Montecillo tasting @ Muru 20.10.2015

Beverage Partners Finland kutsui lokakuussa ravintola Muruun maistelemaan Montecillon viinejä Suomen vierailulle saapuneen Brand Ambassador Rocio Osbornen johdolla. Montecillon viineillä on oma pieni paikkansa allekirjoittaneen viinisydämessä, sillä talon Gran Reservat taitavat olla jotakuinkin niitä ensimmäisiä Riojan Gran Reservoja, mitä on tullut aikoinaan naukkailtua. Huikeaksi hehkutettujen vuosikertojen 1991 sekä 1994 Gran Reservoja on tullut hörppäiltyä takavuosina eräskin puteli.

20151020_135610[1] 1874 Fuenmayoriin, Rioja Altaan perustettu Montecillo on Riojan kolmanneksi vanhin viinitalo. Montecillo siirtyi Osbornen konsernin omistukseen 1973, kun Montecillon perustaneen suvun keskuudesta ei löytynyt toiminnalle jatkajaa. Montecillo luottaa punaviineissään klassiseen Rioja-tyyliin sekä vain ja ainoastaan Tempranilloon. Viineistä pyritään tekemään pitkäikäisiä ja tasalaatuisia vuodesta toiseen, eikä alkoholipitoisuuksien anneta nousta koskaan yli 13,5%. Viinien kypsytysajat määritellään kunkin vuosikerran ominaisuuksien mukaan, useimmiten liikutaan kuitenkin alueen laatuluokitusvaatimuksia pidemmissä kypsytyksissä. Talon tammitynnyrit ovat hyvin kevyesti paahdettuja amerikkalaisia (80 %) sekä ranskalaisia (20 %). Tuotanto suuntautuu 60 %:sti vientimarkkinoille.

1985_1994Maistelussa edettiin nuorekkaan hedelmäisestä ja tasapainoisesta Crianza 2010:stä  tiukemman hedelmäkontrollin, pehmeän ja yrttisen Reserva 2008:n kautta 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä puristettuun, elegantisti tammiseen ja selkeästi edellisiä tiukempirakenteiseen Gran Reserva 2007:ään. Kaikki nämä ovat tyylilajinsa puhdaspiirteisiä edustajia ja hyvän hinta-laatusuhteen omaavia “varmoja valintoja”.

Tastingin kirkkaimpina tähtinä loistivat luonnollisesti Gran Reserva Selección Especialit vuosikerroilta 1985 ja 1994. Molemmat olivat uskomattoman nuorekkaassa vireessä, minkä voi jossain määrin havaita myös yo. kuvan väreistä. Aiemmat maistamani vastaavan ikäiset Riojat ovat olleet huomattavasti selkeämmin ruskean ja tiilenpunan sävyihin taittuneita. Kasivitosen tuoksussa oli toki havaittavissa selkeästi enemmän kehittyneitä piirteitä, mutta kokonaisuutena sekin oli varsin virkeässä kunnossa. Tupakka, nahka ja punainen kirsikka eniten esillä, vielä kivasti elossa oleva hapokkuus ja tanniinisektori selkeästi jo rauhoittuneessa mielentilassa. Ysinelonen nousi koko tastingin omaksi suosikikseni. Huippuvuosikerta esittelee runsasta, kontrolloitua ja moniulotteista hedelmäisyyttä sekä mausteisuutta, jota tukee tiukka hapokkuus ja hyvin elossa oleva, kypsä tanniinisektori. Homma viimeistellään vielä hillityllä pläjäyksellä pippuria ja salmiakkia. Hyvää kamaa!

Kypsään ikään ehtinyt Ribera del Dueron punkku – Condado de Haza 1999

Ribera del Dueron punkkuja on tullut maisteltua varsin runsaasti, mutta yli kymmenenvuotiaita tapauksia olen korkkaillut hyvin harvoin. Taitaa olla niin, että yleisesti ottaen Ribera del Dueron viinejä pidetään lyhyemmän kellaripotentiaalin tavarana esim. Riojalaisiin verrattuna. Tai sitten näitä vaan on tykätty ja totuttu kiskomaan nuorempina huiviin. Alueen viinien muhkealla hedelmäisyydellä ja usein myös pehmeämmällä tanniinisektorilla on varmasti osansa asiassa. Jokin aika sitten päätin korkata kuudentoista vuoden ikään ehtineen Condado de Hazan ja odotin jännityksellä, mitä tuleman pitää.

