Halon Cosecha 2008

Reissun päällä tulee aina silloin tällöin iskettyä kourat tarjouslaarien houkutuksiin. Näin pääsi käymään tämänkin pullon kohdalla. Viinin takana on vuonna 2003 perustettu Bodegas Pagos de Mogar, Espanjan Ribera del Duerosta. Putiikki lykkii markkinoille noin 75000 pulloa vuosittain Mogar- ja Halon-nimisillä brändeillä. Kevyen kenttätarkkailun perusteella Mogar-nimellä näytettäisiin pullotettavan selkeästi arvostetumpaa tavaraa. Nyt maistettu Halon Cosecha 2008 on 100 %:nen Tinta Fina (Tempranillo), jota pullonkylkitekstien mukaan (muistaakseni) oli kypsytetty 8 kk tammessa.

Nuorekkaan oloinen tuoksu tuo välittömästi mieleen uuden maailman punaviinit pienimuotoisella rikkipöllähdyksellä terästettynä. Pienen tuulettelun jälkeen nokka löytää kypsää kirsikkaa, herukkaa, metsämansikkaa ja vaniljaa. Makusektorilta löytyy kypsää ja hiukan makeaakin mehumaisuutta sekä melko vaatimattomalla tavalla integroituva happo- ja tanniinisektori. Tanniinien osalta reilumpi ikenien kiristysvaihde iskeytyy päälle paletin loppuosassa, kuin puun takaa. Kokonaisuus jää vaatimattomaksi ja suhteellisen karheaksi, eikä kunnollista tasapainoa ei saavuteta missään vaiheessa. Etikettiin printattu 13,5 % alkoholiakin puskee läpi valitettavan reippaasti.

Tästä viinistä on vaikea löytää alkuperää. Mikään ei erityisemmin tunnu viittaavan Ribera del Dueroon. Sokkona olisin varmaankin sijoittanut viinin jonnekin Chileen ja veikannut rypälekoostumukseksi jotain Cabernet-vetoista blendiä. Noin kahdeksan euron ostohinta ei vienyt konkurssiin, muttei myöskään tarjoillut vastineeksi mitään sellaista, mistä nyt erityisesti kannattaisi maksaa. 1,5 / 5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Cefalicchio rosso 2008 14,49 €

Saappaanmuotoisen Italian kannan ja koron muodostaa Apulia, jonka maine on perinteisesti perustunut viinien laadun sijasta lähinnä poskettomiin tuotantomääriin. Silti tai ehkä juurikin siksi alueelta voi tehdä myös erinomaisia löytöjä. Apulian ehkä mielenkiintoisin punaviinilajike on Nero di Troia. Kyseisestä lajikkeesta tehtävien viinien tuotantomäärät ovat pieniä, mutta viineissä törmää usein varsin persoonalliseen ulosantiin. Azienda Agricola Cefalicchiolta on ilmestynyt vakiovalikoimaan Nero di Troian voimaan rakentuva biodynaaminen punaviini, Cefalicchio rosso 2008. Pientuottajaperhe on omistanut maansa 1800-luvun loppupuolelta lähtien ja nykyään tila tuottaa viiniä noin 65000 pullon vuosivauhdilla.

Cefalicchio rosso kätkee sisälleen biodynaamisesti viljeltyä Nero di Troiaa (65%) ja Montepulcianoa (35%). Viini on kypsynyt 2-3 vuotta terästankeissa ja makoillut sen jälkeen vielä vuoden päivät pulloissa.

Jo hieman kehittyneen oloisesta tuoksusta löytää punaista kirsikkaa, mustikkaa ja monivivahteista mausteisuutta. Sama mausteisuus pysyy hedelmäisyyden kyydissä kuivassa ja keskitäyteläisessä maussa. Rapsakka hapokkuus saa seurakseen maltillisesti ikeniä kuivattavan tanniiniosaston. Keskipitkä jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Astetta persoonallisempi biodynyputeli, joka kääntää matkan varrella pienet epätasapainoisuudet ja rösöisyydet pääosin voitokseen. Ruokapöydässä viini nauttii tummempisävyisten liharuokien seurasta. 3,5 / 5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Testissä Psi 2008

