljastaa viinin, lisään sen postaukseen.

IMG_20151207_200353[1]Tuoksussa kirsikkaa, mustaherukkaa, savua, pippurisuutta ja hiukan muutakin yrttisempää mausteisuutta. Pienen hengittelyn jälkeen viinistä löytää myös hieman tammen aromeja. Paletilta löytyy melko täyteläinen, kirsikan ja mustaherukan tunnelmissa jatkava, sekä hedelmäisyytensä mukavan tiukassa kontrollissa pitävä viini. Hapokkuutta löytyy sopivasti, vaikkei mitenkään yltiöhapokkaasta viinistä kyse olekaan. Pidemmällä purskuttelulla saa esiin suhteellisen selkeääkin tanniinisuutta, joka jää kevyesti jylläilemään ikeniin. Tarjoilulämpötilan noustessa alkoholisuus nostaa hiukan päätään, joskaan ei erityisen häiritsevästi. Jälkimaussa korostuu pippurinen ja yrttinen klangi.

Ihan mukava, hiukan main streamista poikkeava ja aavistuksen rosoinen tapaus. Kiehtova mausteisuus antaa lisää potkua ja luonnetta, vaikkei viini mitenkään erityisen moniulotteiseksi ylläkään. Hedelmäisyys pysyy hyvin kontrollissa ja riittävä happo- sekä tanniinisektori auttavat saavuttamaan melko hyvän tasapainon. Toiminee mainiosti yrteillä maustetuille riistaruoille. 3,5 / 5 staraa.

Mutta mikä ihmeen viini tämä voisi olla? Pippurisuus ja savuisuus kohdistavat ajatuksia vahvasti Syrah’n suuntaan. Hyvin kontrollissa pysyvä hedelmäisyys, uutoksen ja konsentraation kohtuullisuus sekä suhteellisen runsas mausteisuus johdattelisivat vanhaan maailmaan. Melko maltillinen hapokkuus ja ajoittain päätään nostava alkoholisuus taas uuteen maailmaan. Viini on kuitenkin kokonaisuutena melko epätyypillinen uuden maailman viiniksi ja kun tyylillisesti ollaan vahvasti vanhan maailman meiningeissä, päädyn sijoittaamaan viinin Ranskaan, Rhônen pohjoisemmille apellaatioille; esim. Crozes-Hermitage tai joku sen vähemmän tunnetuista lähialueista voisi olla lähellä totuutta.

Edit: Sokkopulloksi paljastui Syrah hieman viileämmältä alueelta Chilestä, eli Leyda Single Vineyard Canelo Syrah. Rypälelajike meni siis oikein, mutta paikannus synkästi metsään 🙂

Klikkaa muoden bloggaajien arvioihin tästä: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Rypäleistä Viis!, Veni vidi viiniViinihullun päiväkirja, Viinikartta, Viiniministeri

 

#viiniblogimiitti ja Pieropan Calvarino 2012

Jo perinteeksi muodostuneet viinibloggaajien kokoontumiset saivat jatkoa vuoden 2015 puolella, kun vuoden ensimmäinen #viiniblogimiitti pidettiin Helsingissä. Päivällä teimme täsmäiskun Helsinki Distillery Companyn tiloihin ja saimme Séamus Holohanilta erinomaisen esittelyn tislaamon toiminnasta. Koko paikasta huokui todella suuri innostus ja tekemisen meininki. Uskaltaisin veikata, että tämän putiikin tisleistä kuullaan maailmalla vielä isomminkin.

IMG_20150321_163443[1]

Päivä jatkui alkuillasta Nomad Cellarsin uudenkarheissa tiloissa perinteisen sokkopullomaistelun merkeissä. Jälleen kerran lasit täyttyivät mielenkiintoisista viineistä. Tällä porukalla suurin osa viineistä tuppaa olemaan enemmän ja vähemmän kuriositeettitason tavaraa, joten niiden tarkka paikallistaminen ja tunnistaminen on lievästi sanottuna haastavaa. Näin siis kaikille muille, paitsi Viinihullun päiväkirjan Otolle, joka naulasi tanniinisen Sagrantino Montefalcon noin viidessä sekunnissa! Itse raahasin pöytään perinteikkäämmän tuottajan Soavea eli Pieropan Calvarinon vuodelta 2012. Koska tapana on ollut kaadella viinit omista pulloistaan folioon käärittynä, Soavelle epätyypillisen korkea ja kapea pullo oli oiva lisähämäys porukalle. Odotetusti arvaukset ajautuivatkin alkuun Saksan ja Alsacen suuntaan. Sitrusta, mineraalisuutta, hentoa kukkaisuutta, pientä makeanoloista mausteisuutta. Paletilla hedelmäisyyttä tasapainottaa hienosti napakat hapot ja tyylikäs mausteisuus. Soave-sektorin kärkikastia. Päivän muuta antia näkyy allaolevassa kuvassa.

20150329_203746[1]

Ilta jatkui Groteskissa ähkyn partaalle. Porukalle tällättiin eteen menu, joka piti sisällään mm. ilmakuivattua ankanrintaa, talon pancettaa, grillattua briossia ja talon créme fraîche, Big Green Egg-grillattua black angus entrecôtea, triplafritattuja ranuja sekä suklaakakkua jäätelön kera. Lasiin lorisi matkan varrella Weszeli Grüner Veltliner, Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2012, Becker “B” Spätburgunder 2011, Banfi Summus 2003. Lopuksi paletin puhdistajana Pol Roger Resérve Brut. Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Reseptitaivas, Rypäleistä Viis, Viinillä, Wine and Finland, Wineserver

20150323_112357[1]