Korjaamon samppanjamarkkinat

Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestettiin jälleen samppanjamarkkinat 11.-12.4.2014. Viime vuonna maisteltavana oli suurien ja kiiltävien brändien lisäksi joitakin mielenkiintoisia pientuottajien kuplia, joten päätin tänäkin vuonna käväistä kurkkaamassa tarjontaa. Viimevuotiseen tapaan tarjolla oli nytkin isoja brändejä ja klassikoita, mutta näiden lomassa myös jonkin verran pienempien tuottajien helmiä. Shoppailuvinkkinä mainittakoon myös, että Ceestashop myi kertaalleen tapahtuman tasting-käytössä olleita Lehmannin huipputason samppanjalaseja todella edulliseen hintaan, joten skumppalaseja kaipaavan kannattanee järjestää itsensä toukokuussa Turussa ja Tampereella järjestettäville samppanjamarkkinoille!

 

 

Pasqual Doquet Vertus 2002

Viking Linen nykytilaa samppanjavalikoimien suhteen on kyllä pakko kehua. Yksi valikoimien helmistä on Pascal Doquet Premier Cru Vertus 2002. Hyvällä tuurilla tätä huippuvuosikerran 100 %:sta Chardonnay’ta saattaa vielä löytää laivojen viinimyymälöistä, mutta suosittelisin poistamaan tylysti kaikki muutkin hyllyissä lojuvat Pascal Doquet’n pullotteet. Viini on runsaan paahteinen, luonteikas, moniulotteinen, ja mineraalinen. Erinomainen balanssi hedelmäisen konsentraation sekä paahteen ja hapokkuuden välillä. Erittäin pitkä jälkimaku. Todellinen viikinkilöytö noin 40 eurolla jo nyt korkattavaksi, eikä varmasti pahastu lisävuosistakaan kellarin uumenissa.

Egly-Ouriet “Les Vignes de Vrigny” Premier Cru (Alkon erikoisvalikoima 52,90 €)

Mikäli olen joskus aiemmin maistanut 100 %:sta Pinot Meunieria, siitä ei ole tainnut jäädä juurikaan muistijälkiä.  Vindirektin ständillä poksautettu Egly-Ouriet Les Vignes Vrigny Premier Cru osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Matalaan dosageen luottava talo on pitänyt tämänkin viinin sokerit tasolla 4 g / l, mikä sopii allekirjoittaneen makuun enemmän, kuin hyvin. Runsas maku, jossa paljon mausteisuutta ja tyylikkään rouhea meininki. Ei ehkä se helpoimmin lähestyttävä veijari, mutta tarjoilee perus-Cuvéet kolunneelle samppanjasiepolle varmasti mielenkiintoista vaihtelua.

 

Salon Blanc de Blancs Le Mesnil Brut 2002 (Alkon erikoisvalikoima 334,90 €)

Ensikosketukseni yhteen legendaarisimmista luxuskuplajuomista saatiin käyntiin sopivan tyylikkäästi, sillä olin sattumalta ensimmäisten 400:n joukossa maistamassa Salonin uutta, hiljattain lanseerattua vuosikertaa 2002. Joissakin yhteyksissä Blanc de Blancs-tyylin benchmarkiksikin ylistetty samppanja oli luonnollisesti tässä vaiheessa vielä raakile ja tuoksunsa osalta melko sulkeutuneen oloinen. Paletilla sen sijaan konsentraatiota ja potkua löytyi vaikka muille jakaa. Suun täyttävä ja pehmeän kermainen mousse. Hieno kokemus sinänsä ja heittämällä hinnakkain koskaan maistamani samppis. Jään pelonsekaisin tuntein odottelemaan sitä järkyttävää hetkeä, kun olen muka löytävinäni todellisia järkiperusteita (ja hilloa) pulittaa yli 300 eur pullollisesta samppanjaa.

Philipponnat Reserve Speciale 1985

Juuri ennen kotiinlähtöä ehdin vielä saamaan lasiini Viking Linen ständillä 29-vuotiasta Philipponnat Reserve Specialea. Alkuun ujolta ja sulkeutuneelta vaikuttanut tuoksu alkoi avautua mukavasti hetken lasissa hengiteltyään. Kypsää sitruunaa, persikkaa, hunajaa ja tyylikästä paahteisuutta suhteellisen vähäeleisellä otteella, ilman häivähdystäkään nuorten samppanjoiden hermostuneisuudesta. Sopivan rauhoittava ja harmoninen lopetus tämän vuoden samppanjamarkkinoille.

Muita mainitsemisen arvoisia lasiini eksyneistä olivat mm. erittäin pirteä Dosnon-Lepage Recolte Blanche NV, paahteinen ja runsas Andre Clouet Brut Grande Reserve NV, Ayala Blanc de Blancs 2002, Pol Roger Pure NV ja Jaques Lassaigne Montgeux NV.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *