Ryhdikästä Menciaa – Casar de Burbia Hombros (Alko – 19,90 €)

Menciaa ei liiaksi ole Alkon hyllyillä notkunut, vaikka kyse onkin viime aikojen trendirypäleestä Espanjassa. Menciaa viljelevät alueet painottuvat Espanjan pohjois- ja luoteisosiin ja Leónin puolella sijaitseva Bierzo on varmastikin alueista tunnetuin.

Tyylillisesti Bierzo tuottaa täyteläisempiä viinejä verrattuna vaikkapa Galician alueiden Menciaan. Alkon valikoimista sattuu löytymään varsin ryhdikäs esimerkki Bierzon Menciasta – Casar de Burbia Hombros.

Mencia on lajikkeena varsin reduktiivinen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että viinit tarvitsevat runsaasti aikaa hengitellä auetakseen todelliseen loistoonsa. Dekantointia sekä kookkaita laseja kannattaa siis suosia.

Tämän viinin rypäleet tulevat Valtuillen rinteiden keskiosista 600-700 metrin korkeudella kasvavista vanhoista 50-100-vuotiaista köynnöksistä. Viini on saanut lepäillä sakkojensa kanssa pari kuukautta ennen 12 kk:n kypsytystä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Lasista löytyy karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa ja yrttistä mausteisuutta. Melko täyteläisen viinin ryhdikäs rakenne pitää paketin hyvin kasassa ja jättää suuhun miellyttävän pidättyväisen ja mausteisen jälkimaun.

Casar de Burbia Hombros on ryhdikästä, tyylikästä ja tasapainoista tavaraa sekä erittäin hyvin Bierzon Mencian sielunmaisemia esiin tuova viini. Parin vuoden lisäkellarointi tuo lisää moniulotteisuutta ja syvyyttä. Tässä kohtaa elinkaarta korkattuna viini kaipaa ruokaa seurakseen ja viihtyy hyvin esim. mediumiksi paistetun entrecôten ja rosmariiniperunoiden seurassa. 4 / 5 staraa.

Herkempää Menciaa Bierzosta – Akilia Chano Villar 2012

Olin jo kuivtellut että varsin kattavan maistelukokemuksen pohjalta ei Bierzon Mencian saralta löytyisi enää suurempia yllätyksiä, mutta kuinka väärässä olinkaan. Akilian 9-vuotias Chano Villar on tuottajan entry-leveliä, mutta todella vakuuttava sellainen. Viinin rypäleet tulevat 650 metrin korkeudessa kasvavista vanhoista köynnöksistä. Viini on käynyt villihiivoilla sementtitankeissa, joissa se on myös kypsynyt 8 kk sakkojensa kanssa.

Tuoksusta löytyy kypsää karhunvatukkaa, raikasta punamarjaisuutta, pientä yrttisyyttä sekä hentoa kukkaisuutta. Viinin hedelmä on herkullisen mehukkaassa vireessä, kypsä tanniinisuus ja raikas marjaisa hapokkuus pitävät paketin raikkaana ja tasapainossa. Energinen meininki korostuu, kun alkoholitasotkin ovat Bierzon mittareilla ilahduttavan matalalla (12 %).

Akilia Chano Villar on todella positiivinen ja yllättävä löytö Bierzosta ja suorastaan pakottaa ottamaan selvää tuottajan muistakin viineistä. Erinomainen valinta Galician kepeämmän Mencian ystäville, tai vaikkapa silloin kun hakusessa on herkempää tavaraa Bierzosta. Vajaalla 15 eurolla Espanjasta erinomainen ostos! 3,5 / 5 staraa.

Bierzon parhaimmistoa – La Vizcaína El Rapolao 2013

Kun Bierzosta hakee hieman kepeämpää ja elegantimpaa punaviiniä, on koordinaatteja hyvä ruuvata esim. viinitaikuri Raúl Pérezin lukuisien projektien suunnille. La Vizcaína on Raúl Pérezin ja Cesar Marquezin yhteistyöprojekti ja El Rapolao taas pitää sisällään “field blend”-tyyppisesti pääosin Menciaa sekä pieniä määriä Bastardoa ja Garnacha Tintoneraa. Köynnökset sijaitsevat pohjoiseen suuntautuvalla, hieman viileämmällä tarhalla.

