Matkalla Moselissa – Nik Weis St. Urbans-Hof

Syyskuun lopulla vierailin Moselissa VDP:n perinteisessä huutokauppa- ja Meisterwerke-tapahtumassa, joten samalla reissulla oli sopiva hetki toteuttaa jo kauan suunnitelmissa ollut vierailu Nik Weisin tilalle Leiweniin. Nik Weis St. Urbans-Hof on perustettu 1947 ja nykyään vetovastuussa oleva Nik Weis edustaa perhetilan kolmatta sukupolvea. Vuosituotanto keikkuu 250 000 pullon paikkeilla.

Tilalla on hallussaan noin 40 hehtaaria tarhoja ja helminä loistavat erittäin arvostetut Grosse Lage-tarhat Leiwener Laurentiuslay, Piesporter Goldtröpfchen, Ockfener Bockstein, Layet jne. Viininviljelyn ja -valmistuksen lisäksi Nik Weisilla on oma köynnöskasvattamo eli ns. “nursery”, mistä monet kovan luokan tuottajat hankkivat Riesling-köynnöksiään. Nurseryn myötä Nik Weisilla on ollut poikkeuksellinen mahdollisuus testailla useiden erilaisten kloonien toimivuutta erilaisissa tarhaolosuhteissa ja jopa yksittäisten tarhojen eri paikoille on istutettu eri klooneja. Parhailla tarhoilla köynnöksissä käytetään ainoastaan ns. single pole-tuentaa, jolloin satomäärät pysyvät tiukemmassa kontrollissa esim. vaijerituentaan verrattuna. Kun satomäärät pysyvät kurissa on yksittäisten rypäleiden laatu ja makuprofiili huomattavasti parempi. Tämä oli helppo todeta käytännössä maistamalla erään tarhanaapurin vaijereilla tuetun köynnösrivistön rehevien terttujen rypäleitä, joissa maut olivat melko vaisuja.

Kävimme katsastamassa aurinkoisia Goldtröpfchenin tarhoja, joilla oli parhaillaan menossa viimeistelytyöt ennen sadonkorjuun alkua. 2018 tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen vuosi, sillä rypäleet ovat näyttäneet ja maistuneet kaikilla vuoden aikana vierailemillani tarhoilla poikkeuksellisen terveiltä ja laadukkailta – niin myös Goldtröpfchenin tarhoilla.

Kun Nik aloitteli tilan vetovastuussa, hän halusi tarhoja Goldtröpfchenistä. Parhaiden tarhojen hankkiminen on Moselissakin hyvin vaikeaa, koska kukaan ei halua luopua omistaan. Hän sai kuitenkin aluksi vuokralle Kesselstadtilta pienen 0,2 hehtaarin alan. Työt tarhoilla aloitettiin intoa puhkuen, alkeellisin ja vanhanaikaisin menetelmin, mikä sai paikalliset viiniporukat hämilleen ja monet ihmettelemään miksi kukaan näkisi näin paljon vaivaa pienen tarhapläntin eteen. Myös Goldtröpfchenin tarhoilla eräs kokeneemman kaartin tarhanaapuri kiinnitti huomiota Nikin mielenkiintoisiin puuhiin ja vakuuttui visioista siinä määrin, että päätti lopulta myydä omia alkuperäiskunnossa olleita tarhojaan innokkaalle tekijälle. Niinpä Nik Weis sai kuin ihmeen kaupalla nostettua Goldtröpfchenin omistuksiaan nykyiseen neljään hehtaariin. Suurin osa tarhan köynnöksistä on istutettu 1950-luvulla ja melko reipas istutustiheys (9000 / ha) luo köynnösten välille kilpailua, satomäärien pysyessä sitäkin kautta kurissa.

Tarhavierailun jälkeen siiryimme maistelun pariin ja keskityimme parinkymmenen viinin urakassa tuoreimpaan vuosikertaan. Vuosi 2017 oli erittäin haasteellinen ja Moselistakin löytyy paljon tuottajakohtaisia eroja niin laadussa, kuin myös viinien potentiaalissa. Nik Weis lukeutuu useiden maistelukertojen perusteella omissa arvioissani vuosikerran 2017 suuriin onnistujiin ja myös Nik itse pitää vuotta 2017 mahdollisesti hänen parhaanaan koskaan. Satomäärien putoaminen voimakkaasti normaalitason alapuolelle on toki pienentänyt volyymiä, mutta toisaalta antanut köynnöksille mahdollisuuden keskittyä jäljelle jääneisiin rypäleisiin luoden moniin viineihin erinomaisen intensiteetin. Nik Weisin vuosikerralle 2017 näyttäisi olevan tyypillistä voimakas, syvä, intensiivinen ja pitkä makuprofiili, mikä lupaa viineille erinomaista kypsytyspotentiaalia.

Jo heti alkupään perusviinit antavat loistavaa vastinetta rahalle. Näistä erinomaisia poimintoja esim. tyylikkään mineraalinen ja klassisen mineraalista Moselia edustavat Schiefer Riesling sekä Wiltinger Alte Reben.

