Ribeira Sacra tasting – Adega Algueira & Dominio do Bibei

Jokin aika sitten kaveri kutsui maistelemaan muutamia Ribeira Sacran viinejä. Pohjoisen Espanjan viinit ovat vakuuttaneet moneen otteeseen sangen päräyttävällä meiningillään ja Ribeira Sacra on pohjoisen viinialueista yksi tämän hetken kiinnostavimpia. Laseihin kaadettiin kahden arvostetun tuottajan viinejä; Dominio do Bibei on perustettu 2000-luvun alussa, mutta silti ehtinyt niittämään varsin runsaasti mainetta. Viininvalmistukseen liittyvissä asioissa Bibein taustapiruina ovat toimineet Prioratista tutut René Barbier ja Sara Pérez. Adega Algueiran taustalla oleva pariskunta on taasen työskennellyt viininviljelyn parissa jo kymmeniä vuosia, mutta omalla brändillä viiniä on valmistettu vasta vuodesta 1998 alkaen. Perusajatuksina kummallakin tuottajalla on alueen perinteisten lajikkeiden vaaliminen, huolellinen luonnonmukainen tarhatyöskentely ja viininvalmistuksessa vanhojen perinteisten menetelmien suosiminen sekä minimaalinen interventio.

Ribeira Sacra 1Maistelut startattiin kolmen valkoviinin setillä. Dominio do Bibei Lapola 2011 ( 75 % Godello, 20 % Albariño, 5 % Doña Blanca / 14 €), Dominio do Bibei Lapena 2010 (100 % Godello / 36 €) sekä Alguero Cortezada 2011 (Godello, Albariño, Treixadura / 16 €). Lapolan raikkaus ja draivi vei mennessään. Tyylikäs paketti sitruunaa, greippiä, omenaa ja mineraalisuutta. Lapena oli alkuun melko vaisu ja sulkeutunut, mutta avautui huomattavasti hengitettyään ja on toki Lapolaa moniulotteisempi ja vivahteikkaampi tapaus. Samalla myös hinta pompahtaa 2,5 kertaiseksi, joten hinta-laatupisteet vahvasti Lapolalle. Cortezada oli kahteen edellä mainittuun verrattuna hyvin erilainen tapaus. Tuoksusta löytyi ruutia, hiivaisuutta, ehkä pientä oksidoituneisuuttakin oli havaittavissa. Happotaso hieman Lapolaa ja Lapenaa matalampi. Mielenkiintoinen, mutta jätti silti hieman ristiriitaiset fiilikset.

Ribeira Sacra 2Ensimmäisessä punaviinikattauksessa maistettiin Dominio do Bibei Lalama 2009 (90 % Mencia, 10 % Garnacha, Brancellao ja Mouratón / 14 €), Dominio do Bibei Lacima 2009 (100 % Mencia / 35 €) ja Dominio do Bibei B 2008 (100 % Brancellao / 35 €). Näistä paria ensimmäistä on tullut aiemminkin maistettua ja Lalama jaksaa aina yllättää raikkaalla kepeydellään. Jossain määrin jopa Pinot Noir-tyylillä keikaroiva viini on varmasti yksi herkimmistä ja kepeimmistä maistamistani Mencia-viineistä. Luonnollisesti dokabilitetti hyvin kohdillaan. Lacima on jo sitten sitä hieman tutumpaa Mencia-meininkiä tummasävyisen mustikan, karhunvatukan ja mineraalisuuden merkeissä. Loppu kivasti bitterinen. Lacima hyötyi merkittävästi hengittelystä, mutta vaikutti tässä huomattavan kovassa seurassa kuitenkin hieman tasapaksulta ja lähimpänä valtavirta-Menciaa kulkevalta viiniltä. Kovin näistä itselleni ehdottomasti B, jossa Brancellaon kiehtova mausteisuus ja pippurisuus vei tyylillisiä ajatuksia tasokkaan Cabernet Francin sekä Negretten suuntaan. Todella mainio viini!

Ribeira Sacra 3Kolmas ja viimeinen setti piti sisällään korkkivikaisen Algueiran perustason Mencia, Algueira Albarello 2009 (100 % Brancellao / 29 €), Algueira Carballo Gallego 2009 (100 % Mencia / 29 €), Algueira Fincas 2010 ( Caiño, Sousón / 36 €). Carballo Gallego on siinä mielessä mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen, että sitä on kypsytetty 12 kk paikallisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä. Varsin tasokas ja tyypillisiä Mencian ominaispiirteitä omaava viini. Mielestäni tässä oli astetta persoonallisempi ote, kuin Bibein Lacimassa. Fincas oli tosi kiva viini sekin, mutta kiinnostavin ja samalla ehkä koko tastingin kovin vakuuttaja oli 100 %:nen Brancellao Algueira Albarello. Huikean moniulotteinen viini, jonka musta viinimarja, savuisuus sekä persoonallisen pippurinen mausteisuus pisti sukat pyörimään ja korvat heilumaan.

Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen tasting Ribeira Sacran huippuviinien parissa. Yhtä korkkivikaista lukuunottamatta yhtään alle 4/5 staran arvoista viiniä ei laseihin lorotettu. Dominio do Bibein Lapola ja Lalama pitävät edelleen pintansa valloittavina ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisina veijareina. Hinnakkaammissa viineissä Adega Algueiran viinit onnistuivat vakuuttamaan ehkä hieman Bibeitä persoonallisemmalla otteella. Itselleni ehdottomasti suurinta antia oli kuitenkin rypälelajike Brancellao. Vastedes maistan jokaikisen vastaantulevan.

López de Heredia Viña Tondonia – Perinteistä ja aitoa Riojaa

Kun viinikirva 1800-luvun loppupuolella hyökkäsi tuhoisasti Ranskan viinitarhoille ja paikallinen viinituotanto romahti, ryhtyivät fransmannit etsimään korvaavaa viiniä mm. Espanjasta. Tilanne oli luonnollisesti erittäin suotuisa myös Riojan viiniskenelle. Ranskankielentaitoinen liikemies Don Rafael López de Heredia y Landeta seurasi toimintaa läheltä ja lähti mukaan bisneksiin. Haron seudun viinillinen potentiaali vakuutti miehen siinä määrin, että nykyäänkin käytössä olevan Bodegan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1877 ja Riojan kolmanneksi vanhin viintalo sai alkunsa. Ranskalaiset viinintekijät olivat ystävällisiä ja tutustuttivat Don Rafaelin viininvalmistuksen saloihin ja ensimmäinen vuosikerta Reservaa iskettiin markkinoille vuonna 1890.

20150529_084850[1]

Vierailun aikana kävi hyvin selväksi, että López de Heredia Viña Tondonialle on ollut erittäin tärkeää vanhojen viininvalmistusperinteiden sekä -menetelmien säilyttäminen. 138 vuotta vanhoista perinteistä pidetään kiinni ja jokseenkin kaikki mitä Bodegassa on näkyvillä, on edelleen aktiivisessa käytössä. Viinien käymisprosessi hoituu villihiivoilla erikokoisissa tammitynnyreissä. Lisäksi kellareiden uumenissa lepäilee kaiken kaikkiaan noin 14000 kypsytystynnyriä, joiden käyttöikä pyörii noin 20 vuoden paikkeilla. López de Heredian oma seppä korjailee ja valmistaa uusia tynnyreitä tarvittaessa. Ongelmaksi alkaa hiljalleen muodostua ammattitaitoisten seppien vähyys. Erityisen vaikeaa on löytää isojen tynnyreiden rakentajia ja korjaajia.  Kaikesta perinteikkyydestä huolimatta viinintekoprosesseja monitoroidaan nykytiedon valossa tiiviisti ja huolehditaan siitä, että prosessit etenevät toivotulla tavalla. López de Heredian ollessa kyseessä, riittävän hitaasti.

Tondonian viinintekijä Mercedes López de Heredia kertoo seuranneensa huolestuneena Riojan viinien persoonallisuuden ja identiteetin katoamiasta. Hänen mielestään yksi avaintekijä asiassa on ollut kaupallisten, kultivoitujen hiivojen käytön lisääntyminen. López de Heredia haluaa säilyttää ja pitää huolta kaikista tarhoilla ja bodegassa oleskelevista micro-organismeista, koska hänen mukaansa huolellisen tarhatyöskentelyn kautta saatavien laadukkaiden rypäleiden lisäksi juuri nämä antavat viineille niiden yksilölliset ja persoonalliset ominaisuudet.

20150529_075442[1]Kellarikierroksen päätteeksi maistelimme Mercedes López de Heredian johdolla muutamat viinit. Viña Tondonia Blanco Reserva on ja pysyy omana suosikkinani. Viini pitää sisällään Viuraa 90 % ja Malvasiaa 10 %. Kypsytys tammessa 6 vuotta. Vuosikerta 2001 tuuppaa lasista nokkaan hienostunutta oksidoituneisuuutta yhdistettynä hunajaan, mehiläisvahaan ja upeasti integroituneeseen tammeen. Omaperäinen, uniikki tyyli ja kiistatta yksi maailman kiehtovimmista valkoviineistä.

Viña Tondonia Reservan punaviiniversio viettää sekin tammessa 6 vuotta. Maistelussa oli vuosikerta 2003. Keskitäyteläinen, tiukan kirksikkainen ja mausteinen viini, jossa hitunen myös lääkemäisyyttä. Tiukan hapokas, napakan tanniininen, kaikki kuitenkin hienosti balanssissa. Jos korkkaat lähitulevaisuudessa, anna reilusti aikaa hengittää. Muussa tapauksessa kellarin perälle odottelemaan, kiirettä ei ole.

Gran Reservaa valmistetaan vain poikkeuksellisen hyvinä vuosina tai jonkin muun merkittävän tapahtuman kunniaksi. Nämä viinit viettävät tammessa 8-9 vuotta ja vielä toisen mokoman pulloissa. Maistelimme vuosikertaa 1994, joka on selkeästi reservaa rauhallisempi ja levollisempi viini. Kirsikkaa, tummia marjoja, mausteisuutta, pientä kukkaisuutta. Paletilla hedelmä on reservaa pehmeämpi ja muhkeampi. Mukavasti pehmennyt tanniinisuus antaa hyvin tilaa jo nyt melko moniulotteiseksi ehtineelle viinille, mutta tiukka hapokkuus lupaa kellariaikaa vielä pitkiksi ajoiksi.

López de Heredia on viinitalo, jonka ei toivoisi muuttuvan tai muuttavan tyyliään koskaan. Onneksi minkäänlaisia merkkejä tällaisesta ei ole olemassakaan. Minulle López de Heredia on sitä aidointa Riojaa ja oman lajinsa selkeä kuningas.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Alvaro Palacios – Rioja Bajan toisinajattelija

Palacios tarha 1Decanter-lehden (4/2015) valinta “Man of the year 2015”-tittelin saajaksi oli Alvaro Palacios. Reilu kuukausi myöhemmin istahdan Alfarossa samaisen hepun maasturin takapenkille ja lähdemme kaahaamaan kohti La Montesan tarhoja. Prioraton sekä Bierzon menestykseen suuresti vaikuttanut mies haluaa palauttaa Garnachan uuteen kukoistukseen kotiseudullaan Rioja Bajassa. Viljelyalaltaan Riojan ala-alueista suurin Baja on Rioja Alavesaa ja Rioja Altaa selkeästi lämpimämpi sekä kuivempi. Se on ollut perinteisesti Garnachan valta-aluetta. Alueella on paljon pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä viinintuottajille. He ovat tyytyväisiä ja pitävät maistaan kiinni, koska rypäleistä maksetaan suhteellisen mukavasti. Esim. Palacios maksaa sopimusviljelijöilleen laadusta riippuen reilusta eurosta vajaaseen kolmeen euroon per kilo. 80-luvulla mahdollistunut tarhojen kastelu sai lähes kaikki viljelijät hamuamaan suurempia tilipusseja ja vaihtamaan Garnachan suurempisatoiseen Tempranilloon.

Alvarolla ei ole mitään Tempranilloa vastaan, päinvastoin. Jos Palacios’n tarhat sattuisivat sijaitsemaan esim. Rioja Alavesassa, viiniä puristettaisiin hymy naamalla Tempranillo-rypäleistä. Bajassa lajike ei vain yksinkertaisesti tunnu tuottavan riittävän laadukasta satoa, joten miksi hakata päätä seinään? Naapurien Temparanillotarhoja joudutaan kastelemaan ja lisäriesana on kaikenlaisia tauteja ja tuholaisia. Garnachalle ei sen sijaan tarvitse tehdä juuri mitään, se viihtyy Bajassa kuin kotonaan. Alvaron isä asensi aikoinaan La Montesan tarhoille kastelujärjestelmän, mutta sitä ei ole käytetty kymmeneen vuoteen. Ei tarvitse.

Palacios Remondolla on haluja lisätä tarhaomistuksiaan. Tarhahehtaari maksaa Rioja Bajassa keskimäärin 35-40 tuhatta euroa, mutta kukaan ei halua myydä. Joskus voi pitkällisten neuvottelujen avulla onnistua tekemään vaihtokaupat. Alvaro ottaa asian tyynesti ja toteaa, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Jos yrität saada jotain aikaiseksi, eikä se yrityksistä huolimatta onnistu, ehkä sillä on jokin tarkoitus?

Tarhakiertueen jälkeen maistelemme muutamat viinit. Session saa luvan aloittaa valkoviinisektori. Viurasta valmistettu Placet -14 tarjoilee päärynää, omenaa ja kukkaisuutta. Kylkeen tiukka ja raikas hapokkuus sekä erittäin pitkä jälkimaku. Placet -12 on selkeästi suoraviivaisempi, siitä löytää enemmän sitruunaa, mineraalisuutta ja hieman vähemmän floraalisuutta. Näissä on hyvä rytmi, aromiprofiililtaan suhteellisen neutraali Viura ei lähde sooloilemaan liikoja ja happosektori toimii.

La Montesa tulee Alvaron isän 1988 istuttamalta kivikkoiselta tarhalta 550 metrin korkeudelta. Maistelimme vuosikerrat -12 ja -13.  Tarhoilla kasvaa vielä vähän Tempranilloa, mutta tavoitteena on muuttaa tarha 100 %:seksi Garnacahaksi. Viini koostuu pääosin Garnachasta (85 %) ja Tempranillosta (15 %). Kypsytys 12 kk ranskalaisessa (85 %) ja amerikkalaisessa tammessa (15 %). Vain 20 % tynnyreistä on uusia, loput suurinpiirtein tasajaolla 1-, 2- ja 3-vuotisia. Raikkaassa tuoksussa on punaista ja tummaa kirsikkaa yhdistettynä mausteiseen meininkiin. Paletilla viini on samettisen pehmeä, mutta napakan hapokkuuden sekä kypsän tanniinisuuden johdosta myös hyvässä tasapainossa ja ryhdissä. Loppua kohti seuraan lyöttäytyy vielä hippunen bitterisyyttä. Espanjassa reilun kympin hintalapulla poikkeuksellisen kova hinta-laatusuhde.

