Punaviini Galician kaakkoisnurkasta – Gargalo Mencia & Arauxa 2013

Pysytellään vielä hetki edellisen postauksen jäljillä Galiciassa, mutta vaihdetaan alue Ribeiroa tuotannollisesti huomattavasti pienempään Monterreihin. Portugalin rajan tuntumaan asettuva Monterrei on Galician lämpimimpiä viinialueita ja näin ollen myös punaviinien volyymi nousee noin puoleen valkoviineistä. Alkukevään Barcelonan reissulla löysin marketin hyllyltä Gargalon Mencia & Arauxaa vuodelta 2013 ja pullo joutui korkkauksen uhriksi kotioloissa myöhemmin keväällä.

Gargalo on muoti- ja kosmetiikkabisneksessä menestyneen Roberto Veriñon 90-luvun alussa perustama tila Monterreissa. Herran vanhemmat ovat olleet viininviljelyn kanssa tekemisissä Ribeira Sacrassa, joten aivan outo aluevaltaus ei ole ollut kyseessä. Viljelyksiä on noin 8 hehtaarin alueella Castillo de Monterrein kupeessa.

Gargalo sViini on puristettu käsinpoimituista Mencia- ja Arauxarypäleistä. Viimeksi mainitun kohdalla luulin vielä etikettiä tihrustaessa bongaavani uuden paikallisen lajiketuttavuuden, mutta nimi paljastuikin Tempranillon paikalliseksi kutsumanimeksi. Tarkempaa rypäleiden keskinäistä suhdetta en nyt onnistunut löytämään, mutta alueen sääntöjen mukaisesti Menciaa (ja/tai Merenzaoa) on oltava punaviineissä vähintään 60 %. Viiniä on kypsytetty puoli vuotta terästankissa. Vuosituotanto 7000 pulloa.

Tuoksusta löytyy nuorekas setti vadelmaa, mustikkaa, tummaa kirsikkaa ja kevyttä mausteisuutta. Suussa keskitäyteläisen ylärajoille asettuva viini on pehmeä paketti kypsähköä, mutta silti melko raikasta hedelmäisyyttä. Maku kulkee selkeästi tuoksun luomissa tunnelmissa. Tanniinisektori on kypsänpehmeää sorttia ja hapokkuuttakin riittää melko mukavasti pitämään kypsää hedelmäisyyttä aisoissa. Alkoholitaso jää jälleen ilahduttavasti 12,5 % tasolle.

Gargalo Mencia & Arauxa on mutkaton, helposti lähestyttävä ja pehmeä viini. Erityisen syvällisiin ulottuvuuksiin se ei yllä ja jäinkin hieman kaipaamaan Mencialle tyypillistä luonteikkuutta sekä happojen vahvempaa grippiä. Joka tapauksessa viini edustaa hyvää dokabiliteettia, eikä siitä löydy mitään varsinaisia ongelmia. Pullo kulauteltiin onnistuneesti uunissa paahdettujen ja oliiviöljyllä sekä merisuolalla maustettujen kukkakaalilastujen kanssa. 3 / 5 staraa.