Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

canti moscato d'astiJos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Umbriasta kajahtaa – Perticaia Montefalco Rosso 2012 (Alko 14,90 €)

Perticaia Montefalco RossoAlkon perusvalikoimaan pölähti hetkonen sitten punaviini Umbriasta. Tällä kertaa voimme taputella kauniita ja pieniä käsiämme rajusti yhteen jo siitäkin syystä, että Alkoon on onnistuttu saamaan varsin maineikkaan tuottajan pullo edustamaan Montefalcon Rossoja. Guido Guardiglin perustama Perticaia on saanut alkunsa 90-luvun alkupuolella Montefalcossa, Perugian lähistöllä. Nykyään viljelyn alla on yhteensä noin 15 hehtaaria, joista vajaa puolet on pyhitetty alueen omalle ylpeydenaiheelle – Sagrantinolle. Pulloja singahtelee myyntiin noin 100 000 per vuosi.

Perticaia Montefalco Rosso pitää sisällään 70 % Sangiovesea, 15 % Sagrantinoa ja 15 % Colorinoa. Viini on käynnyt villihiivoilla ja tuottajan tietojen mukaan kypsytys on kestänyt yhteensä 18 kk, joista 12 kk terästankeissa ja 6 kk pulloissa.

Tuoksusta löytyy kirsikkaa, tummia marjoja, herukkaa ja karhunvatukkaa. Paletilla täyteläinen, pehmeän hedelmäinen paketti, johon kiehtova mausteisuus tuo lisäsyvyyttä. Hapokkuus riittää pitämään ryhtiä yllä ja pehmeä tanniinisuus jättää lopuksi hieman suuta kuivattelevat tunnelmat.

Perticaia Montefalco Rosso -12 on mainio ja laadukas tapaus. Viini on täyteläinen, mutta ryhdikäs runko pitää huolen siitä, että homma pysyy tasapainossa. Viskaa jotain vähän reilumpaa lihasettiä grilliin tai pannulle ja paketti alkaa olemaan kasassa. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Vapun kuohuviinit 2015

Segura Viudas Lavit Brut Nature 2011 – 12,49 €

Segura Viudas Lavit Brut Nature vaaka

 

 

 

 

– Pirteän raikas ja neutraali Brut Nature Cava on tapas-tyyppisen napostelun kyljessä kuin kotonaan. Ilmakuivatusta kinkusta perunamunakkaan kautta mereneläviin, jotakuinkin kaikki toimii. Sopii mainiosti myös alkumaljaksi.

Becker-Steinhauer Riesling Sekt Extra Trocken – 15,49 €

Becker Steinhauer Riesling vaaka

 

 

 

 

– Joskus älyttömiksin riistäytyviä vappujuhlia sopii tasapainottaa kuohuviinillä, jonka etiketissä pälyilevä Einstein jakaa tarvittavan määrän tilapäis-älyä kaikille sitä tarvitseville. Nämä Moselin kuplat eivät ole aivan täysin rutikuivia ja soveltuvuus kevään/alkukesän kirpakampien tuontimansikoiden kyljessä testatusti hyvä.

La Caliera Moscato d’Asti – 7,98 €

La Caliera Moscato d'Asti vaaka

 

 

 

 

– Makea ja pirskahteleva Moscato d’Asti on harmillisen vähän käännetty kortti. Valintaprosessikin on tehty Suomessa helpoksi, sillä suoraan hyllystä löytyy tasan yksi puolikas pullo. Jälkiruokapöydässä loistava kumppani esim. pannacotalle tai raikkaammille juustokakuille. Aamupalalla tämän voi kulauttaa nautinnollisesti esim. croissantin ja aprikoosihillon/-marmelaadin kanssa. En kiellä kokeilemasta tätäkin mansikoiden kanssa.

HAUSKAA VAPPUA!

(Kuvien © Alko)

Rocca di Castagnoli Chianti Classico 2010

Chianti Classicoista on vuosien varrella muodostunut varmoja oman  ruokapöydän moniottelijoita melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Onhan näissäkin tullut vastaan varsin erilaisia tapauksia, mutta äärimmäisen harvoin on joutunut varsinaisesti pettymään. Tällä kertaa oli kotikeittiössä valmisteilla CC:n kanssa pettämätön klassikkoyhdistelmä, eli naudan maksaa, pekonia ja paahdettua sipulia. Kylkeen päätin korkata Rocca di Castagnolin Chianti Classicoa vuodelta 2010.

