Viikon Copa – Feudi di San Gregorio Falanghina Del Sannio 2021 (Alko 14,90 €)

Campanian viineistä löytyy paljon persoonallista otetta ja mielenkiintoisia vivahteita. Viineistä löytyvä mineraalisuus ja pieni savuisuus johtunee pääosin vulkaanisen maaperän vaikutuksista. Aglianicosta syntyvän Taurasin ja Fiano di Avellinon lisäksi alueella tehdään mielenkiintoisia viinejä myös vähemmän tunnetuista lajikkeista. Alkon hyllyille on heilahtanut Feudi di San Gregorion Falanghina Sannion rinteiltä. Vierailin tilalla jokunen vuosi sitten ja siitä voi lukea lisää täältä.

Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet Sannion rinteillä. Viiden kuukauden sakkakypsytys tuo syvyyttä makuun sekä runsautta suutuntumaan. Tuoksusta löytyy omenaa, päärynää sekä savuisuutta ja hentoa mineraalisuutta. Raikas ja pirteä hapokkuus vie melko pitkään Falanghinalle tyypilliseen tapaan hieman karheaan ja yrttiseen jälkimakuun.

Feudi di San Gregorio Falanghina del Sannio on ryhdikäs viini, josta löytyy miellyttävällä tavalla vulkaanisia piirteitä. Voisi hyvin toimia mustana hevosena rapujen seurassa, vaikka oma suosikkiparitukseni Campanian valkoisille onkin spaghetti alle vongole, eli simpukkapasta. 3 / 5 staraa.

Viinitarha mallia 79 eKr. – Villa dei Misteri

Saattaahan se olla, että meikäläisen lisäksi jotakuta muutakin kiinnostaisi tietää millainen viinitarha oli yli kaksi tuhatta vuotta sitten? Yritin päästä asiasta edes jonkinlaiselle jyvälle hiippaillessani Pompejin raunioilla viime syksyn Campanian reissulla. Raunioiden arkeologisten kaivausten yhteydessä on nimittäin pyritty selvitettämään myös alueella sijainneiden viinitarhojen saloja ja mysteereitä.

Alueen legendaarisin tuottaja Mastroberardino pyydettiin mukaan projektiin vuonna 1996. Nykyään yhteensä viidelletoista palstalle ja yhteensä noin 1,5 hehtaarin alueelle on istutettu Piedirossoa, Sciascinosoa sekä viimeisimpänä myös Aglianicoa. Puskia on istutettu tarkalleen niille paikoille, joissa köynnökset kasvoivat ennen tuhoisaa vuoden 79 eKr. tulivuorenpurkausta. Myös köynnösten tuennat ja tarhojen hoitomenetelmät sekä osa viininvalmistusmenetelmistä hoidetaan sen aikaisten tapojen mukaisesti.

Mastroberardino tuottaa näiltä nimenomaisilta tarhoilta viiniä nimeltä Villa dei Misteri. 50 % Aglianicoa, 40 % Piedirossoa ja 10 % Sciascinosoa sisältävä viini on kypsynyt tammessa 12 kk ja pulloissa 6 kk. Ensimmäinen vuosikerta näki päivänvalon vuonna 2001 ja vuosituotanto rajoittuu noin pariin tuhanteen pulloon. Valitettavasti kyseisellä reissulla omat ja Mastroberardinon porukan kalenterit eivät natsanneet yhteen, joten tilavierailu ja täten myös Villa dei Misterin hörpiskely jäi väliin. Onpahan yksi hyvä lisäsyy palata takaisin Campaniaan.

Az. Agrigola San Salvatore Trentenare 2013

Amalfin reissulla piti toki ratsata huolellisesti paikallisten viinikauppojen antimet. Viinikauppojen tarjonta oli putiikkien pieneen kokoon suhteutettuna yllättävänkin monipuolista ja laajaa. Campanian valkkareista puhuttaessa Fiano lienee lajikkeista se kiinnostavin ja kansainvälisellä arvostuksella mitattuna Avellinosta taitaa löytyä se kovin sektori. Avellinon pullotteita tiesin toki löytäväni reissun aikana periaatteessa mistä vaan, joten hakusessa oli jotain vähän oudompaa kamaa. Nappasinkin erään liikkeen hyllystä mukaan myyjän vuolaiden suositusten saattelemana pullollisen Azienda Agricola San Salvatoren Trentenarea. Kyseinen tuottaja viljelee viinitarhojaan luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti. Viinitarhoja on yhteensä 16,5 hehtaaria ja pulloja tyrkitään markkinoille 95000 vuodessa. Viinin lisäksi yhtiö tuottaa mm. hedelmiä, oliiveja ja mozzarellaa 450 puhvelin voimalla. Pullosta löytyy siis 100% Fiano ja viini tulee Paestumin IGT-alueelta, joka jo sinänsä oli meikäläiselle uusi tuttavuus. Rypäleet on kerätty nuorista köynnöksistä noin 500-600 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevilta tarhoilta. Viiniä on kypsytetty terästankeissa 8 kuukautta.

