Sutherland Riesling 2012 – 11,90 €

Kuinka ollakaan, viime lauantaina käteeni tuupattiin lasillinen valkoviiniä ja sain haasteen tunnistaa sen sokkona. Suurena Nikke Knatterton-fanina otin toki haasteen vastaan – johtopäätös! Mikäpä nyt olisi hauskempaa lauantaiviihdettä, kuin viinien maistelu sokkona. Eikä toki sovi aliarvioida myöskään itsensä nolaamisen jaloa taidearvoa.

Lukitsin rypälelajikkeen jokseenkin välittömästi, koska se tuntui tuoksun perusteella helpolta nakilta. Selkeästi esiin noussut petrolisuus, vihreät omenat, päärynät ja sitruunat viittasivat vahvasti Rieslingiin. Viinin viherkeltaisesta väristä pystyi päättelemään viinin olevan todennäköisesti suhteellisen nuori, mutta tuoksun petrolisuus ei rohkaissut veikkailemaan aivan viimeisimpiä vuosilukuja. Arvaus muutaman vuoden ikäisestä viinistä lukitukseen. Kypsän aromaattisuuden ja melko runsaan rakenteen vuoksi suljin Saksan ja Itävallan pois kuvioista ja hetken Alsace-pohdiskelun jälkeen parkkeerasin maantieteellisen sijainnin uuden maailman puolelle. Maata piti vielä pohtia. Vaikka viini ei yltynytkään esittämään suoranaisesti mitään järisyttävää moniulotteisuutta, sen lajikkeelle tyypillinen aromiprofiili, hyvä tasapaino jäännössokerin ja napakan hapokkuuden välillä sekä pitkä jälkimaku viittasivat laadukkaaseen pullotteeseen. Ajatukset ohjautuivat ennemmin tunnettuihin ja perinteikkäisiin uuden maailman viinimaihin, kuin johonkin kuriositeettitason “kuralandiaan”. Asettelin vahvimmiksi ehdokkaiksi Australian ja Etelä-Afrikan, hetken aivoriihen jälkeen lisäsin pudotuspeliryhmään jokeriksi myös jonkin viileämmän alueen Chilessä. Valinta oli pirun vaikea, mutta pakollinen ja päädyin lukitsemaan Australian.

Lopputuloksena rypälelajike oikein, ikä joten kuten sinne päin ja myös uuden maailman tunnetumpi viinimaa osui sinällään. Australia läiskähtikin sitten vaivaiset 10000 km pieleen. Pulloksi paljastui lopulta Alkon vakiovalikoimaan hiljattain pölähtänyt Etelä-Afrikkalainen Sutherland Riesling 2012, joka ei kyllä ollut lainkaan hassumpi viini. Kun vielä hintalappulukemat asettuvat varsin mukavalle tasolle, voi todeta rahoille tulevan vastinetta. 3,5 / 5 staraa.