Rocca di castagnoli CC 2010Rocca di Castagnolilla on viljelyksen alla noin 100 viinihehtaaria Gaiole in Chiantissa. Pääosa köynnöksistä on Sangiovesea. Tämä pullo pitää sisällään 90 % Sangiovesea, 5 % Canaioloa ja 5 % Colorinoa. Malolaktinen käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt noin 12 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä / -säiliöissä.

Tuoksusta nousee esiin kypsä punainen kirsikka, pieni kukkaisuus, mausteisuus ja setripuu. Paletilla seuraillaan siististi ja nätisti tuoksun fiiliksissä. Tanniini- ja happosektori pitävät yllättävän matalaa profiilia ja maku jättää kokonaisuutena hieman velton vaikutelman. Melko pitkä jälkimaku jatkaa edelleen kypsän kirsikan ja mausteisuuden merkeissä.

2010 on käsittääkseni erinomainen vuosikerta Chianti Classicossa ja jälkeenpäin lukemani arviot tästä kyseisestä viinistä vaikuttavat omaan kulautuskokemukseen verrattuna hämmentävänkin mairittelevilta. Itselle ei nyt vaan kolahtanut. Ja miksi pitäisi kolahtaa, jos näinkin tuoreesta Chianti Classicosta puuttuu tanniinien potku ja happojen ryhti. Voihan se toki olla niinkin, että osui huono pullo kohdalle? 2 / 5 staraa.

Karitsan lapaa ja Poggio Golo Merlot 1999

Pääsiäisviikonloppu tarjosi oivan mahdollisuuden väkertää ruokapuuhien parissa hieman pidemmänkin kaavan mukaan. Pakastimesta löytyi vielä Illilän tilan karitsan lapaa, joten suunnitelma oli sitä myöten selvä. Tällaisten lihakimpaleiden kanssa ei tarvitse pahemmin kikkailla, joten keskinkertaisemmallakin rähmäkäpäläkokilla on erinomaiset mahdollisuudet selviytyä tehtävästä. Itse prosessi on äärettömän yksinkertainen ja helppo: suolat ja pippurit pintaan ja lapa yrtti-lihaliemeen uimaan 120-130 asteiseen uuniin. Kun kello kilisee noin seitsemän-kahdeksan tunnin kuluttua, voi padasta nostella mureata ja itsestään luista irtoilevaa lihaa. Iskin lavan seuraksi lautaselle vielä uunissa paahdettuja juureksia, sekä paistoliemestä kokoon keiteltyä kastiketta. Viiniksi päädyin tällä kertaa korkkaamaan Fattoria del Cerron Poggio Golo Merlot’n vuodelta -99.

Fattoria del Cerro tunnetaan ehkä parhaiten yhtenä suurimmista Vino Nobile de Montepulcianon tuottajista. Paikallinen Sangioveseklooni Prugnolo Gentile on vallannut suurimman osan 170 hehtaarin viljelyalasta, mutta tarhoilla kasvaa myös joitakin kansainvälisiä lajikkeita. Poggio Golo on 100 %:nen Merlot, jolla on takanaan 12 kk:n kypsytys ranskalaisessa tammessa.

IMG_20150404_201759

Ikäänsä nähden lasiin kaatui yllättävänkin tummaa tavaraa. Tuoksusta löytyy kirsikkaa, herukkaa, tammea, lyijykynää, savua. Kaikki tämä hieman elämää nähneen vinttikomeron tuulahduksella sävytettynä. Hapokkuutta on vielä hyvin tallella, tanniiniosasto on selkeästi pehmentynyt ja ilmeisesti pikkuhiljaa poistumassa rikospaikalta. Yleisesti ottaen kaikki palaset ovat hyvin paikoillaan ja pitkä jälkimaku jättää hapankirsikkaiset tunnelmat.

Merlot’ta pidetään yleisesti ottaen hieman tylsänä lajikkeena, eikä tämäkään viini tarjoile mitään räväköitä tai yllättäviä irtiottoja. Toisaalta olisi myös suuri vääryys vähätellä  oivaan korkkausikään ehtineen Fattoria del Cerro Merlot 1999:n pomminvarmaa ja tasapainoista suoritusta, sillä onhan kyse kuitenkin varsin maukkaasta ja keskimääräistä kiinnostavammasta toscanalaisesta. Vuosikertana ysiysi ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan tarjoili juurikin sitä mitä oli odotuksissa. 4 / 5 staraa.