Condado de Haza 1999Condado de Haza sai alkunsa, kun Pesqueran viineillä mainetta niittänyt Alejandro Fernández iski 80-luvun lopulla silmänsä Duero-joen varrella sijainneeseen hylättyyn maa-alueeseen, joka vaikutti täydelliseltä viljelypaikalta Tempranillolle. Alueen omistus ja palstat olivat pirstaloituneet lukuisten eri tahojen haltuun ja vaadittiin vuosikausien neuvottelut, ennenkuin hankinnat saatiin lopullisesti toteutumaan. Nykyään Condado de Haza viljelee samaisella alueella noin 200 hehtaaria Tempranilloa.

Vaikka en mikään tammiallergikko olekaan, niin pakko myöntää, että aiemmat nuoremmassa iässä korkkaamani Condado de Hazat ovat olleet melkoisen tammidominantteja tapauksia. Oli siis tässäkin mielessä mielenkiintoista tuupata korkkiruuvia 16:n vuoden ikään ehtineeseen pulloon ja ottaa selville, onko ajan hammas onnistunut integroimaan jenkkitammea paremmin muuhun kokonaisuuteen. Condado de Haza on siis 100% Tinta del País eli Tempranillo. Viini on valmistettu espanjalaisella, tammea karttamattomalla old-school meiningillä ja kypsytetty 15 kk (461 päivää) amerikkalaisessa tammessa.

Kehittyneessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kahvia, nahkaa, tammea ja syksyisen metsän tuoksua. Paletilla erinomainen yhdistelmä kehittynyttä, moniulotteisen eläväistä hedelmää, kivasti säilynyttä hapokkuutta sekä kypsien tanniinien hentoa puristusta. Tammi integroituu nyt muuhun kokonaisuuteen loistavasti ja koko paketti on miellyttävän harmoninen.

Condado de Haza 1999 oli ehkä jossain määrin yllättävänkin tyylikkäästi kehittynyt, vivahteikas ja kiehtovan eläväinen punkku. Vaikka tuottajan drinking window olikin jo kauaksi taakse jäänyttä elämää, väittäisin viinin olleen kuudentoista vuoden iässä aivan loistavassa vaiheessa. Varsinkin, jos pitää vielä kivasti rakenteensa säilyttäneestä, mutta silti selkeästi ikääntyneestä viinistä. 4 / 5 staraa.

Chianti Classicoa ja bistecca Fiorentinaa – Vino al Vino Panzano 2015

Muutamien vuosien pohdinta ja suunnittelu tuotti vihdoin ja viimein tulosta, kun saimme hyvän ystäväni kanssa mahdutettua syyskuiset Panzanon Vino al Vino-festarit molempien kalentereihin. Matkan alkua pääsi varjostamaan pieni pelko ja jännitys ikävästi lähtöpäivään osuneen poliittisen mielenilmaisun vaikutuksista Finnairin aamulentoon, mutta onneksi kaikki sujui hyvin ja laskeuduimme Fiumicinon kentälle suunnitellusti. Sitten poljettiinkin vuokrabemarista lappu lattiaan ja vajaan kolmen sadan kilometrin rykäisyn jälkeen olimme Panzanossa nauttimassa Toscanan auringonpaisteesta.

20150929_093609[1]Vino al Vino on Panzanon viinintuottajayhdistyksen vuotuinen festari Panzanon pikkukylän aukiolla syyskuun kolmantena viikonloppuna. Pulittamalla kassaneidille 16 euroa saa kouraan maistelulasin, kaulaan sille sopivan kantopussukan sekä infoa tarjolla olevista tuottajista ja viineistä. Tarjolla oli parinkymmenen tuottajan mainioita viinejä, joista muutamat olivat entuudestaan tuttuja ja osa taas tuntemattomampia. Myyntikojusta löytyi suurin osa viineistä varsin edukkaaseen hintaan, joten maistelusessioiden jälkeen saattoi napata haluamansa viinit myös kätevästi mukaansa.

20150929_091509[1]

Tutuista ja turvallisista vahvaa vakuuttamistaan jatkoi biodynaaminen Castello dei Rampolla, jonka Chianti Classicoa on blogissa tullut jo aiemminkin suitsutettua. Samalla tuli maistettua ensimmäisen kerran talon lippulaiva d’Alceo -06 sekä mielenkiintoinen uudempi sulfiititon Santa Lucia. Sammarco -05 oli totuttuun tapaan kovaa kamaa. Myös Fontodi vakuutti edelleen. Lippulaiva Flaccianelloa on tullut hörpittyä joskus hieman kypsemmässä iässä ja tällä kertaa lasiin kaadettu -11 osoitti valtavan potentiaalin, mutta samalla myös pitkällisen lisäkypsyttelyn tarpeen. Vuoden -11 Fontodi Chianti Classico on jokseenkin loistavaa tavaraa. Suomalaista pöhinää Panzanossa edustaa tietysti Jarkko Peräsen ja Josephin Cramerin mainio Candialle. Josephin maistatti koko rivin talon pullotteita, joista vuosikerran -10 Circea lukuunottamatta muut olivat jossain määrin tuttuja. Circen Petit Verdot-, Merlot-, Cabernet Franc-blendi on todella mielenkiintoisen mausteinen ja edustaa supertoscanalaisosastossa virkistävän poikkeavaa meininkiä. Erityisesti vuoden 2011 pullotteet miellyttivät loistavan happorakenteensa johdolla ja niitä täytyykin sujautella myös omaan kellariin. Uudemmista tuttavuuksista jäi mieleen erityisesti huikean harmoninen La Massan Giorgio Primo, joka tosin 80 euron hintalapullaan ei kovin paska saisi ollakaan. Toinen varsin mielenkiintoinen tapaus oli Vecchie terre di Montefilin sataprosenttinen Sangiovese Anfiteatro -11. Muita mieleenpainuneita olivat mm. Fattoria la Quercian Chianti Classicot -08 & -06 ja Renzo Marinain Guerrante -06.

20150929_092259[1]

Panzanon matkaan oli toinenkin erittäin hyvä syy ja motivaatiotekijä, nimittäin maailmankuulun Dario Cecchinin lihat. Perjantai-ilta menikin sujuvasti Officina della Bisteccassa erilaisten lihojen parissa, kun lautaselle mätettiin tartaria, carpaccioa, costata alla Fiorentinaa, bistecca Panzanesea, bistecca Fiorentinaa jne. Säälipisteitä kerättiin kiikuttamalla pöytään myös kulhollinen kasviksia, papuja oliiviöljyssä sekä perunaa. Osallistuin vegeosastoon dippaamalla yhden porkkanasuikaleen oliiviöljyyn. Tavaraa tuli lautaselle siinä määrin “riittävästi”, ettei tarjotuille santsiannoksille ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Melkoista settiä ja tuskin nyt ihan heti tulee vastaan näin tasokasta lihaillallista.

20150929_085821

 

Punakuorinen Xarel-lo – Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012

Katalonian Xarel-lo-buumista olen blogissa pöhissytkin jo jonkin verran ja vaikuttaa siltä, että uutta mielenkiintoista tavaraa pukkaa markkinoille ilahduttavaan tahtiin. Erityisen iloinen olen siitä, että vihdoinkin sain kaadettua lasiini viiniä, joka on valmistettu punakuorisesta Xarel-losta. Puna- tai pinkkikuorinen lajike on mutaation kautta syntynyt paksukuorisempi versio Xarel-losta, jonka köynnökset tuottavat hieman vähemmän satoa, rypäleet ovat aavistuksen matalampihappoisia, mutta vastaavasti maku on intensiivisempi. Tiettävästi ensimmäisiä ja jotakuinkin ainoita 100 %:sti punaisesta Xarel-losta viiniä valmistavista tuottajista on Can Descregut, joka viljelee Penedesin alueella 50 hehtaarin tiluksiaan luomumenetelmin.

Can Descregut Vermell s60-vuotiaista köynnöksistä puristetun viinin melko syvä keltainen väri ja hieman samea ulkoasu kätkevät taakseen 48 tunnin kylmämaseraation, 4 kk sakkakypsytyksen sekä turhien suodatusten väliin jättämisen. Tuoksussa on puhdasta omenaisuutta, joka muistuttaa aluksi hieman laadukkaan omenasiiderin meininkiä. Hetken kuluttua mukaan pölähtää vivahteikas tuulahdus sitrusta, lime selkeästi eturintamassa. Paletilla viini on melko runsas, hauskan vivahteikas ja eläväinen. Ikään kuin pullo virnuilisi maistajalleen ja pölläyttäisi joka nuuhkaisuun jotain uutta twistiä. Viini ei ole yltiömäisen hapokas, mutta todella moniulotteinen ja luonteikas. Makua riittää siinä määrin mukavasti, että suu jää maiskuttelemaan viiniä kulautuksen jälkeen ajoittain kiusallisenkin pitkään.

Can Descregut Xarel-lo Vermell 2012 oli siinä määrin hauska viini, että pullo hupeni kesäisenä perjantai-iltana kahteen pekkaan todella rivakasti. Fiilikset ja makuprofiili ovat melko lähellä aiemmin arvioitua naturaalia Loxarel A Pèl Xarel-loa, joskaan tämä viini ei innostu aivan yhtä villiin esitykseen. Kylkeen grillailtiin valkosipulimarinoituja kanan reisipaloja ja kukkakaalia. Hyvin toimi, vaikka viini varastikin dinnerin pääosan. Pullo irtoaa muuten esim. Decantalosta reilulla 13 eurolla. 4 / 5 staraa.

Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

canti moscato d'astiJos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Umbriasta kajahtaa – Perticaia Montefalco Rosso 2012 (Alko 14,90 €)

Perticaia Montefalco RossoAlkon perusvalikoimaan pölähti hetkonen sitten punaviini Umbriasta. Tällä kertaa voimme taputella kauniita ja pieniä käsiämme rajusti yhteen jo siitäkin syystä, että Alkoon on onnistuttu saamaan varsin maineikkaan tuottajan pullo edustamaan Montefalcon Rossoja. Guido Guardiglin perustama Perticaia on saanut alkunsa 90-luvun alkupuolella Montefalcossa, Perugian lähistöllä. Nykyään viljelyn alla on yhteensä noin 15 hehtaaria, joista vajaa puolet on pyhitetty alueen omalle ylpeydenaiheelle – Sagrantinolle. Pulloja singahtelee myyntiin noin 100 000 per vuosi.

Perticaia Montefalco Rosso pitää sisällään 70 % Sangiovesea, 15 % Sagrantinoa ja 15 % Colorinoa. Viini on käynnyt villihiivoilla ja tuottajan tietojen mukaan kypsytys on kestänyt yhteensä 18 kk, joista 12 kk terästankeissa ja 6 kk pulloissa.

Tuoksusta löytyy kirsikkaa, tummia marjoja, herukkaa ja karhunvatukkaa. Paletilla täyteläinen, pehmeän hedelmäinen paketti, johon kiehtova mausteisuus tuo lisäsyvyyttä. Hapokkuus riittää pitämään ryhtiä yllä ja pehmeä tanniinisuus jättää lopuksi hieman suuta kuivattelevat tunnelmat.

Perticaia Montefalco Rosso -12 on mainio ja laadukas tapaus. Viini on täyteläinen, mutta ryhdikäs runko pitää huolen siitä, että homma pysyy tasapainossa. Viskaa jotain vähän reilumpaa lihasettiä grilliin tai pannulle ja paketti alkaa olemaan kasassa. 4 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Garnatxa Blancan ytimessä – Trossos Sants 2013

Kirjoittelin viime syksynä mukavassa nousuvireessä olevasta Katalonian valkoviiniskenestä. Yksi ko. postauksessakin mainituista Garnatxa Blanca-taitureista on Alfredo Arribas. Kyseinen herra on arvostettu tekijä erityisesti Montsant-Priorat-akselilla ja samalla myös yksi niistä, jotka ovat onnistuneet siirtämään Garnatxa Blancan luonteesta olennaisia juttuja pullon sisään. Erinomainen esimerkki tästä on Montsantista tuleva Trossos Sants. Viini valmistetaan neljän vanhan, Marcán ja Masroigin kulmilla sijaitsevan tarhan Garnatxa Blanca- (90 %) ja Garnatxa Gris- (10 %) rypäleistä. Noin puolet viinistä on kypsynyt muutaman kuukauden suurissa, käytetyissä ranskalaisissa tammitynnyreissä. Garnatxa Blanca-viineihin tuppaa kertymään melko reippaita alkoholipitoisuuksia, eivätkä 14-15 %:n lukemat ole mitenkään harvinaisia. Trossos Sants onnistuu kuitenkin pysyttelemään ilahduttavan nätisti 13,5 %:n tasolla.

IMG_20150605_184839[1]Nokka rekisteröi alussa tyylikkään neutraalin ja melko hillitynkin ulosannin. Hetken hengittelyn jälkeen viini avautuu ja tuoksusta alkaa löytymään sitrushedelmiä, omenaa, pientä trooppisuutta, vaaleita kukkia sekä mineraalisuutta. Runko pysyy hyvin ryhdissä napakan hapokkuuden sekä makusektorin lopussa esiin nousevan mineraalisuuden ja mausteisuuden ansiosta. Tammikypsytys tuo ryhtiä rakenteeseen, muttei heittäydy sotkemaan tuoksu- tai makusektorin herkkiä hetkiä. Palaset loksahtelevat poikkeuksellisen hyvin paikoilleen ja viini on erittäin pitkää jälkimakua myöden nautinnollisen tasapainoinen tapaus.

Trossos Sants 2013 on erinomainen esimerkki taidokkaasti tehdystä viinistä, joka onnistuu sukeltamaan syvälle Garnatxa Blancan ytimeen. Tämän pullon hankin Vila Vinitecan hyllystä noin 16 euron hintaan, joten hinta-laatusuhteessakaan ei ole naputtamista. Puhdaspiirteiset ja hillityn tammikäsittelyn läpikäyneet Garnatxa Blancat ovat mainioita kumppaneita kotimaisille järvikaloille, eivätkä pannulla paistetut pari pikkusiikaa tehneet poikkeusta. 4 / 5 staraa.

Nuoret kapinalliset ravistelevat Riojaa – Artuke, Sierra de Toloño ja Tentenublo

Riojan punaviinejä on ollut tapana lokeroida tyylillisesti klassisiin ja moderneihin (katso DOCa Riojan jaottelu tästä). Tiukoissa lokeroinneissa on usein ongelmia, ja tässäkin tapauksessa kummankin tyylilajin sisältä löytyy keskenään hyvin erilaisia viinejä. Riojan viinireissun viimeisen päivän vierailukimara sinetöi omat ajatukseni siitä, että modernien viinien lokerosta erottuu kaksi selkeätä alalajia, jotka myös eroavat lopputuloksena syntyvien viinien osalta huomattavasti. Toinen näistä tekee viininsä vahvasti uuden maailman tyylillä, konsentroituneen hedelmän, muhkean rakenteen ja uudenkarhean tammen muskeleilla pullistellen. Lopputuloksena syntyy kyllä laadukkaita ja virheettömiä viinejä, mutta valitettavan usein viinit hukkaavat paikalliset ominaispiirteensä ja side alkuperään jää hataraksi tai katkeaa kokonaan. Toinen selkeästi kiinnostavampi tyyli tekee paluuta alueen viinijuurille ja pyrkii paikallisten ominaispiirteiden vahvaan ilmentämiseen valmistamalla viinejä yksittäisten kylien tai tarhojen rypäleistä ja palaamalla isoisiensä menetelmiin niin tarhoilla kuin kellareissakin. Lopputuloksena syntyy raikasta, persoonallista ja todella kiinnostavaa tavaraa.

Juurilleen palaavan moderiin tyylilajin 3 tyypillistä edustajaa ovat opiskelukaverukset Sandra Bravo, Arturo Blanco ja Roberto Oliván. Nuoret, hieman jo maailmaa nähneet kaverukset eivät ole kiinnostuneita alueen asettamista säännöistä ja rajoituksista, tammikypsytyksien pituuksista tai suurista ja kiiltävistä tuotantotiloista. He haluavat vain keskittyä viljelemään tarhojaan sekä valmistamaan viinejään esi-isiensä tapaan, ympäristöystävällisesti, lajikkeita ja luontoa kunnioittaen. Suuntaus on tuonnut alueelle monien kaipaamaa säpinää, kapinaa ja rock ‘n’ rollia. Tässä porukassa pesii Riojan tulevaisuus.

ToloñoSierra de Toloñon taustalla häärii Riojasta kotoisin oleva Sandra Bravo. Sandra on pyörinyt viinihommissa mm. Bordeaux’ssa, Chiantissa, Kaliforniassa ja viimeisimpänä muutamia vuosia Portal del Montsantilla Kataloniassa. Sandralla on käytössään yhteensä 8,5 hehtaaria pieniä, tutulta viljelijältä vuokrattuja palstoja. Tarhat sijaitsevat Rioja Alavesassa 650 metrin korkeudessa Labastidan ja Rivas de Tereson välimaastossa. Paikka on yksi koko Riojan kylmimmistä ja rypäleet kypsyvät myöhään; kun muut tuottajat ahkeroivat jo kellarilla, Sandra on vasta poimimassa rypäleitä. Katalonian ajoilta on tarttunut mukaan muutakin, kuin arvokasta oppia ja kokemusta. Sandra on nimittäin valmistanut Riojan ensimmäisen Amforassa kypsyneen viinin. 300-litraiset saviamforat ovat katalonialaista käsityötä.

Sierra de Toloñon viinit käyvät villihiivoilla, niihin ei lisätä sulfiitteja, eikä niitä suodateta tai kirkasteta. Blanco 2014 on 100%:nen Viura, jonka tuoksu on hillitysti sitruunainen ja hieman kukkainen. Kokonaisuus pysyy nätisti kontrollissa ja neutraalille lajikkeelle odotettavassa kuosissa. Melko pitkä jälkimaku päättyy lyhyen tammikypsytyksen tuomaan mausteisuuteen. Pulloon asti ehtinyt punaviinivuosikerta (noin 15 €) on hieman hermostuneemmassa vireessä ja siitä on alkuun hieman vaikea saada otetta. Tynnyristä lasiin loriseva uudempi vuosikerta lupaileekin jo paljon parempaa. Siitä löytyy raikkaan marjaisan klangin lisäksi mausteisuutta ja pientä kukkaakin. Selkeää rytmiä tyypillisten Tempranillon piirteiden parissa ja loppuun vielä vähän potkua.

ArtukeArtuke, eli Arturo ja Kike viljelevät luonnonmukaisin menetelmin 32 palstalle jakautuvaa, yhteensä noin 25 hehtaaria Baños de Ebron ja Abalos’n ympäristössä. Luonnonmukainen viljely on perheelle elämäntapa, ei niinkään kaupallinen valinta, joten minkäänlaisille sertifikaateille ei ole katsottu olevan tarvetta. Omia viinejä on valmistettu 90-luvun alusta lähtien ja tällä hetkellä katalogista löytyy 5 eri viiniä.

Persoonallisempien viinien aikaansaaminen vaatii joskus myös hieman persoonallisempia valintoja. Yksi tällainen on Arturon ja Kiken isän, Miguelin 50-luvulla ostama “hullujen tarha” (Finca de los Locos). Nimi juontaa juurensa siitä, että huonona pidetystä potentiaalista johtuen ko. tarhan viljelyä on pidetty täysin hulluna puuhana. Toinen mielenkiintoinen tarhaostos on vuonna 2012 hankittu “tuomittu tarha” (Finca la Condenade), jonka 20-luvulla istutetut köynnösvanhukset ovat kerta toisensa jälkeen tulleet hylätyiksi, ja ilmeisen huonon menestyksen myötä tarha on saanut karun nimensä.

Artuke valmistaa kylä- / tarhaviinejä ja blendailee kaikki kullakin alueella tai tarhalla kasvavat lajikkeet samoihin viineihin. Edullisemman pään kyläviineihin kuuluva Artuke Tinto (n. 5 €) on valmistettu 10-113-vuotiaista köynnöksistä ja pitää sisällään Tempranilloa (95 %) sekä Viuraa (5 %). Hiilihappokäynyt viini on raikas, kepeä, mehukas ja ryhdikäs – Hyvä esimerkki erinomaisen hinta-laatusuhteen Joven-viinistä, jossa dokabiliteetti on huipputasoa. Toinen edukas kyläviini on Pies Negros 2013 (mustat jalat, noin 9 €), jonka rypäleet murskataan edelleen paljain jaloin polkemalla. Rypäleet kerätään Sierra Cantabrian juurelta 30-95-vuotiaista Tempranillo- (90 %) ja Graciano-köynnöksistä (10 %). Raikasta tummaa marjaa, pientä kukkaisuutta. Paletilla nuorekas, mutta edellistä ryhdikkäämpi ja voimallisempi.

Ensimmäinen tarhaviini, Finca de los Locos 2013 (noin 19 €) on valmistettu 34-vuotiaiden Tempranillo- (80 %) ja Graciano-köynnösten (20 %) rypäleistä. Näillä tarhoilla rypäleisiin kehittyy paksumpi kuori ja myös viiniin tulee enemmän väriä. Selkeästi aiempia voimakkaampi tyyli, jossa tummempi ja moniulotteisempi hedelmä saa seurakseen tiukan hapokkuuden sekä napakat tanniinit. Kaikki on nätisti balanssissa, mutta tässä vaiheessa vielä nuori viini tulee näkemään parhaat hetkensä vasta muutaman kellarivuoden jälkeen. K4 2013 (noin 32 €) tulee 650 metrin korkeudessa kasvavista Tempranillo- (75 %) ja Gracianorypäleistä (25 %). Viinin tumma hedelmäisyys kantaa aiempia viinejä pidempään ja on jollain tavalla eläväisempää ja syvällisempää. Hapokkuus ja tiukka tanniinisuus ovat vielä nuorta sorttia, joten muutaman vuoden kellarikomennus on tämänkin viinin kohdalla paikallaan. Viimeisenä maistettu La Condenada 2013 (Tempranillo, Garnacha, Palomino Fino) on hiljattain pullotettu ja vielä hieman hermostuneessa vireessä. Pieni määrä Palominoa tuntuu tuovan viiniin muita tarhaviinejä enemmän kepeyttä ja raikkautta. Artuke tekee vakuuttavaa työtä, jonka todistuksena ovat aivan mahtavat ja persoonalliset ja massasta erottuvat viinit.

TentenubloRoberto Olivánin Tentenublo edustaa kolmikon radikaaleinta siipeä. Sanojensa mukaan Robertolle on yhdentekevää, mitä sääntöjä ja rajoituksia Riojassa on asetettu. Hän tekee juuri niin kuin haluaa. Viljelyksen alla on noin 70-vuotiaita köynnöksiä 22 eri palstalla, yhteensä 7,5 hehtaarin alalla. Myös Tentenublon tarhoilla kasvaa perinteiseen malliin erilaisia punaisia ja valkoisia lajikkeita sekaisin ja kaikista tarhalla kasvavista lajikkeista valmistetaan yksi viini. Roberto kertoo, ettei hae viineihinsä mitään tiettyä tyyliä. Hän on sitä mieltä, että viini on viisaampi kuin tekijänsä, joten miksi sekaantua sen tekemisiin, tulkoon mitä on tullakseen. Hetken jutustelun jälkeen hän kuitenkin kertoo tavoittelevansa viinityyliä, jota hänen isoisänsä viinit edustivat aikoinaan.

Viinit valmistuvat vaatimattomissa tiloissa kerrostalon autotallissa. Tammen käytöstä tiedusteltaessa, Roberto naureskelee ostavansa käytettyjä tynnyreitä sieltä, mistä sattuu milloinkin edullisesti saamaan. Uusiin ei oikein ole varaa. Muutenkin kaikki rahat uppoavat viiniprojektiin, millään muulla ei ole juurikaan väliä.

Villihiivoilla käynyt ja noin 5 kk unkarilaisessa ja amerikkalaisessa tammessa kypsynyt Tentenublo Blanco 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 1866 ploa) pitää sisällään Viuraa, Malvasiaa ja Jaen Blancaa. Viinin tuoksu on varsin hillitty, mutta kiehtovan moniulotteinen. Paletilla ei kosiskella runsaalla hedelmäisyydellä, vaan kaikki on nätisti kontrollissa ja tasapainossa. Viini kallistelee selkeästi profiilinsa puolesta naturaaliviinien suuntaan. Vinaspre Xérico 2014 (noin 15 €, tuotantomäärä 7000 ploa) on valmistettu viiden eri tarhan Tempranillosta (80 %), Viurasta (20 %) ja pullotettu edellisellä viikolla. Tämän viinin tavoite on vain ja ainoastaan puhdas hedelmäisyys ja siinä onkin onnistuttu. Raikasta punaista ja tuoretta marjaisuutta sekä eläväistä kukkaisuutta. Tällaista viiniä voisi nuuhkia vaikka tuntikausia. Tentenublo Tinto (noin 15 €) pitää sisällään pääasiassa Tempranilloa ja Garnachaa sekä “muita lajikkeita”, joka tarkoittaa käytännössä yllättävän reilua määrää valkoisia rypäleitä. 10 kk unkarilaisessa tammessa kypsynyt viini tarjoilee tummaa kirsikkaa, luumua ja pientä mausteisuutta. Vaikka viini onkin selkeästi Tentenublon tavanomaisinta tarjontaa, on siinäkin sellaista jännää eläväisyyttä ja luonnetta, jota ei peruspulloista löydä koskaan. Lippulaivan roolia toimittaa Escondite del Ardacho (noin 30 €), joka tulee 660 metrin korkeudessa kasvavista Garnachaköynnöksistä (90 %), lopun 10%:n ollessa Tempranilloa ja Malvasiaa. Aivan huikea yhdistelmä nuorekasta ja hieman kypsempääkin tummaa hedelmää, mausteisuutta, kukkaisuutta. Eläväinen ja vivahteikas. Vahva, mutta samalla raikas. Happo- ja tanniiniosasto nivoutuvat muuhun kokonaisuuteen niin hienosti, ettei niihin pahemmin kiinnitä huomiota. Ne ovat kuin itsestäänselvä pala kokonaisuutta.

Tentenublon autotalli lienee niitä elämäni ensimmäisiä, jossa olisin voinut istuskella vaikka loputtomiin, niin upeata ja persoonallista tavaraa oli tarjolla. Tuotantomäärät ovat mikroskooppisen pieniä ja viinit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta, joten niiden myymisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu laajennuksia tai tuotannon kasvattamista – Roberton mielestä kaikki on hyvin juuri näin.

