Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

canti moscato d'astiJos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Viikon Copa – Kracher Beerenauslese Cuvée 16,82 €

En ole pahemmin makean ystävä ja makeat jälkiruoat jäävätkin useimmiten ihan tarkoituksellisesti väliin. Tämä johtaa toki siihen, että makeita jälkiruokaviinejä tulee korkkailtua säälittävän harvoin. Asian harmillisuuden uskomattomat ulottuvuudet ymmärtää viimeistään silloin, kun lasiin on loroteltu laadukasta jälkkäriviiniä. Handelimme tarjoaa muutamia erinomaisia vaihtoehtoja makeanhimon kehittämiseen tai vastaavasti sen taltuttamiseen. Yksi näistä on itävaltalaistuottaja Kracherin Beerenauslese Cuvée.

Viini rakentuu Welschrieslingistä ja Chardonnay’sta, jotka ovat varttuneet Burgenlandissa, Neuseedlerseen rannalla. Järveltä törähtelee sopivasti sumua tarhoille päin, joka on omiaan luomaan edellytyksiä jalohomeen kehittymiselle.

Intensiivisestä tuoksusta nousee esiin kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja jalohomeisen twistinkin löytää kivasti sieltä kaiken muun keskeltä. Makea ja runsas maku toistaa tuoksun havaintoja ja on innostavan moniulotteinen. Runsaasta makeudesta huolimatta rapsakka hapokkuus pitää viinin ryhdin tehokkaasti kasassa. Erittäin pitkä ja tyylikäs jälkimaku pitää sisällään kuivattuja hedelmiä.

Kracher Beerenauslese Cuvée toimittaa jälkiruoan virkaa ihan nätisti sellaisenaankin, mutta esimerkiksi sinihomejuustot soveltuvat tämän viinin kylkeen vallan mainiosti. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Darling Cellars Premium Noble Late Harvest 2010 11,89 €

Viikon Copa ottaa pääsiäisviikolla räikeän varaslähdön ja sinkoaa heti alkuviikosta viinisuosituksen pääsiäisaterioiden jälkimainingeille. Kun suklaamunia, mämmiä ja lammasta on ahmittu yliannostuksen partaalle, voidaan elimistön hetkellistä poikkeustilaa pyrkiä rauhoittamaan kaatamalla lasiin makeaa viiniä Etelä-Afrikasta.

Darling Cellars Premium Noble Late Harvest 2010 tulee siis Etelä-Afrikasta, Darlingin alueelta, missä läheisen meren tuoma kosteus on mahdollistanut jalohomeen kertymisen rypäleisiin. Saattaa kuulostaa pahalta, mutta jalohome on erityisen toivottu vieras tehtäessä makeita viinejä, sillä se edistää veden poistumista rypäleistä ja näin ollen rypäleistä puristuva mehukin on konsentroituneempaa. Jalohome tuo viiniin myös omaa aromimaailmaa, jonka on kuvattu muistuttavan mm. kuivattuja hedelmiä ja hunajaa. Suositusviini koostuu 75 %:sti Chenin Blancista ja 25 %:sti Rieslingistä. Noin kolmannes viinistä on kypsytetty 4kk:n ajan ranskalaisissa tynnyreissä, toiveena hienostuneempi ja moniulotteisempi viini.

Kullan keltaisessa viinissä tuoksuu aprikoosi, appelsiini (jollain hullulla tavalla mieleen tulee myös kumkvatti), ananas ja hunaja. Raskasrakenteisen viinin makeasta mausta erottaa kypsää appelsiinia ja ananasta, reilu hapokkuus tasoittelee sopivasti makeutta, huolehtien samalla viinin tasapainoisuudesta. Pitkä jälkimaku muistuttaa kuivattua ananasta ja appelsiinia.

Ilmastoi tätä viiniä dekantterissa tai muussa sopivassa astiassa vähintään tunti tai kaksi ennen tarjoilua, nimittäin viini nousee ihan toisenlaiseen lentoon saatuaan reilusti happea. Copatinto suosittelee unohtamaan tänä pääsiäisenä ne iänikuiset, rahkasta kyhätyt toteemipaalut ja muut pyramidiviritykset. Sen sijaan kannattaa valmistaa suositusviinin seuraksi takuuvarmasti toimiva yhdistelmä karamellisoituja appelsiineja sekä viinivaahtoa kuohuviinistä. (Kuvan © Alko)