La Propiedad on puristettu 25-90-vuotiaiden Garnachaköynnösten rypäleistä. Pitkä maseraatio ja kypystys 14 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista puolet uusia ja puolet vanhoja. Poikkeuksellisen fokusoitunut ja tiukassa kontrollissa pysyvä viini. Hedelmäisyys on erinomaisessa balanssissa napakan hapokkuuden ja ryhdikkään tanniinisektorin kanssa. Siinä missä La Montesaa kulauttelee mielellään sellaisenaan jo nyt, vaatii Propiedad jo selkeästi ruokaa seurakseen. Hyötyy selkeästi lisäkellaroinnista.

Saimme tastingin päätteeksi maistaa ensimmäisinä maailmassa uusimman viiniprojektin, Valmiran vuosikertaa 2014. Viinin tavoitteena on ravistella ja muuttaa ihmisten käsityksiä Garnachasta. Palacios oli hamunnut Sierra de Yergassa sijaitsevaa Valmiran tarhaa jo jonkin aikaa ja onnistunut lopulta saamaan sen vaihtokaupan kautta itselleen. Rypäleet kasvavat kolmen hehtaarin kokoisella tarhalla 650 metrin korkeudessa. Tuoksussa on nuorekkaan viinin twistiä, mutta poikkeuksellisen monipuolinen aromimaailma. Kirsikkaa, kukkaisuutta, tupakkaa, pippuria, mausteita. Paletin osalta komppaan Alvaron sanoja: vibrant, expressive, exploding. Vuosikertaa 2013 tuli myyntiin 1300 pulloa, tätä uudempaan jokseenkin sama määrä.

Alvaro ei malta pysyä hetkeäkään paikallaan, kädet viuhtovat ilmassa, juttu luistaa ja mies on ilmiselvästi umpi-innostunut projekteistaan. Vierailuamme seuraavana aamuna hänen oli määrä olla Bierzossa aloittamassa uuden Bodegan rakennustöitä. Rakennuksen on suunnitellut 73-vuotias arkkitehti Rafael Moneo. Mitäköhän sitten seuraavaksi? Alvaro kertoo, ettei aika enää riitä mihinkään uuten projektiin, mutta suostuu silti vinkkaamaan erään mielenkiintoisen viinialueen Espanjassa, jolle hän povaa hyvää tulevaisuutta. Jaa, että mikä alue? Noh, pidetään jännitystä yllä ja palataan siihen ehkä hieman myöhemmin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Riesling- & Spätburgunder-viikot tulee – Oletko valmis?

Riesling-viikot järjestetään jälleen 18.5.-30.5.2015 – nyt jo viidettä kertaa. Mukana on ravintoloita Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Lahdesta. Tänä vuonna Rieslingin rinnalle parrasvaloihin nostetaan saksalaisten punaviinien johtotähti Spätburgunder, joka tunnetaan meillä ja maailmalla paremmin nimellä Pinot Noir. Ravintoloissa tulee olemaan tarjolla runsaasti teemaan liittyviä tapahtumia, tempauksia ja mikä parasta – hyvää ruokaa ja maukkaita viinejä.

Kävin jututtamassa Groteskin Paul Hickmania asian tiimoilta ja yritin samalla kiristää ennakkotietoja siitä, mitä Groteskin porukka on juoninut Rieslingin ja Spätburgunderin ystävien päänmenoksi.

Paul on ehtinyt olemaan mukana jo muutamissa riesling-viikoissa vuosien varrella, eikä hyvistä Rieslingeistä ole muutenkaan ollut pulaa hänen viinilistoillaan. Paul sanookin, että Groteskissa on Riesling-viikot käytännössä aina. Saksalaisen Rieslingin hyvä maine on kiirinyt niin pitkälle, että laaturavintoloiden perusasiakas tietää miten monipuolisista ja tasokkaista viineistä on kyse. Saksalaiset punaviinit sen sijaan ovat vielä hieman oudompi juttu ja monia saattaa jopa hieman yllättää saksalaisten punaviinien laatu ja luonteikkuus.

20150507_102444[1]Grotesk ei ole suunnitellut Riesling-viikkojen ajalle mitään fiksattua menu-kokonaisuutta, vaan safkat ladataan lautaselle ja viinejä kaadetaan laseihin päivän tilanteen sekä asiakkaan toiveiden perusteella. Paul valottaa kuitenkin sen verran tilannetta, että ruokapuolen metkuja on ehditty suunnittelemaan parsan, uusien perunoiden ja korvasienten pohjalta. Viinilistalla tulee olemaan jonkin verran vanhempia vuosikertoja sekä magnum-pulloja.

Viinitarjonnasta voidaan nostaa esiin jo tässä vaiheessa ainoastaan Groteskissa tarjolla oleva Friedrich Beckerin Wildwein. Kyseinen punkku tulee Pfalzista ja pitää sisällään blendin Cabernet Sauvignonia, Spätburgunderia ja Dornfelderia. Viinistä löytyy mainio tanniinien ja happojen rytke sekä kunnon potku rock ‘n’ rollia. Samasta Wildwein-sarjasta löytyy myös leppoisammalla otteella soljuva raikas Riesling. Riesling-tarjonnan perusjyränä toimii pientuottaja Karl Schaeferin Riesling, niinikään Pfalzista. Grotesk muutti viinihinnoittelunsa kiinteäkatteiseksi ja kukkaroystävälliseksi viime kesänä, joten näihin ja muihinkin vinkkuihin pääsee käsiksi todella kohtuullisin uhrauksin.

Tsekkaa lisäinfo Riesling- ja Spätburgunder-viikoista sekä mukana olevat ravintolat tästä linkistä ja lähde mukaan!

Uusia tuulahduksia Torosta? – Cachito Mio 2012

Vaikka Espanjan Castilla y Leonissa sijaitsevan D.O. Toron viinit eivät ole kaikkein kirkkaimpaan maailmanmaineeseen nousseetkaan, on hohto riittänyt houkuttelemaan uusia toimijoita alueelle tasaiseen tahtiin. Uudempien tulijoiden joukossa on ollut tyypilliseen tapaan runsaasti isompien tuottajaryhmittymien sivuprojekteja, mutta mukaan on mahtunut myös jokunen hieman pienemmänkin kaliberin toimija. Uudet tekijät tuovat usein tullessaan myös uudenlaisia ajatuksia ja toimintamalleja, mikä on pidemmän päälle virkistävä asia koko alueen kehityksen kannalta. Maistelin vuoden 2014 Alimentaria-messuilla vähintään kohtuullisen määrän Toron punkkuja ja täytyy harmikseni todeta, että melko harva uusi tuttavuus onnistui herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Ainakin yksi selkeästi tunnistettava ongelma on viinien todella pienet keskinäiset tyylierot, jolloin perättäin maistetuista viineistä muodostuu vain tasapaksua massaa. Onneksi sentään vanhat hyviksi todetut tuottajat erottuivat massasta edukseen.

20150212_101542Yksi tuoreempia hengähdyksiä puhaltelevista uusista tuottajista on La Casa Maguila, jonka tavoitteena on ravistella alueen viinien robustia, tanniinista ja tammistakin mainetta. Tuottaja tavoittelee viineihinsä raikkaampaa hedelmäisyyttä, tiukempaa hapokkuutta sekä vähemmän tammisia aromeja.

Cachito Mio on 100%:nen Tinta de Toro yli 50-vuotiaista köynnösten rypäleistä. Kypsytys on kestänyt 5 kk amerikkalaisessa tammessa. Viini on puettu kiehtovaan ja alueelle vähemmän perinteiseen etikettiin, joka samalla kertoo tuottajan markkinoiden painottuvan 70%:sti Espanjan ulkopuolelle.

Cachito Mio onnistuu hyvin tavoitteessaan välttää tammiset aromit, eikä viinin tuoksusta löydykään merkkejä oikeastaan minkäänlaisista puutöistä. Kokonaisuus on melko turvallinen ja perusvarma esitys; muhkeata tumman kirsikan ja karhunvatukan sävyttämää hedelmää vähintään riittävällä konsentraatiolla varustettuna. Hapokkuus pysyy suhteellisen mukavalla tasolla, mutta tanniinisektorin tuki näin rotevalle hedelmälle jää ehkä hiukan vaisuksi. Ehkä se on ollut jossain määrin tarkoituskin? Omassa suussani kesy tanniinisuus vie kuitenkin ryhdistä kaivattua särmää. Muutoin palaset ovat kyllä ihan mukavasti paikallaan ja Cachito Mio omaakin varsin mainiot edellytykset erilaisten grillattujen liharuokien kesyttäjäksi. Hinta pyörii nettikaupoissa noin 12-15 € haarukassa. 3 / 5 staraa.

 

Rocca di Castagnoli Chianti Classico 2010

Chianti Classicoista on vuosien varrella muodostunut varmoja oman  ruokapöydän moniottelijoita melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Onhan näissäkin tullut vastaan varsin erilaisia tapauksia, mutta äärimmäisen harvoin on joutunut varsinaisesti pettymään. Tällä kertaa oli kotikeittiössä valmisteilla CC:n kanssa pettämätön klassikkoyhdistelmä, eli naudan maksaa, pekonia ja paahdettua sipulia. Kylkeen päätin korkata Rocca di Castagnolin Chianti Classicoa vuodelta 2010.

Rocca di castagnoli CC 2010Rocca di Castagnolilla on viljelyksen alla noin 100 viinihehtaaria Gaiole in Chiantissa. Pääosa köynnöksistä on Sangiovesea. Tämä pullo pitää sisällään 90 % Sangiovesea, 5 % Canaioloa ja 5 % Colorinoa. Malolaktinen käyminen on tapahtunut terästankeissa ja viini on kypsynyt noin 12 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä / -säiliöissä.

Tuoksusta nousee esiin kypsä punainen kirsikka, pieni kukkaisuus, mausteisuus ja setripuu. Paletilla seuraillaan siististi ja nätisti tuoksun fiiliksissä. Tanniini- ja happosektori pitävät yllättävän matalaa profiilia ja maku jättää kokonaisuutena hieman velton vaikutelman. Melko pitkä jälkimaku jatkaa edelleen kypsän kirsikan ja mausteisuuden merkeissä.

2010 on käsittääkseni erinomainen vuosikerta Chianti Classicossa ja jälkeenpäin lukemani arviot tästä kyseisestä viinistä vaikuttavat omaan kulautuskokemukseen verrattuna hämmentävänkin mairittelevilta. Itselle ei nyt vaan kolahtanut. Ja miksi pitäisi kolahtaa, jos näinkin tuoreesta Chianti Classicosta puuttuu tanniinien potku ja happojen ryhti. Voihan se toki olla niinkin, että osui huono pullo kohdalle? 2 / 5 staraa.

#viiniblogimiitti ja Pieropan Calvarino 2012

Jo perinteeksi muodostuneet viinibloggaajien kokoontumiset saivat jatkoa vuoden 2015 puolella, kun vuoden ensimmäinen #viiniblogimiitti pidettiin Helsingissä. Päivällä teimme täsmäiskun Helsinki Distillery Companyn tiloihin ja saimme Séamus Holohanilta erinomaisen esittelyn tislaamon toiminnasta. Koko paikasta huokui todella suuri innostus ja tekemisen meininki. Uskaltaisin veikata, että tämän putiikin tisleistä kuullaan maailmalla vielä isomminkin.

IMG_20150321_163443[1]

Päivä jatkui alkuillasta Nomad Cellarsin uudenkarheissa tiloissa perinteisen sokkopullomaistelun merkeissä. Jälleen kerran lasit täyttyivät mielenkiintoisista viineistä. Tällä porukalla suurin osa viineistä tuppaa olemaan enemmän ja vähemmän kuriositeettitason tavaraa, joten niiden tarkka paikallistaminen ja tunnistaminen on lievästi sanottuna haastavaa. Näin siis kaikille muille, paitsi Viinihullun päiväkirjan Otolle, joka naulasi tanniinisen Sagrantino Montefalcon noin viidessä sekunnissa! Itse raahasin pöytään perinteikkäämmän tuottajan Soavea eli Pieropan Calvarinon vuodelta 2012. Koska tapana on ollut kaadella viinit omista pulloistaan folioon käärittynä, Soavelle epätyypillisen korkea ja kapea pullo oli oiva lisähämäys porukalle. Odotetusti arvaukset ajautuivatkin alkuun Saksan ja Alsacen suuntaan. Sitrusta, mineraalisuutta, hentoa kukkaisuutta, pientä makeanoloista mausteisuutta. Paletilla hedelmäisyyttä tasapainottaa hienosti napakat hapot ja tyylikäs mausteisuus. Soave-sektorin kärkikastia. Päivän muuta antia näkyy allaolevassa kuvassa.

20150329_203746[1]

Ilta jatkui Groteskissa ähkyn partaalle. Porukalle tällättiin eteen menu, joka piti sisällään mm. ilmakuivattua ankanrintaa, talon pancettaa, grillattua briossia ja talon créme fraîche, Big Green Egg-grillattua black angus entrecôtea, triplafritattuja ranuja sekä suklaakakkua jäätelön kera. Lasiin lorisi matkan varrella Weszeli Grüner Veltliner, Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2012, Becker “B” Spätburgunder 2011, Banfi Summus 2003. Lopuksi paletin puhdistajana Pol Roger Resérve Brut. Kiitos hauskasta päivästä ja hyvästä seurasta: Blanc de Blancs, Loppasuut, Pullon Henki, Reseptitaivas, Rypäleistä Viis, Viinillä, Wine and Finland, Wineserver

20150323_112357[1]

Viini-lehden juttu viinibloggaajista ja trendikkäät Katalonian valkkarit

Blanc de Blancs-blogin Anna kirjoitti Viini-lehteen (nro 6/2014) todella mainion jutun viinibloggaajien sokkomaistelutapaamisesta. Jutun yhteydessä suosittelin pidentämään kesäfiilistä iskemällä grilliin mereneläviä ja korkkaamalla kovassa nosteessa olevia Katalonian valkkareita. Juuri nyt kiikareita kannattaa tarkentaa Katalonian valkoisissa erityisesti Xarel-lon ja Garnatxa Blancan suuntaan. Ei varmaankaan haittaa, jos tönitään nokkaa hieman syvemmälle, ainakin itseäni kiinnostavan aihealueen syvyyksiin.

Xarel-lo tunnetaan parhaiten yhtenä yleisimmistä Cava-rypäleistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lajiketta on alettu arvostamaan enemmän ja enemmän myös kuplattomien valkkareiden puolella. Satomäärien rankan rajoittamisen, tarhatyöskentelyyn panostamisen sekä viininvalmistusmenetelmien hiomisen seurauksena markkinoille on alkanut putkahtelemaan todella kiehtovia 100 %:sia Xarel-loja. Hapokkaiden ja raikkaiden viinien perusmeininki hoituu yleensä kirpakan sitruunan, limen, yrttien ja suhteellisen vahvankin mineraalisuuden toimesta. Taustalta löytää usein myös persikan kiveä, omenaa tai päärynää. Näiden herkkujen toimivuus on huippuluokkaa tuoreen seafood- ja tapassektorin kanssa.

Oma Xarel-lo-suosikkini on ehdottomasti Cal Raspalletin Improvisació, jonka vuosikerrat 2011 ja 2012 ovat olleet todella huikeita tapauksia. Muista tuottajista kannattaa painaa mieleen ainakin Celler Pardas, Ca N’Estruc, Finca Viladellops, Gramona, Páres Baltà, Can Rafols dels Caus sekä Alellan alueella Pansa Blancan nimellä samaa lajiketta työstävät Alta Alella, Marqués de Alella.

Garnatxa Blanca tuottaa täyteläisiä valkoviinejä, joissa löytyy vahvan rungon lisäksi yrttisyyttä, mausteisuutta ja maanläheistä mineraalisuutta. Takavuosina huomattavasti nykyistä raaempina kerätyistä rypäleistä saatiin aikaan varsin vaisua kamaa ja helposti oksidoituvaa lajiketta pidettiin lähinnä ongelmana. Garnatxa Blancaa onkin pitkään ollut tapana dumpata raaka-aineeksi lähinnä erilaisiin blendeihin. Viime vuosina usko 100 %:sen Garnatxa Blancan potentiaaliin on kasvanut merkittävästi. Kun viinien valmistusmenetelmiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, on lajikkeen omia ominaispiirteitä on saatu paremmin esiin. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi rypäleiden täytyy kypsyä rittävän pitkään ja usein viinien alkoholipitoisuus nousee melko korkeaksi. Liika on aina liikaa ja laatutuottajat tiedostavat ongelman.

Garnatxa Blancan suhteen kiikarit käännetään Barcelonan eteläpuolelle, Prioratin, Montsantin ja Terra Altan maisemiin. Kahden ensinmainitun tuotantomäärät valkoviinisektorissa ovat todella pieniä, kun taas Terra Altan pari tuhatta hehtaaria on noin 70 % koko Espanjan Garnatxa Blanca-kapasiteetista. Valitettavasti tälläkään kertaa määrä ei korvaa laatua ja Terra Altasta tulee paljon myös varsin vaatimatonta tavaraa. Yksi Prioratin kovimmista omalla kohdallani on ollut Celler Cal Pla’n Mas d’en Compte, jonka Garnatxa Blanca-vetoisessa blendissä on vuosikerrasta riippuen pieniä määriä Picapollia, Xarel-loa ja Macabeoa. (Vierailin Cal Pla’n tilalla kesällä 2013). Montsantista kirjaisin vihkoon ainakin Garnatxa-guru Joan Domènechin Vinyes Domènech Rita, Orto Vins’n Blanc Flor ja Blanc Brisat, Acustic Celler sekä Alfredo Arribasin Tros Blanc ja Trossos Sants-valkkarit. Alfredo Arribasin kädenjälki on näkynyt myös Portal del Montsantin mainoissa viineissä. Terra Altassa mielenkiintoisia tuottajia ovat mm. Bàrbara Forés, Edetaria, Celler Piñol, Celler La Fou. Maistamisen arvoisia ovat myös Montsantissa päämajaansa pitävän Coca i Fitón Terra Altan sivuprojekti Jaspi Blanc (vierailin Coca i Fitón tilalla kesällä 2013) sekä Penedesin puolelta erinomaisen raikas Páres Baltàn Indigena.

Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se karu tosiasia, että Alkon valikoima on tälläkin sektorilla todella kehno. Vielä hetki sitten valikoimissa oli mainio Gramonan Xarel-lo, mutta eipä näytä olevan sitäkään enää. Tällä hetkellä pitkäripaisen Xarel-lo-edustuksesta huolehtii edullinen Pares Baltan Savia Viva Xarel-lo, joka on kyllä hintaluokkaansa nähden ihan kelvollinen tapaus. Garnatxa Blancan osalta tilanne on vieläkin huonompi – Espanjasta ei ainuttakaan ja Ranskan puolelta löytyy vain muutama blendi. Yliluonnollisia kärsivällisyysominaisuuksia omaavat voivat odotella valoa synkkään tunnelinpäähän ensi vuoden helmi- ja maaliskuussa, sillä Alkon ostosuunnitelmassa on haut sekä Terra Altan Garnatxa Blancasta että Penedesin Xarel-losta. Meille lyhytpinnaisemmille tämän hetken ainoiksi vaihtoehdoiksi taitavat jäädä joko pullojen roudaaminen reissuilta, nettitilaaminen tai sitten jonkin hyvin varustetun ravintolan viinilistan hyödyntäminen. Helsingissä tarjontaa näyttäisi löytävän ainakin Copas y Tapasin listoilta, Tampereella kannattaa navigoida Tapas Bar Ineziin tai Gastropub Tuulensuuhun, Turussa Viinille ja Keski-Suomessa suuntana on luonnollisesti Figaro.

Abracadabra 2010

Vuonna 2009 kävi niin, että maanviljelymeiningeissä varttunut veljesparivaljakko toteutti viiniunelmansa ja perusti Divina Proporcíon Bodegasin Toron kylään. Perheyritys onnistui hankkimaan omistukseensa 15 tarhahehtaaria ja lisäksi rypäleitä ostetaan tarkkaan valikoiduilta sopimusviljelijöiltä. Tarhoilla kasvaa niin nuoria, kuin ikivanhojakin köynnöksiä. Tuhoisasti Vitis Vinifera-lajikkeiden juurakoihin iskeneellä viinikirvalla ei ole ollut sen suurempaa elinvoimaa tarhojen hiekkaisessa maaperässä, joten osa köynnöksistä saa kasvaa edelleen omilla juurillaan. Tuottaja pyrkii tuottamaan luomuviljeltyjen tarhojensa rypäleistä puhtaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa tammikypsytyksen tavoite ei ole puun maku viineissä, vaan enemmänkin tynnyrikypsytyksen muut edut ja ominaisuudet.

