Testissä punaviini Torosta – Quinta Quietud 2006

Copatinton testipenkissä ei lorvailtu juhannuksenakaan. Riippukeinussa loikoilun sijasta kuumaan grilliin iskettiin sellainen määrä herkullista härän ulkofilettä, että testiin oli suorastaan pakko kaapata punaviiniä Espanjan Torosta, härkää härälle siis… Viiniksi valikoitui erinäisten vaativien ja raastavien pohdintojen jälkeen Quinta Quietud 2006. Kyseinen luomuviini on tuottajansa Bodegas Quinta de la Quietudin punaviinihierarkiassa kakkospallilla ja saanut kohtuullisen paljon hehkutusta osakseen siellä sun täällä. Todettakoon nyt ainakin se, että Guia Peñín on antanut 05-vuosikerralle 94 pistettä ja testiin kaapatulle -06-vuosikerralle 90 pistettä.

 

 

 

 

 

 

 

Quinta Quietud 2006 on puristettu pulloon 20-85-vuotiaista, luomumenetelmin viljellyistä Tinta de Toro-köynnöksistä (=Tempranillo). Valmistuksessa on pyritty minimoimaan sulfiittien käyttöä, eli pisteet siitä! Viini on lopuksi majaillut 20 kk tammitynnyreissä, joista 70% on ollut ranskalaisia ja 30 % amerikkalaisia. Viinin ostaessaan joutuu keventämään Keski-Euroopassa kukkaroaan parilla kympillä.

Syvän tummanpunaisen viinin jo hieman kehittyneessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kypsää luumua, karhunvadelmaa, suklaata ja setripuuta. Kun viini hetken aikaa vetänyt henkeä huoneilmassa, liittyy tuoksuun tasokkaammille Toro-viineille tyypillistä mineraalisuutta. Täyteläinen ja kypsän hedelmäinen maku on jännittävän moniulotteinen. Siitä löytyy tuoksun komponenttien lisäksi mm. pippurisuutta. Reilu, mutta kypsän pehmeä tanniinisuus kuivattaa sopivasti ikeniä ja melko reilu hapokkuus pitää huolen viinin ryhdistä. Erittäin pitkässä jälkimaussa on rekisteröitävissä mm. pippuria ja mausteisuutta.

Quinta Quietudissa on jokseenkin hämmästyttävää se, että 15% alkoholia ja 20 kk tammikypsytystä integroituvat viinin muuhun rakenteeseen niinkin loistavasti. Ei ole epäilystäkään siitä, että viini kuuluu Toron punaviinien eliittisakkiin. Pieni annos lisää raikkautta ja snadisti tiukempi happorakenne, niin viisi staraa olisi selviö. Tällä kertaa Copatinto antaa viinille kuitenkin hienot 4/5 staraa. Viini on hyvin nautittavissa jo nyt, mutta kehittyy positiivisesti vielä muutaman vuoden säilytyksen aikana.

 

 

 

Testissä valkoviini Rias Baixasista – Albariño do Ferreiro 2010

Testipenkin lukujärjestykseen on onnistuttu koodailemaan tälle kesälle jonkin verran espanjalaisia Albariño-viinejä. Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreiro vuodelta 2010 sai luvan aloitella urakointia ja heilahtikin paikalle järisyttävien pisteiden saattelemana. Guia Proensassa jopa 99/100 ja Guia Peñínissä 93/100 pistettä niittäneelle valkkarille ei kuitenkaan testinpenkissä lähdetä sen syvemmin kumartelemaan.

Espanjan Galiciassa, Rias Baixasin merellisessä, kosteassa ja viileässä ilmastossa tehdään ehkäpä Espanjan kiinnostavimpia valkkareita. Rias Baixas sai D.O.-luokituksensa 1988 ja on sen jälkeen kasvattanut viljelyalansa yli 20-kertaiseksi. Väritykseltään keltavihreän Albariñon paksut kuoret suojelevat sitä hyvin kostean ilmaston homeongelmilta, mutta toisaalta pienehkön rypäleen paksukuorisuus tarkoittaa myös vähäistä mehumäärää rypälettä kohden. Albariño-viinit ovat runsasaromisia, raikkaan hapokkaita ja tyylikkäitä. Viinien alkoholipitoisuus on tyypillisesti 12-13 prosentin luokkaa ja hapokkuus pysyttelee noin kuudessa grammassa litraa kohden. Lajiketta on verrattu aromaattisuutensa puolesta mm. Viognieriin ja Rieslingiin, joista jälkimmäisen saksalaisen lajikkeen kotikontuja on tiettävästi epäilty myös Albariñon synnyinseuduiksi.

Keltavihreän Do Ferreiron tuoksusta löytyy sitrusta, greippiä, vihreää omenaa ja selkeää mineraalisuutta. Kuivan viinin melko runsaassa ja aromaattisessa maussa toistuvat tuoksun komponentit. Maku ei ole ehkä aivan moniulotteisimmasta päästä, mutta upean raikas hapokkuus ja erittäin tyylikäs mineraalisuus täydentävät varsin nautinnollista kokonaisuutta. Pitkässä jälkimaussa on havaittavissa sitrusta ja tyylikästä mineraalisuutta. Tässä viinissä huomio kiinnittyy erityisesti loistavaan tasapainoon eri komponenttien välillä.

Rias Baixasin valkoviinit kukoistavat merellisten makujen ruokapöydissä. Monenlaiset kalaruuat, mustekala, osterit, ravut ja simpukat ovat kaikki hyviä seuralaisehdokkaita aromaattiselle ja hapokkaalle Albariñolle.

Copatinton testipenkki taputtelee näillä puheilla Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreirolle hienot 4/5 staraa. Viini keventää lompakkoa esim. Saksassa noin 15 €, joten hinta-laatu-suhdekin on hyvällä tasolla.

 

 

 

Testissä Naia 2010 – Verdejo Ruedasta

Copatinton testipenkki karisteli pölyjänsä, kun paikalle saapui veikeän ulkoasun omaava espanjalainen valkoviini.  Copatinto tunnustautuu suureksi Verdejo- ja Albariño-viinien ystäväksi, mutta yleisesti ottaen espanjalaisia valkoviinejä ei ole totuttu pitämään häikäisevimpinä suorittajina suuren tai pienenkään yleisön silmissä. Onneksemme viimeisten vuosikymmenten aikana Espanjankin valkoviinisektorissa on tapahtunut selkeä muutos parempaan; Panostukset laatuun ja oikeisiin rypälelajikkeisiin alkavat tuottaa tulosta ja hiljalleen espanjalaisetkin valkkarit alkavat saamaan enemmän ja enemmän hurraa-huutoja maailmanlaajuisesti.

Yksi parhaista valkoviinialueista Espanjassa on 80-luvulla D.O.-luokituksensa saanut Rueda. Rueda sijaitsee näpsäkästi Ribera del Dueron ja Toron välimaastossa ja siellä viljellään nykyään eniten Verdejo-rypäleitä. Ilmastollisesti alue ei eroa merkittävästi naapureistansa. Verdejon lisäksi myös Sauvignon Blanc on vallannut peltoalaa ja kerännyt jonkin verran arvostustakin. Kaikki eivät kuitenkaan pidä alueen kuumaa ilmastoa ihan optimaalisena ympäristönä kyseiselle lajikkeelle ja kieltämättä maistellessa kohtaa reiluja tasoeroja eri tuottajien Sauvignon Blancien välillä. Alueen kiinnostavuus on soitellut herätyskelloja monien Ribera del Dueron, Riojan ja Toron alueella menestyneiden viinitalojen konttoreissa ja useat niistä ovatkin alkaneet pukkaamaan omaa Ruedan valkoviiniä markkinoille. Ensimmäisten joukossa alueen potentiaalia hyödyntämään kiirehtinyt Riojan viinitalo Marques de Riscal on yksi pääsyyllisistä Ruedan valkoviinien noususuhdanteeseen. Alueen noususta on olemassa myös taloudellista faktaa; taloudellisesti hankalana vuonna 2009 Rueda oli Espanjan viinialueista ainoa, jonka vientimäärät kasvoivat.

Jos pystyt tavaamaan viinipullon etiketistä sanan ”Rueda” tiedät sillä sekunnilla, että viini sisältää vähintään 50 % Verdejoa. Kun etiketissä lukee ”Rueda Verdejo”, Verdejoa on vähintään 85 %. Testipenkkiin kaapattu Naia Verdejo 2010 on ylpeästi 100 %:nen Verdejo. Bodegas Naian viinintekijät nimittäin luottavat pelkän Verdejon voimaan; Copatinto kumartaa. Tilan tarhoilta löytyy vielä Phylloxeran hyökkäyksestä selvinneitä köynnöksiä ja Naiakin on tehty vanhojen köynnösten rypäleistä; Copatinto kumartaa toistamiseen. Testipenkissä on kuitenkin tarkoitus myös maistaa viinejä, joten nyt itse asiaan, kulkematta lähtöruudun kautta.

Melko syvän keltavihreän viinin tuoksu kätkee sisäänsä greippiä, sitrusta ja kiwiä. Täyteläinen ja kuiva maku avautuu suussa erittäin intensiiviseksi ja siitä erottuu greipin ja sitruksen lisäksi reilua yrttisyyttä. Erityisesti keskipaletti on todella runsas. Reipas hapokkuus keventää ja raikastaa rakennetta ja tuo tuhtiin viiniin lisää eloa. Viini jättää erittäin pitkän sitruunaisen ja yrttisen jälkimaun.

Harvoin tulee vastaan viinejä, joiden takaetikettiin kirjattu tasting note vastaa lähes täydellisesti omia havaintoja. Nyt voin kuitenkin yhtyä vahvasti Naian etikettitekstiin. Testissä on selkeästi selvinnyt, että Naia Verdejo 2010 ei ole mikään kesäisen kevyt lipittelyviini. Naia on vakavasti otettava, laadukas ja persoonallinen ruokaviini, jonka runko on vahva ja aromikkuus kantaa pitkälle. Tämä viini on varmuudella yksi vahvarunkoisimmista ja aromikkaimmista Ruedan valkoviineistä, joita olen maistanut. Viini nautittiin paistetun lohen seurassa ja potentiaalia on kyllä selkeästi tuhdimmankin aterian kyytipojaksi. Naian hinnan ollessa euroopassa noin kympin luokkaa, voidaan vain jäädä suu auki hämmästelemään hinnan ja laadun suhdetta.

Masentavana loppuna on pakko jälleen hoilata samaa virttä, kuin aiemminkin. Valitettavasti monopolimme ei tarjoa perusvalikoimansa puitteissa mahdollisuutta tutustua Ruedan Verdejo-viineihin. Suuntaa siis katseet muualle!

Testissä AC/DC-punaviinit – Highway to Hell Cabernet Sauvignon 2008 ja Back in Black Shiraz 2011 á 14,95 €

Copatinto suuntasi eräänä toukokuisena lauantaina Keski-Suomen järvimaisemiin nauttimaan hyvästä seurasta sekä raikkaan viileästä kevätsäästä. Mukaan haalittiin vain välttämättömimpiä tarvikkeita, eli lähinnä punaviiniä ja lasit. Paikalle saapuneen, arvovaltaisen testiryhmän joukoista oli jo aiemmin kantautunut toivomuksia AC/DC-vinkkujen maistelusta, joten mukaan kaapattiin pari pulloa kyseistä lajia. Copatinton lisäksi viinejä oli ruotimassa huipputason asiantuntijoita lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden, teletekniikan ja huippu-urheilun aloilta.

Pulloista napattiin korkit pois alta aikayksikön ja pullot jätettiin pariksi tunniksi huoneilmaan sound checkaamaan itsensä. Viineissä ensihuomiot kiinnittyvät siihen, että kumpikin tulee rypälelajikkeensa kannalta suotuisalta alueelta Australiasta; Shiraz Barossasta ja Cabernet Sauvignon Coonawarrasta. Shiraz on suhteellisen tuore tapaus, vuodelta 2011, kun taas Cabernet Sauvignon on vuosikertaa 2008. Viinien alkoholipitoisuutta (13%) voi pitää alueen tyypillistä tasoa alhaisempana. Rantasaunan pehmeiden löylyjen jälkeen päästiin toteamaan rokkipunkkujen todellinen taso. Raati huuteli maistelun lomasta varsin mielenkiintoisia kommentteja viineistä. Back in Black Shirazin tuoksua luonnehdittiin mm. tyriseväksi ja joku ilmoitti löytävänsä Highway to Hell Cabernet Sauvignonista sitruunaisuuttakin. Raadin mielipiteet jakautuivat melko hajalleen toisten arvostaessa enemmän Cabernet Sauvignonia ja toisten taas Shirazia. Jokseenkin yksituumaisia oltiin kuitenkin siitä, että Shiraz oli paksumpaa ja pehmeämpää ja Cabernet Sauvignon raikkaampaa ja tiukempaa. Takkatulen lämmössä porukka intoutui tiukempaankin keskusteluun viineistä ja viinihölynpölyn seassa alkoi esiintyä jo lyijykyniä sekä muita tuiki tarpeellisia koulutarvikkeita. Alkoi olla oikea hetki viheltää saavutettu kakofonia päättymään viimeisten lasillisten avulla.

