Mikä ihmeen Lemberger? – Wachtstetter Felix Lemberger Trocken 2012

Vaikka Saksa onkin maailman kolmanneksi suurin Pinot Noir-tuottaja, ei suuri yleisö juurikaan miellä Saksaa punaviinimaaksi. Tilanne on siinä mielessä ymmärrettävä, että Ahria ja Württembergiä lukuunottamatta kaikki Saksan viinialueet tuottavat selkeästi enemmän valkoista kuin punaista ja pelkästään Rieslingin osuus on noin viidennes viljelyalasta. Saksan punaisissa Spätburgundereiden lisäksi huomio kannattaa kiinnittää erityisesti Württembergin Lembergereihin (Lemberger = Itävallassa Blaufränkisch ja Unkarissa Kékfrankos). Koko Saksassa Lembergerin osuus yltää vain pariin prosenttiin, mutta Württembergin 1700 ha kattaa oman alueensa tarhoista jopa 15%. Hehtaarilukemastakin voi jo päätellä, etteivät tuotantomäärät aivan valtaisia ole, joten Lembergereitä osuu tutkaan vähän turhankin harvoin.

IMG_20161130_203722Yksi mainio lajinsa edustaja on jokunen tovi sitten korkkaamani Wachtstetterin Felix Lemberger 2012. Pfaffenhofenissa, Heilbronnin lähettyvillä tarhojaan viljelevä Rainer Wachtstetter hyppäsi perheensä viinitalon hommiin 90-luvulla ja otti loputkin ohjat käsiinsä 2000-luvun alussa. Talon vuosituotanto on nykyään noin 110000 pulloa, joista kolmannes on Lembergeriä. Wachtstetterin viineissä ei suosita liikoja suodatuksia ja punaviinien tammikypsytykset hoidetaan asiallisen kontrolloidusti. Pfaffenhofenin tarhoilta tuleva Felix sijoittuu VDP:n laatuluokituksessa Ortswein-kategoriaan eli kyse on ns. kyläviinistä.

Tuoksua dominoi lähinnä punainen marjaisuus, vaikka vähän tummempaakin sävyä tuntuu olevan mukana. Marjaisuuden lisäksi esille nouseee pippurinen mausteisuus sekä yrttisyys. Keskitäyteläinen viini on ryhdikkään hapokas ja pientä kypsien tanniinien puristelua tuntuu ikenissä. Pitkässä jälkimaussa on yrttinen meininki.

Wachtstetter Felix Lemberger 2012 on mainio ja laadukas esimerkki Württembergin Lembergereiden perusluonteesta. Viinistä löytyy hiukan enemmän konsentraatiota, kuin Itävaltalaisissa Blaufränkisch-serkuissa yleensä tapaa, mutta punasävytteisellä ja raikkaalla hedelmällä silti mennään, yrttien ja mausteisuuden säestäessä taustalla. Saksassa noin 12 euron hintalappua kantava viini ei toki yllä aivan mahdottomiin syvyyksiin tai ulottuvuuksiin, mutta kaikki palikat on nätisti paikallaan ja tasapaino hyvällä mallilla. 3,5 / 5 staraa.

Turkkia uuden maailman tyyliin – K of Kapadokia 2012

Turkkilaisten viinien maistelu on vuosien varrella jäänyt suhteellisen vähiin, mutta pieneenkin maistelujoukkoon on mahtunut ihan mielenkiintoisia tapauksia. Ehkä kirkkaimpana tähtenä todella upea Chamlija Papaskarasi 2013. Ja jos ei muuta, niin ainakin paikkallislajike Öküzgözü (=häränsilmä) on jäänyt pysyvästi mieleen, eikä vähiten hassunhauskalta kuulostavan nimensä ansiosta. Lisätäkseni turkkilaisten viinien kokemuspohjaa, korkkailin eräiden kesäisten arkigrillailujen lomassa pullollisen Öküzgözü- ja Bogazkere-blendiä Turkin Kappadokiasta. Viinin tuottanut Kocabag on perustettu 1972 ja ensimmäiset viinit ovat heilahtaneet markkinoille 1986. K of Kapadokia on viini, jolla on haluttu tuoda paikallisia lajikkeita ja viinintekemistä esiin kansainvälisesti kiinnostavalla tavalla. Etiketissä näkyvä kuumailmapalloilu on kuulemma hieman yleisempikin harrastus viinin kotikonnuilla.

K of KapadokiaHeti ensinuuhkaisusta lähtien on selvää, että viini pelaa peliään uuden maailman tyylillä, siinä määrin muhkean kypsää ja konsentronoitunutta hedelmää on tarjolla. Esiin nousee niin tuoksussa, kuin paletillakin lähinnä karhunvatukkaa, herukkaa ja luumua. Pieni määrä mausteisuutta hääräilee taustalla. Hapokkuutta on kohtuullisesti ja tanniiniosasto on siloitellun pehmeää ja kypsää.

K of Kapadokia on hyvin ja insinöörimäisen siististi tehty viini, josta pehmeäntäyteläisen punaviinisektorin ystävät löytävät takuukivan kaverin. Kun tuottajan tavoitteena on ollut suurempi kansainvälinen huomio, lienee lähestymistapa tietystä näkökulmasta syynättynä looginen. Konsentroitunut, muhkea ja hieman yksiulotteinenkin hedelmäisyys vaikuttaa kuitenkin lakaisevan maton alle suuren osan viinin persoonallisuudesta, eikä myöskään missään vaiheessa tule esiin tunnetta siitä, että kyseessä olisi juuri nimenomaan turkkilainen punkku. Viinin kanssa syötiin grillattua entrecôtea sekä uunissa paahdettua kukkakaalia, eikä siinä kombinaatiossa ollut kyllä pahemmin moitteen sijaa. 3 / 5 staraa.

Uusia tuulahduksia Torosta? – Cachito Mio 2012

Vaikka Espanjan Castilla y Leonissa sijaitsevan D.O. Toron viinit eivät ole kaikkein kirkkaimpaan maailmanmaineeseen nousseetkaan, on hohto riittänyt houkuttelemaan uusia toimijoita alueelle tasaiseen tahtiin. Uudempien tulijoiden joukossa on ollut tyypilliseen tapaan runsaasti isompien tuottajaryhmittymien sivuprojekteja, mutta mukaan on mahtunut myös jokunen hieman pienemmänkin kaliberin toimija. Uudet tekijät tuovat usein tullessaan myös uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja, mikä on pidemmän päälle virkistävä asia koko alueen kehityksen kannalta. Maistelin vuoden 2014 Alimentaria-messuilla vähintään kohtuullisen määrän Toron punkkuja ja täytyy harmikseni todeta, että melko harva uusi tuttavuus onnistui herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Ainakin yksi selkeästi tunnistettava ongelma on viinien todella pienet keskinäiset tyylierot, jolloin perättäin maistetuista viineistä muodostuu vain tasapaksua massaa. Onneksi sentään vanhat hyviksi todetut tuottajat erottuivat massasta edukseen.

20150212_101542Yksi tuoreempia hengähdyksiä puhaltelevista uusista tuottajista on La Casa Maguila, jonka tavoitteena on ravistella alueen viinien robustia, tanniinista ja tammistakin mainetta. Tuottaja tavoittelee viineihinsä raikkaampaa hedelmäisyyttä, tiukempaa hapokkuutta sekä vähemmän tammisia aromeja.

Cachito Mio on 100%:nen Tinta de Toro yli 50-vuotiaista köynnösten rypäleistä. Kypsytys on kestänyt 5 kk amerikkalaisessa tammessa. Viini on puettu kiehtovaan ja alueelle vähemmän perinteiseen etikettiin, joka samalla kertoo tuottajan markkinoiden painottuvan 70%:sti Espanjan ulkopuolelle.

Cachito Mio onnistuu hyvin tavoitteessaan välttää tammiset aromit, eikä viinin tuoksusta löydykään merkkejä oikeastaan minkäänlaisista puutöistä. Kokonaisuus on melko turvallinen ja perusvarma esitys; muhkeata tumman kirsikan ja karhunvatukan sävyttämää hedelmää vähintään riittävällä konsentraatiolla varustettuna. Hapokkuus pysyy suhteellisen mukavalla tasolla, mutta tanniinisektorin tuki näin rotevalle hedelmälle jää ehkä hiukan vaisuksi. Ehkä se on ollut jossain määrin tarkoituskin? Omassa suussani kesy tanniinisuus vie kuitenkin ryhdistä kaivattua särmää. Muutoin palaset ovat kyllä ihan mukavasti paikallaan ja Cachito Mio omaakin varsin mainiot edellytykset erilaisten grillattujen liharuokien kesyttäjäksi. Hinta pyörii nettikaupoissa noin 12-15 € haarukassa. 3 / 5 staraa.