Tuoksussa on limeä, melko voimakasta mineraalisuutta sekä hiukan jotain vaaleasävyistä kukkaisuutta. Runsas, tiiviin hedelmäinen maku ja rakenne, jota tyylikäs mineraalisuus tukee hienosti. Ryhdikäs hapokkuus nostaa veden kielelle ja nopeasti tyhjenevä lasi suorastaan karjuu kaatamaan lisää. Viinissä on poikkeuksellisen hyvä rytmi – asia, jota on ehkä hiukan vaikea selittää, mutta kokemus on jotakuinkin sellainen, että kaikki palaset tuntuvat loksahtavan vaivattomasti oikealle paikalleen juuri oikealla hetkellä. Viinistä ei myöskään tarvitse hakemalla hakea asioita, vaan kaikki soljuu nenään, suuhun ja tajuntaan kuin itsestään.

Hauska viini, jonka merellinen mineraalisuus ja raikas hapokkuus osuivat parinkymmenen lämpöasteen ja Amalfin huikeiden merimaisemien kanssa kuin nyrkki nenänvarteen. Jos jossain sattuu tulemaan San Salvatoren pullotteita vastaan, en epäröisi hankintapäätöksen kanssa sekuntiakaan, etenkin kun tämän viinin hintalapussa luki noin yksitoista euroa. Tällaisen valkkarin parittaminen monenlaisten merenelävien ja kalaruokien kanssa käy kuin tanssi. Riippuen tietysti hieman myös siitä, miten hyvin se tanssi itse kullakin käy. 4,5 / 5 staraa.

Matkalla Campaniassa – Feudi di San Gregoriu

Marraskuun alussa avautui sopiva hetki karata Suomen ankeasta pimeydestä hieman valoisampiin ja lämpimämpiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Italian Campania ja samalla oli erinomainen mahdollisuus pistäytyä vierailulla Sorbo Serpicossa Feudi di San Gregoriun viinitilalla.

Feudi di San Gregoriu on 1986 perustettu, moderni ja kansainvälisesti suuntautunut viinitalo. 4 miljoonaa pulloa vuodessa markkinoille tööttäävä firma on noussut yhdeksi Campanian suurimmista tuottajista. Avellinon, Tufon, Irpinian, Sannion ja Taurasin lisäksi viiniä tulee nykyään myös Basilicatasta ja Apuliasta. Rypäleitä kerätään noin parin sadan hehtaarin alueelta, mutta omia tarhoja ei juurikaan ole. Syynä on kuulemma se, että alueen viljelijät haluavat pitää omistamistaan maista kiinni kynsin ja hampain. Suurin osa rypäleistä kasvaa siten joko vuokratuilla tai lukuisten sopimusviljelijöiden tarhoilla. Talo pyrkii systemaattisesti ympäristöä kunnioittaviin ja luonnonmukaisiin viljelymenetelmiin, mutta mm. hankalahko ilmasto asettaa omat haasteensa. Heinäkuussa 2014 oli 23 sadepäivää ja muutenkin ilmastollisesti haastavasta vuodesta johtuen sadosta menetettiin lopulta noin 10 %. Lisäpaineita matkalla varsinaiseen luomutuotantoon luovat lisäksi suuren toimijan tuotantomäärälliset paineet sekä iso joukko itsenäisesti ja itsepäisesti toimintatavoistaan päättäviä sopimusviljelijöitä.

Viinit valmistetaan ja kypsytetään nykyaikaisissa tiloissa ja moderneilla välineillä. Uusimpia panostuksia välineurheilun saralla on Aglianico-rypäleistä erityisen vaikeasti irtoavan rangan poistossa avustava laite. Mikäli puristettavien rypäleiden sekaan jää liikaa rangan osia, pulloon saattaa päätyä ikävän karvaita ja pistäviä aromeja. Kellareiden uumenista löytyy myös tuhansia tammitynnyreitä, lähinnä ranskalaista puuta. Tynnyreitä kierrätetään eri viinien valmistuksessa 4 vuotta ennen uusien hankkimista. Joitakin vuosia sitten on otettu käyttöön myös botti grandi-tyyppiset isot tynnyrit.

Viinitilan yhteydessä toimii yhden Michelin tähden ravintola La Marenná, jossa olikin kätevää vedellä todella tasokkaat lounasähkyt ja nauttia samalla jotakuinkin täydellisistä viinimätsäyksistä. Ravintolan ruoat tehdään lähiseudun antimista ja myös omaa puutarhaa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Lähtölaukauksena keittiö tervehti kroketilla ja tomaatti-anjovisdipillä. Lasiin kaatui perinteisellä menetelmällä valmistettu Dubl Greco kuohuviini (~15 €). Talon 3 kuohuviiniä ovat muuten legendaarisen Anselme Selossen kanssa toteutetun yhteistyön tulosta. 24 kk sakkakypsytetty viini on pirteä, raikas ja elegantti – mainio aperitiivi. Alkuruoaksi tärähti höyrytettyä turskaa ja laseihin valkoisista tarhaviineistä Greco di Tufo Cutizzi (~12 €) sekä Pietracalda Fiano di Avellino (~13 €). Näistä Greco di Tufo Cutizzi on käyty läpi aiemminkin blogissa. Cutizzi on näistä kahdesta selkeästi sitruksisempi, hieman yksioikoisempi ja myös jonkin verran hapokkaampi. Pietracalda miellytti kokonaisuutena selkeästi enemmän, johtuen lähinnä tyylikkäästä mineraalisuudesta sekä paremmasta tasapainoistaan. Primi piattina tarjoiltiin jänisragua ja tagliatellea, secondi piattina prosciuttoon käärittyä possun sisäfilettä sekä kukkakaalia. Viineiksi Basilicatasta Basilisco Aglianico del Vulture Teodosio 2010 (~11 eur) sekä Piano di Montevergine Taurasi riserva -08 (~35 eur). Savuisessa Teodosiossa oli niukkarunkoisempi hedelmäisyys ja bitterisempi meininki. Hieman askeettisempi meininki hedelmäsektorissa jäi kyllä kiehtomaan. Taurasi riservasta löytyi jo tässä iässä yllättävän moniulotteinen setti maanläheisyyttä, tallinnurkkaa, eläimellisyyttä, mausteisuutta ja tiukkaa kirsikkaa. Toki viini on vielä hurjan nuori ja tanniinien ote ikenistä sitä vähemmän hellää sorttia. Viinin parhaat hetket ovat vuosien kellaroinnin päässä, mutta ammattitaitoisesti dekantoituna ja runsaiden makujen äärellä iso potentiaali saatiin hienosti esiin.

Jälkiruokana vielä suklaakakkua, hasselpähkinä”spaghettia” ja marenkia sekä muutama marmeladi ja praliini. Jälkiruoille kaadettiin vielä talon ainokaista jälkiruokaviiniä, jonka tuoksusta löytyi kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja marmeladia. Tuoksu lupaili ehkä hieman enemmän mitä maku lopulta antoi ja jälkimakukin jäi valitettavan lyhyeksi. Huipputason jälkkäriviinin valmistus on ollut Feudille iso haaste jo vuosia, eikä lopputuloksiin olla oltu vielä aiva sataprosenttisen tyytyväisiä, mutta matka jatkuu. Koko tykitys kuudella viinillä kustansi erittäin kohtuulliset 60 eur/hlö

Mukava vierailu, loistava lounas ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä Avellinon seudun viinimaisemat sekä todeta käytännössä yllättävän haasteelliset maastot. Vielä kun pakettiin lisätään Feudin erinomaiset viinit, niin ei pahemmin jää mussutettavaa. Feudi di San Gregoriun viineistä löytää Alkon hyllystä Lacryma Christi Rosson, jonka pidempi arvio löytyy myös blogista.

Mastroberardino Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999

Campanian viinien ja alueella perinteisesti viljeltyjen lajikkeiden kovimpana puolustustaistelijana ja suurlähettiläänä voitaneen oikeutetusti pitää Mastroberardinoa. Erityisen hyvin tuottaja tunnetaan Aglianico-rypäleistä valmistetuista punaviineistä. Talon omistajasuku on touhunnut viininviljelyn parissa tiettävästi jo 1700-luvulla, mutta virallisesti sertifioidun toiminnan 130-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2008. Pippaloiden kunniaksi viinitalo iski markkinoille myös juhlapullotteen – Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999. Korkkiruuvi ei antanut armoa tällekään tapaukselle, mikä on näin jälkeenpäin ajateltuna pelkästään positiivinen asia.

Juhlaviinin rypäleet tulevat 500 m korkeudessa Montemaranon tarhalla kasvaneista Aglianico-köynnöksistä. Viiniä on kypsytetty 30 kk ranskalaisessa ja slavonialaisessa tammessa sekä viisi vuotta pulloissa. Erona tuottajan normaaleihin Radici Taurasi-pullotteisiin on kypsytyksen osalta se, että normaali Riserva lepää pulloissa pari vuotta vähemmän ja “tavallisen” Radici Taurasin tammikypsytys on puoli vuotta lyhyempi sekä pullokypsytys vastaavasti 3 vuotta lyhyempi. Taurasi-punkut ovat tunnetusti kypsytystä kestävää ja sitä ehdottomasti myös kaipaavaa tavaraa. Nuorena viinit ovat erittäin konsentroituneita, jykevän tanniinisia ja tiukan hapokkaita. Etelän Baroloksikin haukutun Taurasin korkkaamista alle kymmenvuotiaana kannattaa harkita jokseenkin yhtä hartaasti, kuin samanikäisen Barolonkin. Eihän se tietenkään mikään rikos ole, mutta nautinto saattaa useimmissa tapauksissa jäädä pahasti puolitiehen.

Reunoiltaan tiilenpunaan kääntyvä väri. Intensiivinen, melko kehittynyt ja varsin moniulotteinen tuoksu, jossa on kirsikkaa, multaa, nahkaa, tallinnurkkaa, tupakkaa, kosteaa setripuuta sekä syksyisen metsän tuoksua. Paletilla jatketaan täyteläisissä meiningeissä, konsentraatiota löytyy reilusti, mutta moniulotteinen makumaailma pääsee silti kivasti esille. Ilmaantuessaan viini elää ja kehittyy valtavasti, tuoden hienosti esiin monipuolista aromimaailmaansa. Tylsästä hetkestä ei tämän pullon kanssa ollut tietoakaan. Hapokkuutta on edelleen reilusti ja tanniinisuuttakin runsaasti, vaikka pahin kiristys on hellittänyt. Erittäin pitkä jälkimaku suuntaa fiilikset tupakkaan, hapankirsikkaan ja nahkaan.

Centotrenta Radici Taurasi Riserva 1999 on todella huikea viini jo tässä iässä, mutta rakenteensa puolesta sen voisi unohtaa huoletta kellariin vielä vuosiksi. Ruokapöydässä viini pääsisi parhaiten oikeuksiinsa riistaruokien parissa, miksei toki kypsytettyjen juustojen ja laadukkaiden leikkeleidenkin kanssa. Alkosta löytyi vielä tätä kirjoitusta luonnostellessa Mastroberardinon 2008 Radici Taurasi Riserva melko kivaan hintaan, mutta sekin näyttää sittemmin hävinneen listoilta. Harmi. 5 / 5 staraa.

Feudi di San Gregorio Cutizzi Greco di Tufo 2011

Campanian alueen viinit ovat nostaneet profiiliaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana isolla kädellä. Tuottajien määrä on lisääntynyt merkittävästi, mutta myös viinien laatu on kohentunut. Vesuviuksen ympäristön vulkaanisessa maaperässä kasvavaista köynnöksistä puuhastellaan siis varsin persoonallisia ja mielenkiintoisia viinejä. Menestystä ja mainetta ei ole kalasteltu kansainvälisillä suosikkilajikkeilla, vaan panostukset on kohdistettu alueen alkuperäislajikkeisiin. Tyypillisimmät ja tunnetuimmat alueen lajikkeista ovat alunperin kotoisin Kreikasta, kuten vaikkapa nimistä Greco, tai Aglianico voi arvailla. Kolmellakymmenellä hehtaarilla vuonna 1986 aloittanut Feudi di San Gregorio on kasvattanut hehtaarinsa vuosien varrella yli kolmeensataan ja on tänä päivänä yksi tunnetuimmista Campanian viinitaloista maailmalla.

Feudi di San Gregorion Greco di Tufo on valmistettu 100%:sti Greco-lajikkeesta. Köynnökset ovat kasvaneet Tufon kylän lähistöllä kalkkipitoisessa ja vulkaanisessa maaperässä. Viiniä on kypsytetty 4 kk terästankeissa sakkojen kanssa.

Tuoksussa on sitrusta, ananasta, päärynää ja hiukan mineraalisuutta. Keskitäyteläinen maku jatkaa tuoksun linjoilla työntäen sekaan myös pientä yrttisyyttä. Hapokkuutta on riittävästi, joskaan lisäpanos sillä sektorilla ei tekisi pahaa. Melko pitkästä jälkimausta löytyy sekoitus yrttejä, sitruunaa ja pientä mineraalisuutta.