Copatinto analysoi vinkut jo ennen saunaa ja totesi molemmista löytyvän sekä rypäleelleen että alueelleen tyypillisiä ominaisuuksia.

Highway to Hell Cabernet Sauvignonin tuoksusta löytyy herukkaa, tummaa kirsikkaa ja savua. Herukka ja kirsikkaisuus seuraavat keskitäyteläiseen makuunkin, josta löytyy lisäksi jonkin verran pehmeää tanniinisuutta ja melko terhakkaa hapokkuutta. Kevyen pippurinen jälkimaku on kohtalaisen pitkä. Highway to Hell on näistä kahdesta se selkeästi tasapainoisempi ja tasokkaampi viini, mutta jää silti melko yksiulotteiseksi ja alkuperäänsä nähden hiukan kepeäksi. Plussaa eloisasta hapokkuudesta.

Back in Black Shirazin nuorekkaassa tuoksussa on mukana paljon sitä, mitä Barossan Shirazista voi olettaakin löytyvän; tummaa marjaa, eucalyptusta, minttua, savua, ja salmiakkia. Valitettavasti tuoksun antamia lupauksia ei pääse lunastamaan täysimääräisesti maussa. Paletilla täyteläisen viinin nuorekkaan karhea vaikutelma kyllä yrittää kovasti esittää Barossan Shirazia, mutta potku ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nuorekkuus korostuu entisestään ja maku painottuu lähinnä tummaan marjaisuuteen, muiden makujen jäädessä liian kauas taustalle. Tanniineissa on sentään mukavasti purevuutta ja kohtuullisen pitkään jälkimakuun tunkeutuu hiukan pippuriakin.  Plussaa rypälettä ja aluetta ilmentävästä tuoksusta.

AC/DC-punkut olivat erittäin matalalle asetettuihin odotusarvoihin nähden jopa yllättävänkin hyviä, mutta eivät kyllä yltäneet minkään tasoisiin thunderstruck-ilmiöihin. Tällaiset pullot ovat varmasti ihan hauskoja tapauksia illanistujaisissa, mutta kuten olettaa saattaa, kurittavat kukkaroa hieman liikaa viinillisiin ominaisuuksiinsa nähden.

Halpaa samppanjaa – Vollereaux Brut 20,30 €

Samppanjan myynti sai Suomessa uutta potkua, kun jokunen vuosi taaksepäin Alkon perusvalikoimaan pölähti ensimmäinen parin kympin samppis. Sittemmin on saapunut pari uuttakin tulokasta samaan hintaluokkaan ja halvat samppanjat näyttävät tulleen jäädäkseen myös rakkaaseen monopoliimme. Viimeisin uutuus edullisen samppanjan saralla on Carelia Wines:n maahantuoma Vollereaux Brut, joka irtoaa kolmen vartin pullossa kansainvälisestikin kiikaroituna edulliseen parin kympin hintaan. Copatinto päättikin kurvata paikallisen puulaakin kautta ja viskasi pääsiäispäivän ratoksi Vollereaux:n hankeen jäähylle.

Vollereaux on samannimisen suvun hallussa oleva, 20-luvulla perustettu samppanjatalo. Vollereaux Brut sisältää kristillisten tasajakoperiaatteiden mukaisesti kolmasosan kutakin Champagnessa yleisimmin käytettyä rypälelajiketta: Chardonnay, Pinot Noir, Pinot Meunier. Viiniä on kypsytetty pulloissa kolmen vuoden ajan, mikä on selkeästi 15:n kuukauden minimitasoa enemmän ja lienee tämän hintaisessa samppanjassa hieman harvinaisempaa.

Melko hillityssä tuoksussa on sitrusta ja tuoretta omenaa. Hetken lasissa hengitettyään alkaa tuoksu hiljalleen avautua ja siihen liittyy hieman paahteisuutta. Kuivassa maussa on hyvinkin tasapainoisesti raikasta sitrusta, hiukan paahdetta ja reippaasti rapsakkaa hapokkuutta. Kulautuksen jälkeen suuhun jää melko pitkä sitruunainen jälkimaku.

Samppanjan kohdalla on selvää, ettei ole enää kyse pelkästään laadukkaasta kuohujuomasta. Samppanja on maailmanlaajuisesti tunnettu luksustuote, jolla on paljolti myös mielikuvien ja statuksen luomaa hohtoa. Samppanja mielletään helposti hienoimpiin juhlahetkiin ja arvokkaisiin tilaisuuksiin. Pelkästään tieto siitä, että lasissa on nimenomaan samppanjaa, jonkin tusinaproseccon sijasta, nostaa tunnelmaa kummasti. Tätä mielikuvien sinfoniaa ja statusta pidetään jatkuvasti yllä suorastaan häikäisevillä markkinointibudjeteilla. Vaikka satojen eurojen pullohintaa on parhaan selittelijänkin vaikea perustella, on silti hyvä muistaa, ettei samppanjan korkea hinta aina perustu pelkkään maineeseen ja kunniaan. Viljelymaa ja rypäleet maksavat alueella paljon ja vähän päälle, tuotantoprosessi on kallis ja tarkasti säädelty, tuotantomäärät ovat rajattuja. Kun tähän pakettiin lisätään vielä annos markkinointikustannuksia, ei liene mikään maailmanluokan ihme, että useimmiten pullollinen samppanjaa maksaa vähintään sen pari kymppiä. Jokainen vähänkin enemmän erilaisia kuohuviinejä vertaillut voinee kuitenkin yhtyä allekirjoittaneeseen siinä, että samppanja on ainutlaatuinen kuohuviini ja samaan laatuun sekä tasoon on muualla erittäin vaikeaa yltää.

Kun aikoo törsätä juhlapöydän kuohuvaan sen pari kymppiä, lienee maku- ja asennekysymys, mitä haluaa saada vastineeksi. Samalla hinnalla saa varmasti huipputasoisen ja persoonallisen kuohuviinin, joka saattaa kuitenkin olla vieraidesi tai seuralaisesi kannalta hyvinkin pitkälti ”nevöhööd”-osastoa. Jos haluaa pysyä visusti erossa samppanjamaisesta luksuksesta, kannattaa valita em. vaihtoehto. Toisaalta sitten samalla rahalla saa karvalakkimallin ehtaa samppanjaa. Valinta on sinun, mutta Vollereaux Brut tarjoilee kyllä hintaansa nähden ihan tasapainoisen vaihtoehdon.

Testissä trendialueen punaviini – Pittacum Barrica 2007 D.O. Bierzo

Copatinton testipenkki alkoi jälleen täristä viitearvojen rajamailla, kun Pittacum Barrica 2007 otettiin lähempään tarkasteluun. Pienikokoinen D.O. Bierzo on viime vuosina noussut yhdeksi trendikkäimmistä viinialueista Espanjassa ja erityisesti alueen punaviinejä on hypetetty isolla lapasella ympäri maailmaa. Aikoinaan Prioratoakin kultaiseen kukoistukseen nostamassa ollut Palacios´n porukka on jälleen vedellyt oikean värisistä naruista, kun Bierzon viinimainetta on kammettu uuteen uskoon.

Castilla y Leonin alueen rajamailla sijaitseva Bierzo on ilmastollisesti ikään kuin siirtymäaluetta Galician, Asturian ja Castilla y Leonin välillä. Bierzossa vältytään esim. Rias Baixasin kosteudelta ja lämpötilavaihtelut ovat taas miedompia, kuin keskimäärin Castilla y Leonin alueella. Viinikirvan aiheuttamien tuhojen jälkeen Bierzossa oli istutettu tarhoja uudelleen lähinnä laaksojen hedelmällisimmille alueille, satomäärät olivat suuria ja viinit mitäänsanomattomia. Satomäärien kontrollointi ja viljelyn siirtäminen karumman maaperän alueille on muuttanut alueen viinien luonteen ja laadun totaalisesti. Nykyään Bierzo tunnetaan pääasiassa Mencia-lajikkeesta tehdyistä, konsentroituneista ja persoonallisista punaviineistä. Pittacumin tilan starttilaukaus ammuttiin 90-luvun lopulla Arganzassa, 130 km Leónista länteen. Omien viiden hehtaarin lisäksi Pittacum käyttää tarkasti monitoroimiensa sopimustarhojen rypäleitä. Pittacum Barrica on puristettu ainoastaan vanhojen köynnösten (50-80 vuotta) valikoiduista rypäleistä. Viiniä on tammikypsytetty 8 kk enemmän ja vähemmän paahdetuissa amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tynnyreissä.

Hyvin tumman punainen väri vaihtuu reunoiltaan violetiksi. Eläväisessä ja mielenkiintoisessa tuoksussa on tummaa kirsikkaa, luumua, herukkaa, yrttejä ja mineraalisuutta. Taustalla piileskelee myös hentoisesti tammen aromeja. Täyteläinen maku täyttää suun moniulotteisella ja tuoksun aromeja seuraavalla makumaailmalla. Viiniä ryhdittävät poikkeuksellisen tyylikäs hapokkuus sekä pehmeät ja hienostuneet tanniinit. Erittäin pitkä ja mausteinen jälkimaku päättyy pippuriseen twistiin.

Pittacum Barrica 2007 on todella upea, moniulotteinen ja tyylikkään tasapainoinen viini. Ei liene mikään ihme, että se on nakuttanut maailmalla tasaisesti yli 90-pisteen arvioita ja pokannut useita palkintoja ja kunniamainintoja. Lukijan kiusaksi tämäkään testiviini ei norkoile A-valinnan hyllyllä. Helpotusta voi kuitenkin hapuilla suuntaamalla vakaat askeleensa esim. Bar Latvaan, missä Pittacum on spotattu viinilistalta. Monopolimme tarjoaa ystävällisesti mahdollisuuden tutustua pariin muuhun Bierzon punaviiniin, joten kaappaa handelista kainaloon joko puhkikehuttu Petalos tai Cuatro Pasos, tai sitten molemmat.

Viikon Copa – Jaume Serra Cristalino Brut 8,30 €

Viikon Copa täräyttää jälleen viikon keskivaiheilla ilmoille viinisuosituksen Alkon perusvalikoimasta. Kevät kolkuttelee jo nurkissa ja onkin sopiva hetki maistella mukavaa kuplajuomaa. Tällä kertaa ei ole syytä kuitenkaan kangistua Cavaan, vaikka Jaume Serra Cristalino Brut onkin Cava, eli ns. samppanajamenetelmällä valmistettu espanjalainen kuohuviini. Cavaa valmistetaan pääosin Kataloniassa ehkä jopa hieman mitättömän oloisen Sant Sadurní d’Anoian kylän ympäristössä, mutta Cavan virallisen tuotantoalueen pirstoutuneisuus mahdollistaa Cavan valmistamisen myös muutamilla muilla alueilla.

40-luvulla perustetulle Jaume Serralle kävi 90-luvulla ns. perinteiset, eli talon omistaa nykyään viinijätti Garcia Carrion ja brändin alla valmistetaan melko tyypillisiä Katalonialaisia viinejä. Näistä ehkä tunnetuimpia ovat edulliset, mutta hintaansa nähden kelvolliset, muutaman euron punaviinit. Cristalino Brut on niittänyt maailmalla paljon kehuja ja mm. USA:n viinikirjojen myyntitilaston kärkisijoilla keikkuva Kevin Zraly nostaa Cristalinon suositus-Cavaksi alle kymmenen taalan sarjassa. Vaikka Cava-lainsäädäntö salliikin esim. Pinot Noirin ja Chardonnayn käytön viineissä, Cavat valmistetaan pääosin kolmesta rypälelajikkeesta; Macabeo, Xarel-lo, Parellada. Cristalino sisältääkin lähes tasajaon kaikkia edellä mainittuja, rypäleiden jakaantuessa em. järjestyksessä 40%, 30% ja 30 %.

Cristalinon tuoksusta löytyy sitruunaa, vihreää omenaa ja hennosti paahtoleipää. Kuiva ja hedelmäinen maku on sitruunainen ja omenainen. Hienostunut kuplarakenne, hapokkuus ja hedelmäisyys ovat hyvässä balanssissa. Viini jättää suuhun raikkaan sitruunaisen jälkimaun. Yhdistä tämä kuplajuoma vaikkapa valkosipuliöljyssä tiristettyihin jättikatkarapuihin.

Ostaessaan pitkäripaisesta kahdeksalla eurolla samppanjamenetelmällä valmistettua tasapainoista kuohuviiniä, voi todeta ostoksen onnistuneen ja nukkua yönsä rauhassa. Hieman joudun kuitenkin masentamaan lukijaa kertomalla, että Tallinnan sataman liepeillä samoileva tuulipukukansalainen poistaa samaisen pullon kaupasta neljällä eurolla. Syvempään alakuloon päästään toteamalla vielä espanjalaisen lajitoverimme köyhtyvän Cristalino-ostoksilla noin kahden ja puolen euron verran. Onneksi on sentään se kevät tulossa…  (Kuvan © Alko)

Testissä örkkiviini – Venta la Ossa 2008

Copatinton testipenkki tärisi jälleen, kun paikalle pölähti Bodegas Mano a Manon Venta la Ossa 2008, Vino de la Tierra Castilla. Ensihuomiot kiinnittyivät kookkaassa etiketissä näkyvään jonkinlaiseen ”örkkiin”, jonka tunnistamiseen Copatinton lajituntemus ei aivan riitä. Markkinointiosaston etikettivastaava on selvästi onnistunut tehtävässään. Hetken ihmettelyn jälkeen oli kuitenkin napattava örkkiä korvista kiinni ja ruuvattava pullo tiukasti testipenkkiin rutiinitoimenpiteitä varten.

Copatinton testipenkin perustehtäviin kuuluu mm. selvittää onko testissä oleva pullote mistään kotoisin. Tällä kertaa selvisikin sukkelasti, että Venta la Ossa on kotoisin Valdepeñasin ja Ciudad Realin lähistöltä ja kuuluu Vino de la Tierra Castillan laatuluokitukseen. Termi VdT on Espanjassa D.O.:sta pykälää alempi laatuluokitus. Maantieteellisesti Vino de la Tierra Castilla pitää sisällään koko valtavan Castilla La Manchan alueen Espanjan keskipaikkeilla. VdT Castilla tunnetaan markkinoilla keskinkertaisista ja tylsistä bulkkiviineistä, joiden kohdalla määrä kaahaa kaasu pohjassa laadun ohi. Silloin tällöin on kuitenkin aihetta vähintään tekohymyyn, sillä alueelta on löydettävissä myös persoonallisempia ja laadukkaampia viinejä. Ilmastollisesti alue on äärimmäisyyksien koettelemaa seutua; talvet ovat pitkiä ja ankaria, kesät todella kuumia ja kuivia. Kuumuus ja kuivuus helpottavat osaltaan viljelyä, pitäen erilaiset taudit ja muut vastaavat ongelmat loitolla. Jotta tällaisissa olosuhteissa saadaan aikaiseksi laadukasta viiniä, on koko viljely- ja valmistusprosessi hiottava huippuunsa.

Venta la Ossan rypälekoostumuksesta löytyi ristiriitaista tietoa. Kun tuottajankaan suunnalta ei saatu täyttä selvyyttä asiaan, todetaan viinin sisältävän pääosin vanhojen Tempranillo-köynnösten rypäleitä. Eri vuosina Venta la Ossaan on Tempranillon lisäksi blendattu pieniä määriä eri lajikkeita, kuten Merlot, Petit Verdot ja Syrah. Viiniä on kypsytetty 12 kk tammitynnyreissä.

Erittäin tumma väri kääntyy violettiin päin reunoiltaan. Melko intensiivisessä ja jo hiukan kehittyneessä tuoksussa on karhunvatukkaa, vadelmaa, kahvia ja vaniljaa. Paksurakenteisen ja täyteläisen viinin muhkea hedelmäisyys täyttää suun ja siitä on löydettävissä tuoksun elementtejä. Voimakkaat tanniinit kuivattavat suuta vielä reilusti, mutta eivät kuitenkaan jyrää alleen viinin hedelmäisyyttä. Nautinto päättyy pitkään tummasävytteiseen jälkimakuun.

Venta la Ossa on erinomainen viini ja sen täysi potentiaali sekä parhaat hetket ovat todennäköisesti vielä edessä, niinpä parin vuoden lisäkypsyttely kellarissa on paikallaan. Pisteiden jakamisessa yleensä hyvin tiukka Guía Peñin on antanut Venta la Ossalle huimaavat 93 pisteitä ja kun saman talon Venta la Ossa Syrah on saanut 94 pistettä, voidaan kuvitella, että jotain on varmasti tehty oikein.

Venta la Ossaa ei löydy Alkon valikoimista, mutta mikäli törmäät siihen maailmalla, Copatinto suosittelee kaappaamaan pullon kyytiin.

Tuplasti unohdettu halpa Barolo – Franco Soliano Barolo 2001

Kellot alkoivat kilistä pahemman kerran, kun Copatinto törmäsi netissä arvioon vuoden 2006 Franco Soliano Barolosta; nimi kuulosti oudon tutulta. Määrätietoisen varovainen kurkkaus viinikaappiin vahvisti kellojen soineen syystä. Kaappiin näytti unohtuneen samainen Barolo vuodelta 2001.

Kyseessä on siis alle viidentoista euron Barolo, joita löytää helposti esim. saksalaisista marketeista ja nahkahousujen luvatusta maasta lienee tämäkin pullo aikoinaan rahdattu. Hintatasoa voi hahmottaa siten, että vakavasti otettavaa Baroloa saa maailmallakaan harvoin alle 25:n euron ja parhaista voi joutua maksamaan itsensä kipeäksi. Vaikka Barolossa tiedetään olevan varastointipotentiaalia jopa kymmeniksi vuosiksi, näiden halpojen Barolo-pullojen säilöminen on jokseenkin yhtä järkevää, kuin ässä-arvan raaputtamatta jättäminen. Tiukkapipoisempi voisi jopa kyseenalaistaa halpojen Barolojen ostamisen kokonaan, koska harvemmin joukosta mitään suuria tähtiä löytyy. Näin pienillä investoinneilla on kuitenkin lähes mahdotonta päätyä konkurssiin ja vaikka makunautinto ei aivan taivaan porteille yltäisikään, Copatinto on valmis maksamaan reilun kympin jo pelkästä Barolon tuoksustakin. Alimpana hyllyllä olevan pullon poistaminen vaati luonnollisesti muidenkin pullojen siirtoa ja yllätykset vain jatkuivat. Vuoden 2001 Solianoa löytyi toinenkin pullo hyllyn takanurkasta. Kävi siis selväksi, että strategiapapereihin oli kirjattava tavoite tarkkaavaisemmasta viinikaapin varastoseurannasta ja sitä kautta myös korkkiruuvin tehokkaammasta hyötykäytöstä.

Korkkausvaiheen odotukset eivät olleet suoraan sanottuna lähelläkään kattokorkeuksia. Tuoksusta löytyi kuitenkin kohtuullisen mukava paketti kirsikkaa, orvokkia, tupakkaa, seetripuuta ja hiukan jopa maamaisuutta. Makunystyrät yllättyivät positiivisesti mukavan kirsikkaisesta hedelmäisyydestä, jonka selkärankaa piti ryhdissä jo selkeästi hiipumaan päin oleva hapokkuus. Barololle tyypillisestä voimakkaasta tanniinisuudesta ei ollut tietoakaan ja jälkimaku oli tulkittavissa keskipitkäksi yhdistelmäksi marjaisuutta ja tupakkaa.

Lähtökohdat huomioon ottaen kokonaisuus oli positiviinen yllätys ja kaukana katastrofista. Jo hiipumassa ollut Franco Soliano Barolo 2001 kamppaili viimeisillä voimillaan kiitettävästi kokonaisena paistetun härän ulkofileen kanssa. Copatinto suosittelee kuitenkin korkkaamaan halvat Barolot viivyttelemättä ja kulkematta lähtöruudun kautta.

Viikon Copa – La Caliera Moscato d’Asti 7,38 € (0,375l)

Viikon Copa tuuttaa eetteriin viinisuosituksen Alkon perusvalikoimasta viikon keskivaiheilla. Tällä kertaa Copatinto suosittelee suunnistamaan paikallispuulaakissa pikkupullojen hyllylle. Suunnistusta helpottanee se, ettei alueella ole yleensä suurempia ruuhkia havaittu. Hyllystä löytyy pienikokoinen pohjoisemman Italian ylpeys, La Caliera Moscato d’Asti. Pikkupullossa piileskelee nimensä mukaisesti Muscat-rypäleistä valmistettu, pirskahteleva ja makea valkoviini, jonka tuoksusta löytää aprikoosia ja kukkaisuutta. Runsaan hedelmäistä ja makeaa suutuntumaa tasapainottaa reilu hapokkuus. Ryhdikäs kokonaisuus nostaa hymyn naamalle.

Ennen korkkaamista kannattaa pullolle suorittaa ekologinen ja tehokas chillaus lähimmässä lumihangessa niin, että tarjoilulämpötila olisi reilusti alle 10 astetta. Copatinto suosittelee kokeilemaan La Calieraa perinteisesti Moscatolle suositeltavien marjaisten tai hedelmäisten jälkiruokien sijasta paahtoleivän ja pehmeiden juustojen kanssa! (Kuvan © Alko)