Chivite Legardeta single vineyard Garnacha (Alko 15,96 €)

Kirjoitin Viinilehden numeroon 7/2019 jutun Navarrasta ja yksi tuolloinkin vallalla olleista Navarran trendeistä oli vanhojen Garnacha-tarhojen elvyttäminen sekä laadukkaampien yhden tarhan viinien valmistus. Tälle suuntaukselle on antanut oman potkunsa myös maailmanlaajuinen “Garnacha-boomi”, jonka myötä lajiketta on alettu arvostamaan enemmän sellaisenaan, eikä pelkästään yhtenä palasena sekoiteviineissä.

Nyt Alkoonkin on saatu hyvä esimerkki aihepiiristä, sillä Navarran suunnannäyttäjänä ja pioneerina pitkään toimineen Chiviten Legardeta single vineyard Garnacha on heilahtanut hyllyille.

Viinin rypäleet tulevat Navarran mittakaavassa korkealta; 450 metrin korkeudella sijaitsevalta Legardetan tarhalta. Viini on kypsynyt 10 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Tuoksusta löytyy tummaa kirsikkaa, vadelmaa ja mansikkaa sekä Garnachalle tyypillistä kukkaisuutta. Suussa viini on ilahduttavan kepeä ja rakenteeltaan ilmava. Maussa korostuu tuoksua selkeämmin viinin punamarjainen meininki, joka saa tukea maltillisesta, mutta raikkaasta hapokkuudesta sekä pehmeästä tanniinisuudesta. Tammi sujahtaa pakettiin erinomaisesti, eikä Garnachalle tyypillisen korkea alkoholikaan (14,5%) onnistu nostamaan päätään sen enempiä esiin. Melko pitkä jälkimaku on miellyttävän marjaisa.

Chivite Legardeta single vineyard Garnacha on mainiosti lajikkeensa tyypillisiä piirteitä kunnioittava yhden tarhan Garnacha hyvään hintaan. Lautaselle suosittelen kokeilemaan vaikkapa yrteillä maustettua karitsan paahtopaistia ja uunijuureksia. 3,5 / 5 staraa.

(Maistettu viini saatu näytteenä maahantuojalta)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *