Amphorassa viihtynyt naturaali Loxarel Xarel-lo Amfores 2019 (Alko 14,98 €)

Masia Can Mayolin Loxarel-viineistä olen kirjoitellut aiemminkin ja kun Alkon erikoisvalikoimiin sattui heilahtamaan erä amphorassa käynyttä Xarel-loa mainiolla hintalapulla varustettuna, oli taas hyvä syy raapustaa muutama rivi. Loxarelin viineissä ovat pääosassa Penedesin paikalliset alkuperäislajikkeet ja viljelyssä sekä viininvalmistuksessa ollaan vahvasti minimaalisen intervention linjoilla.

Tämä Xarel-lo on käynyt villihiivoilla saviamforassa ja kypsynyt myös 5 kk samoissa astioissa. Viiniä ei ole valmistuksen aikana käpälöity, eikä myöskään suodatettu tai kirkastettu.

Suodattamattomalle viinille tavanomaiseen tapaan väri on samean keltainen. Viini on alkuun varsin pidättyväinen, mutta saa hetken tuulettelun jälkeen uuden vaihteen päälle. Tuoksusta löytyy mukavasti ylipkypsää omenaa, greippiä ja yrttejä. Suussa viini miellyttää virkeällä ja puraisevan kirpakalla otteellan, mikä antaa viinin eläväiselle ja kiehtovalle hedelmäisyydelle mainion ryhdin.

Loxarel Xarel-lo Amfores 2019 on mielenkiintoinen viini, jonka valtavirrasta poikkeava profiili varmasti jakaa mielipiteitä kaikessa persoonallisuudessaan. Itse pidän suuresti viinin kyvystä tuoda esiin puhdaspiirteisesti Xarel-lolle tyypillisen voimakasta rakenteellisuutta. Ruokapöydässä kalojen ja äyriäisten lisäksi hieman runsaammat kasvisruoat ovat kokeilemisen arvoisia yhdistelmiä. Ainakin kesäkurpitsalla, pähkinöillä ja yrteillä viritetty spaghetti toimi viinin kanssa erinomaisesti! 3,5 / 5 staraa.

Naturaalia Xarel-loa Kataloniasta – Clos Lentiscus Perill Blanc 2016

Naturaaliviinit ovat selkeässä nosteessa vähän siellä sun täällä ja myös Kataloniassa ollaan oltu tiiviisti ajan hermolla asian suhteen. Vieraillessani keväällä Barcelonan loistavassa naturaaleihin ja biodynaamisiin viineihin keskittyvässä viinibaari L’anima del Vi:ssä bongasin muutaman viinikaverin hehkuttamaa Clos Lentiscusin Xarel-loa hyllyllä. Kun viini ei ollut lasimyynnissä, eikä lyhyt visiitti tällä kertaa mahdollistanut pullollisen kumoamista, päätin hankkia putelin myöhemmin kotiin ja maistella kaikessa rauhassa – kyllä kannatti.

Garrafin luonnonpuistossa, Penedesissä sijaitseva perheomisteinen Clos Lentiscus panostaa vahvasti biodynaamisuuteen ja luonnonmukaisuuteen. Vuodesta 2010 viinit ovat olleet ns. naturaaleja, eli prosessia ei käpälöidä missään vaiheessa, eikä viinin valmistuksessa käytetä mitään lisättyjä aineita. Clos Lentiscus panostaa 20 ha tiluksillaan paikallislajikkeisiin, kuten Xarel-lo, Malvasia de Sitges, Sumoll jne. Perill Blancin rypäleet tulevat vanhoista, noin 80-vuotiaista Xarel-lo-köynnöksistä ja viini on käynyt sekä kypsynyt sakkojensa kanssa amforassa puolisen vuotta.