Pääsiäisen lammasviinit 2015

Pääsiäinen tulee jälleen ja monilla se tarkoittaa myös sitä, että kaikenlaisen pashanjauhannan ja munaleikkien lisäksi ruokapöytään päätyy erilaisia lammas- ja karitsaherkkuja. Lampaan runsas makumaailma vaatii mielestäni myös viiniltä hieman runsaampaa otetta, hennoimmat viinit jäävät helposti lampaanlihan luonteikkaan maun jyräämäksi. Alla kolme suositustani pääsiäisen lammasviiniksi.

Vigneti del Vulture Pipoli Aglianico 2013 – 11,99 €

Aglianico Pipoli vaaka

 

 

 

 

– Basilicatasta, Aglianico del Vulturen alueelta tulee laadukkaita ja mielenkiintoisia Aglianico-viinejä. Pipoli on tunnetun tuottajakonsernin runsas ja pehmeän hedelmäinen punkku. Napakka hapokkuus ja melko runsas tanniinisuus tuo ryhtiä ja mausteisuus antaa viinille lisää luonnetta. Hyvä kaveri mediumiksi kypsennetylle lampaan tai karitsan fileelle.

Tarapacá +Organic Red Blend 2012 – 15,98 €

Tarapaca Plus vaaka

 

 

 

 

– Yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia chileläisiä Alkon vakiovalikoimassa. Saatuaan hieman happea, täyteläinen viini yllättää moniulotteisella ja rehevällä tuoksullaan. Kirsikkaa, viherpippuria, paprikaa, ämpärillinen muutakin mausteisuutta. Tanniinisuutta löytyy jonkin verran, mutta se on kypsää ja pehmeätä sorttia. Tätä isketään pöytään yrttisempien lammaspatojen kanssa.

Marques de Arienzo Reserva 2006 – 16,95 €

Arienzo Reserva 2006 vaaka

 

 

 

– Jostain syystä Alkon hyllyillä lymyilee tämän viinin jo hieman kypsempää vuosikertaa. Kannattaa siis hyödyntää tilaisuus ja napata kyytiin mukavaan ikään ehtinyt Riojalainen. Tiukin hapokkuus on tasaantunut ja tanniinit pehmenneet, mutta tilalle on saatu kehittyneen viinin kiehtovia vivahteita; nahkaa, tupakkaa, rusinoita, luumua, mausteita, savua. Lampaanviulua tai -paistia pöytään. Jos sattuu käymään niinkin hassusti, että dinnerin jälkeen pullosta löytyy vielä tavaraa, loput livahtaa sutjakasti vaikkapa Manchego-juuston seurassa.

Viinitarha mallia 79 eKr. – Villa dei Misteri

Saattaahan se olla, että meikäläisen lisäksi jotakuta muutakin kiinnostaisi tietää millainen viinitarha oli yli kaksi tuhatta vuotta sitten? Yritin päästä asiasta edes jonkinlaiselle jyvälle hiippaillessani Pompejin raunioilla viime syksyn Campanian reissulla. Raunioiden arkeologisten kaivausten yhteydessä on nimittäin pyritty selvitettämään myös alueella sijainneiden viinitarhojen saloja ja mysteereitä.

Alueen legendaarisin tuottaja Mastroberardino pyydettiin mukaan projektiin vuonna 1996. Nykyään yhteensä viidelletoista palstalle ja yhteensä noin 1,5 hehtaarin alueelle on istutettu Piedirossoa, Sciascinosoa sekä viimeisimpänä myös Aglianicoa. Puskia on istutettu tarkalleen niille paikoille, joissa köynnökset kasvoivat ennen tuhoisaa vuoden 79 eKr. tulivuorenpurkausta. Myös köynnösten tuennat ja tarhojen hoitomenetelmät sekä osa viininvalmistusmenetelmistä hoidetaan sen aikaisten tapojen mukaisesti.