Tarhatyöskentely ja valmistusprosessi on noudatellut Pérezille tuttuun tapaan minimaalisen käpälöinnin linjaa. Rypäleet ovat kasvaneet 90-100-vuotiaissa köynnöksissä ja viini on käynyt läpi parin kuukauden mittaisen maseraation sekä käymisen isoissa foudre-tynnyreissä. Kypsytys 10-12 kk käytetyissä ranskalaisissa 500 litran tammitynnyreissä. Vuosituotanto yltää noin 2500 pulloon.

Bierzon Mencia-voittoiseksi viiniksi lasista löytyy keskimääräistä hailakampi rubiininpunainen väri. Intensiivinen tuoksu jossa punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, savua, havuja ja mineraalisuutta. Suussa keskitäyteläinen viini on erittäin mehukas, raikas ja punasävytteisen marjaisa. Kypsä ja pehmeä tanninisuus hiippi loppumakuun mukaan. Yrttisyys, metsäisyys ja napakka hapokkuus on nätisti esillä myös pitkässä jälkimaussa.

Raúl Pérez ja Cesar Marquez ovat onnistuneet vangitsemaan pulloon loistavan raikasta Mencia-meininkiä, josta löytää kiehtovaa moniulotteisuutta sekä poikkeuksellisen mainion kulauteltavuuden. Pullo lähtee Espanjassa mukaan parilla kympillä, Suomessa en ole ainakaan toistaiseksi nähnyt missään. Täräytin viinille kaveriksi grillattua possua saslik-vartaiden muodossa, onnistunut kombo sekin. 4,5 / 5 staraa.

 

Viikon Copa – Dominio de Tares Cepas Viejas 2013 (Alko tilausvalikoima 26,50 €)

Tares Cepas ViejasCastilla y Leonin ja Galician rajalla sijaitseva Bierzon viinialue on ollut kovassa nosteessa jo vuosia ja alueen ylpeys on punaviinilajike Mencia. Bierzo on ilmastollisesti siirtymätaipaletta Castilla y Leonin mannermaisen ilmaston ja Galician merellisen ilmaston välillä, joten Bierzo saa vaikutteita kummastakin. Tutustuin Dominio de Taresin viineihin viitisen vuotta sitten Tukholman Vinordic-tapahtumassa ja vakuutuin tuottajan tekemisistä. Itämeren risteilylaivoilta on voinut bongailla talon pehmeän hedelmäistä ja muhkeaa Baltosia ja nykyään tämä tiukempirakenteinen ja elegantimpi Cepas Viejas löytyy tilausvalikoimasta sekä Arkadian Alkon hyllystä.

Dominio de Tares Cepas Viejas on tehty yli 60-vuotiaiden Mencia-köynnösten sadosta. Alkoholikäyminen on tapahtunut terästankeissa villihiivoilla ja malolaktinen käyminen sekä kypsytys 9-12 kk amerikkalaisessa ja ranskalaisessa tammessa.

Tummanpunaisen viinin väri taittuu reunoiltaan violettiin. Melko intensiivisessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, mustikkaa, pippuria ja hiukan minttua. Melko täyteläinen ja moniulotteinen maku jatkaa tuoksun suunnilla ja loppua kohden mukaan tulee hiukan savua ja paahteisuutta. Viiniä ryhdittävät varsin nätti happosektori sekä pehmeät tanniinit. Pitkässä ja elegantissa jälkimaussa on monivivahteista marjaisuutta, yrttejä sekä pientä paahteisuutta.

Dominio de Tares Cepas Viejas on erittäin tyylikäs ja tasapainoinen esimerkki Bierzon Menciasta. Viinissä yhdistyy sopivan runsas hedelmäisyys, raikas ja ryhdikäs rakenne sekä moniulotteinen aromien ja makujen kirjo. Viinin vahva potku ja intensiteetti lupailee kehityspotentiaalia myös lyhyen tähtäimen kellarointiin. Sitten vaan grilli tulille ja korkki auki! 4/5 staraa.