Suodattamattomalle ja kirkastamattomalle viinille tyypillisen samea keltainen väri. Erittäin kiehtova ja intensiiviinen omenainen tuoksu, lisäksi limeä sekä pientä keltaluumuisuutta taustalla. Paletilla puhtaan hedelmäinen, tiukan hapokas ja upean puhdaspiirteisen omenainen tapaus. Loppua kohden kyytiin hyppää myös pieni mausteisuus. Syvyyttä sekä persoonallisuutta riittää yllin kyllin ja maku kestää suussa erittäin pitkään.

Clos Lentiscus Perill on erinomainen naturaali Xarel-lo, joka ei paukuttele henkseleitä alleviivaamalla naturaalia luonnettaan, vaan keskittyy tuomaan erinomaisella tavalla esiin Xarel-lon puhdaspiirteisen omenaisia ominaisuuksia. Kun tämä kaikki yhdistyy nätisti kasassa pysyvään rakenteeseen ja hallitun oksidatiivisiin piirteisiin, voidaan todeta paketin onnistuneen erinomaisesti. Pulloja irtoilee Espanjassa kauppojen hyllyiltä noin 14 euron pulituksella. 4,5 / 5 staraa.

 

Punakuorinen Xarel-lo – Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012

Katalonian Xarel-lo-buumista olen blogissa pöhissytkin jo jonkin verran ja vaikuttaa siltä, että uutta mielenkiintoista tavaraa pukkaa markkinoille ilahduttavaan tahtiin. Erityisen iloinen olen siitä, että vihdoinkin sain kaadettua lasiini viiniä, joka on valmistettu punakuorisesta Xarel-losta. Puna- tai pinkkikuorinen lajike on mutaation kautta syntynyt paksukuorisempi versio Xarel-losta, jonka köynnökset tuottavat hieman vähemmän satoa, rypäleet ovat aavistuksen matalampihappoisia, mutta vastaavasti maku on intensiivisempi. Tiettävästi ensimmäisiä ja jotakuinkin ainoita 100 %:sti punaisesta Xarel-losta viiniä valmistavista tuottajista on Can Descregut, joka viljelee Penedesin alueella 50 hehtaarin tiluksiaan luomumenetelmin.

Can Descregut Vermell s60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.

Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012 oli siinä määrin hauska viini, että pullo hupeni kesäisenä perjantai-iltana kahteen pekkaan todella rivakasti. Fiilikset ja makuprofiili ovat melko lähellä aiemmin arvioitua naturaalia Loxarel A Pèl Xarel-loa, joskaan tämä viini ei innostu aivan yhtä villiin esitykseen. Kylkeen grillailtiin valkosipulimarinoituja kanan reisipaloja ja kukkakaalia. Hyvin toimi, vaikka viini varastikin dinnerin pääosan. Pullo irtoaa muuten esim. Decantalosta reilulla 13 eurolla. 4 / 5 staraa.

Naturaalisti katalonialainen amforasta – Loxarel A Pèl Xarel-lo 2013

Mitjansin suku on viljellyt viiniä Penedesissä jo useamman sukupolven ajan, mutta vasta 80-luvulla Masia Can Mayolin tilalla alettiin valmistaa viiniä Loxarel-tuotemerkillä. Nimen kirjamia uudelleen järjestelemällä on hieman keskinkertaisemmmallakin sanasepolla loistavat mahdollisuudet saada vihje firman omasta suosikkirypäleestä. Nykyään tarhoja viljellään biodynaamisesti ja tuotannossa on monenlaista Cavaa ja stilliä viiniä. Pääosaa viineissä näyttelevät paikalliset alkuperäislajikkeet, vaikkakin tarhoille on nyttemmin istuteltu myös kansainvälisten populaarilajikkeiden köynnöksiä.

A Pél 2013 pitää sisällään naturaalia Xarel-loa. Rypäleet ovat kasvaneet tilan omilla tarhoilla noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella. Viini on käynyt villihiivoilla amforassa, valmistuksen aikana ei ole käytetty mitään lisäaineita, eikä viiniä ole muutenkaan käpälöity.