Grosses Gewächs-viineissä näkyy hyvin vuosien 2016 ja 2017 erot. Siinä missä 2016 viinit ovat elegantteja, kepeitä ja raikkaita sekä jo nyt melko hyvässä korkkausvaiheessa, ovat 2017 viinit voimakkaita, vahvan makuprofiilin omaavia pitkäikäisiä viinejä. Näistä maistelun kärkeen nousivat upeat Bockstein, Laurentiuslay ja 2017 vuosikerran todellinen intensiteettihelmi Layet.

Makeamman profiilin viineissä Mosel pääsee usein omaan elementtiinsä ja taidokkaasti hallittu hapokkuuden, liuskekivisen mineraalisuuden sekä jäännössokerin saumaton yhteispeli nousee omalle tasolleen. Kabinett-tyylisistä viineistä oma suosikkini Nik Weisilta on jo pitkään ollut raikas ja samaan aikaan leikkisä sekä moniulotteinen Bockstein Kabinett. Spätlese- ja Auslese-viineissä taas Goldtröpfchen nousee upeasti esiin. Intensiivisiä paketteja hunajaa, marmeladia, mineraalisuutta ja kuivattuja hedelmiä. 2017 oli mielenkiintoinen myös Bockstein Auslesen Goldkapselin kohdalla, sillä lähtötilanteessa Oechsle-lukemat olivat yli 300! Tämä on siinä määrin harvinainen tilanne, että apuun sekä tilannetta ihmettelemään oli kutsuttava Nikin hyvä ystävä Egon Müller. Lopputulos puhuu puolestaan, huikea viini. Maistelu päätettiin Layet Beerenausleseen, joka oli lähellä räjäyttää tajunnan. Intensiiviinen ja hieno hunajaisuus sekä marmeladisuus maistuivat suussa vielä pitkään automatkalla kohti Trieriä ja seuraavia viinikoitoksia.

Matkalla Nahessa – Gut Hermannsberg

VDP:n Grosses Gewächs Vorpremiere-tapahtuman yhteydessä kävin vierailulla Nahessa Gut Hermannsbergin tilalla. Vanhan kuparikaivoksen paikalle on alettu istuttaa köynnöksiä 1900-luvun alussa ja tila on toiminut pitkään valtiollisena viinitilana. Yksityisomistukseen on siirrytty vuonna 1998 ja nykyinen Gut Hermannsbergin nimi otettu uusien omistajien myötä käyttöön vuonna 2009. Viinintekijänä toimii mm. vuonna 2016 Frankfurter Allgemeine Zeitungin vuoden viinintekijäksi valitsema Karsten Peter.

Gut Hermannsbergin kaikki 30 tarhahehtaaria ovat VDP Grosse Lage-tarhoja. Niinpä perustason gutsweineista lähtien kaikki talon viinit ovat käytännössä Grosse Lage-tavaraa. Tarhat sijaitsevat erittäin jyrkillä rinteillä ja lähellä toisiaan, mutta niiden maaperät sekä olosuhteet ovat keskenään yllättävänkin erilaisia. Reilun viiden hehtaarin kokoiselle Hermannsbergin tarhalle on ominaista aikainen sadonkorjuu. Tarhalla kasvaa vain Rieslingiä ja satoa käytetään Grosse Lage-viinien lisäksi mm. talon kuohuviinin valmistukseen. Kuuden hehtaarin kokoisen Steinbergin tarhan rypäleistä noin puolet menee Grosses Gewächs-viinehin ja loput (lähinnä nuorempien köynnösten rypäleet) Kabinett- ja Spätlese-viineihin. Kupfergruben tarhan maaperä on irtonaista ja nopeasti kosteutta läpäisevää, joten kuumina kesinä tarhalla on hyvin kuivaa. Vulkaanisen aineksen seassa on soraa ja pintakerroksista löytyy myös liuskekivisilppua, jota on joskus takavuosina kannettu Hermannshöhlen tarhalta. Felsenbergin maaperä on kivistä ja vulkaanista. Maaperästä löytyy suuria porfyriitti-, melafyyri- ja fossiilipitoisuuksia. Hieman etäämmällä Traisenin kylässä kallion seinään rajautuva Traiser Bastei on yksi alueen aurinkoisimmista ja lämpimimmista. Kumma kyllä, tarhalta tulevat viinit ovat olosuhteisiin nähden todella elegantteja. Karsten Peter on viime aikoina nostanut myös köynnösten kasvukorkeutta, jolloin niiden seuraavalle köynnösriville muodostama varjo suojaa rypäleitä paremmin auringon paahteelta.