 

Chateau Belá Riesling 2012 – 18,80 €

Viini Slovakiasta voi lähtökohtaisesti tuntua hieman oudolta, mutta ainakin pari omaa aikaisempaa kokemusta maan valkoviinin parissa ovat olleet varsin positiivisia. Luottamusta ei tämän pullon kohdalla ainakaan horjuta se seikka, että homman takana on legendaarinen Egon Müller, jonka Moselin tuotanto on  saavuttanut jotakuinkin legendaarisen maineen.

Viinin tuoksu on varsin tyypillistä Rieslingiä. Vihreätä omenaa, persikkaa, mineraalisuutta ja pientä kalkin vivahdetta. Viinin rakenne on paksu ja liikehdintä lasissa raskasliikkeistä. Melko runsas maku seuraa nätisti tuoksun fiiliksiä ja pieni määrä jäännössokeria on erinomaisessa tasapainossa tiukan hapokkuuden kanssa. Viiniin on saatu sellaista saksalaisen Rieslingin syvyyttä, jota tuntuu olevan vaikea saavuttaa muualla. Alkoholia on etiketin mukaan jopa 14 %, mutta suureksi yllätykseksi se ei aivan älyttömästi tunnu, lukuunottamatta pientä kulautuksenjälkeistä lämmöntunnetta.

Chateau Belá on siis tasapainoinen, maukas ja hyvin pitkälti saksalaistyyliseen lopputulokseen nojaava slovakialaisriesling. Hintalapun vajaa yhdeksäntoista euroa voi tuntua tiukalta, mutta viini tarjoaa vastineeksi varsin tasokkaan ja huolella tehdyn paketin. Ehkä on hyvä myös muistaa, etteivät Egon Müllerin Moselin pullotkaan mitään edullista tavaraa ole. 4 / 5 staraa, pienellä varauksella korkean alkoholipitoisuuden suhteen. (Kuvan © Alko)

Sutherland Riesling 2012 – 11,90 €

Kuinka ollakaan, viime lauantaina käteeni tuupattiin lasillinen valkoviiniä ja sain haasteen tunnistaa sen sokkona. Suurena Nikke Knatterton-fanina otin toki haasteen vastaan – johtopäätös! Mikäpä nyt olisi hauskempaa lauantaiviihdettä, kuin viinien maistelu sokkona. Eikä toki sovi aliarvioida myöskään itsensä nolaamisen jaloa taidearvoa.

Lukitsin rypälelajikkeen jokseenkin välittömästi, koska se tuntui tuoksun perusteella helpolta nakilta. Selkeästi esiin noussut petrolisuus, vihreät omenat, päärynät ja sitruunat viittasivat vahvasti Rieslingiin. Viinin viherkeltaisesta väristä pystyi päättelemään viinin olevan todennäköisesti suhteellisen nuori, mutta tuoksun petrolisuus ei rohkaissut veikkailemaan aivan viimeisimpiä vuosilukuja. Arvaus muutaman vuoden ikäisestä viinistä lukitukseen. Kypsän aromaattisuuden ja melko runsaan rakenteen vuoksi suljin Saksan ja Itävallan pois kuvioista ja hetken Alsace-pohdiskelun jälkeen parkkeerasin maantieteellisen sijainnin uuden maailman puolelle. Maata piti vielä pohtia. Vaikka viini ei yltynytkään esittämään suoranaisesti mitään järisyttävää moniulotteisuutta, sen lajikkeelle tyypillinen aromiprofiili, hyvä tasapaino jäännössokerin ja napakan hapokkuuden välillä sekä pitkä jälkimaku viittasivat laadukkaaseen pullotteeseen. Ajatukset ohjautuivat ennemmin tunnettuihin ja perinteikkäisiin uuden maailman viinimaihin, kuin johonkin kuriositeettitason “kuralandiaan”. Asettelin vahvimmiksi ehdokkaiksi Australian ja Etelä-Afrikan, hetken aivoriihen jälkeen lisäsin pudotuspeliryhmään jokeriksi myös jonkin viileämmän alueen Chilessä. Valinta oli pirun vaikea, mutta pakollinen ja päädyin lukitsemaan Australian.

Lopputuloksena rypälelajike oikein, ikä joten kuten sinne päin ja myös uuden maailman tunnetumpi viinimaa osui sinällään. Australia läiskähtikin sitten vaivaiset 10000 km pieleen. Pulloksi paljastui lopulta Alkon vakiovalikoimaan hiljattain pölähtänyt Etelä-Afrikkalainen Sutherland Riesling 2012, joka ei kyllä ollut lainkaan hassumpi viini. Kun vielä hintalappulukemat asettuvat varsin mukavalle tasolle, voi todeta rahoille tulevan vastinetta. 3,5 / 5 staraa.

Mar de Frades Albariño 2012

80-luvun loppupuolella Salnesin laaksoon perustettu Mar de Frades on ollut mukana eturintamassa toteuttamassa ja todistamassa Rias Baixasin Albariño-vinkkujen uutta nousua. Tuottajan nimi viittaa tilan lähistöllä sijaitsevaan merenrantapaikkaan, missä Santiago de Compostelaan matkaavilla pyhiinvaeltajilla oli tapana rantautua. Nyt korkkailtu tuottajan perus-Albariño on luonnollisesti 100%:sti sitä itseään ja puristettu käsin kerätyistä, Salnesin laakson rinteillä kasvaneista rypäleistä.

Etikettiin on kikkailtu pieni koukku, sillä kuvaan pitäisi ilmestyä sininen laiva, kun pullo on “riittävän viileä” tarjoilua varten. Tämä tarkoittaa käytännössä 8-10 astetta. Raivokkaidenkaan viilennysyritysten jälkeen ei oman pulloni laiva alkanut sinertämään sitten niin pätkääkään. Koska se hiton paatti oli saatava näkyviin hinnalla millä hyvänsä, eikä luovuttaminen ollut vaihtoehto, oli otettava käyttöön järeämmät aseet. Jääpalan hinkkaaminen etikettiä vasten sai lopulta sinisen laivan esiin. Sinänsä ihan kiva ja käytännöllinenkin kikka, jos vaan toimisi.

Albariñoksi yllättävänkin syvän keltaisessa värissä on myös kullankeltaisia sävyjä. Erittäin raikas ja pirteä tuoksu heittää nokkaan kirpakkaa sitrusta, ananasta, päärynää sekä hennosti merellistä mineraalisuutta. Paletilla tiukka hapokkuus pitää hedelmäisyyttä otteessaan. Pitkä jälkimaku jatkaa kirpakan sitruunan ja merellisen mineraalisuuden tunnelmissa.

Mar de Frades Albariño 2012 on mallikas ja tyypillinen genrensä edustaja, vaikkei tämä haasteellisen vuosikerran pullote ihan viimeisintä syvyyttä tai harmoniaa saavutakaan. Albariñojen hyvästä kypsytyspotentiaalista on kuulunut huhuja jonkin verran, ja tässä viinissä erityisesti hyvässä tikissä oleva hapokkuus luo uskoa ainakin muutaman vuoden kehityskaarelle. Kokonaisuutena viini keikuttelee 3,5:n ja 4:n staran välimaastossa, mutta onnistuu lopulta kampeamaan itsensä nipin napin 4 / 5 staran puolelle. Lautaselle mustekalaa, simpukoita tai jonkin sortin rapuja, päälle rutistat limestä mehut ja homma alkaa olla hanskassa.

Fillaboa Albariño 2012

Rias Baixasin alueella viiniä valmistava Fillaboa sijaitsee Pontevedrassa ja kuuluu alueen suurimpiin viinitaloihin omistamalla ja viljelemällä noin 70 hehtaarin kokoisia tiluksiaan. Talon taustalla on monialakonserni Masaveu ja sen viinisektori, Masaveu Bodegas. Viinialalle Masaveu laajensi 70-luvulla ostettuaan monille tutun Rioja-talo Muruan. Sittemmin viinitoimintaa on laajennettu ulottumaan monille muillekin tunnetuille laatualueille Espanjassa.

Fillaboa Albariño on tyypilliseen tapaan 100 %:nen Albariño omilta tarhoilta kerätyistä rypäleistä. Vuoden 2012 sato jäi alkuvuoden heikoista olosuhteista johtuen pieneksi. Satokauden loppua kohti olosuhteet parantuivat ja myöhäisempään sadonkorjuuseen uskaltautuneet saivat puristettua rypäleistä poikkeuksellisen mukavalla konsentraatiolla varustettua mehua.

Tuoksusta löytyy päärynää, vihreätä omenaa, sitruunaa ja limeä sekä ripaus merihenkistä mineraalisuutta. Hedelmäisyydestä löytyy kyllä konsentraatiota, mutta tuoksun tunnelmissa jatkava paletti pysyy kaiken kaikkiaan varsin nätisti kontrollissa. Mineraalisuus ja virkeä hapokkuus tuovat syvyyttä ja ryhtiä pakettiin. Pitkässä jälkimaussa seikkaillaan vihreän omenan, sitruunan kuoren ja tyylikkään mineraalisuuden maisemissa.