(Riojan matkan järjestelyistä vastasivat Espanjan suurlähetystö, Espanjan Ulkomaankaupan Instituutti (ICEX) sekä paikalliset viinijärjestöt)

Adega de Pegões Colheita Seleccionada 2014 (Alko 9,49 €)

Pegões 2014Alkon uutuuksiin ilmestyi toukokuun lopulla alle kympin hintalapulla varustettu portugalilainen valkoviini. Adega de Pegõesin osuuskunnan Colheita Seleccionada 2014 tulee Lissabonin eteläpuolelta, Setúbalin niemimaalta, joka tunnetaan ehkä parhaiten makeista Moscatel de Setúbal-viineistä. Nyt on kuitenkin kyse kuivasta valkoviinistä, joka pitää sisällään jotakuinkin tasajaon neljää rypälelajiketta; Arinto, Chardonnay, Verdelho ja Antão Vaz. Viiniä on kypsytetty 3 kuukautta tammessa.

Kosiskelevan kesäisessä tuoksussa on karkkikauppaa, kukkapuskaa, päärynää ja pientä ruohoisuutta. Paletilla kelkka kääntyy huomattavasti sitruunaisempaan suuntaan ja hedelmäisyys jää tuoksuun nähden yllättävänkin neutraaliksi. Itseeni paletin suunnanvaihto iskee positiivisesti, vaikka periaatteessa tuoksun ja maun pitäisikin tallustella käsikynkkää sekä samaan suuntaan. Viinin hapokkuus pysyttelee keskitasolla ja makusektorin loppupuolella työntyy esiin tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta. Pieni määrä jäännössokeria (5 g/l) veltostuttaa hieman rakennetta, jos viini pääsee lämpenemään.

Adega de Pegões Colheita Seleccionada on kesäisen kosiskeleva ja helposti lähestyttävä valkoviini ilman sen ihmeellisempiä monimutkaisuuksia. Hippasen vajaa kympin pulitus vaikuttaa olevan ihan kohtuullisesti linjassa sisältöön. Kylkeen vaikka jotain vähemmän hifistelevää kala- tai kanaruokaa tai sitten hyvin viilennettynä kesäpiknikille.  2,5 / 5 staraa.

 

(Kuvan © Alko, maahantuojan toimittama näytepullo)

Ysäri-Bordeaux ja ankkaa – André Lurton Rochemorin 1990

Sellainenkin ihme tuli koettua, että pääsin ensimmäisen kerran elämässäni avustamaan muutossa ilman fyysistä rehkimistä ja ärsyttävää ähkimistä. Eräs tuttava nimittäin pyysi katsastamaan muuton yhteydessä hävitys- ja purkutuomion saaneen viinikaappinsa jämiä, joista oli kuulemma päästävä eroon. Mitään henkeäsalpaavan suurenmoisia keräilyharvinaisuuksia ei kaappiin ollut sentään jäänyt lojumaan, mutta nappasin kyytiin muutaman omasta mielestäni mielenkiintoisen pullon, joilla kalkyloin olevan vielä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Yksi pulloista oli André Lurton Chateau de Rochemorin 1990, jonka päätin korkata ja dekantoida eräänä tavallisen tylsänä perjantaina, ankanrintaa paistellessa.

Lurton Rochemorin 1990Viini tulee Pessac-Leognanin alueelta, joka irrotettiin 80-luvulla Gravesista omaksi erilliseksi apellaatioksi. Bordeaux-blendi pitää sisällään 60 % Cabernet Sauvignonia ja 40 % Merlot’ta. Olen todella laiska dekantoimaan ylipäätänsä mitään viinejä, mutta tällä kertaa aktiivisuus palkittiin jo senkin vuoksi, että pullossa oli todella runsaasti sakkaa. Nenän kautta rekisteröityi odotetun kehittynyt ja innostavan moniulotteinen tuoksu, jossa herukkaa, kirsikkaa, mustaa kahvia, savua, nahkaa, setripuuta ja maanläheisyyttä. Paletilla käyskenteli melko täyteläinen ja moniulotteinen paketti, jossa oli jäljellä erinomaisessa suhteessa kehittynyttä hedelmäisyyttä, happoja sekä iän pehmentämää tanniinisuutta. Pitkä jälkimaku oli mausteilla viritetty.

Vaikka en erityisen fanaattinen Bordeaux-punkkujen ystävä olekaan, niin tällaisia pulloja kulauttelen kyllä todella mielelläni. 25-vuotias Chateau de Rochemorin oli odotetun tyylikäs, moniulotteinen ja vivahteikas. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, mutta pullossa lymyili silti ennakko-odotuksiin nähden yllättävänkin hyvä vire happo- ja tanniinisektoreissa. Bordeaux’n punainen ja ankka on viini- ja ruokayhdistelmien klassikkoja, joten ei liene yllättävää, että Rochemorin toimi aivan loistavasti mediumiksi paistetun ankanrinnan kaverina. 4 / 5 staraa.