Yksi tilavierailun pääteemoista oli Gut Hermannsbergin ja Karsten Peterin lähestymistapa viinien valmistukseen. Tilan sadonkorjuut hoidetaan tarkan harkinnan taktiikalla poimimalla kultakin tarhalta vain ja ainoastaan kullakin hetkellä täydellisessä kypsyydessä olevat palstat tai alueet. Karsten Peter virnuili sadonkorjuutyöntekijöiden repivän välillä pelihousujaan, kun tarhojen välillä hypitään jatkuvasti edestakaisin. Kunkin tarhan rypäleitä kerätään siis useassa erässä ja käyminen tapahtuu kellarissa eräkohtaisesti. Kellarilla Karsten Peter pyrkii välttämään viinin “tekemistä”, antaen kunkin erän käydä omaan tahtiinsa, tuoden omat ominaispiirteensä lopulliseen viiniin. Lisäksi talon Grosses Gewächs-viineissä on siirrytty pitkiin, kahden vuoden mittaisiin sakkakypsytyksiin. Tämä tuo viineihin lisää syvyyttä ja moniulotteisuutta. Samalla se tarkoittaa sitä, että viinit vaativat reilusti aikaa auetakseen täyteen loistoonsa. Tuoreimpien Gut Hermannsbergin Grosses Gewächs-viinien korkkailun suhteen ei ole siis mitään kiirettä.

Mielenkiintoisten tarhakierrosten jälkeen maistelimmme 2013-2014-2015-2016 Grosses Gewächs-vertikaalit Hermannsbergin, Kupfergruben ja Traiser Bastein tarhoilta. Maistelussa tuli hyvin esiin eri tarhojen luonteenpiirteet ja myös eri vuosikertojen ominaisuudet. Hermannsbergin runsaampi ja leveämpi tyyli kohtasi Kupfergruben mausteisemman ja moniulotteisen tyylin sekä Traiser Bastein lämpimistä olosuhteista huolimatta elegantin ja hieman suoraviivaisemman meiningin. Viinit vaativat reilusti aikaa päästäkseen parhaimpaansa, mikä näkyy esim. siinä, että 2013 vuosikerta on vasta alkamassa tuoda esiin koko potentiaaliaan. 2014 on taas vuosikerralle tyypillisesti hyvinkin hillitty ja pidättyväinen, kun huippuvuotena pidetty lämmin 2015 esittelee runsaampaa tyyliä sekä valtavaa kypsytyspotentiaalia. 2016 on hieman helpommin lähestyttävä ja klassisen elegantti vuosikerta, joka myös avautuu nopeammin.

Koska Gut Hermannsbergin historia ulottuu kauas menneisyyteen, meillä oli myös ainutlaatuinen mahdollisuus maistella kellarin uumenista kaivettuja harvinaisia vanhoja vuosikertoja 1962-1969-1972-1976-1981-1994-1997. Näistä parhaimmin jäivät mieleen todella huikeat 1976 Hermannshöhle Trockenbeerenauslese, 1979 Hermannsberg Spätlese sekä 1994 Steinberg Auslese. Syyskuun lopun perinteisessä Nahen VDP-tuottajien huutokaupassa Gut Hermannsberg tuo huudettavaksi todellisen harvinaisuuden – Kupfergrube Trockenbeerenauslesen vuodelta 1921, mistä voit lukea lisää täältä.

Timanttista hapokkuutta ja Santorinin vulkaanista mineraalisuutta – Haridimos Hatzidakis

Santorinin Assyrtikojen raikas hapokkuus ja kiehtova mineraalisuus on kiinnostanut jo jokusen tovin, mutta pienen saaren alhaisista tuotantomääristä johtuen kohdalle on osunut valitettavan rajallinen määrä viinejä. Kun Juhannusta ja viime vuosina liiankin tutuksi tulleita kotimaan kesäsääkatastrofeja päätettiin lähteä karkuun jonnekin lämpimään, oli sopiva hetki Santorinin reissulle. Vaikka alkuvuoden viinitilavierailujen kiintiö alkoikin olla jo tapissaan, en tietenkään malttanut olla pyörähtämättä parilla tilalla, teemalla “kun nyt kerran paikan päällä ollaan.” Etukäteisfiilistelyjen ja -pähkäilyjen perusteella yhdeksi mielenkiintoisimmista tuottajista nousi isolla kädellä viiniskenen kehuja viime vuosina kerännyt Hatzidakis.

Haridimos Hatzidakisin viinitilan tarina Santorinilla alkoi vuonna 1996, kun herra meni ja uudelleenistutti aiemmin hylätyiksi joutuneita tarhoja Pyrgos Kallistisiin. Homma käynnistyi alkuun puolella hehtaarilla ja oma tarhapinta-ala on sittemmin laajentunut nykyiseen noin 12 hehtaariin. Tuotantotilat saatiin käyttöön vuotta myöhemmin 1997 ja ensimmäiset viinit markkinoille keväällä 1999. Tuotannon pääpaino on saaren alkuperäislajikkeissa, Assyrtikossa ja Aidanissa,  joista valmistuu sekä kuivia valkoviinejä että makeita vinsantoja. Punaviinisektorissa Hatzidakis on yksi niistä saaren tuottajista, jotka ovat olleet nostamassa aiemmin heikkona linkkinä ja karkean tanniinisena pidetyn paikallisen Mavrotragano-lajikkeen mainetta. Ideana on tuoda lajikkeen parhaita puolia esiin astetta harkitummilla ja osaavammilla viljely- ja valmistustekniikoilla.

Hatzidakisin omia tarhoja viljellään sertifioidusti luomuna, mutta ostorypäleiden kohdalla tämä ei välttämättä aina täysin toteudu. Assyrtiko-rypäleistä joutuu Santorinilla pulittamaan sopimusviljelijöille noin 3-3,5€ per kilo, joten ihan halpaa raaka-ainetta ei ole omien köynnösten ulkopuolellakaan tarjolla. Kun mukaan ynnätään pienet satomäärät, saadaan kasaan jo pari hyvää taustatekijää Santorinin Assyrtikojen melko reippaille pullohinnoille.

Santorinilla köynnökset kasvavat tarhoilla korimaisessa muodossa, kestääkseen saaren voimakkaan tuulisuuden. Vulkaaninen maaperä säilyttää hyvin yöllisen kosteuden ja köynnösten sijainnista lähellä maan pintaa on täten hyötyä myös kuuman ja kuivan kasvukauden aikana. Phylloxera ei ole Santorinin viinitarhoja vaivannut, joten tarhoilta löytyy runsaasti vanhoja, omilla juurillaan kasvavia köynnöksiä. Vulkaaninen maaperä, saaren voimakas tuulisuus ja vanhojen köynnösten pienet satomäärät rakentavat taitavissa käsissä intensiivisiä, kiehtovan mineraalisia ja erittäin hapokkaita viinejä. Hatzidakisin vuosituotanto pyörii tällä hetkellä noin 130 000 pullossa ja vakaa aikomus on vastata kasvavaan kysytään laajentamalla tuotantotiloja ja nostamalla tuotantomääriä.

Kierroksen päätteeksi maistelimme luonnollisesti kivan nipun viinejä:

1. Aidani 2016 Paikallislajike Aidanista valmistettu. Kypsynyt terästankeissa 6 kk ja pullotettu ilman suodatuksia. Hieman Assyrtikoa aromaattisempaa ja kukkaisempaa tavaraa, myös hieman maltillisemmalla hapokkuudella varustettuna. Raikas ja hedelmäinen ja mutkattoman mukava tapaus.

2. Santorini 2016 100% Assyrtiko. Käyminen villihiivoilla terästankeissa ja sakkakypsytys 40 päivää. Upea hapokkuus, tasapainoinen pläjäys vulkaanista mineraalisuutta ja sitruunaa, greippiä, ruohoisuutta ja pitkä jälkimaku. Maistamistani perustason Assyrtikoista selkeästi kärkikastia, erityisesti upean tasapainon ja nautinnollisen tiukan hapokkuutensa ansiosta.

3. Assyrtiko de Mylos Vielles Vignes 2016 100% Assyrtiko. Tarhaviini Mylos-nimisen tarhan vanhoista (yli 50-v) Assyrtiko-köynnöksistä. Kuorikontakti 12 tuntia, käyminen villihiivoilla terästankeissa ja kypsytys sakkojen kanssa 8 kk. Alkuun ujompi ja pidättyväisempi tuoksu, joka kuitenkin avautuu hetken lasissa lymyiltyään nätiksi paketiksi omenaa, greippiä, sitruunaa ja limeä. Upean rakenteen omaava ja todella fokusoitunut viini, jonka intensiivinen mineraalisuus ja lineaarinen hedelmäisyys on huikealla tasolla. Erittäin pitkä jälkimaku ja kokonaisuutena paras koko reissun aikana maistamistani Assyrtikoista.

4. Nykteri 2015 100% Assyrtiko. Nykteri on perinteinen Santorinin viinityyli, jossa ylikypsät rypäleet puristetaan yöaikaan ja viini kypsyy tammessa vähintään 12 kk. Hatzidakisin Nykteri oli reissun aikana maistetuista selkeästi eleganteimmasta päästä ja viinin tammikypsytyksessä onkin hyödynnetty eräkohtaisesti eri kokoisia ja eri ikäisiä tammitynnyreitä. Täten on saavutettu hieman tasapainoisempi lopputulos. Kuorikontakti 12 tuntia, käyminen villihiivoilla terästankeissa ja kypsytys vähintään 12 kk tammessa, ei suodatuksia. Aromi- ja makumaailma on edellisiä tummempisävyinen ja suutuntuma hieman konsentroituneempi sekä öljyisempi. Tammen mukana olon erottaa selkeästi, mutta se on sopivassa tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa.

5. Assyrtiko de Louros 2015 100% Assyrtiko. Hatzidakisin valkoviinien lippulaiva Louros-nimiseltä tarha-alueen yli 100-vuotiaista Assyrtiko-köynnöksistä. Kuorikontakti 12 tuntia. Kypsynyt sakkojensa kanssa ranskalaisissa tynnyreissä ja itävaltalaisissa isoissa tammitynnyreissä noin 24 kk, hieman vuosikerrasta riippuen. Syvän kultainen väri ja tuoksussa mukana kypsien omenoiden lisäksi, heinää, hunajaa ja tammea. Tyylillisesti Burgundin meininkeihin nojaileva, elegantti ja moniulotteinen viini, jossa erinomaisen tiukka hapokkuus tasapainottamassa intensiivistä ja runsasta makumaailmaa.

6. Rosé 2016 Väriltään perinteisen tumman punainen viini tuo nokkaan mansikkaa, vadelmaa ja puolukkaa. Suussa ennakko-odotuksia huomattavasti raikkaampi meno ja kiva hapokkuus. Mukava tasapaino hapokkuuden ja punamarjaisen hedelmäisyyden välillä. Hyvin viilennettynä kivasti kulauteltavissa sellaisenaan, mutta rakenteensa puolesta myös kätevä ruokaviini.

7. Mavrotragano 2015 Paikallinen punaviinilajike, joka on perinteisesti tuottanut ,osittain heikosta osaamisesta johtuen, robusteja ja tanniinisia viinejä, joita on sitten lähinnä blendattu muiden viinien sekaan. Hatzidakis on yksi modernimman tyylin tekijöistä, joka on ollut nostamassa lajikkeen arvostusta valmistamalla fiksummilla tekniikoilla ja valinnoilla elegantimman lajikeviinin. 12-18 kk tammikypsytystä hieman vuosikerrasta riippuen, ei suodatusta. Tummaa marjaisuutta, jossa mustaherukkaa ja tummaa luumua, tupakkaa ja nahkaa. Hyvä balanssi, tyylillisesti Bordeaux-tyyppinen tapaus, jolle voi mukavan hapokkuuden, reilun intensiteetin, runsaan tanniinisuuden sekä pitkän jälkimaun puolesta lupailla varsin pitkää kellaripotentiaalia.

8. Vinsanto 2003 80% Assyrtikoa ja 20% Aidania. 15 päivää aurinkokuivattuja ylikypsiä rypäleitä. Käyminen terästankeissa ja kypsytys vähintään 7 vuotta tammitynnyreissä. Tumman ruskea väri ja tuoksussa taatelia, luumua, toffeeta, appelsiinin kuorta ja pähkinää. Nätti happorakenne lymyilee makean ja konsentroituneen paketin taustalla. Erittäin paksu rakenne ja täyteläinen kokonaisuus.

9. Voudomato 2008 Punaisista 10-15 päivää aurinkokuivatuista Voudomato-rypäleistä tehty makea viini (340 g/l sokeria). Käyminen terästankeissa ja kypsytys 5 vuotta tammitynnyreissä. Todella runsaasta makeudesta huolimatta raikasta punaisten marjojen meininkiä, raikas suutuntuma ja edellistä Vinsantoa kepeämpi rakenne.

Hatzidakisin viinit olivat kautta linjan varsin vakuuttavaa tavaraa. Niistä löysi upean paketin tyylikkyyttä, tasapainoa ja intensiivisyyttä. Tämä kaikki on saavutettu ilman minkäänlaisia merkkejä yliyrittämisestä tai kuluttajia kosiskelevista kikkailuista. Taustalta huokuu selkeä pyrkimys modernimpaan ja tasokkaampaan tekemiseen niin tarhoilla, kuin kellarissakin ja sitä kautta myös laadukkaampien sekä paremmin kasvuympäristöään esiin tuovien viinien valmistukseen. Vahva suositus!

Prioratin kuningas – René Barbier ja Clos Mogador

Prioratissa on viljelty viiniä vuosisatoja, mutta maineesta ja laadullisesta loistosta alue on nautiskellut vasta noin kolmisenkymmentä vuotta. Yksi ehdottomasti tärkeimmistä Prioratin nykymaineen ja uuden nousun taustahahmoista on Tarragonassa syntynyt René Barbier. René Barbier oli 70-luvun lopulla ensimmäisiä Prioratin potentiaaliin uskovista viinintekijöistä ja sai muutamia muitakin kovia nimiä innostumaan pienen Gratallopsin kylän tarhoista. Mukaan lyöttäytyivät mm. Carlos Pastrana (Clos l’Obac), Alvaro Palacios (Clos l’Ermita), Josep Luis Pérez (Clos Martinet) ja Daphne Glorian (Clos Erasmus). Toukokuisella Katalonian viinireissulla oli suuri kunnia päästä tapaamaan René Barbieria ja kiertelemään Clos Mogadorin vaikuttavissa maisemissa.