Suodattamattomuudesta johtuen samean keltainen väri. Tuoksusta erottuu pientä savuisuutta, mineraalisuutta, sitrusta, greippiä ja omenaa. Suussa viini viihdyttää virkeällä otteellaan ja erittäin pirteällä hapokkuudella. Makumaailma on varsin eläväinen ja rehellinen. Fiiliksiä voisi kuvata sanalla “Funky”.

A Pèl on mielenkiintoinen ja todella hauska viini. Tällaisen viinin voisi hyvin parittaa ruokapöydässä erilaisille vaaleille kaloille, mutta toisaalta viinissä on sen verran eläväinen ja funky meininki, että sitä tutkiskelee ja kulauttelee mielellään ihan sellaisenaankin. 3,5 / 5 staraa.

Maassa maan Cavalla – Segura Viudas

Huhtikuulle tarjoutui mahdollisuus vierailla Kataloniassa Segura Viudasin viinitilalla, joten pakkasin laukkuni ja hyppäsin parin viikon tauon jälkeen Barcelonan koneeseen. Segura Viudasin tilukset paikantuvat Sant Sadurni d’Anoian kuuluisasta Cava-kylästä muutaman kilometrin luoteeseen, Torrelavitin liepeille. Tilan vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1000-luvulta, mutta viinipuuhia nykyisellä Segura Viudas-brändillä on aloiteltu 1960-luvun loppumetreillä. Nykyään Freixenet-Groupiin kuuluva yhtiö tuuppaa markkinoille noin 8 miljoonaa pulloa vuosittain, joten mistään ihan pienestä nyrkkipajasta ei ole kyse. Rypäleistä noin 60-70 % ostetaan ulkopuolisilta sopimusviljelijöiltä, joiden kanssa tehdään kuitenkin tiivistä yhteistyötä ja laatua monitoroidaan tiukasti.

Tarha- ja kellarikierros Jep Bargalló i Torresin johdolla käynnistyi tutkailemalla kalkkipitoisessa savi- ja hiekkamaaperässä viihtyviä viisikymppisiä Macabeo-köynnöksiä. Vanhempien köynnösten satomäärä rajoittuu osittain jo iän puolesta, mutta laadun parantamiseksi erityisesti nuorempien ja innokkaammin rypäleitä tuottavien köynnösten satomäärää rajoitetaan radikaalisti. Segura Viudas haluaa panostaa tarhatyöskentelyyn ja vaikka tilalla ei ole virallisia luomusertifikaatteja, on käytössä paljon ympäristöystävällisiä ja luonnonmukaisia toimintatapoja. Perusasioihin kuuluu esim. erilaisten torjunta-aineiden ja kemikaalien käytön minimointi. Lisäksi Segura Viudas on mukana mm. BioDiVine-projektissa, jonka tavoitteena on lisätä biodiversiteettiä viinitarhoilla ja sitä kautta suojella luontoa sekä lisätä myös köynnösten luonnollista vastustuskykyä erilaisia tauteja ja tuholaisia vastaan.

Ympäristöajattelu ei jää tällä kertaa pelkäksi sanahelinäksi sillä tilakierroksella asiat realisoituvat hienoja metsä- ja puistoalueita ihailemalla, kirkasvetisen joen lorinaa kuuntelemalla tai vaikkapa erilaisten lintujen viserryskonserttia höristelemällä. Biodiversiteettiä tuli koettua ihan käytännössäkin, kun tarhoilla hiippailun yhteydessä jokin tunnistamaton hyönteinen onnistui riistämään sormiparoistani tipan tai kaksi verta.

