Anima Negra ÀN/2 2005

Otaksuttavasti melko harvat mieltävät Mallorcan lomasaaren vakavastiotettavaksi viinialueeksi. Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana harrastettu laadunparannus on kuitenkin alkanut kantaa hedelmää ja yhä useammat viinisiepot raapustelevat merkintöjä vihkoihinsa saaren viineistä. Yksi Mallorcan tunnetuimmista tuottajista on Anima Negra, vaikkakaan sen historia ei ole mitenkään erityisen pitkä. Perustukset on valettu 90-luvun puolivälissä toisen omistajan suvun maitotilan pohjalle ja viininteon painopisteenä on pidetty saaren alkuperäislajikkeita, kuten Callet, Fogoneu, Manto Negre ja Premsal. Ostetuista rypäleistä ja parista viinitynnyrillisestä aloittanut omistajakaksikko on vuosien saatossa kasvattanut tuotannon parinsadantuhannen pullon vuosivauhteihin.

ÀN/2 2005 on pääosin saaren omien alkuperäislajikkeiden blendi (65% Callet- , yhteensä 20% Manto Negre- ja Fogoneu- sekä 15% Syrah). Tammikypsytys 12 kk. Tynnyreistä 70% ranskalaisia ja 30 % amerikkalaisia. 35% uusia tynnyreitä ja 65% 1-3 vuotta käytössä kiertäneitä.

Hieman jo reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri ja kehittynyt tuoksu, jossa kirsikkaa, tupakkaa, savua, lantaa sekä mausteisuutta. Keskitäyteläinen maku, jossa kehittyneelle viinille tyypillistä eläväisyyttä ja herkkyyttä. Virkeän hapokkuuden seuralaisena sinnittelee jo voimiensa tunnosta hiipumaan päin oleva tanniinisuus. Pitkässä jälkimaussa on kuivattua kirsikkaa ja mausteisuutta.

ÀN/2 2005 oli juuri nyt vähintäänkin hyvin lähellä parhaita hetkiään. Alamäen alkumetrit ovat jo näkyvissä erityisesti hiipuvan tanniinisektorin osalta, joten lisäkypsytykselle ei ole tarvetta eikä potentiaaliakaan. Lautaselle lastatut lähitilan karitsan parikyljykset toimivat varsin luontevana parituksena viinille. 3,5 / 5 staraa.

 

 

 

Dominio de Valdepusa Syrah 2005

Vaikka Syrah kasvaakin nykyään vähän siellä sun täällä Espanjassa, siitä valmistetaan suhteellisen vähän yhden lajikkeen viinejä. Suurin osa Syrah-rypäleistä päätyyn osaksi useamman lajikkeen blendiä. Espanjan ensimmäisiä Syrah-köynnöksiä kuokittiin maahan tiettävästi vasta 90-luvun alkupuolella, joten mitenkään pitkästä historiasta ei voida puhua. Tässä valossa ei ole kovinkaan yllättävää, että kohdalle on osunut nätisti sanottuna varsin rajallinen määrä laadukkaita ja mielenkiintoisia pullotteita. Yksi onnistujista on Espanjan Syrah-pioneeri Dominio de Valdepusa.

Toledon nurkilla sijaitseva Marques de Griñonin Dominio de Valdepusa sai 2000-luvun alkupulella ensimmäisenä Espanjassa Vinos de Pago-laatuluokituksen. Vinos de Pago tarkoittaa tavallaan yhden tarhan tai tilan viiniä ja ko. laatuluokitus voidaan myöntää poikkeuksellisen laadukkaille ja maineikkaille tiloille. Viinit tulee valmistaa sataprosenttisesti omista rypäleistä ja valmistaa kyseisellä tilalla alusta loppuun. Luokituksen oli vuonna 2012 saanut 13 tilaa, joista suurin osa on aiemmin toiminut sen hetkisten D.O.-aluiden ulkopuolella, joko sijaintinsa tai muiden viininviljely- ja valmistusmenetelmiensä puolesta. Käytännössä monille tiloista on myönnetty ihan ikioma D.O.-luokituksensa, kuten D.O. Dominio de Valdepusallekin. Vaikka Vinos de Pago-luokitusta voidaankin teoriassa pitää Espanjan korkeimpana laatuluokkana, ei olé-huutoja ole karjuttu aivan joka puolella Espanjaa. Etenkin maineikkaammat D.O.:t pitäisivät mieluummin alueidensa helmet ylläpitämässä oman alueensa mainetta ja kunniaa, eivätkä ehkä koskaan tule hyväksymään asiaa. Näin ollen Vinos de Pago-tilojen määrä tulee todennäköisesti jatkossakin kasvamaan varsin maltillisesti.   

Dominio de Valdepusan tarhoilla on totuttu rekisteröimään Euroopan korkeimpia aurinkotuntimääriä; Aurinko paahtaa Tagus-joen läheisyydessä kasvavia köynnöksiä noin 3000 tuntia vuodessa. 70-luvulla tilalle istutettiin Cabernet Sauvignonia, 90-luvun alussa Espanjan ensimmäiset Syrah- ja Petit Verdot-köynnökset sekä vuonna 2007 Gracianoa. Viljely- ja valmistusmenetelmät on pyritty hiomaan parhaaseen A-luokkaan ja terroir-filosofiaakin on yritetty siirtää käytäntöön mm. ranskalaisten asiantuntijoiden avustuksella. Tilan vuosituotanto liikuskelee noin 350 000 pullossa. Dominio de Valdepusa Syrah on valmistettu sataprosenttisesti käsinkerätyistä Syrah-rypäleistä. Viiniä on kypsytetty 12-15 kk osittain uusissa ja osittain käytetyissä ranskalaisissa Allier-tammitynnyreissä.

Hieman kehittyneessä tuoksusta löytyy salmiakkia, lakritsia, kypsää karhunvatukkaa, mausteisuutta ja tammea. Täyteläinen ja moniulotteinen maku seurailee tuoksun aromeja. Ryhdikäs hapokkuus ja kypsä, pehmeä tanniinisuus oikovat runsaan kokonaisuuden ryhtiä. 15 %:n alkoholipitoisuus tuntuu paletilla, muttei pääse dominoimaan pakettia. Pitkä jälkimaku on pippurisen mausteinen.  

Dominio de Valdepusan viinit ovat osoittaneet olevansa vuodesta toiseen kovaa kamaa ja ainakin minä rankkaan ne Espanjan punkkusektorin kärkikahinoihin. Alkosta ei tätäkään helmeä löydy, mutta Saksasta tai Espanjasta noin 25 eurolla hankittuna pullon hinta-laatusuhde on erinomainen. Ruokapöydässä viini teki saumatonta yhteistyötä yrttimarinoitujen karitsan sisäfileiden ja uunijuuresten kanssa. 4/5 staraa.

Testissä Finca Sobreño Reserva Seleccion Especial 2005 D.O. Toro

Copatinton testipenkissä alkoi jälleen tapahtua, kun Finca Sobreño Reserva Seleccion Especial 2005 törähti paikalle. Viinille todettiin tarpeelliseksi suorittaa rutiinitoimenpiteet, eli välitön korkkaaminen ja ankara analyysi.

Viimeksi Copatinto nautti kyseistä maataloustuotetta juhannusaattona 2010 Salamancan keskusaukiolla Plaza 23-ravintolassa. Vuosikerta oli tuolloin 2001 ja noin yhdeksänvuotias viini oli täydellisessä kunnossa. Ravintolan ystävällismielinen tarjoilija ymmärsi erikseen kertomattakin suomalaisen juhannuksen ja grillaamisen kuuluvan tiiviisti yhteen. Niinpä pöytään kannettiin tilanteen vaatimat komponentit – tirisevä grilli ja kasa lihaa. Pöydässä grillattu chuleton teki saumatonta yhteistyötä viinin kanssa, eikä muutenkaan olosuhteissa ollut nokan koputtamista.

Testiviini on vuodelta 2005, joka on arvioitu vuoden 2001 lailla erinomaiseksi vuosikerraksi. Toron kylän välittömässä läheisyydessä sijaitseva Bodegas Sobreño perustettiin 90-luvun lopussa Riojalaisten viiniheppujen toimesta. Paikallisen Tempranillo-kloonin, Tinta de Toron, kesyttäminen onnistui kavereilta mallikkaasti ja Sobreñon viinit ovat alusta lähtien niittäneet runsaasti erilaisia palkintoja ja kunniamainintoja. Seleccion Especial on puristettu tilan vanhimpien köynnösten valikoiduista rypäleistä ja sitä on kypsytetty 14 kk jenkkitammessa sekä 12 kk pullossa. Reserva viinit eivät ole Toron alueella yhtä yleisiä, kuin muualla Espanjassa ja Gran Reservat ovat suorastaan harvinaisia.

Viinin kehittynyt tuoksu on suorastaan huumaavan herkullinen. Siitä on löydettävissä savua, kahvia, toffeeta, neilikkaa, kypsää tummaa kirsikkaa ja luumua. Vahva, muhkea ja konsentroitunut maku täyttää suun luumuilla, kirsikoilla, moniulotteisella mausteisuudella ja savuisuudella. Napakka tanniinisuus kiristelee ikeniä vielä pitkän ja mausteisen jälkimaun maistuessa suussa. Viini on mukavasti nautittavissa parin tunnin dekantoinnin jälkeen, mutta hyötyy vielä parin vuoden kellaroinnista. Tämä huikean upea viini toimii hyvin esimerkiksi grillatun härän entrecoten, lampaan lihan tai runsaan makuisen suurriistan kanssa.

Finca Sobreño Reserva Especial on ansaitusti kerännyt viinikriitikoilta toistuvasti yli 90 pisteen arvioita. Pullollinen lähtee Keski- ja Etelä-Euroopassa kaupan hyllyltä n. 15-20 euron hintalappu kyljessään, eli hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan. Paikalliseen puulaakiin ei kannata juosta Seleccion Especialia etsimään, mutta yksiulotteisempi ja suoraviivaisempi Finca Sobreño Crianza löytyy A-valinnan perusvalikoimasta

EDIT 18.2.2012: Yllä linkitetty Finca Sobreño Crianza on poistumassa Alkon perusvalikoimasta.