Barbierin ranskalaisella suvulla on pitkät perinteet viinialalla ja viinikirvan iskettyä Ranskaan 1800-luvun lopulla, ajatui perhe Kataloniaan. Laadukkaamman ja modernimman viinintekemisen asialla olleen perheen Espanjan projekti kohtasi kuitenkin monenlaisia vastoinkäymisiä ja lopulta perhe luopui yrityksestä, joka on nykyään osa Freixenet Groupia. René itse on opiskellut mm. Burgundissa ja Bordeaux’ssa sekä hankkinut kokemusta myös muutamista maineikkaista ranskalaisista viinitaloista. Kun René hankki vuonna 1979 ensimmäiset omat tarhansa Gratallopsista, kasvoi alueella lähinnä Garnatxaa sekä tuolloin perin heikkolaatuisena pidettyä Cariñenaa. Penedesissä oli jo innostuttu Cabernet Sauvignonista, ja myös Barbier ja kumppanit istuttivat tarhoilleen ranskalaisia lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah sekä Pinot Noir. Ensimmäiset viinit tulivat markkinoille 1980-luvun lopulla ja joitakin vuosia myöhemmin ne olivatkin jo kovassa huudossa ympäri maailman. Ensimmäisen aallon modernistien vanavedessä alueelle rynnänneet tuottajat ovat seuranneet esimerkkiä ja suurin osa Prioratin viineistä on edelleen Garnatxa- ja Cariñena-voittoisia blendejä, maustettuna pienillä määrillä ranskalaislajikkeita. Vasta viime vuosien aikana on alettu näkemään hiukan aiempaa enemmän yksittäisten lajikkeiden viinejä.

Clos Mogadorin tilan kaikkia tarhoja hoidetaan biodynaamisesti. Myrkynvihreässä 80-luvun tila-autossa pitkin kinttupolkuja körötellessä näkyy runsaasti köynnösten lomassa majailevaa oheiskasvillisuutta. Rattia väännellessään René naureskeleekin tien toisella puolen olevien naapurimies Alvaron nätisti siistittyjen ja omien villimmin kasvavien tarhojensa välistä “siisteyseroa”. Monenkirjavalla kasvillisuudella halutaan kuitenkin korostaa tarhojen biodiversiteettiä. Jutustelunsa lomassa René korostaa poikansa René Barbier Jr:n herkkyyttä tunnistaa pienten asioiden merkitykset tarhojen hoidossa, luonnonmukaisten menetelmien käytössä sekä myös viinien valmistuksessa.

RENE BARBIER 2Rypäleet valikoidaan tarkkaan, vain parhaat valitaan ja poiminta pyritään ajoittamaan mahdollisimman oikeaan aikaan. Puristus tapahtuu ikivanhoilla puristimilla (kts. kuva yllä) ja viinit käyvät villihiivoilla omaan rauhalliseen tahtiinsa. Viinejä ei myöskään suodateta ennen pullotusta. Valkoviinejä työstetään suurissa itävaltalaisissa tynnyreissä, sementtitankeissa sekä amphorassa. Punaiset kypsyvät lähes täysin ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eri palstojen viinit käytetään kunkin viinin ja vuosikerran ominaisuuksista riippuen joko erä- tai palstakohtaisesti tai sekoitellen.

René Barbier haluaa tuoda viineissään esiin niiden kasvumpäristön ominaisuuksia. Koko vierailun aikana välittyi varsin seesteinen, rento ja harmoninen tunnelma, niin tarhoilla, kuin Bodegassakin. Tämän tunnelman Barbier on jollain ihmeen ilveellä onnistunut saamaan myös viineihinsä, sillä kaikista maistelemistani viineistä huokui sitä samaa seesteisyyttä ja harmoniaa. Viinien rakenteessa tämä näkyy mm. poikkeuksellisena tasapainona sekä äärimmäisen sulavana yhteispelinä eri komponenttien välillä.

1. Manyetes 2014 (Espanjassa noin 45 €) Cariñena-köynnökset, jotka kasvavat etelään suuntaavalla, tilan kuumimmalla ja kuivimmalla Manyetes-tarhalla. Hyvin niukasti pintamaata, minkä alla Llicorellaa. Kypsytys 18 kk 300 litraisissa tammitynnyreissä. Tumman violetti väri. Melko intensiivinen tuoksu, jossa pinnalla tummia marjoja ja kypsää kirsikkaa. Suussa samettinen tuntuma, intensiivisen hedelmän maku kantaa pitkään ja kokonaisuus on tasapainoinen. Matalien satomäärien Cariñenalle tyypillistä raikkautta. Vuosituotanto noin 4500 pulloa.

2. Clos Mogador 2014 (Alkoon listattu vk. 2010 83,20 € / Espanjassa 2014 noin 55 €) Garnatxa 49%, Cariñena 25%, Syrah 16%, Cabernet Sauvignon 10%. Kypsytys 18 kk ranskalaisissa Neversin ja Allierin 300- ja 2000- litraisissa tammitynnyreissä, joista 70 % uusia ja 30 % toisen vuoden tynnyreitä. Pullokypsytys 12 kk. Hiukan edellistä ujompi ja pidättyväisempi tummasävyinen tuoksu, jossa enemmän kukkaisuutta ja pientä mineraalisuutta. Täyteläisen viinin suutuntuma on poikkeuksellisen samettinen ja harmoninen. Pakettia tukee yllättävän napakka hapokkuus. Erittäin pitkä mausteinen ja tumman marjaisa jälkimaku. Todella lupaava viini, joka on luonnollisesti varsin nuoressa vaiheessa vielä ja vähintään muutaman vuoden lisäkypsytys on paikallaan. Vuosituotanto noin 30 000 pulloa.

3. Clos Mogador 2003 (Garnatxa, Cariñena, Syrah, Cabernet Sauvignon) Kuuman vuosikerran viinissä on jo selkeästi tiilenpunaan kääntyvää värisävyä ja avoimempi tuoksu. Tummien marjojen seasta löytää kiehtovan paketin yrttisyyttä, tupakkaa, hiukan märkiä lehtiä sekä syysmetsän tuoksua. Hapokkuus hieman vuosikertaa -14 matalampi, mutta ja erittäin pitkän jälkimaun saattelemana poikkeuksellisen upea ja hienojakoinen tanniinirakenne. Varsin kivassa vaiheessa jo nyt, joskin kellaripotentiaalia riittää hyvin vielä vähintään muutamiksi vuosiksi.

4. Nelin Blanco 2005 (Espanjassa noin 35 €) Pääosin Garnatxa Blanca ja Macabeo, mutta myös pieniä määriä Viognier, Escanyavella, Pedro Ximenez, Pinot Noir, Marsanne ja Rousanne. Rypäleet 5,8 hehtaarin alalta, neljältä eri palstalta, 350-500 metrin korkeudesta. Jonkin verran kuorikontaktia, käyminen isoissa tammitynnyreissä, ja kypsytys 16 kk isoissa tammitynnyreissä, sementtitankeissa sekä amphorassa. Upeasti kehittynyt kuiva viini, jossa intensiivinen paketti heinää, hunajaa, appelsiinin kuorta, kuivattuja hedelmiä. Aivan mieletön ja todella moniulotteinen sekä tiukan hapokas viini (pH noin 3,2). Vuosituotanto noin 7000 pulloa.

5. Espectacle 2014 Montsant (Espanjassa noin 105 €) Garnatxa. René Barbierin, hänen vaimonsa Isabelle Meyerin, Christopher Cannanin (Clos Figueres, Celler Laurona), Fernando Zamoran ja Marta Conden yhteistyprojekti jopa 120-vuotiaista Garnatxa-köynnöksistä Montsantista. Kypsytys 14-16 kk isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Intensiivisestä tuoksusta löytyy tummia marjoja, lääkemäisyyttä, kukkaisuutta ja yrttejä. Makusektorilla uskomattoman syvä ja moniulotteinen makuprofiili, jossa poikkeuksellisen hienoa eläväisyyttä. Erittäin pitkä, yrttinen jälkimaku.

Rene Barbier 3Vierailu René Barbierin Clos Mogadorilla oli seesteisen ja lämminhenkisen tunnelmansa vuoksi yksi miellyttävimmistä viinitilavierailuistani koskaan. Viinejä maistellessa unohti täysin kulauttelevansa yksiä Prioratin ja koko Espanjan laadukkaimpia viinejä itse legendan seurassa. Näidenkin viinien takana on hurja määrä raakaa työtä ja uhrauksia, mutta tuskimpa näitä tarinoita tai näin suuria viinejä olisi koskaan syntynyt ilman, että René Barbierin oma persoona olisi ollut koko ajan täysillä mukana.

(Katalonian viinimatkan järjestelyistä vastasivat Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Matkalla Campaniassa – Feudi di San Gregoriu

Marraskuun alussa avautui sopiva hetki karata Suomen ankeasta pimeydestä hieman valoisampiin ja lämpimämpiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Italian Campania ja samalla oli erinomainen mahdollisuus pistäytyä vierailulla Sorbo Serpicossa Feudi di San Gregoriun viinitilalla.

Feudi di San Gregoriu on 1986 perustettu, moderni ja kansainvälisesti suuntautunut viinitalo. 4 miljoonaa pulloa vuodessa markkinoille tööttäävä firma on noussut yhdeksi Campanian suurimmista tuottajista. Avellinon, Tufon, Irpinian, Sannion ja Taurasin lisäksi viiniä tulee nykyään myös Basilicatasta ja Apuliasta. Rypäleitä kerätään noin parin sadan hehtaarin alueelta, mutta omia tarhoja ei juurikaan ole. Syynä on kuulemma se, että alueen viljelijät haluavat pitää omistamistaan maista kiinni kynsin ja hampain. Suurin osa rypäleistä kasvaa siten joko vuokratuilla tai lukuisten sopimusviljelijöiden tarhoilla. Talo pyrkii systemaattisesti ympäristöä kunnioittaviin ja luonnonmukaisiin viljelymenetelmiin, mutta mm. hankalahko ilmasto asettaa omat haasteensa. Heinäkuussa 2014 oli 23 sadepäivää ja muutenkin ilmastollisesti haastavasta vuodesta johtuen sadosta menetettiin lopulta noin 10 %. Lisäpaineita matkalla varsinaiseen luomutuotantoon luovat lisäksi suuren toimijan tuotantomäärälliset paineet sekä iso joukko itsenäisesti ja itsepäisesti toimintatavoistaan päättäviä sopimusviljelijöitä.

