Remelluri tasting 1990 – 2008

Kevätauringon heräiltyä kaivoimme jälleen kerran porukalla viinikaappiemme syövereitä ja tällä kertaa iskimme pöytään muikean setin Remelluria. Vaikka Remelluri ei profiloidukaan erityisen iäkkääksi Riojan taloksi, ovat viinit kuitenkin ehtineet niittämään melkoisen kovaa mainetta ympäri maailman.

Nuestra Señora de Remelluri-nimisen tilan viinillinen historia ulottuu jopa niinkin pitkälle, kuin 1500-luvun loppuun, mutta Rodriguezin perhe on hankkinut Rioja Alavesassa sijaitsevat tilukset omistukseensa vasta 1960-luvun lopulla. Nykyään tilaa luotsaa lukuisista viiniprojekteistaan muuallakin Espanjassa tunnettu Telmo Rodriguez. Tyylillisesti viinit profiloituvat jonnekin sinne klassisen ja modernin Riojan välimaastoon, tuottajan näkemys on fokusoitunut enemmänkin omien tarhojen ominaispiirteiden esiin tuomiseen, eli hommaa toteutetaan ns. terroir-vetoisesti. Tähän Rioja Alavesan korkeimmilla paikoilla, Sierra de Toloñon suojassa sijatsevat poikkeuksellisen viileiden olosuhteiden tarhat tarjoavat erinomaiset lähtökohdat.

Setti piti sisällään viinejä vuodesta 1990 vuoteen 2008 ja viinit maisteltiin seuraavassa järjestyksessä:

1. Remelluri Gran Reserva 1990

Illan tiukin ja kontrolloiduin viini rakenteeltaan sekä luonteeltaan. Erittäin tyylikäs ja elegantti kokonaisuus, joka oli yllättävänkin nuorekkaassa kunnossa. Fokusoitua hedelmäisyyttä hienossa tasapainossa ryhdikkään hapokkuuden ja mukavasti ryhdittävien tanniinien kanssa. Vielä kellaripotentiaaliakin jäljellä. Omissa arvioissani illan kakkossijalle.

2. Remelluri Reserva 1993 Magnum

Valitettavasti tämä magnum ei ollut aivan parhaimmassa tikissä. Mitä ilmeisimmin pientä hapettumista oli päässyt tapahtumaan korkin läpi varastoinnin aikana, mutta ihan totaalisen pillalla viini ei ollut. Em. ongelmista johtuen illan kehittynein viini, rakenteeltaan jokseenkin pirstaleinen, eikä tämän vuoksi hätyytellyt illan parhaimpien loistoa.

3. Remelluri Reserva 1994

Mielenkiintoinen vertailu huippuvuosikertana pidetyn 1994:n Reservan ja Gran Resrvan välillä vierekkäin. Reserva oli hedelmältään selkeästi toistaiseksi maistetuista moniulotteisin ja tyylillisesti Gran Reservaa kypsempi, leveämpi ja pehmeämpi. Valmista ja kypsää tavaraa korkattavaksi.

4. Remelluri La Granja Gran Reserva 1994

Omissa arvioissa illan ykkönen. Moniulotteisin viini, jossa huikean paljon syvyyttä. Myös rakenne kokonaisuutena parhaassa tasapainossa – sopivasti kypsynyt ja ikääntynyt hedelmäisyys, nätin ryhdikäs hapokkuus ja mukava pläjäys kypsää tanniinisuutta. Erinomaisen nautinnollisessa kunnossa juuri nyt ja hyvin lähellä optimikypsyyttä.

5. Remelluri Reserva 1997

Ysiseiska reserva saattoi ehkä hieman jäädä edellisten kahden viinin varjoon ja tarjoili selkeästi kypsemmän hedelmäistä, runsasta meininkiä sekä pehmeää tanniinisuutta. Kaiken kaikkiaan hyvin kasassa ja nätti paketti, mutta tosiaan hieman leveämmän pensselin tavaraa pariin edelliseen verrattuna. Hedelmää runsaasti jäljellä kellarointia ajatellen, mutta toisaalta viinin muu rakenne ei välttämättä enää lisää ikää kaipaile.

6. Remelluri Reserva 2008

Kymmenen vuoden ikäinen reserva uhkui vielä runsaasti nuoruuden intoa, etenkin muuhun kypsemmän kaliberin settiin verrattuna. Toki jo varsin nautittavassa iässä, mutta potentiaalia jäljellä vielä vuosikausiksi. Kypsät, runsaat tanniinit, hieman sulkeutuneempi makupaletti ja kompaktimpi hedelmäisyys. Tätä voi huoletta vielä säilytellä korkkiruuvilta piilossa.

7. Remelluri Blanco 2007

Illan päätöspullo olikin sitten melkoinen tapaus. Paria tuoreempaa Remellurin valkoista aiemmin maistaneena osasin odottaa jotain todella hienoa, mutta 11-vuotiaan viinin olemus onnistui silti yllättämään iskemällä odotuksia kovemman setin tiskiin. Kyseessä on siis field blend-tyyppinen sekoitus erilaisia rypäleitä ja 2007-vuosikerta pitää sisällään Viognieria, Chardonnay’ta, Rousannea, Marsannea, Sauvignon Blancia, Garnacha Blancaa,  Moscatelia ja Petit Courbutia. Käyminen tammessa ja kypsytys ranskalaisissa tynnyreissä 16 kk. Huumaavan moniulotteinen ja intensiivinen tuoksu, jossa mehiläisvahaa, kypsää omenaa, trooppista hedelmäisyyttä, kukkaisuutta ja yrttejä. Suussa runsas, öljymäinen tekstuuri ja tuoksun moniulotteista sekä äärimmäisen kiehtovaa meininkiä seuraileva maku. Erittäin pitkä ja miellyttävä jälkimaku. Parkerin toimisto on joskus tainnut ylistää tätä Espanjan parhaaksi valkoviiniksi. Mene ja tiedä, mutta järisyttävän herkullista kamaa!