 

 

 

Bodegas Gancedo Xestal Mencia 2007

Eräänä lauantaina pääsi käymään niin, että loputtoman pitkään ja hartaasti kypsennetty pulled pork oli vielä valmistuttuaankin vailla viinikaveria. Noin kymmenen sekunnin pituinen matka viinikaapille johti ajatuksia Mencian suuntaan. Kaapin sisältöä ei tarvinnut tällä kertaa töllistellä kovinkaan pitkään, sillä Xestal Mencia -07 osui kiikareihin jokseenkin välittömästi ja valinta oli valmis.

Bodegas Gancedo viljelee Bierzossa viiniä 20 hehtaarin alueella. Tarhoilla kasvaa Menciaa sekä pieniä määriä Godelloa ja Doña Blancaa. Talo luottaa perinteisen ja ympäristöä kunnioittavan viininviljelyn sekä modernin viininvalmistusteknologian kombinaatioon. Xestal Mencian rypäleet ovat 60-100 vuotiaiden Mencia-köynnösten satoa ja viiniä on kypsytetty 12 kuukautta ranskalaisissa tynnyreissä. Kauppojen hyllyille Xestal päästetään vasta viiden vuoden pullokypsyttelyn jälkeen.

Alkuun melko pidättyväinen viini avautuu pikkuhiljaa lasissa ja maanläheisestä tuoksusta alkaa erottumaan mustikkaa, tummaa kirsikkaa, tammen paahdetta ja mausteisuutta. Paletilla viini lyö pöytään erittäin vahvan uutoksen, joka yhdistyy kypsään ja tummaan marjaisuuteen. Hapokkuutta on kyydissä ihan mukavasti ja pehmeä tanniinisuus sekä nielua lämmittävä 14% alkoholipitoisuus sopivat tällaiseen paksumpaan pakettiin hyvin. Melko pitkä jälkimaku jatkaa tarinaa tummista marjoista, höystettynä pienellä mausteisuudella.

Xestal 2007 on tyylillisesti tuhdimman päädyn Mencia ja tarjoaa pehmeämpien ja tukevampien punaviinien ystäville tyylilajille uskollisen sekä tasapainoisen esityksen. Painopisteen asettuessa voittopuolisesti muskelipuolelle jäävät muut osa-alueet hiukan varjoon, eikä viinistä saa irti järin moniulotteista meininkiä runsaasta dekantoinnistakaan huolimatta. Ihan mukiinmenevä viini sinänsä, eikä Decantalon hinta 12,50€ riko säästöpossua, jos ei nyt varsinaisesti pistä riemusta kiljumaankaan. Käytännössä kuitenkin varsin toimiva kaveri revitylle possulle. 3 / 5 staraa.

Losada 2010

Espanjan Bierzossa viiniä valmistavan Losadan köynnökset kasvavat Pieros’n kylän sekä Valtuille de Arriban lähistöllä. Rypäleet kerätään käsin ja niiden prosessointi sekä viininvalmistus tapahtuu tarha- / palstakohtaisesti. Losada uskoo huolellisesti ja ympäristöä kunnioittavasti hoidettujen Mencia-köynnösten sekä minimaalisesti käpälöityjen viininvalmistusprosessien tuovan parhaiten esiin kunkin tarhan, ympäristön sekä vuosikerran ominaispiirteet.

Losada 2010 on 100% Mencia ja sen rypäleet tulevat Pieros’n lähistöltä, etelään suuntautuvilta loivilta rinteiltä, pääosin savisessa maaperässä kasvavista vanhemmanpuoleisista köynnöksistä. Kypsytys 12 kk mitä ilmeisimmin toista ja kolmatta vuotta kierrossa olevissa ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta erottuu mustaa viinimarjaa, kirsikkaa ja mustikkaa. Taustalla hönkii jonkin verran tammea, jonka mukana hengailee myös pieni ripaus vaniljaa. Paletilla tiukka hapokkuus ottaa niskalenkkiä tummasta hedelmäisyydestä. Selvästi tuntuva, mutta kypsä tanniinisuus antaa tarvittavaa taustatukea ja tuo kokonaisuuteen sopivasti potkua. Pitkä jälkimaku jatkaa tummien hapokkaiden marjojen ja pienen mineraalisuuden tunnelmissa. 14 % alkoholipitoisuus tuo runkoon lämpöä, muttei häiriköi pakettia, kunhan lämpötila pysyttelee alle 20 asteen.

Itselleni yksi Menciasta valmistettujen punkkujen koukuista on mielenkiintoinen happorakenne, joka tuo usein suhteellisen muhkeaankin esitykseen ison annoksen raikkautta ja terävyyttä. Tämän viinin kohdalla pieni vaniljaisuus pyöristää hieman sitä terävintä kärkeä. Kyse on kuitenkin varsin pienistä nyansseista, eikä niinkään siitä, että viini alkaisi varsinaisesti pehmoilemaan missään vaiheessa. Vaikka itse en tuosta vaniljasta tässä yhteydessä juuri välitäkään, saattaa moni muu aistia sen mukanaan tuoman pehmeyden ja helpomman lähestyttävyyden pelkästään positiivisena asiana. Kun pullollinen irtoaa Espanjasta noin kympillä ja keskisemmässä Euroopassa köyhtyy muutamia euroja enemmän, voidaan pitää hinta-laatusuhdetta hyvänä.  3,5 / 5 staraa.

 

Casar de Burbia Mencia 2009

Casar de Burbia aloitteli toimintaansa Bierzon viinialueella 80-luvulla hankkimalla tarhoja vuoristoisemmilta alueilta sekä Valtuille de Arriban lähirinteiltä. Bierzossa ei takavuosina osattu pahemmin arvostaa korkeammalla sijaitsevia vähäravinteisia ja jyrkempirinteisiä alueita, lähinnä kaiketi heikompien satomäärien ja hankalamman hoidettavuuden vuoksi. Niinpä Casar de Burbiankin ostamilla tarhoilla kasvoi hankintahetkellä vain huonosti hoidettuja Palomino-köynnöksiä. Menestykseen karummissa olosuhteissa osattiin uskoa siinä määrin, että tarhat kunnostettiin perinpohjin ja Palominon tilalle istutettin sekä oksastettiin nykyään jo huippusuosiosta nautiskelevaa Menciaa.

Tuottajansa nimeä kantava viini on alueen punaviineille tyypilliseen tapaan 100% Mencia. Rypäleet on kerätty käsin n. 600 m korkeudella sijaitsevilta tarhoilta. Tätä viiniä on kypsytetty joinain vuosina ranskalaisessakin tammessa, mutta nyt korkattu vuosikerta 2009 on kypsynyt 8 kuukautta uusissa amerikkalaisissa tynnyreissä.

Hyvin tumma ja reunoiltaan violettiin taittuva väri. Tuoksussa mustaa viinimarjaa, mustikkaa, balsamicoa, paahteista tammea ja pieni yrttipenkin tuulahdus. Paletilla täyteläinen ja konsentroitunut, päällimmäiset fiilikset tummien marjojen ja balsamicon suunnalla. Runsaat ja alussa räväkästikin ikeniä mukiloivat tanniinit, timmi hapokkuus. Erittäin pitkään jälkimakuun ehtii vielä mukaan kiva bitterinen twisti.

On se kyllä kumma, kuinka tasokasta tavaraa Espanjassa saa noin kympin panostuksella. Monopolimme hyllyillä tällainen viini kustantaisi todennäköisesti karvan tai pari alle kaksikymppiä, eikä silloinkaan vielä ottaisi pannuun. Kypsytyksessä käytetty uusi amerikkalainen tammi tuntuu ehkä hieman keskimääräistä tuhdimmin, muttei kuitenkaan pölli pääroolia tai häiriköi balanssia. Casar de Burbia on heti korkkauksen jäljiltä sen verran tiukkaa tavaraa, että kunnon ilmaus dekanterissa tai muussa kannuntapaisessa on paikallaan. Rouhea rakenteen ja runsaan tanniinisuuden taklaaminen ruokapöydässä onnistuu esim. riittävän punertavaksi jätetyllä tummalla lihalla tai vaikkapa Master of Wine Tim Hannin oppien mukaan reippaalla pintasuolalla. Itse toteutin luonnollisesti nämä molemmat. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Tilenus Crianza 2007