Yleisesti ottaen en ole kovinkaan kiinnostunut ikoniviineistä, joiden pullohinnat rakentuvat vähintään kolmesta tai joskus jopa neljästä numerosta. Viinit voivat olla toki loistavia, mutta silti hävyttömän ylihintaisia. Oman perstuntumani mukaan jo 50-60 euron jälkeen hinnan ja laadun suloinen käsikynkkä alkaa pahasti herpaantumaan ja yli 100 euron pullohinnoilla hinnan ja laadun kintaat eivät enää lyö yläfemmaa, ainakaan pelkillä järkiperusteilla. Yksi Espanjan suurista ikoniviineistä on Pingus. Noin 8500 pullon vuosikerta Pingusta myydään sukkelasti muutaman sadan euron pullohinnalla. Parhaista ja vanhemmista vuosikerroista voi joutua pulittamaan moninkertaisia summia. Joskus siis käy niin, että hurja hypetys, kova kysyntä ja vastaavasti lähes olematon tarjonta nostavat myyntihinnat raivokkaisiin lukemiin.

Ikoniviinejä ja niiden hintarakennetta enemmän minua kiinnostavat viinien takaa löytyvät henkilöt ja tarinat. Dominio de Pinguksen takaa löytyy herra nimeltä Peter Sisseck. Hänen tarinansa pitää sisällään muutakin, kuin yhden salamannopeasti maailmansuosioon nousseen ikoniviinin. Testipenkissä päätettiin virittäytyä Sisseck-tunnelmaan Pingusta ”hieman” lompakkoystävällisemmän Psi 2008:n avulla.

Kööpenhaminassa syntynyt viinintekijä Peter Sisseck perusti Dominio de Pinguksen vuonna 1995 Ribera del Dueron alueelle. Vähän hassulta kuulostava Pingus-nimi juontaa juurensa Peter Sisseckin lapsuudesta. Peterin setä, viinintekijä Peter Vinding-Diers, oli nimittäin päättänyt, ettei sukuun mahtunut kahta Peter-nimistä viinintekijää ja lempinimi Pingus otettiin käyttöön. Peter Sisseck on saanut viinioppinsa Bordeaux’n yliopiston lisäksi mm. samoilla seuduilla toimineen setänsä viinitilalla. Dominio de Pinguksen perustamisen aikoihin inspiraationa on ollut mm. St. Emilionissa toimineen Château Valandraudin Jean-Luc Thunevin.

Dominio de Pingus on ollut alusta lähtien luomuviljelyn sanansaattaja ja vuodesta 2000 alkaen lippulaiva Pingus on tehty kokonaan biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Luomutouhun lisäksi yksi Pinguksen menestyksen taustatekijöistä on poikkeuksellisen pieni satomäärä. Jopa veroviranomaisilla on ollut vaikeuksia uskoa naurettavien pienien satomäärien todenmukaisuutta. Lisäksi Sisseck on muutaman muun viinipioneerin kanssa saanut espanjalaisetkin käyttämään enemmän ranskalaista tammea, perinteisesti dominoivan amerikkalaisen sijasta. Uskoisin, että monet meistä ovat todella tyytyväisiä tähän kehitykseen. Alkuvuosina Dominio de Pinguskin käytti runsaasti uutta tammea, mutta myöhemmin sen käyttöä on radikaalisti vähennetty. Sisseckin mukaan huolellisempi työskentely tarhoilla vähentää myös tammen käytön tarvetta.

Ribera del Duerossa on perinteisesti totuttu maksamaan ostetuista rypäleistä vakiomääräisiä kilohintoja, joka on tietysti ohjannut kasvattamaan satomääriä laadun kustannuksella. Isojen satojen kiiluessa silmissä, erilaisten kemikaalien käyttö on ollut hienovaraisesti sanottuna runsasta. Peter Sisseck on halunnut kääntää kurssin jokseenkin päinvastaiseen suuntaan. Tämän ajatuksen pohjalta on myös syntynyt punaviini ψ (Psi), kreikkalaisten aakkosten 23:s kirjain. Psi on vuonna 2006 käynnistetty yhteistyöprojekti paikallisten viljelijöiden kanssa, jossa vanhojen köynnösten rypälelaatua pyritään kohentamaan huolellisemmilla ja luonnonmukaisemmilla toimintatavoilla. Tavoitteena on ollut viini, joka toisi esiin Ribera del Dueron ”todellisen sielun”. Ensimmäinen myyntiin tullut vuosikerta oli 2007.

Testipenkissä korkattiin onnistuneesti pullo vuosikertaa 2008. Kyseisenä vuonna kesä oli Ribera del Duerossa normaalia viileämpi ja osalla tarhoista oli homeongelmia. Rypäleiden kunnollista kypsymistä jouduttiin paikoin odottelemaan tavanomaista pidempään. Käsin kerätyt rypäleet ovat käyneet läpi pitkän ja rauhallisen maseraation. Viiniä on kypsytetty 18 kk osittain pienissä ja isoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja osittain sementtitankeissa. Uutta tammea ei ole käytetty käytännössä lainkaan.

Syvän rubiininpunainen viini, jonka tuoksussa on kirsikkaa, punaista viinimarjaa, hieman luumua ja aavistus kukkaisuuttakin. Keskitäyteläisen ylärajoille sijoittuva maku koostuu tuoreista punaisista marjoista, reilusta hapokkuudesta sekä napakasta ja hieman ikeniä kuivattavasta tanniinisuudesta. Tammi ja ”vain” 13 %:n alkoholipitoisuus eivät tee itsestään sen isompaa numeroa. Komponenttien välinen balanssi on hyvä ja pitkähkö jälkimaku on kirsikkainen ja mausteinen.

Psi on kieltämättä varsin mielenkiintoinen tapaus. Se on erittäin raikas, punasävytteisen marjainen ja siten jokseenkin epätyypillinen, massasta poikkeava Ribera del Dueron punaviini. Viinissä on hyvä tasapaino ja se on sinänsä varsin nautinnollinen. En kuitenkaan onnistunut löytämään Psi:stä juurikaan moniulotteisuutta tai sellaista syvyyttä, jota tämän hintaluokan (~30 €) viiniltä sopii odottaa. Jos tässä nyt sitten olisi se Ribera del Dueron ja Tinto Finon todellinen sielu, pitäisi todeta, ettei suurimmalla osalla alueen muista tuottajista ole koordinaatit siellä päinkään. Oli miten oli, Copatinto antaa Psi 2008:lle raikkaat 3,5/5 staraa.

 

 

 

Testissä Dominio de Tares Cepas Viejas 2008

Tein keväällä onnistuneen visiitin Tukholman Vinordic-tapahtumaan ja pääsi käymään niin, että Dominio de Taresin punaviini Baltos onnistui miellyttämään makunystyröitäni vallan mukavasti. Oli siis suorastaan pakottava tarve raahata testipenkkiin samalta tuottajalta astetta kovempaa tavaraa. Testipenkkiin aseteltu Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 tulee D.O. Bierzon viinialueelta, joka on ollut jo jonkin aikaa mukavassa nosteessa. Erityisesti Mencia-lajikkeesta kyhätyt Bierzon punaviinit ovat ilahduttaneet jo ennestäänkin kohtuullisen iloisia viinisieppoja ympäri maailman.

Mencia on rypälelajikkeena varsin mielenkiintoinen ja se loistaa espanjalaisten lajitovereidensa joukossa mm. poikkeuksellinen hienolla happorakenteella. Mencian hyvien ominaisuuksien lisäksi Bierzon matka laadukkaampien viinien kerhoon on pitänyt sisällään mm. tarhojen sijoittamisen paremmin laatutuotantoon soveltuville alueille sekä satomäärien kontrolloinnin. Laadukkaammissa olosuhteissa Mencia-rypäleet kasvavat paksumpikuorisiksi ja rypäleiden vesipitoisuus jää alhaisemmaksi.

Castilla y Leonin rajamailla sijaitseva Bierzo on ilmastollisesti siirtymätaipale kosteasta ja merellisestä Rias Baixasista kohti mannermaisempaa Castilla y Leonia. Bierzon ilmastossa vältytään näppärästi ympäristön ääriolosuhteilta, kuten esim. Rias Baixasin pahimmalta kosteudelta ja muun Castilla y Leonin äärimmäisiltä lämpötilavaihteluilta.

”Cepas Viejas” viinin nimessä kielii tällä kertaa siitä, että rypälemehu on rutistettu vähintään 60-vuotiaiden Mencia-köynnösten sadosta. Satomäärä on rajoitettu alle 4000 kiloon hehtaaria kohden ja viiniin on valikoitu käsin vain sadon parhaat rypäleet. Kolmen viikon maseraation jälkeen alkoholi- ja malolaktinen käyminen on tapahtunut sekä amerikkalaisissa että ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viiniä on kypsytetty tammessa 9 kuukauden ajan.

Tummanpunaisen viinin väri taittuu reunoiltaan violettiin. Melko intensiivisessä tuoksussa on kirsikkaa, paahteisuutta, suklaata, nahkaa, hentoa mineraalisuutta ja kukkaisuutta. Melko täyteläinen ja moniulotteinen maku toistaa tuoksun aromimaailmaa. Viiniä ryhdittävät varsin tyylikäs hapokkuus ja pehmeä tanniinisuus. Pitkässä ja hienostuneessa jälkimaussa on monivivahteista marjaisuutta ja paahteisuutta.

Vajaan parin kympin hintaluokassa keikkuva Dominio de Tares Cepas Viejas 2008 on erittäin tyylikäs esimerkki Mencian potentiaalista. Viini elää ja kehittyy lasissa kivasti ja pitää mielenkiintoa yllä aina viimeiseen pisaraan saakka. Copatinto täräyttää tiskiin kokonaiset neljä staraa.

 

 

 

Testissä Celler Malondro Besllum 2008

Copatinton testipenkki pääsi jälleen huhkimaan, kun paikalle kolisteli Espanjan Montsantista Celler Malondron Besllum vuodelta 2008. Testipenkin ympäristössä ei järjestetty kuitenkaan sen suurempia seremonioita asian tiimoilta, vaan pullosta napattiin tylysti korkki pois ja Besllum pistettiin penkin päätyyn ottamaan henkosia huoneilmasta.

 

 

 

 

 

 

 

Vuonna 2001 D.O.-luokituksensa saanut Montsant sijaitsee Espanjan Kataloniassa ja ympäröi kuuluisampaa Prioratin D.O.C.a.-aluetta. Montsant on Prioratin kaltainen hyvin monessa mielessä. Ilmasto on saman tyyppinen, tarhat sijaitsevat jyrkillä rinteillä ja käytetyt rypälelajikkeetkin ovat useimmiten samaa sarjaa. Viinit ovat tyyliltään samankaltaisia, mutta maaperässä ja viinien hinnoissa on kuitenkin eroja. Montsantin maaperä ei ole yhtä liuskekivistä, kuin Prioratissa, eikä Montsantin pulloista kevene kukkaro lainkaan Prioratin tyyliin. Ei ole ihme, että Montsantia kutsutaan ”pikku-Prioratiksi” tai Prioratin ”pikkuveljeksi”.

Testiviini Besllum 2008 sisältää 45 % Garnachaa, 45 % Cariñenaa ja 10 % Syrahia. Melko tyypillinen blendi kyseisellä seudulla siis. Viiniä on kypsytetty 16 kk uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Viini lähtee kaupasta mukaan Euroopassa noin 15 euron hintaan.

Tumman punaisen viinin tuoksussa on tummaa kirsikkaa, karhunvadelmaa, elegantisti tammea ja taustalla hiipii hieman eläimellisyyttä. Täyteläisessä ja konsentroituneessa maussa on karhunvatukkaa, tummaa kirsikkaa, mausteita ja savua. Keskipaletissa ei ole havaittavissa minkäänlaista mehukattimeininkiä. Napakat, mutta pehmeät tanniinit hyökkäävät mukavasti ikeniin kiinni ja sopiva hapokkuus kantaa kokonaisuutta loppuun saakka. Erittäin pitkässä jälkimaussa maistuu kypsä tumma kirsikka, savu ja mausteet.

Vertailupohjaa haettiin tällä kertaa Alkon perusvalikoiman huikeasta kahden pullon Priorat-valikoimasta ja “uuvuttava” valintaproseduuri päätyi hintatasoltaan sopivaan Scala Dei-organisaation Nona Petit 2009:ään. Ihan kiva viini sekin, mutta heti alusta alkaen kävi selväksi, että Besllum tulee pyyhkimään Nonalla lattioita, seiniä ja kattoja. Besllum tinttasi kilpakumppaniaan pataan ryhdikkäämmällä happorakenteella, napakammilla tanniineilla sekä selkeästi syvemmällä ja moniulotteisemmalla makumaailmalla. Tammen elegantti integroituminen Besllumin muuhun kokonaisuuteen on myös huippuluokkaa. Näkisin kyllä mielelläni jonkinlaisesta kristallipallosta, että tällaisissa viineissä olisi Espanjan punaviinisektorin tulevaisuus. Tällä kertaa ainakaan ihan kaikki 93 Parker-pointsia eivät tainneet mennä metsän puolelle.

Testissä AC/DC-punaviinit – Highway to Hell Cabernet Sauvignon 2008 ja Back in Black Shiraz 2011 á 14,95 €

Copatinto suuntasi eräänä toukokuisena lauantaina Keski-Suomen järvimaisemiin nauttimaan hyvästä seurasta sekä raikkaan viileästä kevätsäästä. Mukaan haalittiin vain välttämättömimpiä tarvikkeita, eli lähinnä punaviiniä ja lasit. Paikalle saapuneen, arvovaltaisen testiryhmän joukoista oli jo aiemmin kantautunut toivomuksia AC/DC-vinkkujen maistelusta, joten mukaan kaapattiin pari pulloa kyseistä lajia. Copatinton lisäksi viinejä oli ruotimassa huipputason asiantuntijoita lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden, teletekniikan ja huippu-urheilun aloilta.

Pulloista napattiin korkit pois alta aikayksikön ja pullot jätettiin pariksi tunniksi huoneilmaan sound checkaamaan itsensä. Viineissä ensihuomiot kiinnittyvät siihen, että kumpikin tulee rypälelajikkeensa kannalta suotuisalta alueelta Australiasta; Shiraz Barossasta ja Cabernet Sauvignon Coonawarrasta. Shiraz on suhteellisen tuore tapaus, vuodelta 2011, kun taas Cabernet Sauvignon on vuosikertaa 2008. Viinien alkoholipitoisuutta (13%) voi pitää alueen tyypillistä tasoa alhaisempana. Rantasaunan pehmeiden löylyjen jälkeen päästiin toteamaan rokkipunkkujen todellinen taso. Raati huuteli maistelun lomasta varsin mielenkiintoisia kommentteja viineistä. Back in Black Shirazin tuoksua luonnehdittiin mm. tyriseväksi ja joku ilmoitti löytävänsä Highway to Hell Cabernet Sauvignonista sitruunaisuuttakin. Raadin mielipiteet jakautuivat melko hajalleen toisten arvostaessa enemmän Cabernet Sauvignonia ja toisten taas Shirazia. Jokseenkin yksituumaisia oltiin kuitenkin siitä, että Shiraz oli paksumpaa ja pehmeämpää ja Cabernet Sauvignon raikkaampaa ja tiukempaa. Takkatulen lämmössä porukka intoutui tiukempaankin keskusteluun viineistä ja viinihölynpölyn seassa alkoi esiintyä jo lyijykyniä sekä muita tuiki tarpeellisia koulutarvikkeita. Alkoi olla oikea hetki viheltää saavutettu kakofonia päättymään viimeisten lasillisten avulla.

Copatinto analysoi vinkut jo ennen saunaa ja totesi molemmista löytyvän sekä rypäleelleen että alueelleen tyypillisiä ominaisuuksia.

Highway to Hell Cabernet Sauvignonin tuoksusta löytyy herukkaa, tummaa kirsikkaa ja savua. Herukka ja kirsikkaisuus seuraavat keskitäyteläiseen makuunkin, josta löytyy lisäksi jonkin verran pehmeää tanniinisuutta ja melko terhakkaa hapokkuutta. Kevyen pippurinen jälkimaku on kohtalaisen pitkä. Highway to Hell on näistä kahdesta se selkeästi tasapainoisempi ja tasokkaampi viini, mutta jää silti melko yksiulotteiseksi ja alkuperäänsä nähden hiukan kepeäksi. Plussaa eloisasta hapokkuudesta.

Back in Black Shirazin nuorekkaassa tuoksussa on mukana paljon sitä, mitä Barossan Shirazista voi olettaakin löytyvän; tummaa marjaa, eucalyptusta, minttua, savua, ja salmiakkia. Valitettavasti tuoksun antamia lupauksia ei pääse lunastamaan täysimääräisesti maussa. Paletilla täyteläisen viinin nuorekkaan karhea vaikutelma kyllä yrittää kovasti esittää Barossan Shirazia, mutta potku ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nuorekkuus korostuu entisestään ja maku painottuu lähinnä tummaan marjaisuuteen, muiden makujen jäädessä liian kauas taustalle. Tanniineissa on sentään mukavasti purevuutta ja kohtuullisen pitkään jälkimakuun tunkeutuu hiukan pippuriakin.  Plussaa rypälettä ja aluetta ilmentävästä tuoksusta.

AC/DC-punkut olivat erittäin matalalle asetettuihin odotusarvoihin nähden jopa yllättävänkin hyviä, mutta eivät kyllä yltäneet minkään tasoisiin thunderstruck-ilmiöihin. Tällaiset pullot ovat varmasti ihan hauskoja tapauksia illanistujaisissa, mutta kuten olettaa saattaa, kurittavat kukkaroa hieman liikaa viinillisiin ominaisuuksiinsa nähden.

Testissä örkkiviini – Venta la Ossa 2008

Copatinton testipenkki tärisi jälleen, kun paikalle pölähti Bodegas Mano a Manon Venta la Ossa 2008, Vino de la Tierra Castilla. Ensihuomiot kiinnittyivät kookkaassa etiketissä näkyvään jonkinlaiseen ”örkkiin”, jonka tunnistamiseen Copatinton lajituntemus ei aivan riitä. Markkinointiosaston etikettivastaava on selvästi onnistunut tehtävässään. Hetken ihmettelyn jälkeen oli kuitenkin napattava örkkiä korvista kiinni ja ruuvattava pullo tiukasti testipenkkiin rutiinitoimenpiteitä varten.

Copatinton testipenkin perustehtäviin kuuluu mm. selvittää onko testissä oleva pullote mistään kotoisin. Tällä kertaa selvisikin sukkelasti, että Venta la Ossa on kotoisin Valdepeñasin ja Ciudad Realin lähistöltä ja kuuluu Vino de la Tierra Castillan laatuluokitukseen. Termi VdT on Espanjassa D.O.:sta pykälää alempi laatuluokitus. Maantieteellisesti Vino de la Tierra Castilla pitää sisällään koko valtavan Castilla La Manchan alueen Espanjan keskipaikkeilla. VdT Castilla tunnetaan markkinoilla keskinkertaisista ja tylsistä bulkkiviineistä, joiden kohdalla määrä kaahaa kaasu pohjassa laadun ohi. Silloin tällöin on kuitenkin aihetta vähintään tekohymyyn, sillä alueelta on löydettävissä myös persoonallisempia ja laadukkaampia viinejä. Ilmastollisesti alue on äärimmäisyyksien koettelemaa seutua; talvet ovat pitkiä ja ankaria, kesät todella kuumia ja kuivia. Kuumuus ja kuivuus helpottavat osaltaan viljelyä, pitäen erilaiset taudit ja muut vastaavat ongelmat loitolla. Jotta tällaisissa olosuhteissa saadaan aikaiseksi laadukasta viiniä, on koko viljely- ja valmistusprosessi hiottava huippuunsa.

Venta la Ossan rypälekoostumuksesta löytyi ristiriitaista tietoa. Kun tuottajankaan suunnalta ei saatu täyttä selvyyttä asiaan, todetaan viinin sisältävän pääosin vanhojen Tempranillo-köynnösten rypäleitä. Eri vuosina Venta la Ossaan on Tempranillon lisäksi blendattu pieniä määriä eri lajikkeita, kuten Merlot, Petit Verdot ja Syrah. Viiniä on kypsytetty 12 kk tammitynnyreissä.

Erittäin tumma väri kääntyy violettiin päin reunoiltaan. Melko intensiivisessä ja jo hiukan kehittyneessä tuoksussa on karhunvatukkaa, vadelmaa, kahvia ja vaniljaa. Paksurakenteisen ja täyteläisen viinin muhkea hedelmäisyys täyttää suun ja siitä on löydettävissä tuoksun elementtejä. Voimakkaat tanniinit kuivattavat suuta vielä reilusti, mutta eivät kuitenkaan jyrää alleen viinin hedelmäisyyttä. Nautinto päättyy pitkään tummasävytteiseen jälkimakuun.

Venta la Ossa on erinomainen viini ja sen täysi potentiaali sekä parhaat hetket ovat todennäköisesti vielä edessä, niinpä parin vuoden lisäkypsyttely kellarissa on paikallaan. Pisteiden jakamisessa yleensä hyvin tiukka Guía Peñin on antanut Venta la Ossalle huimaavat 93 pisteitä ja kun saman talon Venta la Ossa Syrah on saanut 94 pistettä, voidaan kuvitella, että jotain on varmasti tehty oikein.

Venta la Ossaa ei löydy Alkon valikoimista, mutta mikäli törmäät siihen maailmalla, Copatinto suosittelee kaappaamaan pullon kyytiin.