Viinit valmistetaan ja kypsytetään nykyaikaisissa tiloissa ja moderneilla välineillä. Uusimpia panostuksia välineurheilun saralla on Aglianico-rypäleistä erityisen vaikeasti irtoavan rangan poistossa avustava laite. Mikäli puristettavien rypäleiden sekaan jää liikaa rangan osia, pulloon saattaa päätyä ikävän karvaita ja pistäviä aromeja. Kellareiden uumenista löytyy myös tuhansia tammitynnyreitä, lähinnä ranskalaista puuta. Tynnyreitä kierrätetään eri viinien valmistuksessa 4 vuotta ennen uusien hankkimista. Joitakin vuosia sitten on otettu käyttöön myös botti grandi-tyyppiset isot tynnyrit.

Viinitilan yhteydessä toimii yhden Michelin tähden ravintola La Marenná, jossa olikin kätevää vedellä todella tasokkaat lounasähkyt ja nauttia samalla jotakuinkin täydellisistä viinimätsäyksistä. Ravintolan ruoat tehdään lähiseudun antimista ja myös omaa puutarhaa hyödynnetään mahdollisimman paljon. Lähtölaukauksena keittiö tervehti kroketilla ja tomaatti-anjovisdipillä. Lasiin kaatui perinteisellä menetelmällä valmistettu Dubl Greco kuohuviini (~15 €). Talon 3 kuohuviiniä ovat muuten legendaarisen Anselme Selossen kanssa toteutetun yhteistyön tulosta. 24 kk sakkakypsytetty viini on pirteä, raikas ja elegantti – mainio aperitiivi. Alkuruoaksi tärähti höyrytettyä turskaa ja laseihin valkoisista tarhaviineistä Greco di Tufo Cutizzi (~12 €) sekä Pietracalda Fiano di Avellino (~13 €). Näistä Greco di Tufo Cutizzi on käyty läpi aiemminkin blogissa. Cutizzi on näistä kahdesta selkeästi sitruksisempi, hieman yksioikoisempi ja myös jonkin verran hapokkaampi. Pietracalda miellytti kokonaisuutena selkeästi enemmän, johtuen lähinnä tyylikkäästä mineraalisuudesta sekä paremmasta tasapainoistaan. Primi piattina tarjoiltiin jänisragua ja tagliatellea, secondi piattina prosciuttoon käärittyä possun sisäfilettä sekä kukkakaalia. Viineiksi Basilicatasta Basilisco Aglianico del Vulture Teodosio 2010 (~11 eur) sekä Piano di Montevergine Taurasi riserva -08 (~35 eur). Savuisessa Teodosiossa oli niukkarunkoisempi hedelmäisyys ja bitterisempi meininki. Hieman askeettisempi meininki hedelmäsektorissa jäi kyllä kiehtomaan. Taurasi riservasta löytyi jo tässä iässä yllättävän moniulotteinen setti maanläheisyyttä, tallinnurkkaa, eläimellisyyttä, mausteisuutta ja tiukkaa kirsikkaa. Toki viini on vielä hurjan nuori ja tanniinien ote ikenistä sitä vähemmän hellää sorttia. Viinin parhaat hetket ovat vuosien kellaroinnin päässä, mutta ammattitaitoisesti dekantoituna ja runsaiden makujen äärellä iso potentiaali saatiin hienosti esiin.

Jälkiruokana vielä suklaakakkua, hasselpähkinä”spaghettia” ja marenkia sekä muutama marmeladi ja praliini. Jälkiruoille kaadettiin vielä talon ainokaista jälkiruokaviiniä, jonka tuoksusta löytyi kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja marmeladia. Tuoksu lupaili ehkä hieman enemmän mitä maku lopulta antoi ja jälkimakukin jäi valitettavan lyhyeksi. Huipputason jälkkäriviinin valmistus on ollut Feudille iso haaste jo vuosia, eikä lopputuloksiin olla oltu vielä aiva sataprosenttisen tyytyväisiä, mutta matka jatkuu. Koko tykitys kuudella viinillä kustansi erittäin kohtuulliset 60 eur/hlö

Mukava vierailu, loistava lounas ja ennen kaikkea oli hienoa nähdä Avellinon seudun viinimaisemat sekä todeta käytännössä yllättävän haasteelliset maastot. Vielä kun pakettiin lisätään Feudin erinomaiset viinit, niin ei pahemmin jää mussutettavaa. Feudi di San Gregoriun viineistä löytää Alkon hyllystä Lacryma Christi Rosson, jonka pidempi arvio löytyy myös blogista.