Aurinkoisen pääsiäisviikonlopun suunnitelmiin kuului mm. lähitilalta hankittujen karitsanpotkien sullominen uuniin. Samalla heräsi vastustamattoman suuri houkutus korkata pullollinen Menciaa. Lyhyen pähkäilyn jälkeen kaapista tarttui kouraan seitsemän vuoden ikään ehtinyt Bodegas Estefanian Tilenus Crianza.

90-luvun loppumetreillä Bierzossa käyntiin potkittu Bodegas Estefania asetti tavoitteekseen tehdä yhden lajikkeen viinejä, jotka toisivat hyvin esiin rypälelajikkeensa ja kasvuympäristönsä piirteitä. Melko tyypillinen viinitilan visio siis? Ongelmaa on lähdetty ratkomaan rakentamalla viljely-yhteistyötä paikallisten viinitarhureiden kanssa sekä hankkimalla sopivat kriteerit täyttäviä tarhoja hiljalleen myös omaan omistukseen.

Lähellä Valtuille de Arriban kylää noin 600 metrin korkeudessa sijaitsevat tarhat suuntautuvat etelään ja kaakkoon. Yli 70-vuotiaat köynnökset nauttivat elostaan savisessa ja liuskekivisessä maaperässä. Rypäleet on kerätty käsin syyskuun puolivälissä vuonna 2007. Viiniä on kypsytetty 12 kk miedosti paahdetuissa ranskalaisissa
tammitynnyreissä.

Tuoksusta löytyy mustikkaa, mustaa ja punaista viinimarjaa, mausteisuutta ja kevyesti tammea. Näiden lisäksi nokkaan leijailee ajoittain jonkinlaisia mineraalisia ja jopa kukkaisiakin tuulahduksia. Paletilla viini on täyteläinen. Se on täynnä tavaraa, mutta esitystyyli on kuitenkin raikas ja kiehtovan moniulotteinen. Tilenus 07:n parhaita puolia on erinomainen tasapaino napakan hapokkuuden, kypsän tanniinisuuden, hedelmäisyyden ja 14 %:n alkoholipitoisuuden välillä. Erittäin pitkä jälkimaku keikuttelee menemään mausteisuuden ja punasävytteisten marjojen makumaisemissa.

Tilenus on jälleen yksi erinomainen esimerkki siitä, kuinka kiinnostavia viinejä Menciasta saadaan aikaiseksi. Espanjasta viinin löytää noin 12 eurolla, joten ilman kalkulaattoriakin voi todeta hinnan olevan laatuun nähden hävyttömän hienosti kohdallaan. Jos pieni lasikikkailu sattuu kiinnostamaan, kannattaa siemailla Mencia-punkut mahdollisimman isokokoisesta viinilasista, jolloin moniulotteinen aromimaailma pääsee paremmin oikeuksiinsa. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Juhannusviinit 2013

Juhannus aiheuttaa kaupunkilähiöissä melkoisen tyhjennysoperaation, kun joukkoryntäys kesämökkimaisemiin käynnistyy. Maalaismaisemissa arkisesta aherruksestaan irtaantuvat kalamestarit ja grillimaisterit pääsevät vihdoinkin näyttämään kyntensä tositoimissa. Kesäkeittiöissä loihditut herkut kaipaavat rinnalleen monikäyttöisiä viinejä. Copatinto iskee pöytään pari juhannussuositusta Alkon perusvalikoimasta.

 

 

 

Jekel Gravelstone Chardonnay 14,99 €

Vaikka tämä Chardonnay tuleekin Kaliforniasta, ei sitä ole pahoinpidelty yliampuvalla tammikäsittelyllä. Viileämmillä Arroyo Secon tarhoilla kasvaneista rypäleistä on tehty runsaan hedelmäinen, raikas ja kesäinen viini. Tuoksusta paletille siirtyvä omenaisuus ja trooppinen hedelmäisyys saavat ryhtiä napakasta hapokkuudesta ja tyylikkäästä paahteisuudesta. Monikäyttöinen viini äyriäisten, kalan ja vaaleiden lihojen kylkeen. 4 / 5 staraa.

 

 

 

 

 

 

Pétalos 15,99 €

Bierzosta kotoisin oleva Petalos on tehty Menciasta, joka on ehdottomasti yksi Espanjan mielenkiintoisimmista punaviinilajikkeista. Täyteläinen viini on täynnä kypsää tummaa marjaisuutta, jota taustalla häärivä karpalo-puolukkasektori piristää mukavasti. Erityisesti tummien liharuokien kaveri, mutta soveltuu mainiosti myös kesäiltojen meditaatiohetkiin. 4 / 5 staraa.

 

 

 

(Kuvien © Alko)

Testissä Dominio de Tares Cepas Viejas 2008

Tein keväällä onnistuneen visiitin Tukholman Vinordic-tapahtumaan ja pääsi käymään niin, että Dominio de Taresin punaviini Baltos onnistui miellyttämään makunystyröitäni vallan mukavasti. Oli siis suorastaan pakottava tarve raahata testipenkkiin samalta tuottajalta astetta kovempaa tavaraa. Testipenkkiin aseteltu Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 tulee D.O. Bierzon viinialueelta, joka on ollut jo jonkin aikaa mukavassa nosteessa. Erityisesti Mencia-lajikkeesta kyhätyt Bierzon punaviinit ovat ilahduttaneet jo ennestäänkin kohtuullisen iloisia viinisieppoja ympäri maailman.

Mencia on rypälelajikkeena varsin mielenkiintoinen ja se loistaa espanjalaisten lajitovereidensa joukossa mm. poikkeuksellinen hienolla happorakenteella. Mencian hyvien ominaisuuksien lisäksi Bierzon matka laadukkaampien viinien kerhoon on pitänyt sisällään mm. tarhojen sijoittamisen paremmin laatutuotantoon soveltuville alueille sekä satomäärien kontrolloinnin. Laadukkaammissa olosuhteissa Mencia-rypäleet kasvavat paksumpikuorisiksi ja rypäleiden vesipitoisuus jää alhaisemmaksi.

Castilla y Leonin rajamailla sijaitseva Bierzo on ilmastollisesti siirtymätaipale kosteasta ja merellisestä Rias Baixasista kohti mannermaisempaa Castilla y Leonia. Bierzon ilmastossa vältytään näppärästi ympäristön ääriolosuhteilta, kuten esim. Rias Baixasin pahimmalta kosteudelta ja muun Castilla y Leonin äärimmäisiltä lämpötilavaihteluilta.

”Cepas Viejas” viinin nimessä kielii tällä kertaa siitä, että rypälemehu on rutistettu vähintään 60-vuotiaiden Mencia-köynnösten sadosta. Satomäärä on rajoitettu alle 4000 kiloon hehtaaria kohden ja viiniin on valikoitu käsin vain sadon parhaat rypäleet. Kolmen viikon maseraation jälkeen alkoholi- ja malolaktinen käyminen on tapahtunut sekä amerikkalaisissa että ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viiniä on kypsytetty tammessa 9 kuukauden ajan.

Tummanpunaisen viinin väri taittuu reunoiltaan violettiin. Melko intensiivisessä tuoksussa on kirsikkaa, paahteisuutta, suklaata, nahkaa, hentoa mineraalisuutta ja kukkaisuutta. Melko täyteläinen ja moniulotteinen maku toistaa tuoksun aromimaailmaa. Viiniä ryhdittävät varsin tyylikäs hapokkuus ja pehmeä tanniinisuus. Pitkässä ja hienostuneessa jälkimaussa on monivivahteista marjaisuutta ja paahteisuutta.

Vajaan parin kympin hintaluokassa keikkuva Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 on erittäin tyylikäs esimerkki Mencian potentiaalista. Viini elää ja kehittyy lasissa kivasti ja pitää mielenkiintoa yllä aina viimeiseen pisaraan saakka. Copatinto täräyttää tiskiin kokonaiset neljä staraa.