On aina yhtä riemukasta havaita vanhojen suosikkien palaavan Alkon hyllyille. En itse asiassa tainnut edes huomata tämän italialaisen poistuneen listoilta, mutta näinhän siinä oli tietenkin päässyt käymään. Pitkäripaisen uutuuslistauksissa lymyilee siis 2000-luvun alkupuolella melkoisen usein ostoskoriini sujahtanut Lacryma Christi Rosso, joten ainakin minä aion vääntää naamani sellaiseen virneeseen, jota saatettaisiin joissain yhteyksissä hymyksikin nimittää. Viinin tuottaja, vuonna 1986 perustettu Feudi di San Gregorio omistaa 300 hehtaaria viinitarhoja Italian Campaniassa, minkä lisäksi se käyttää myös sopimusviljelijöiden rypäleitä. Lacryma Christi Rosso 2011 on valmistettu Pedirosso- (85 %) ja Aglianico-rypäleistä, jotka ovat kasvaneet Vesuviuksen ympäristön vulkaanisella maaperällä. Tuottajan ja maahantuojan datat kertovat viinin nauttineen valmistusprosessin aikana pitkäkestoisesta kuorikontaktista ja kypsyneen 4 kuukautta terästankeissa.
Tumman rubiininpunaisen viinin persoonallisesta tuoksusta löytyy punaista marjaisuutta, mausteisuutta ja mineraalisuutta. Kun viinin antaa hengitellä lasissa hetken aikaa, tuulahtaa mukaan hentoja herukan ja mustikankin vivahteita. Melko täyteläinen maku seurailee tuoksua. Reilu hapokkuus ja hieman ikeniä kuivattava tanniinisuus pitävät kokonaisuuden ryhdikkäänä. Keskipitkässä jälkimaussa on punaisten marjojen lisäksi mineraalisuutta ja bitterisyyttä.
Lacryma Christi on ilahduttavan persoonallinen tapaus, joka elää ja avautuu paremmin, kun sen antaa hengittää hetken dekantterissa tai lasissa. Reilu hapokkuus ja tanniinisuus kaipaavat ruokaa rinnalleen. Itse väsäsin viinin kylkeen kermaista pastaa pekonin, aurinkokuivatun tomaatin ja pecorino-juuston tahdittamana. Ei hassumpi kombinaatio sekään, mutta uskoisin myös medium-kypsien tummien lihojen olevan kiinnostavaa seuraa tälle viinille. 3 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)
Kiva tappa vanha tuttu!
Ykkösviini pizzan kanssa, jossa on vähän hedelmiä(ananas, persikka, omena). Jälkimaun kitkerisyys (Miksi pitäisi sanoa bitterisyys?) sopii hieman makean tai kermaisen ruuan kanssa.
Kitkeryys siis, ei kitkerisyys. Meni bitterisyys ka kitkeryys sekaisin.
Terve Hannu! Täytyy sanoa, että en muista koskaan syöneeni pizzassa persikkaa tai omenaa. Pitääpä sitäkin joskus kokeilla. Suomen kielen sanoja kitkerä ja katkera voisi varmasti käyttää. Ne vaan jotenkin kuulostaa ainakin omaan korvaan negatiivisilta. Bitterisyys lienee kuitenkin aika hyvin liitettävissä tiettyihin alkoholijuomiin ja niiden makumaailmoihin, esim. Campari jne.