Tuotantotiloihin ja kellareihin siirryttäessä modernista viininvalmistusteknologiasta kielivät tekniset vempeleet paiskaavat kättä sopuisasti vähän vanhempien välineiden, ikivanhojen kellarikäytävien sekä siellä lojuvien loputtomien pullorivistöjen kanssa. Yhtiön oma laboratorio-osasto analysoi ja viljelee omilta tarhoilta sekä kellareista löytyvistä hiivakannoista kullekin viininvalmistusprosessille parhaiten sopivat. Kaupallisia hiivoja ei käytetä.

Lounaan ja tastingin yhteydessä seuraamme liittyi viinintekijä Miguel Salarich, jonka johdolla maistelimme muutamia viinejä.

Lavit Brut Nature (Alkon vakiovalikoima – 11,97 €)

60 % Macabeo 36-vuotiaista köynnöksistä 350 metrin korkeudesta, 40 % 30-35 vuotiaiden köynnösten Parelladaa 650 metrin korkeudesta. 18 kuukauden kypsytys. Sekä tuoksussa että maussa raikasta omenaa, sitruunaa ja hillitysti tyylikästä mineraalisuutta. Tasapainoinen paketti puhdaspiirteistä Brut Naturea. Hyvä aperitiivi tai monenmoisten alkupalojen kampittaja.

Brut Reserva (Alkon tilausvalikoimassa magnum – 24,40 €)

50 % Macabeo, 35 % Parellada, 15 % Xarel-lo. Osa perusviinistä kypsyy sakkojensa kanssa 3 kk. Vähintään 15 kk kypsytys, 9 g / l dosage. Kuten ehkä arvata saattaa, aurinkoisella viinitarhalla nautittuna jääkylmä Brut Reserva maistui taivaalliselle. Hyvä balanssi paahteisuuden, kypsän hedelmäisyyden ja raikkaan hapokkuuden välillä. Harvinaisen mukavasti syvyyttä sekä pituutta tämän hintaluokan viiniksi.

Gran Cuvée Reserva Brut (Ei Alkossa)

Itselle ehkä se kovin säväyttäjä tällä vierailulla maistetuista Cavoista. Yhteensä 85 % vanhojen köynnösten Macabeo ja Parellada sekä 15 % nuorempien köynnösten Pinot Noir ja Chardonnay. Vähintään 15 kk kypsytys, 6 g / l dosage. Tuoksussa intensiivinen ja monivivahteinen paketti omenaa, limeä, hunajaa ja mineraalisuutta. Paletilla tuoksua seuraileva moniulotteinen hedelmäisyys, tiivis ja runsas mousse, pirteä hapokkuus ja erittäin pitkä mineraalinen jälkimaku.

Reserva Heredad Brut Rosé (Ei Alkossa)

Tilan ensimmäinen 100%:nen Pinot Noirista valmistettu Cava. Rypäleet Aiguavivasta yli 500 metrin korkeudesta. Viiniin on käytetty vain ns. free run rypälemehu, joka valuu rypäleistä ilman varsinaista puristusta. 15 kk:n kypsytys, käsin tanssitettu ja 9 g / l dosage. Tuoksussa vadelmaa, mansikkaa ja kirsikkaa sekä hillitysti savuista paahteisuutta ja mineraalisuutta. Pitkästä jälkimausta löytyy punaisia marjoja ja hillittyä mineraalisuutta. Samanlaiseen pulloon pakattu vaaleampi sisarviini Reserva Heredad Brut löytyy Alkon tilausvalikoimasta hintaan 26,90 €

Heredad Torresanos Crianza 2009, D.O. Vinos de Madrid (Ei Alkossa)

Yli 780 metrin korkeudesta 40-vuotiaista Tinto Fino-köynnöksistä (Tempranillo). Kypsytys 12 kk 225 litran tammitynnyreissä; 95 % amerikkalaista tammea, 5 % ranskalaista tammea. Tuoksussa karhunvatukkaa, luumua, tummaa kirsikkaa ja mausteisuutta. Paletilla viini on keskitäyteläinen ja makumaailmaltaan mielenkiintoisen eläväinen tapaus, jota ryhdittää hyvä hapokkuus.

