Skip to content

RANSKA

Pari hyvää rapuviiniä

Rapukausi on hyvässä vauhdissa ja jostain syystä on unohtunut postata tämän vuoden rapuviinisuosituksia blogin puolelle. Pari varsin hyvää kandidaattia osui kuitenkin sopivasti kohdalle, joten ei muuta kuin viiniä lasiin ja saksiniekkoja pöytään! Jackson Estate Stich… 

Enemmän kuin upea viini – Albert Bichot Vosne-Romanée 1969

Kun omaan ikämittariin oli paukahtamassa ensimmäistä kertaa nelosella alkava tasaluku, oli aiheellista pohtia jotain päräyttävämpää korkkailtavaa. Omalla vuosiluvulla varustettua pulloa ei ollut jemmassa, eikä innostus riittänyt hankkimaan mitään pulloa pelkästään muutaman numeron takia. Näin ollen… 

Kolme kertaa Negrette – Château la Colombière

Kerroin blogissa jo aiemmin hurahtaneeni kohtuullisen syvällisesti Pariisin Divvinosta löytämääni Negrette-punkkuun. Innostuksen täpinöissä haalin käsiini myös Toulousen nurkilla sijaitsevan AOC Frontonin apellaation Negretteä. Haaviin tarttui kolme Château la Colombièren punkkua; Vinum 2013, Coste Rouge 2009… 

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon.…