Mastroberardino tuottaa näiltä nimenomaisilta tarhoilta viiniä nimeltä Villa dei Misteri. 50 % Aglianicoa, 40 % Piedirossoa ja 10 % Sciascinosoa sisältävä viini on kypsynyt tammessa 12 kk ja pulloissa 6 kk. Ensimmäinen vuosikerta näki päivänvalon vuonna 2001 ja vuosituotanto rajoittuu noin pariin tuhanteen pulloon. Valitettavasti kyseisellä reissulla omat ja Mastroberardinon porukan kalenterit eivät natsanneet yhteen, joten tilavierailu ja täten myös Villa dei Misterin hörpiskely jäi väliin. Onpahan yksi hyvä lisäsyy palata takaisin Campaniaan.

Astetta harvinaisempaa tavaraa Italian luoteisnurkasta – Ottin Cornalin 2010

Uusien ja varsinkin hieman tuntemattomampien lajikkeiden bongailu on aina mukavaa puuhaa. Cornalin oli ennen tätä pulloa itselle täysin kääntämätön kortti, enkä viitsinyt edes suorittaa mitään korkkausta edeltäviä salapoliisihommia aihepiirin tiimoilta. Hyppy tuntemattomaan lienee paikallaan aina silloin tällöin? Itse lajike on lähtöisin Italian puolelta, vaikkakin tätä nykyä varsin harvinainen näky sillä puolen rajaa. Sveitsin maaperällä sen sijaan viljellään samaa lajiketta Humagne Rouge-nimellä hieman enemmän. Kirjallisuudessa lajikkeen sanotaan tuottavan rustiikkisia ja tanniinisia viinejä.

Elio Ottin viljelee neljän hehtaarin kokoisia tiluksiaan 600 metrin korkeudessa Aostan laakson sydämessä, Luoteis-Italiassa lähellä Sveitsin rajaa. Vuonna 2007 hän päätti skipata rypäleidensä myynnin co-operatiiville ja ryhtyi tekemään omaa viiniä. Vuosituotanto pyörii 20000-30000 pullon paikkeilla.

Tuoksusta löytää punaisia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta, savua ja tuhkaa. Viini on suussa ryhdikkään hapokas ja loppua kohden myös hieman bitterinen. Nyt mennään rakenne edellä ja hedelmä perässä, mikä sopii muuhun pakettiin hyvin. Suuta kuivattavaa tanniinisuuttakin löytyy jonkin verran, mutta muutama pullovuosi on varmaankin pehmentänyt otetta sen verran, että raivokkaimmilta irvistyksiltä vältytään. Pitkä jälkimaku on yhdistelmä punaista hapokasta marjaisuutta sekä savuista mausteisuutta.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Cornalin. Samassa paketissa kulkee pirteää marjaisuutta sekä rustiikkista mausteisuutta ja savuisuutta. Jälkeenpäin pähkäiltynä voi myös olla tyytyväinen siihen, että tuli puolivahingossa korkattua suhteellisen arvostetuksi osoittautuneen pientuottajan pullo ja täten saatua varmasti myös asiallinen ensikosketus lajikkeeseen. Summamutikalla valitulle viinille tuli kaveriksi tällä kertaa jo ennen korkkausta uuniin ehtinyt salamipizza, eikä yhdistelmä aivan taivaaseen saakka jaksanut kantaa. Ennemminkin näkisin tällaisen viinin vähemmän hifisteltyjen riistaruokien kyljessä. 4 / 5 staraa.

Frascatia Frascatissa – Az. Agricola l’Olivella Racemo 2013

Viime syksyisen Italian reissun päätteeksi stoppasimme yhdeksi yöksi Frascatiin. Varsin mukavanoloisen kylän nimi on varmaankin monille tuttu valkoviineistä, joskaan ei kovin kummoisista sellaisista. En tähän hätään muista maistaneeni yhtään erityisen vakuuttavaa Frascatia. Lyhyt ja aikataulullisesti epävarma visiitti ei innostanut buukkailemaan mitään viinitilavierailuja, mutta kylällä tallustellessa pistäydyin kuitenkin paikallisessa viinimyymälässä aiheuttamassa hämmennystä ja tiedustelemassa “jotain kunnollista Frascatia”. Myyjä suositteli luomumeiningeillä tuotettua Az. Agricola l’Olivellan Racemoa, jonka kyljestä oli luettavissa mahtipontisesti DOCG Frascati Superiore luokituksen merkit. Mikäpäs siinä, kokeillaan.

Racemo on valmistettu parista eri Malvasia-kloonista (yht. 70 %), parista Trebbiano-kloonista sekä Bellonesta. Tarhojen maaperän kerrotaan olevan vulkaanista ja mineraalirikasta. Melko pidättyväisessä ja hennonoloisessa tuoksussa on valkoherukkaa ja kukkaisuutta. Paletilla kuiva viini pysyttelee melko neutraalissa ulosannissa. Hedelmäisyys on niukahkoa, eikä muukaan rakenne varsinaisesti loista läsnäolollaan. Väkivaltaisesta lasin vatkaamisesta ja raivokkaista purskutusyrityksistä huolimatta viinistä erottuu edellä mainittujen lisäksi vain pientä mineraalisuutta. Kovin luonteikkaaksi ei voi esitystä kehua. Keskipitkä jälkimaku jättää sekin melko vaisut fiilikset.

Racemo on rakenteeltaan ja maultaan melko kepeä ja aavistuksen ryhditön tapaus. Omien Frascati-kokemusten perusteella viini kuuluu eittämättä siihen keskevertoa parempaan sakkiin, mutta vaisu on silti vaisu, ei siitä mihinkään pääse. Käsitykseni Frascatin valkkareiden tasosta ei siis päässyt horjumaan tälläkään kertaa, mutta taidan jättää ihan piruuttani vielä takaoven raolleen sen oikeasti päräyttävän viinin varalta. 2 / 5 staraa.

Az. Agrigola San Salvatore Trentenare 2013

Amalfin reissulla piti toki ratsata huolellisesti paikallisten viinikauppojen antimet. Viinikauppojen tarjonta oli putiikkien pieneen kokoon suhteutettuna yllättävänkin monipuolista ja laajaa. Campanian valkkareista puhuttaessa Fiano lienee lajikkeista se kiinnostavin ja kansainvälisellä arvostuksella mitattuna Avellinosta taitaa löytyä se kovin sektori. Avellinon pullotteita tiesin toki löytäväni reissun aikana periaatteessa mistä vaan, joten hakusessa oli jotain vähän oudompaa kamaa. Nappasinkin erään liikkeen hyllystä mukaan myyjän vuolaiden suositusten saattelemana pullollisen Azienda Agricola San Salvatoren Trentenarea. Kyseinen tuottaja viljelee viinitarhojaan luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti. Viinitarhoja on yhteensä 16,5 hehtaaria ja pulloja tyrkitään markkinoille 95000 vuodessa. Viinin lisäksi yhtiö tuottaa mm. hedelmiä, oliiveja ja mozzarellaa 450 puhvelin voimalla. Pullosta löytyy siis 100% Fiano ja viini tulee Paestumin IGT-alueelta, joka jo sinänsä oli meikäläiselle uusi tuttavuus. Rypäleet on kerätty nuorista köynnöksistä noin 500-600 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevilta tarhoilta. Viiniä on kypsytetty terästankeissa 8 kuukautta.

Tuoksussa on limeä, melko voimakasta mineraalisuutta sekä hiukan jotain vaaleasävyistä kukkaisuutta. Runsas, tiiviin hedelmäinen maku ja rakenne, jota tyylikäs mineraalisuus tukee hienosti. Ryhdikäs hapokkuus nostaa veden kielelle ja nopeasti tyhjenevä lasi suorastaan karjuu kaatamaan lisää. Viinissä on poikkeuksellisen hyvä rytmi – asia, jota on ehkä hiukan vaikea selittää, mutta kokemus on jotakuinkin sellainen, että kaikki palaset tuntuvat loksahtavan vaivattomasti oikealle paikalleen juuri oikealla hetkellä. Viinistä ei myöskään tarvitse hakemalla hakea asioita, vaan kaikki soljuu nenään, suuhun ja tajuntaan kuin itsestään.

Hauska viini, jonka merellinen mineraalisuus ja raikas hapokkuus osuivat parinkymmenen lämpöasteen ja Amalfin huikeiden merimaisemien kanssa kuin nyrkki nenänvarteen. Jos jossain sattuu tulemaan San Salvatoren pullotteita vastaan, en epäröisi hankintapäätöksen kanssa sekuntiakaan, etenkin kun tämän viinin hintalapussa luki noin yksitoista euroa. Tällaisen valkkarin parittaminen monenlaisten merenelävien ja kalaruokien kanssa käy kuin tanssi. Riippuen tietysti hieman myös siitä, miten hyvin se tanssi itse kullakin käy. 4,5 / 5 staraa.