Mukavasti perustasolla toimiva mutkaton valkkari, josta kuitenkin jää uupumaan hieman sitä persoonallisuutta ja moniulotteisuutta, jota Campanian viineiltä odottaa. Viini toimitti virkansa passelisti yksinkertaisen simpukka-aterian kyljessä ja on muutenkin asiallinen kumppani arkisempaan seafood-safkailuun. Ihan hyvä ostos Italiasta hieman alle kympillä. 3 / 5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Triade della Campania 9,99 €

Italian Campaniasta tulee varsin luonteikkaita valkoviinejä. Mitä ilmeisimmin Vesuviuksen ympäristön mineraalirikas maaperä tuo lähimaastoissa kasvaviin rypäleisiin oman pienen potkunsa. Potkua ja luonnetta löytyy myös tästä yskäisyn verran alle kympillä Alkosta irtoavasta Triade della Campaniasta.

Viini pitää sisällään tasaosuudet alueelle tyypillisiä Falanghina-, Fiano- ja Greco-lajikkeita. Avellinon alueella kasvaneiden köynnösten satomääriä on kontrolloitu viinin laadun kohentamiseksi ja sadonkorjuu on hoidettu käsin. Viidennes viinistä on käynyt ja kypsynyt uusissa ranskalaisissa tynnyreissä 45 päivän ajan.

Pirteä ja melko intensiivinen tuoksu heittää nokkaan sitruunaa, ananasta, omenaa ja mineraalisuutta. Kuiva maku kuittaa tuoksun komponentit paletin puolelle runsaan hedelmäisessä paketissa. Pirteä hapokkuus huolehtii viinin ryhdistä ja kiehtova mineraalisuus kasvattaa luonnetta. Mineraalisuutta löytyy myös pitkästä jälkimausta.

Kun katsot ympäristötekijöiden olevan siinä määrin suotuisat, että olet valmis kaatamaan lasiisi annoksen hieman luonteikkaampaa Campanian valkkaria, kannattaa koukata pitkäripaisesta kyytiin pullollinen Triade della Campaniaa. Kylkeen voit puuhastella vaikka lohileipiä tai jonkin vähän ruokaisamman salaatin.  3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Viikon Copa – Lacryma Christi Rosso 13,09 €

On aina yhtä riemukasta havaita vanhojen suosikkien palaavan Alkon hyllyille. En itse asiassa tainnut edes huomata tämän italialaisen poistuneen listoilta, mutta näinhän siinä oli tietenkin päässyt käymään. Pitkäripaisen uutuuslistauksissa lymyilee siis 2000-luvun alkupuolella melkoisen usein ostoskoriini sujahtanut Lacryma Christi Rosso, joten ainakin minä aion vääntää naamani sellaiseen virneeseen, jota saatettaisiin joissain yhteyksissä hymyksikin nimittää. Viinin tuottaja, vuonna 1986 perustettu Feudi di San Gregorio omistaa 300 hehtaaria viinitarhoja Italian Campaniassa, minkä lisäksi se käyttää myös sopimusviljelijöiden rypäleitä. Lacryma Christi Rosso 2011 on valmistettu Pedirosso- (85 %) ja Aglianico-rypäleistä, jotka ovat kasvaneet Vesuviuksen ympäristön vulkaanisella maaperällä. Tuottajan ja maahantuojan datat kertovat viinin nauttineen valmistusprosessin aikana pitkäkestoisesta kuorikontaktista ja kypsyneen 4 kuukautta terästankeissa.

Tumman rubiininpunaisen viinin persoonallisesta tuoksusta löytyy punaista marjaisuutta, mausteisuutta ja mineraalisuutta. Kun viinin antaa hengitellä lasissa hetken aikaa, tuulahtaa mukaan hentoja herukan ja mustikankin vivahteita. Melko täyteläinen maku seurailee tuoksua. Reilu hapokkuus ja hieman ikeniä kuivattava tanniinisuus pitävät kokonaisuuden ryhdikkäänä. Keskipitkässä jälkimaussa on punaisten marjojen lisäksi mineraalisuutta ja bitterisyyttä.

Lacryma Christi on ilahduttavan persoonallinen tapaus, joka elää ja avautuu paremmin, kun sen antaa hengittää hetken dekantterissa tai lasissa. Reilu hapokkuus ja tanniinisuus kaipaavat ruokaa rinnalleen. Itse väsäsin viinin kylkeen kermaista pastaa pekonin, aurinkokuivatun tomaatin ja pecorino-juuston tahdittamana. Ei hassumpi kombinaatio sekään, mutta uskoisin myös medium-kypsien tummien lihojen olevan kiinnostavaa seuraa tälle viinille. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)