Planeta Etna Rosso 2012 – 13,90 €

1995 perustettu Planeta on innovatiivinen viinitalo Sisiliassa. Talo on saavuttanut kohtuullisen hyvän tunnettuuden maailmalla ollakseen kuitenkin melko tuore viinintuottaja. Toistaiseksi henkilökohtaista empiiristä vahvistusta vailla olevien huhujen mukaan Planeta valmistaa viinien lisäksi kovan luokan oliiviöljyä. Alkon vakiovalikoiman uutuuksiin ei ole kuitenkin saapunut öljyä, vaan punaviini Etna-vuoren kulmilta, vieläpä meikäläisittäin katsottuna varsin houkuttelevaan hintaan.

Planeta Etna Rosso on valmistettu vulkaanisessa maaperässä 600-800 metrin korkeudessa kasvaneista Nerello Mascalese-rypäleistä. Kypsytys vanhoissa tammitynnyreissä 6 kuukautta ja sen jälkeen pulloissa 7 kuukautta.

Lasissa läpinäkyvän ohut, rubiininpunainen väri. Tuoksussa on vadelmaa, metsämansikkaa ja yrttejä. Keskitäyteläisessä maussa hedelmäisyys seurailee tuoksun havaintoja. Mausteisuus ja hyvä hapokkuus nostavat viinin metsämarjaiseen alkufiilikseen nähden yllättävänkin ryhdikkääseen meininkiin. Pitkähkö ja aavistuksen persoonallinen jälkimaku on mausteinen ja taitaa siellä hieman tuo 14%:n alkoholipitoisuuskin hönkiä lämpimikseen.

Planeta Etna Rosso on mielenkiintoinen punkku, joka kannattaa kokeilla. Siinä on sopiva yhdistelmä raikasta kepeyttä sekä aavistuksen persoonallisella otteella pensselöityä luonteikkuutta. Ryhti tuntui pysyvän parhaiten kasassa, kun viiniä oli hieman viilennetty. Viini osoittautui varsin kelvolliseksi kaveriksi paljon parmesania ja mausteista tomaattikastiketta sisältäneelle pasta-annokselle. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)