Solar Viejo Reserva 2007, D.O. Calificada Rioja (Ei Alkossa)

80 % Tempranillo, 20 % Graciano. Tammikypsytys vähintään 12 kk amerikkalaisessa ja ranskalaisessa tammessa, minkä jälkeen 36 kk pullokypsytys. Punaista kirsikkaa, mausteisuutta, nahkaa. Tyylikkään klassinen Rioja Reserva. Takuuvarma kaveri erilaisten tummien liharuokien kylkeen.

5 Viudas (Ei Alkossa)

Modernia etiketöintilinjaa edustava “viiden lesken” viinisarja pitää sisällään Cavan, rosé-viinin, valkkarin ja kaksi punkkua. Mastoimme harvinaisemmasta Sumoll-lajikkeesta valmistetun punaviinin. Luonteikas ja kiinnostava tapaus, jossa erittäin napakka hapokkuus yhdistyy rustiikkiseen marjaisuuteen ja yrttisyyteen. Sumoll vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta lajikkeelta ja ansaitsee paikan tehotarkkailussa.

Tämän kaiken nähtyään ja maistettuaan, voi taas kerran jäädä ihmettelemään, kuinka laadukas ja hyvin tehty Cava voi olla niinkin edullista, kuin se sattuu olemaan.

(Matkan järjestelyistä ja kustannuksista vastasi maahantuoja)

Improvisació Xarel-lo 2012

Taannoisella Barcelonan Alimentaria-reissulla matkan päräyttävin valkkari ei löytynyt suinkaan messuhallien uumenista, vaan erinomaisen La Vinya del Senyor-baarin tiskiltä.

Improvisació Xarel-lon takaa löytyy Penedesin alueella toimiva Cal Raspallet Viticultors-niminen pientuottaja. Tarina on saanut alkunsa vuonna 2003, kun Enric Soler peri isoisältään viinitarhan. Heppu päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja asetti tavoitteekseen vaatimattomasti Espanjan parhaan valkoviinin valmistamisen. Mukaan lyöttäytyivät myös Clos Erasmuksen riveistä tuttu viinintekijä Ester Nin sekä vuonna 2008 toinen katalonialainen viinintekijä Josep Grau Dosterrasista. 0,9 hehtaarin kokoisella tarhalla viljellään nykyään luomu- ja biodynaamisin periaattein 45-65-vuotiaita köynnöksiä.

Improvisació 2012 on 100 %:nen Xarel-lo, joka on käynyt spontaanisti luonnonhiivoilla, osittain vanhoissa 300-litraisissa tammitynnyreissä sekä osittain betonisäiliöissä. Viini on kypsynyt sakkojensa kanssa 8 kk, eikä sitä ole kirkastettu tai suodatettu.

Kiehtovassa tuoksussa on limeä, yrttejä ja mineraalisuutta. Paletilla kirpakka lime saa hyvää vastusta veitsenterävästä hapokkuudesta. Makusektorilla löytyy eläväisyyttä, syvyyttä ja pituutta vaikka muille jakaa. Erittäin pitkä sitruksinen ja yrttinen jälkimaku.

Vuosikertaa 2012 on pullotettu noin 3500 pulloa, jotka kuulemma varaillaan loppuun jo ennen viinin varsinaista markkinoille tuloa. Älyttömän suuria haaveita ei siis viinin hankinnan suhteen tarvitse viritellä. Onnekseni löysin tavaraa Vila Vinitecan hyllystä hippusen yli kahdella kympillä, joten jos Barcelonan reissua on tiedossa, lienee syytä kaapata vähintään pullollinen kainaloon. Improvisació oli oikeinkin sutjakka kaveri chorizo-lautasen ääressä, mutta aiheuttaa vauhdikasta sukkien spinnausta ihan kiitettävästi sellaisenaankin. 4,5 / 5 staraa.

