Halon Cosecha 2008

Reissun päällä tulee aina silloin tällöin iskettyä kourat tarjouslaarien houkutuksiin. Näin pääsi käymään tämänkin pullon kohdalla. Viinin takana on vuonna 2003 perustettu Bodegas Pagos de Mogar, Espanjan Ribera del Duerosta. Putiikki lykkii markkinoille noin 75000 pulloa vuosittain Mogar- ja Halon-nimisillä brändeillä. Kevyen kenttätarkkailun perusteella Mogar-nimellä näytettäisiin pullotettavan selkeästi arvostetumpaa tavaraa. Nyt maistettu Halon Cosecha 2008 on 100 %:nen Tinta Fina (Tempranillo), jota pullonkylkitekstien mukaan (muistaakseni) oli kypsytetty 8 kk tammessa.

Nuorekkaan oloinen tuoksu tuo välittömästi mieleen uuden maailman punaviinit pienimuotoisella rikkipöllähdyksellä terästettynä. Pienen tuulettelun jälkeen nokka löytää kypsää kirsikkaa, herukkaa, metsämansikkaa ja vaniljaa. Makusektorilta löytyy kypsää ja hiukan makeaakin mehumaisuutta sekä melko vaatimattomalla tavalla integroituva happo- ja tanniinisektori. Tanniinien osalta reilumpi ikenien kiristysvaihde iskeytyy päälle paletin loppuosassa, kuin puun takaa. Kokonaisuus jää vaatimattomaksi ja suhteellisen karheaksi, eikä kunnollista tasapainoa ei saavuteta missään vaiheessa. Etikettiin printattu 13,5 % alkoholiakin puskee läpi valitettavan reippaasti.

Tästä viinistä on vaikea löytää alkuperää. Mikään ei erityisemmin tunnu viittaavan Ribera del Dueroon. Sokkona olisin varmaankin sijoittanut viinin jonnekin Chileen ja veikannut rypälekoostumukseksi jotain Cabernet-vetoista blendiä. Noin kahdeksan euron ostohinta ei vienyt konkurssiin, muttei myöskään tarjoillut vastineeksi mitään sellaista, mistä nyt erityisesti kannattaisi maksaa. 1,5 / 5 staraa.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *