Matkalla Champagnessa – Charles Heidsieck

Monien perinteikkäiden viinitalojen taustalta löytyy mielenkiintoisia ihmisiä, tarinoita ja tapahtumia, eivätkä samppanjatalot ole tässä mielessä millään tavalla poikkeuksia. Sain huhtikuussa mahdollisuuden vierailla Charles Heidsieckin samppanjatalossa Reimsissa.

Charles-Camille Heidsieck oli poika, josta äiti odotti paljon. Pariisissa sekä Lyypekissä kouluja käynyt päämäärätietoinen mies näki jo nuorena monet asiat toisin, kuin muut. Hankittuaan kokemusta setänsä liiketoimissa hän perusti omaa nimeään kantavan samppanjatalon Reimsiin 1851. Muiden keskittyessä luomaan kontakteja ja tekemään kauppaa lähiympäristössä lähti Charles jo hyvin varhaisessa vaiheessa kokeilemaan siipiään mm. Belgiaan ja Isoon Britanniaan. Charles oli myös ensimmäisiä Yhdysvaltoihin myyntimatkalle uskaltautuneita ja onnistui luomaan nopeasti suhteita jo ensimmäisellä matkallaan vuonna 1852. Pian hänet tunnettiin Champagne Charliena, joka liikkui seurapiireissä, ja vietti aikaa tärkeiden vaikuttajien kanssa, paikallisen lehdistön seuratessa tiiviisti hänen liikkeitään. Yhdysvaltain sisällissota johti myös Heidsieckin vaikeuksiin ja lopulta jopa vankilaan. Vaikeudet johtivat taloudelliseen ahdinkoon, kunnes uusi nousu tapahtui myöhemmin 1860-luvulla.

Reimsin kaupunkia rakennettaessa ja kalkkikiveä louhittaessa on muodostunut kuuluisia maanalaisia kellariverkostoja. Vuonna 1867 Charles teki poikkeuksellisen ratkaisun investoidessaan omien viinitarhojen sijasta 200-luvulta peräisin oleviin kellareihin, joissa kosteus ja lämpötila ovat osoittautuneet samppanjan kypsyttämisen ja säilömisen kannalta ideaalisiksi. Heidsieckin kellariverkostossa on kellaritilaa yli kahdeksan kilometria, noin kolmenkymmenen metrin syvyydessä. Heidsieckilla ollaan oltu siinä määrin innostuneita kalkkikivikellareista, että nykyään myös Lohjalla, Tytyrin kaivoksessa kypsyy pieniä koe-eriä talon samppanjaa.

Talon kellarimestareina on sittemmin pyörinyt maineikkaita ja viinimaailmassa palkittuja nimiä, kuten esim. Daniel Thibaud, Régis Camus, Thierry Roset ja nykyään Cyril Brun. Kukin on varmasti muokannut talon tyyliä omaan suuntaansa, mutta poikkeuksellisen suuren reserviviinien käytön ja pitkien pullokypsytysten myötä Charles Heidsieckin samppanjat tunnetaan jo perussamppanjoista lähtien runsaan täyteläisinä ja monivivahteisina. Makeustason osalta Heidsieck luottaa kymmenhenkisen tiiminsä aistinvaraiseen arviointiin, eikä ole lähtenyt mukaan esim. niukkojen dosage-tasojen trendiin.

Kellarikierroksen sekä Montchenot’n ja Hautvillersin tarhavierailujen lisäksi maistelimme toki mainion kattauksen talon samppanjoita:

Toukokuun alussa Alkoonkin saapuva Blanc de Blancs NV oli itselleni uusi tuttavuus. Rypäleet pääosin Grand Cru-tarhoilta Côtes de Blancsista ja Montagne de Reimsista sekä lisäksi Montgueux’sta. Miellyttävän raikas omenan, sitruunan ja hunajan sävyttämä hedelmäisyys, jossa vaaleiden kukkien sävyä sekä juuri sopiva määrä hentoa paahteisuutta. Ilahduttavan mutkattomasti lähestyttävä Blanc de Blancs, ollen kuitenkin varsin tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus.

Brut Réserve NV pitää sisällään 40% Pinot Noiria, 40% Chardonnayta sekä 20% Meunieria. Base vuoden 2014 sadosta ja jopa 40 % reserviviinejä. Pitkä, 3-4 vuoden mittainen pullokypsytys ja 11 g/l dosage. Selkeästi Blanc de Blancsia kypsempi ja kehittyneempi profiili vie ajatuksia kuivattuihin hedelmiin ja enemmän persikan sekä aprikoosin suuntaan. Tiukka hapokkuus pitää runsaan viinin hienosti ryhdissä ja tasapainossa.

Rosé Réserve Brut NV on Pinot Noir, Chardonnay ja Meunier-blendi, jossa mukana 20% reserviviinejä sekä 6% Les Riceys’n Pinot Noir punaviiniä. Neljä vuotta pullokypsytystä. Tuoksussa appelsiinin kuorta, vadelmaa, metsämansikkaa ja paahteisuutta. Kevyempi ja vaahdoltaan rauhallisempi viini, jossa punaisten marjojen mukana ilahduttava määrä raikkautta ja mausteisuutta.

Brut Millésime 2006 rakentuu Pinot Noirista (60%) ja Chardonnaysta (40%). Pullokypsytys on kestänyt 8 vuotta ja dosagea löytyy noin 10 g/l. Profiililtaan kypsän hedelmäinen ja runsas. Tyylikäs yhdistelmä kuivattuja hedelmiä, savuista paahteisuutta sekä taustalla lymyilevää toffeeta. Kypsän profiilinsa ja hieman maltillisemman hapokkuutensa myötä varsin nätissä nautiskeluvaiheessa jo nyt.

Rosé Millésime Brut 2005 Rypäleet Montagne de Reimsin kylistä ja lisäksi Les Riceys’n Pinot Noir punaviiniä. Pullokypsytys yli 10 vuotta ja dosage noin 10 g/l. Melko runsaan viinillinen profiili, jossa kuitenkin mukavasti raikkautta ja tasapainoa tuova tyylikäs kuplarakenne sekä ryhdikäs hapokkuus. Moniulotteisesta ja mausteisesta profiilista johtuen erinomaisen monipuolinen ruokaviini.

Blanc de Millenaires Brutin viides vuosikerta on 2004 ja viini 100 %:nen Chardonnay, kuten nimikin jo vihjaa. Rypäleet pääosin Le Mesnil-sur-Oger, Oger, sekä Vertus’n kylistä. Pullokypsytys 11 vuotta ja dosage jälleen 10 g/l. Intensiivisessä ja moniulotteisessa tuoksussa on kukkaisuutta, kypsää omenaa, kuivattua sitruunaa ja hunajaa. Todella pienistä kuplista koostuva upean tiivis vaahto. Vielä hieman pidättyväisessä maussa on myös upeasti pituutta. Erinomainen kellarointipotentiaali.

Brut Millésime 2000 on tuoksustaan lähtien erittäin intensiivinen, täyteläinen ja kehittynyt. Kypsää omenaa, kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja toffeeta. Upea tasapaino, syvyys ja pituus. Nätisti kehittyneessä paketissa on kaikki kohdallaan ja viini on erinomaisessa nautiskeluvaiheessa juuri nyt!

Leclerc Briant – Biodynaamisia samppanjakuplia

Viime syksynä vierailimme WSET Diploma-koulutuksen opintomatkalla lukuisilla viinitiloilla Saksassa ja Ranskassa. Yksi reissun mieleenpainuvimpia visiittejä oli Epernay’ssa sijatseva samppanjatalo Leclerc Briant.

Leclerc Briant SLeclercien 1600-luvulle ulottuva viljelyperinne laajeni samppanjan valmistukseen Lucien Leclercin ja vaimonsa Jaqueline Briantin toimesta 1800-luvun loppupuolella. Champagnen ilmastolliset olosuhteet sekä kaupalliset paineet eivät houkuttele tuottajia ottamaan riskejä luonnonmukaisten ja biodynaamisten viljelyperiaatteiden muodossa. Leclerc Briant onkin yksi harvoista biodynaamisista tuottajista Champagnessa. Tilalla on kokeiltu luonnonmukaisia menetelmiä jo 60-luvulla ja tarhoja aloitettiin konvertoimaan biodynaamisiksi 80-luvun lopulla. Pitkään taloa ventäneen Pascal Leclercin kuoltua vuonna 2010 tila myytiin amerikkalaispariskunnalle ja samalla talon johtoon astui pitkään mm. Möet et Chandonilla toiminut Frédéric Zeimett. Tarhojen viljelyyn sekä viinin valmistukseen liittyvissä asioissa talo nojaa biodynaamisen viinimaailman huippuasiantuntija Hervé Jestiniin. Leclerc Briantille jäi omistajavaihdosten jälkeen haltuun noin 10 ha tarhoja ja biodynaamisesti viljeltyjä rypäleitä ostetaan mm. sellaisilta kovilta nimiltä, kuin Leclapart ja Ruppert-Leroy. Vuosituotanto liikkuu noin 80 000 pullon paikkeilla.

Leclerc Briant1sLeclerc Briantilla on tehty monenlaisia innovatiivisia kokeiluja, kuten kullattu tynnyri, pienet saviset munan malliset tynnyrit, sekä esim. cuvée, joka kypsyy sakanpoiston jälkeen 60 m meren pinnan alapuolelle upotettuna. Maistelun yhteydessä pääsimme pureutumaan myös bioenergetiikan saloihin, sillä Hervé Jestin kaivoi esiin elämänvoimaenergiaa mittaavan Bovis-mittarin. Hetken kestänyt mittarin heiluttelu antoi maistelluille viineille Hervén kertoman mukaan varsin hyviä tuloksia. Sitä en sitten osaa sanoa, miten tiukan tieteellisen seulan tällainen mittari läpäisee. Lopputuloksen miellyttävyys pulloissa lienee kuitenkin se tärkein mittari.

IMG_20170202_113338

Maistelimme kaiken kaikkiaan 5 samppanjaa. Brut Réserve oli jossain määrin jo ennestään tuttu ja tarjoilee varsin mainion esityksen Pinot Noiria (40%), Meunieria (40%) ja Chardonnay’ta (20%) 4 g/l dosagella vauhditettuna. Rosé Brut on Chardonnay-vetoinen (95%) ja Pinot Noirista (5%) väriä saava, hyvin elegantti ja hillitty rosé, josta löytyy upea tasapaino syvän hedelmäisyyden ja hapokkuuden välillä. Blanc de Meuniers oli yksi omista suosikeistani. Intensiivinen, syvä, energinen meno päättyi erittäin pitkään jälkimakuun. Tätä herkkua on tehty vain 3000 pulloa, eikä viini ollut ainakaan maisteluhetkellä vielä markkinoilla. La Croisette Brut tulee talon Epernay’n tarhalta ja on 24 kk pullokypsytetty 100% Chardonnay. Konsentroitunut hedelmäisyys pysyy tiukasti kontrollissa ja saa tukea runsaasta mineraalisuudesta. Viimeisenä saimme maistella vuoden 2012 Grand Cru-tarhojen Chardonnaysta tammessa valmistuneen Pure Cramant samppanjan, jolle oli tehty sakanpoisto muutama minuutti ennen vierailuamme. Kypsää omenaa, paahtoleipää ja mineraalisuutta todella moniulotteisessa paketissa, päättyen järjettömän pitkään jälkimakuun, aivan loistavaa tavaraa.

Leclerc Briant tekee upeita samppanjoita, joista ei puutu luonnetta eikä persoonallisuutta. Luonnonmukaiset ja biodynaamiset menetelmät on onnistuttu kääntämään haastavista olosuhteista huolimatta voitoiksi ja talon toiminta on samalla osoitus siitä, että tekemisen taso ollessa korkea, on myös lopputulos erinomainen.