Penfolds California Collection

Penfolds on Australian ja koko maailman viinimeiningeissä nimi, jonka kaikki vähänkään enemmän viineihin tutustuneet tunnistavat. Laaja kirjo tuotteita eri hinta- ja laatukategorioissa perusviineistä aina kovimpiin huippuihin kaappaa mukaansa hyvin laaja-alaisesti erilaisia viininystäviä.

Penfoldsilla on perehdytty Kalifornian viinimaailman syövereihin yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuosina 1998-1999 koitti hetki, jolloin istutettiin ensimmäiset Penfoldsin Australian Kalimna- ja Magill Estate-tarhoilta tarkkaan valitut pistokkaat Paso Roblesissa Camatta Hillsin maaperään. Ensimmäiset viinit pullotettiin jo 2006 ja 2007, mutta niitä ei koskaan päästetty markkinoille. Myöhemmin on hankittu lisää tarhoja mm. Napa Valleysta.

Penfolds California Collection pitää sisällään nimensä mukaisesti viinejä Californiasta. Jotta asiat eivät olisi niin yksinkertaisia, on mukana viinejä, joiden blendi sisältää myös viiniä Australiasta. Viinit joissa on sekä Californian että Australian viiniä etiketöidään Wine of the World- nimellä, koska luonnollisestikaan varsinaista apellaatiota ei tällaisessa tapauksessa ole käytettävissä. Penfolds haluaakin näyttää talon laadun ja tyylin olevan käsite, jonka ulottuvuuksia eivät rajoita maiden, apellaatioiden tai tarhojen asettamat rajat.

Viinit on valmistettu pitkän hiomisen seurauksena ja laatu on sen mukaista. Tuntuu siltä että jokaista yksityiskohtaa on mietitty viimeiseen saakka ja viinit ovat todellisia virheettömän viinintekemisen esimerkkejä.

Bin 704 Napa Valley Cabernet Sauvignon 2018 (Alko erikoiserä 79,90 €)

Rypäleet tulevat Napa Valleysta ja viini on kypsynyt 16 kk ranskalaisessa tammessa, joista 40% uusia, 60% vanhoja tynnyreitä. Intensiivinen, tyylikäs ja vivahteikas, jossa tuoksun ja maun eturintamassa kypsää mustaherukkaa, tummaa kirsikkaa ja tammen paahteisuutta, joka integroituu viiniin hyvin. Hedelmä on kypsää ja sitä tukee raikas hapokkuus sekä runsaat samettiset tanniinit.

Bin 600 Cabernet Sauvignon 2018 (Alko erikoiserä 62,89 €)

Rypäleet tulevat Napa Valleysta, Sonomasta ja Paso Roblesista. 78 % Cabernet Sauvignon ja 22 % Shiraz. Viini on kypsynyt 16 kk amerikkalaisessa tammessa, josita 40% uusia ja 60% vanhoja tynnyreitä. Mustikkaa, mustaherukkaa, karhunvatukkaa, yrttejä sekä tammea. Selkeästi edellistä konsentroituneempi rakenne, silti hyvä tasapaino sekä samettinen pehmeän tanniinisuuden tukema suutuntuma.

Bin 149 Cabernet Sauvignon 2018 (Alko erikoiserä 289,90 €)

Rypäleet tulevat sekä Napa Valleysta että eteläisestä Australiasta. 100 % Cabernet Sauvignon, josta 80 % on kypsynyt 16 kk ranskalaisessa uudessa tammessa ja 20 % amerikkalaisessa uudessa tammessa. Intensiivinen tumma ja runsas hedelmäisyys, jossa karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mustaherukkaa. Uuden tammen paahteisuus nousee esiin, muttei dominoi. Edellisiä isompi ja täyteläisemmän muhkea viini, josta löytää selkeästi myös tyyllilllisesti Australiaa.

Quantum Cabernet Sauvignon 2018 (Alko erikoiserä 699,90 €)

Rypäleet tulevat sekä Napa Valleysta että eteläisestä Australiasta. 87 % Cabernet Sauvignon, 13 % Shiraz, josta 80 % on kypsynyt uudessa amerikkalaisessa tammessa ja 20 % uudessa rankskalaisessa tammessa. Vahva ja konsentroitunut, tyyliltään pyöreämpi ja hilloisempi, kuin aiemmat. Tästä löytyy eniten Australian isoa ja voimakasta tyyliä. Tiivis, linjakas saumattomasti yhteen pelaava paketti, josta ei soraääniä kuulu. Tässä vaiheessa nelikosta selkeästi sulkeutunein, mutta kehittymispotentiaalia löytyy toki, vaikka muille jakaa.

Concannon Livermore Petite Sirah 2012 – 14,95 €

Tuhdin rustiikkisia punaviinejä tuottava Petite Sirah ei ole kovinkaan tunnettu lajike ylipäätään ja siitä valmistettuja 100 %:sia lajikeviinejä  tulee melko harvoin vastaan. Viimeisimmät omat muistot tällaisesta punkusta taitavat ajoittua muutaman vuoden taakse Tukholmaan, jolloin maistelin jotain kalifornialaista erittäin alkoholista ja railakkaalla jäännössokeritykityksellä varustettua tapausta. En kiljunut riemusta. Muistot sikseen ja Alkon hyllystä kouraan noin viidentoista euron leka lajikkeeseen vahvasti panostaneelta tuottajalta.

1800-luvun lopulla perustettu Concannon on ollut merkittävässä roolissa Kalifornian Cabernet Sauvignon-kloonien tutkimustyössä ja tilalle aikoinaan Chateau Margaux’n tarhoilta päätyneistä pistokkaista kasvaneita köynnöksiä on tutkiskeltu pitkään ja hartaasti yhdessä UC Davisin tutkijoiden kanssa. Concannon on myös vastuussa ensimmäisestä amerikkalaisesta Petite Sirah-viinistä. Tilalla on kasvanut kyseistä lajiketta jo 1800-luvun lopulta saakka. Tämän putelin Petite Sirah-rypäleet ovat kasvaneet Livermore Valleyn alueella Kaliforniassa, missä maaperä on sorapitoista. Viiniä on kypsytetty tammessa 18 kk ja pulloissa 6 kk.

Tuoksussa on mustikkaa, karhunvatukkaa ja tammea. Suussa täyteläinen ja tuhdinoloinen viini vaikuttaa odotuksien mukaisen konsentroituneelta ja kypsän hedelmäiseltä. Viini ei jyllää hapokkuudella eikä tiukoilla tanniineilla, mutta loppua kohden esiin työntyvä mukava bitterisyys ryhdittää kokonaisuutta todella kivasti.  Jälkimaku on keskipitkää, kypsän hedelmäistä sorttia.

Concannon Livermore Petite Sirah on pehmeän täyteläinen ja kypsän hedelmäinen viini. Jenkkiviineissä ei yleensä pihtailla tammen käytön suhteen, mutta tällä kertaa pitkä tammikypsytys tuntuu yllättävän vähän kokonaisuudessa. Liekö sitten käytössä ollut vanhempia tynnyreitä vai kätkeytyykö tammi konsentroituneen hedelmän alle? Paketin ilopilleri on paletin loppupuolella ilmenevä pieni bitterisyys, vaikka happo- ja tanniinisektorille jäinkin kaipaamaan jonkinlaista piristävää lisäpotkua. Kaiken kaikkiaan ihan mukava pläjäys tuhdimman punkkusektorin ystäville. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Cline Ancient Vines Mourvèdre 2011 14,24 €

Mourvèdre on tunnetusti kotoisin Espanjasta (Monastrell), mutta arvostetuimmat ko. lajiketta sisältävät pullotteet löytynevät eteläisestä Ranskasta. Ainakin omalla kohdalla ne täräyttävimmät kokemukset taitavat olla peräisin Bandolin seudulta, unohtamatta kuitenkaan upeita Rhônen blendejä tai joitakin australialaisia virityksiä asian tiimoilta. Lajike vaatii kuumaa ilmastoa kypysäkseen riittävästi, mutta maaperän olisi kuitenkin hyvä pysyä suhteellisen viileänä. Huhut kertovat sopivia olosuhteita sekä ikivanhoja Mourvèdre-köynnöksiä löytyvän myös Kaliforniasta. Viikon Copa otti selvää, mitä sanottavaa Cline Ancient Vines Mourvèdre:lla näillä kinkereillä.

80-luvulla perustetun Cline Cellarsin Ancient Vines Mourvèdre tulee siis Kaliforniasta, Contra Costa Countyn alueelta. Auringossa paistattelevat viinitarhat saavat kaivattua viilennystä mm. Sacramento- ja Joaquin-jokien virtauksista ja päivittäinen lämpötilavaihtelu asettuu toimivalle tasolle.

Viini pitää sisällään Mourvedrèa 80-120-vuotiaista köynnöksistä. Käyminen on tapahtunut terästankeissa viljeltyjen hiivakantojen suosiollisella avustuksella. Kypsytys 8 kuukautta tummapaahtoisissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä, joista noin neljännes oli uusia.

Kypsän marjaisessa tuoksussa on mustaherukkaa, mustikkaa, kypsää kirsikkaa ja taustalta leijailevaa setripuuta. Melko täyteläisellä ja lämminhenkisellä paletilla pyörii tuoksun aromien lisäksi mausteisuutta. Kohtuullisen napakka hapokkuus ja maltillinen määrä pehmeää tanniinisuutta pitävät järjestystä yllä. Jälkimaku on melko pitkä, kypsän kirsikkainen ja mausteinen.

Cline Ancient Vines Mourvèdre ei ole lainkaan pöllömpi tapaus. Kypsää tavaraa ryhdikkään hapokkaassa paketissa, vieläpä ankarimpia hillomössöttelyjä välttäen. Oikein sopiva kaveri syksyn grillailulle. Kokeile vaikka yrttiviritetyn lampaan kanssa.  3,5 / 5 staraa.

 

 

 

Testissä Castoro Zinfandel 2009 14,90 €

Kalifornian viinien kovan myötätuulen saattelemana raahattiin Copatinton testipenkkiin Alkon perusvalikoiman uutuus Castoro Cellar Zinfandel 2009. Castoro on italiaksi majava ja nimen taustalta löytyy tilan omistajan Niels Udsenin lempinimi ”beaver”, joka käännettiin italiaksi herran aikoinaan työskennellessä saapasmaan viinitarhoilla. Copatinto ei jostain kumman syystä ole lainkaan yllättynyt siitä, ettei firma valinnut nimekseen englanninkielistä versiota isännän lempinimestä. Castoro Zinfandel tulee Kalifornian Paso Roblesista, joka tunnetaan historian kirjoissa lainsuojattomien piileskelypaikkana ja Kalifornian viiniteollisuuden ”villinä läntenä”, huhutaan jopa itse Jesse Jamesin oleskelleen alueella aika ajoin sukulaistensa luona parantelemassa ampumahaavojaan. Myöhemmin Paso Robles on tullut tunnetuksi mm. Rhônen rypälelajikkeita viljelevistä ”viinikapinallisista”. Paso Roblesin yhteydessä on myös tapana mainita maailmankuulun ”kapinallisen”, James Deanin, menehtyneen auto-onnettomuudessa seudulla, joten nyt on sitten ne pakolliset faktatkin raportoitu. Paso Roblesin päivät ovat kuumia ja kuivia, viileiden öiden sekä merellisten tuulien tarjotessa helpotusta kuumuuden kärventämille viinitarhoille. Paso Roblesissa on Kalifornian suurimmat päivä- ja yölämpötilojen erot, jonka kerrotaan antavan alueen viineille yksilöllisen luonteen.

Alkujaan Kroatiasta kotoisin oleva zinfandel on erittäin suosittu rypälelajike Yhdysvalloissa ja siitä valmistetaan viinejä hyvin laajalla skaalalla ja suorastaan hillittömiä määriä. Zinfandelia ei yleensä blendailla muiden lajikkeiden kanssa, mutta Castoro on helpottanut zinfandelinsa yksinäisyyttä tuuppaamalla seuraksi muutaman prosentin petite syrahia tuomaan viiniin väriä ja syvyyttä.

Väriltään syvän punaisen viinin marjainen tuoksu nostaa pintaan punaista kirsikkaa, vadelmaa, mausteisuutta (valkopippuri ?) ja miedosti vaniljaa. Melko täyteläisessä maussa dominoi runsas, keskihapokas marjaisuus ja hedelmäisyys vailla minkäänlaista yliampuvaa hillomaisuutta tai raskautta. Pippurisen mausteinen ja suuta lämmittävä jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Castorolla on onnistuttu väistelemään Paso Roblesin kuuman ilmaston ongelmat ja ottamaan ilo irti viileistä illoista ja öistä. Tästä johtuen viini esittää kiitettävän elegantisti ja moniulotteisesti tyypillisiä zinfandelin luonteenpiirteitä, eikä mikään osa-alue nouse liikaa esiin. Copatinto suosittelee !

Viini nautittiin pekoniin käärityn possun fileen sekä paahdetun paprikan kanssa ja yhdistelmä toimi vallan mainiosti.