Fillaboan Albariño on vakuuttanut aiemminkin, eikä nytkään korkattu pullo tehnyt poikkeusta. Erittäin tasapainoinen paketti raikasta hedelmäisyyttä, sopivasti merellistä mineraallisuutta sekä ryhdikästä hapokkuutta. Homma hoituu kotiin tyylikkään pienieleisesti, ilman räiskyvyyttä. Espanjassa pullollinen kustantaa noin 12 euroa, joten jälleen kerran pääsee pienellä panostuksella kiinni tyylikkääseen valkkariin. Tällä kertaa viinin seuraksi grillailtiin turskavartaita yksinkertaisella valkosipuli-chili-oliiviöljymarinadilla viritettynä. Kuten olettaa saattaa, Fillaboa pärjäili varsin mallikkaasti asian äärellä, mutta todennäköisesti nousisi vieläkin uljaampaan lentoon äyriäisten seurassa. 4 / 5 staraa.

Domaine des Jumeaux Sang de l’Yon 2012

Suomen kesä on taas tarjoillut parastaan ja niinpä myös viinibloggaajien puistopiknik jouduttiin viime metreillä siirtämään sisätiloihin, kellarin uumeniin. Teemana oli jälleen sokkotasting ja mukaan ehti kymmenen hengen nippu bloggaajia. Välillä sattuu ja tapahtuu enemmän kuin olisi tarpeen. Sain nimittäin aikaan melkoisia järkytyksen hetkiä jo ennen kuin olin edes päässyt pöydän ääreen istumaan, sillä avatessani jääkaapin ovea, putosi kaapista lattialle mm. 70-luvun samppanjaa. Sitä näkyä ja v***tuksen määrää tuskin tulen hetkeen kokemaan, syvä huokaus…

Raahasin sokotukseen viime Pariisin reissulla biodynaamisiin viineihin erikoistuneesta Divvino-liikkeestä hankitun Domaine des Jumeaux’n Sang de l’Yonin vuodelta 2012. Viini on mielenkiintoinen jo siksikin, että se on valmistettu melko harvinaisesta Negrette-lajikkeesta. Lajike on yksi monista “unohdetuista ja hylätyistä”, jonka unohduksen syynä lienee ainakin sen voimakas alttius erilaisille homeille ja taudeille. Nykyään lajiketta viljellään Ranskassa Loiren lisäksi Côtes du Frontonnaisin ja Gaillacin apellaatioissa. Myyjän kertoman mukaan jokunen puska kasvaisi myös Bordeaux’ssa. Tämä viini tulee Vendéen alueelta Loiren länsipäädystä, missä Jean-Marc Tard viljelee viiniä biodynaamisin menetelmin kymmenen hehtaarin alueella.

Tuoksussa mustikkaa, mustapippuria ja punasävytteistä marjaisuutta. Keskitäyteläisellä paletilla on alkuun nuorekkaan kireä tunnelma, joka kuitenkin rentoutuu, avautuu ja syvenee hetken hengittelyn jälkeen. Hedelmäosasto ei sooloile tai pullistele, vaan pysyy tiukasti kontrollissa, mille myös tiukka hapokkuus antaa tukensa. Lopetus hoituu pitkällä punaisten ja vähän tummempienkin marjojen sekä pippurin sävyttämällä meiningillä.

Hieno, kiva ja ennenkaikkea mielenkiintoinen viini. Jotenkin tästä välittyy sellainen rehellinen ja aito meininki, ilman turhia krumeluureja. Kaikki palikat löytävät kivasti paikkansa, homma on tasapainossa ja kontrollissa. Ei tämä varmastikaan mikään kypsyttelyviini ole, mutta tuskin lyhyestä kellaroinnista huononeekaan. Nyt hörpittynä tuntuisi hyötyvän pidemmästäkin dekantterikäsittelystä. Loiren punainen vakuutti jälleen kerran. 4 / 5 staraa.

 

Domaine de Beausejour Chinon 2012

Kun muutaman päivän kevätautoilu Champagnessa alkoi olla taakse jäänyttä elämää, jatkui matka vielä neljäksi päiväksi Pariisiin. Sateinen Pariisi pakotti hakeutumaan sateensuojaan säännöllisin väliajoin, eivätkä Pariisin lukuisat viinipuodit olleet lainkaan hassumpia vaihtoehtoja paeta pahimpia myräköitä. Epernay’n Le Theatressa dinnerillä nautiskeltu Baudryn Chinon vakuutti siinä määrin, että päädyin fokusoimaan koko loppureissun ei-kuohuvat viinit Loiren laakson suuntaan. Eräästä matkanvarrelle sattuneesta viinikaupasta tarttui kyytiin Domaine de Beausejour Chinon 2012.

Domaine de Beausejour sai alkunsa, kun Jaques Chaveau osti 50-luvun alussa tilan Panzoultin kylästä, Chinonin apellaatiosta. Myöhemmin vastuun ovat ottaneet kantaakseen Jacquesin pojat Gerard ja David. Tila kattaa nykyään 93 hehtaaria.

Chinonin viinialueelle tyypilliseen tapaan tämäkin punkku on 100%:nen Cabernet Franc. Tarhojen maaperä on sekoitus savea, kalkkikiveä ja hiekkaa. Viinin kypsytys on tapahtunut ainoastaan terästankeissa.

Tuoksu heittää nenälle melko nuorekasta ja tummaa marjaisuutta, yrttejä ja hennosti pippuria. Keskitäyteläinen maku on raikkaan marjainen ja hedelmäinen, mutta pienellä yrttisellä twistillä sävytetty. Napakka hapokkuus sekä pehmeä ja keskitanniininen vire jatkuu aina melko pitkään marjaiseen jälkimakuun saakka.

Beausejourin Chinon 2012 on hyvin tehty, siisti ja tasapainoinen viini, jossa palikat kolahtelevat kohtuullisen tarkasti niille tarkoitettuihin koloihin. Olisiko niin, että tällä kertaa suutari pysyy vähän turhankin tarkkaan lestissään ja jättää kaipaamaan lisää ulottuvuutta sekä jonkinlaista persoonallisuutta taklaamaan aavistuksen tasapaksuksi jäävää kokonaistuntumaa. Kuitenkin varsin käypä vastine kympin setelille. 3,5 / 5 staraa.

 

 

 

Improvisació Xarel-lo 2012

Taannoisella Barcelonan Alimentaria-reissulla matkan päräyttävin valkkari ei löytynyt suinkaan messuhallien uumenista, vaan erinomaisen La Vinya del Senyor-baarin tiskiltä.

Improvisació Xarel-lon takaa löytyy Penedesin alueella toimiva Cal Raspallet Viticultors-niminen pientuottaja. Tarina on saanut alkunsa vuonna 2003, kun Enric Soler peri isoisältään viinitarhan. Heppu päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja asetti tavoitteekseen vaatimattomasti Espanjan parhaan valkoviinin valmistamisen. Mukaan lyöttäytyivät myös Clos Erasmuksen riveistä tuttu viinintekijä Ester Nin sekä vuonna 2008 toinen katalonialainen viinintekijä Josep Grau Dosterrasista. 0,9 hehtaarin kokoisella tarhalla viljellään nykyään luomu- ja biodynaamisin periaattein 45-65-vuotiaita köynnöksiä.

Improvisació 2012 on 100 %:nen Xarel-lo, joka on käynyt spontaanisti luonnonhiivoilla, osittain vanhoissa 300-litraisissa tammitynnyreissä sekä osittain betonisäiliöissä. Viini on kypsynyt sakkojensa kanssa 8 kk, eikä sitä ole kirkastettu tai suodatettu.

Kiehtovassa tuoksussa on limeä, yrttejä ja mineraalisuutta. Paletilla kirpakka lime saa hyvää vastusta veitsenterävästä hapokkuudesta. Makusektorilla löytyy eläväisyyttä, syvyyttä ja pituutta vaikka muille jakaa. Erittäin pitkä sitruksinen ja yrttinen jälkimaku.

Vuosikertaa 2012 on pullotettu noin 3500 pulloa, jotka kuulemma varaillaan loppuun jo ennen viinin varsinaista markkinoille tuloa. Älyttömän suuria haaveita ei siis viinin hankinnan suhteen tarvitse viritellä. Onnekseni löysin tavaraa Vila Vinitecan hyllystä hippusen yli kahdella kympillä, joten jos Barcelonan reissua on tiedossa, lienee syytä kaapata vähintään pullollinen kainaloon. Improvisació oli oikeinkin sutjakka kaveri chorizo-lautasen ääressä, mutta aiheuttaa vauhdikasta sukkien spinnausta ihan kiitettävästi sellaisenaankin. 4,5 / 5 staraa.