 

Viikon Copa – Gramona Imperial Gran Reserva 2007 29,90 €

Jos haluaa tutustua muutamaa astetta kovempiin Cava-pullotteisiin, kannattaa raapustaa asialistalle mm. viinitalo Gramonan nimi. Oivan ponnahduslaudan välittömille jatkotoimille tarjoaa Alkon hyllyihin juuri sopivasti singahtanut Gramona Imperial Gran Reserva 2007. Pullo edustaa tämän laatutuottajan Cava-hierarkiassa suurin piirtein keskikastia.

Gramonan suku on toiminut viininviljelyn parissa 18oo-luvun alkupuolelta lähtien ja Sant Sadurni d’Anoiassa majaansa pitävä pulju on edelleenkin saman perheen omistuksessa. 40:n tarhahehtaarin rypäleistä rutistetaan vuosittan noin miljoona pulloa viiniä, joista puolet on kuohuvaa.

Viini rakentuu Cavalle tyypillisesti Xarel-losta (50 %) ja Macabeosta (40 %), mutta Parelladan sijasta trioon on liittynyt Chardonnay (10 %). Imperial Gran Reservaa kypsytetään pulloissa noin 3-4 vuotta.

Kullankeltaiseen taittuva väri. Tuoksussa kypsää omenaa, sitruunaa, paahteista mausteisuutta ja annos mineraalisuutta. Kuivana pysyvän paletin täyttävät intensiivisellä otteella tyylikäs hedelmäisyys, paahteisuus ja mineraalisuus. Napakka hapokkuus on kivasti balanssissa muun paketin kanssa. Lopetus hoituu pitkällä paahteisella ja mineraalisella jälkipöhinällä.

Gramona Imperial Gran Reserva toimii eleganttina alkumaljana, mutta myös erinomaisesti kala- ja äyriäisruokien kalvaljeerina. Valitettavasti hintalappuun näkyy piiloutuneen muutamia maamme alkoholipoliittisten linjausten aikaansaamia eurorasitteita, mutta niistä niskalenkin ottavien laseihin kaatuu palkinnoksi herkullista sihijuomaa. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Gramona Xarel-lo 2011 19,84 €

Kataloniassa puuhaileva perinteikäs viinitalo Gramona tunnetaan erityisesti huipputason kuohuviineistä. Hiljattain Alkon perusvalikoimaan tärähtänyt Gramonan Xarel-lo ei kuitenkaan edusta talon Cavasektoria, vaan on 100 %:sti Xarel-lo-lajikkeesta valmistettu valkoviini. Xarel-lo on yksi Cavan päärypäleistä ja siitä valmistetut lajikeviinit vaikuttavat pyrähtäneen jonkinlaiseen trendisuosioon. Gramonan Xarel-lon rypäleet on kerätty käsin yli 40-vuotiaista luomutarhojen köynnöksistä. Tarhat sijaitsevat ”Cava-pääkaupunki” Sant Sadurni d’Anoian liepeillä. Viini on käynyt uusissa medium-paahdetuissa Allier-tammitynnyreissä, joissa se myös kypsyi sakkojen kanssa 3-4 kk. Lopuksi viini on lepäillyt 12 kk pulloissa.

Tuoksusta löytyy omenaa, sitruuna, limeä, yrttejä ja paahteisuutta. Kuivassa ja melko hedelmäisessäkin maussa on eturivissä hedelmäsektori, kun taas paahteisuus ja yrttisyys pysyvät tyylikkäästi taustalla. Reilu hapokkuus rakentaa viinille hyvän selkärangan ja kantaa pitkään sitruksiseen jälkimakuun.

Gramonan Xarel-lo on hedelmäinen, mutta silti hillityn tyylikäs, tasapainoinen ja laadukas valkoviini. Tämän viinin kylkeen kannattaa kasata esim. kala- tai äyriäispainotteinen tapas-lautanen. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)