Delas Saint-Joseph Francois de Tournon 2006

Delas Frères on pistetty pystyyn alunperin vuonna 1835 Charles Audibertin ja Philippe Delas’n toimesta. Tuosta hetkestä eteenpäin tilan historiikki pitää sisällään vanhemmille viinitiloille jokseenkin tyyppilliset omistajasukujen väliset naimakaupat sekä isojen viinitalojen laajentumisiin liittyvät yritysostot. Vuonna 1924 tila siirtyi jälkeläisten omistukseen ja nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa – Delas Frères. Alan isot pelurit eivät tohtineet jättää tätäkään tuottajaa rauhaan ja niinpä vuonna 1977 samppanjatalo Deutz latoi riittävän määrän seteleitä tiskiin ja osti putiikin. 16 vuotta myöhemmin oli sitten Louis Roedererin samppanjatalon vuoro napata koko paketti omistukseensa.

Saint-Joseph Fancois de Tournon on 100 % Syrah, jonka käsin kerätyt rypäleet ovat peräisin Vionin, Saint Jean de Muzolsin, Mauvesin ja Tournonin tarhoilta. Kypsytys on kestänyt 10-14 kuukautta 1-3-vuotiaissa tammitynnyreissä. Kyseistä viiniä pukataan markkinoille noin 20000 pulloa vuosittain.

Alkuun tuoksusta löytyy karhunvatukkaa, lihaisuutta, tummaa kirsikkaa ja setripuuta. Pienen hengähdystauon jälkeen mukaan hyökkää vielä nippu yrttejäkin. Melko täyteläinen maku tasapainottelee osuvasti kuivan hedelmäisyyden, napakan hapokkuuden ja silkkisen pehmeän tanniinisuuden välillä. Pitkä jälkimaku viihdyttää tummilla marjoilla ja mausteisuudella.

Pullosta löytyi siis sataprosenttinen Syrah, joka ei uuden maailman pommien tapaan tinttaa voimakasta aromi- ja makumaailmaa suoraan nyrkillä naamaan, vaan esittelee lajikkeen elegantimpia ulottuvuuksia siivosti ja tasapainoisesti. Vajaan kahdeksan vuoden ikään ehtineen viinin balanssi on varsin mukavasti kohdillaan. Tällä kertaa hutkin lautaselle ankanrintaa, mutta viini toiminee kelvollisesti monenlaisten muidenkin liharuokien sekä kypsempien juustojen kanssa. Tallinnan Livikon myymälästä Lootsikadulta 16 eurolla hankittuna sijoittuu kategoriaan loisto-ostos. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *