Matkalla Campaniassa – Feudi di San Gregoriu

Marraskuun alussa avautui sopiva hetki karata Suomen ankeasta pimeydestä hieman valoisampiin ja lämpimämpiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Italian Campania ja samalla oli erinomainen mahdollisuus pistäytyä vierailulla Sorbo Serpicossa Feudi di San Gregoriun viinitilalla.

Feudi di San Gregoriu on 1986 perustettu, moderni ja kansainvälisesti suuntautunut viinitalo. 4 miljoonaa pulloa vuodessa markkinoille tööttäävä firma on noussut yhdeksi Campanian suurimmista tuottajista. Avellinon, Tufon, Irpinian, Sannion ja Taurasin lisäksi viiniä tulee nykyään myös Basilicatasta ja Apuliasta. Rypäleitä kerätään noin parin sadan hehtaarin alueelta, mutta omia tarhoja ei juurikaan ole. Syynä on kuulemma se, että alueen viljelijät haluavat pitää omistamistaan maista kiinni kynsin ja hampain. Suurin osa rypäleistä kasvaa siten joko vuokratuilla tai lukuisten sopimusviljelijöiden tarhoilla. Talo pyrkii systemaattisesti ympäristöä kunnioittaviin ja luonnonmukaisiin viljelymenetelmiin, mutta mm. hankalahko ilmasto asettaa omat haasteensa. Heinäkuussa 2014 oli 23 sadepäivää ja muutenkin ilmastollisesti haastavasta vuodesta johtuen sadosta menetettiin lopulta noin 10 %. Lisäpaineita matkalla varsinaiseen luomutuotantoon luovat lisäksi suuren toimijan tuotantomäärälliset paineet sekä iso joukko itsenäisesti ja itsepäisesti toimintatavoistaan päättäviä sopimusviljelijöitä.

Viinit valmistetaan ja kypsytetään nykyaikaisissa tiloissa ja moderneilla välineillä. Uusimpia panostuksia välineurheilun saralla on Aglianico-rypäleistä erityisen vaikeasti irtoavan rangan poistossa avustava laite. Mikäli puristettavien rypäleiden sekaan jää liikaa rangan osia, pulloon saattaa päätyä ikävän karvaita ja pistäviä aromeja. Kellareiden uumenista löytyy myös tuhansia tammitynnyreitä, lähinnä ranskalaista puuta. Tynnyreitä kierrätetään eri viinien valmistuksessa 4 vuotta ennen uusien hankkimista. Joitakin vuosia sitten on otettu käyttöön myös botti grandi-tyyppiset isot tynnyrit.

Viinitilan yhteydessä toimii yhden Michelin tähden ravintola La Marenná, jossa olikin kätevää vedellä todella tasokkaat lounasähkyt ja nauttia samalla jotakuinkin täydellisistä viinimätsäyksistä. Ravintolan ruoat tehdään lähiseudun antimista ja myös omaa puutarhaa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Lähtölaukauksena keittiö tervehti kroketilla ja tomaatti-anjovisdipillä. Lasiin kaatui perinteisellä menetelmällä valmistettu Dubl Greco kuohuviini (~15 €). Talon 3 kuohuviiniä ovat muuten legendaarisen Anselme Selossen kanssa toteutetun yhteistyön tulosta. 24 kk sakkakypsytetty viini on pirteä, raikas ja elegantti – mainio aperitiivi. Alkuruoaksi tärähti höyrytettyä turskaa ja laseihin valkoisista tarhaviineistä Greco di Tufo Cutizzi (~12 €) sekä Pietracalda Fiano di Avellino (~13 €). Näistä Greco di Tufo Cutizzi on käyty läpi aiemminkin blogissa. Cutizzi on näistä kahdesta selkeästi sitruksisempi, hieman yksioikoisempi ja myös jonkin verran hapokkaampi. Pietracalda miellytti kokonaisuutena selkeästi enemmän, johtuen lähinnä tyylikkäästä mineraalisuudesta sekä paremmasta tasapainoistaan. Primi piattina tarjoiltiin jänisragua ja tagliatellea, secondi piattina prosciuttoon käärittyä possun sisäfilettä sekä kukkakaalia. Viineiksi Basilicatasta Basilisco Aglianico del Vulture Teodosio 2010 (~11 eur) sekä Piano di Montevergine Taurasi riserva -08 (~35 eur). Savuisessa Teodosiossa oli niukkarunkoisempi hedelmäisyys ja bitterisempi meininki. Hieman askeettisempi meininki hedelmäsektorissa jäi kyllä kiehtomaan. Taurasi riservasta löytyi jo tässä iässä yllättävän moniulotteinen setti maanläheisyyttä, tallinnurkkaa, eläimellisyyttä, mausteisuutta ja tiukkaa kirsikkaa. Toki viini on vielä hurjan nuori ja tanniinien ote ikenistä sitä vähemmän hellää sorttia. Viinin parhaat hetket ovat vuosien kellaroinnin päässä, mutta ammattitaitoisesti dekantoituna ja runsaiden makujen äärellä iso potentiaali saatiin hienosti esiin.

Jälkiruokana vielä suklaakakkua, hasselpähkinä”spaghettia” ja marenkia sekä muutama marmeladi ja praliini. Jälkiruoille kaadettiin vielä talon ainokaista jälkiruokaviiniä, jonka tuoksusta löytyi kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja marmeladia. Tuoksu lupaili ehkä hieman enemmän mitä maku lopulta antoi ja jälkimakukin jäi valitettavan lyhyeksi. Huipputason jälkkäriviinin valmistus on ollut Feudille iso haaste jo vuosia, eikä lopputuloksiin olla oltu vielä aiva sataprosenttisen tyytyväisiä, mutta matka jatkuu. Koko tykitys kuudella viinillä kustansi erittäin kohtuulliset 60 eur/hlö

Mukava vierailu, loistava lounas ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä Avellinon seudun viinimaisemat sekä todeta käytännössä yllättävän haasteelliset maastot. Vielä kun pakettiin lisätään Feudin erinomaiset viinit, niin ei pahemmin jää mussutettavaa. Feudi di San Gregoriun viineistä löytää Alkon hyllystä Lacryma Christi Rosson, jonka pidempi arvio löytyy myös blogista.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.