Abracadabran rypälemehu on puristettu luomutarhoilla kasvavista, yli 40-vuotiaista Tinta de Toro-köynnöksistä (Tempranillo). 12 kuukautta kestänyt kypsytys on hoidettu ranskalaisissa ja amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Yllättävän monivivahteisessa ja hieman kehittyneessäkin tuoksussa on tummaa kirsikkaa, luumua, kahvia, tummaa suklaata, yrttejä, lääkemäisyyttä ja vieläpä pientä mineraaliviritystäkin taustalla. Paletilla viini on täyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Ryhdikäs hapokkuus sekä napakka, mutta sopivan kypsä tanniinisuus pitävät huolen siitä, että ylimääräinen pehmoilu jää väliin. Varsin pitkä, lämminhenkinen ja mausteinen jälkimaku. 15 %:n alkoholipitoisuuden peittyminen muun rakenteen lomaan ei ole viinissä mikään itsestäänselvyys, mutta tällä kertaa asiassa on onnistuttu varsin hyvin. En kuitenkaan suosittele ihan taskulämpimänä naukkailemaan, eli pieni viilennys on paikallaan.

On todella ilahduttavaa todeta tuoreempienkin tuottajien saavan aikaan Torossa hienoja ja alueelle tyypillistä meininkiä ilmentäviä viinejä. Viini on toki herkullisessa korkkausiässä jo nyt, mutta rakennetta ja potkua kyllä riittää, joten parin-kolmen vuoden kellarointi on enemmänkin mahdollisuus, kuin uhka. Kun pullo irtoaa Espanjasta noin 12 eurolla, voidaan todeta hinta-laatusuhteenkin olevan kivasti kohdallaan. Pulloa kulautellessa oli vielä mahdollista nauttia lämpimistä kesäkeleistä ja Abracadabra oli jokseenkin täydellinen kaveri kesäiltana grillatulle naudan ulkofileelle. 4 / 5 staraa.

Tarapaca Chardonnay Gran Reserva 2011

Viime vuosina en ole pahemmin iskenyt korkkiruuvia chileläisten viinien korkkeihin, eikä syynä ole ollut pelkästään kyseisten pullojen kierrekapselisuljenta. Myönnän kyllä, että olisi jo pelkästään viinisivistyksenkin kannalta järkevää ylläpitää mahdollisimman laajaa kokemuspohjaa erilaisten viinien suhteen, mutta useimmiten olen löytänyt viinirahoilleni mielenkiintoisempia sijoituskohteita Euroopasta. Kovilla markkinaosuuksilla varsinkin täällä pohjolassa heiluva Chilen viiniskene kätkee melko monotonisen peruskamansa taakse myös oletusarvoisesti hieman mielenkiintoisempien viinialueiden viinejä. Itse olen pyrkinyt fokusoimaan tuulisempien ja viileämpien Leydan sekä Limarin suunnille, jotka tarjoavat ainakin lähtökohtaisesti hyvät kasvuolosuhteet viileämmässä viihtyville lajikkeille.

Tarapaca on niitä isomman pään viinitaloja Chilessä. Jokin aika sitten lasiin lorisi Leydasta tuleva Chardonnay Gran Reserva 2011. Gran Reserva tarkoittaa chileläisten viinien kohdalla lähinnä vain sitä, että kyseinen viini on tuottajan omassa valikoimassa paremman pään viini. Ei siis ole kyse vaikkapa kypsytyksen pituuteen perustuvasta virallisesta luokittelujärjestelmästä. Viini on kypsynyt ranskalaisessa tammessa ja tuottajan dokumenteista arvailen session pituudeksi kahdeksaa kuukautta.

Todella intensiivinen tuoksu tuo mieleen jenkkityyliin vahvasti tammitetut valkoviinit sillä erolla, että hedelmäosastolla tukeudutaan vahvemmin tropiikin antimiin. Ananasta, passionhedelmää, omenaa, pähkinää, voita ja vaniljaa. Maku on melkoisen täyteläinen ja kypsän hedelmäinen. Suutuntuma on hieman öljymäinen ja 14 %:n alkoholipitoisuus vie kokonaisuutta aavistuksen raskaaseen suuntaan. Melko pitkä jälkimaku jatkaa trooppisen hedelmäisyyden ja paahteisen tammen viitoittamalla polulla.

Tarapaca Chardonnay Gran Reserva 2011 on teknisesti hyvin tehty, tuhdimman sortin valkkari. Jenkkiläistä tukkoon tammitettua tyyliä diggaavalle eittämättä passeli pläjäys, todennäköisesti myös melkoisen montaa amerikkalaista lajitovereitaan huokeammalla hintalapulla. Omalla kohdalla viinillisyyttä peittävä tammitykitys ja muutenkin hieman raskas rakenne rokottivat nautintoa liikaa. Yhteispeli savukinkkurisoton sekä uunissa paistetun turskan ja parsan kanssa oli kohtalaisella tasolla. Raikkaampi ja kepeämpi valkkarivalinta olisi saattanut jättää enemmän tilaa ruoalle. 2,5 / 5 staraa.