Viikon Copa – Richard Hamilton Colton’s GSM 2015 (Alko 14,69 €)

Australiankin punaviineissä usein esiintyvä kirjainyhdistelmä GSM muodostuu viinissä käytetyiden rypäleiden etukirjaimista. Grenachen, Syrah’n ja Mourvedren sekoittaminen on todennäköisesti lähtöisin eteläisestä Rhônesta, missä lajikkeet ovat varsin yleisiä ja  muodostavat perusrungon monille punaviineille. Samat lajikkeet ovat viihtyneet hyvin myös Australiassa ja erityisesti Shiraz sekä vanhojen köynnösten Grenache ovat kehittyneet omaksi persoonalliseksi tyylilajikseen. Alkon hyllyille on jokin aika sitten heilahtanut Richard Colton’s GSM, joka tulee mainiolta McLaren Vale’n alueelta, Adelaiden eteläpuolelta.
Tummanpunaisen ja reunoiltaan hieman violettiin taittuvan viinin tuoksusta löytyy melko muhkea ja tummasävyinen aromimaailma, josta nousee esiin kypsää mustaherukkaa, mustikkaa, karhunvatukkaa sekä hiukan lakritsia. Täyteläinen maku on pehmeän hedelmäinen, mutta hapokkuuden sopivasti ryhdittämä. Vaikka hedelmäisyys on kypsää se ei sorru yliampuvaan hillomaisuuteen tai paksuuteen, vaan pysyttelee mukavan raikkaissa meiningeissä. Kypsät ja pehmeät tanniinit istuvat hyvin kokonaisuuteen ja melko pitkä jälkimaku jättää tumman marjaisat tunnelmat.

Richard Hamilton Colton’s GSM onnistuu tuomaan mukavasti ja ryhdikkäästi esiin McLaren Valen täyteläistä punaviinityyliä ja on hintaansa nähden hyvä ostos. Täyteläisen viinin tummasävyisen marjaisat maut sopivat hyvin talvipäivien lämmikkeeksi sellaisenaan, runsaammille pataruoille sekä toki myös monenlaisten grilliruokien kylkeen. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Tiukkojen samppanjakuplien äärellä – Bruno Gobillard Vieilles Vignes Brut

Vuodenvaihteen blinipöytään tarvittiin tietysti samppanjaa ja päätin kaivella viinikaapista jotain uudempaa tuttavuutta. Bruno Gobillardin perheellä on pitkät viljelyperinteet Champagnessa ja ensimmäiset omat samppanjatkin on tehty jo 1800-luvun puolivälissä. Nykyään tarhoja on 17 hehtaaria, lähinnä Marnen laaksossa. Vieilles Vignes Brut koostuu Meunierista, Pinot Noirista ja Chardonnay’sta. Kunkin rypäleen osuus vaihtelee tilanteen mukaan, mutta Chardonnay jää aina selkeään sivurooliin. Talon viinien sakkakypsytys kestää vähintään 2 vuotta, malolaktista käymistä ei suosita ja myös sokeritasot pidetään matalina.

Melko hillitty tuoksu nostaa nenään lähinnä sitrushedelmiä, mineraalisuutta sekä hentoa paahteisuutta. Maun puolella sitten tykitelläänkin todella tiukalla ja äärimmäisen hapokkaalla otteella. Maku on toki huomattavan intensiivinen, mutta tiukka sitrushedelmäinen puristus vie pakettia vahvalla otteellaan ja muu kokonaisuus jää selkeästi taka-alalle. Melko pitkä jälkimaku jatkaa sitruunaisissa ja mineraalisissa tunnelmissa.

Bruno Gobillard Vieilles Vignes Brut on puristisen suoraviivainen ja tiukan hapokas samppanja. Tämän viinin juttu ei vaikuta olevan nautinnollinen tasapaino tai eleganssi, mutta äärimmäisen tiukan samppanjatyylin ystävät löytävät tästäkin varmasti paljon hyvää. Blinipöydässä erityisesti mätien ja smetanan kanssa samppanja toimi ihan mukavasti, mutta sellaisenaan tarvitsee hardcore-tason happofiilistelijää. 3 / 5 staraa.

 

Viikon Copa – Vinyes De L’Alba Sumoll (Alko 16,31€)

Monilla viinialueilla perinteiset paikallislajikkeet ovat vuosien saatossa menettäneet viljelyalaa tuottoisammille, helpommin viljeltäville ja trendikäämmille rypälelajikkeille. Viime vuosina on toisaalta nähty myös päinvastaista liikehdintää ja paikka paikoin unholaan jääneiden alkuperäislajikkeiden asemaa on pyritty elvyttämään. Sumoll on perinteinen katalonialaislajike, jonka viljelyala on pudonnut muutamaan sataan hehtaariin. Markkinoille on viime vuosina tuotu varsin mainioita 100%:sia Sumoll-viinejä ja lajiketta toivoisi näkyvän Katalonian viineissä huomattavasti useamminkin. Alkon valikoimista voi nyt bongata erikoiserän Vinyes De L’Alban Sumollia.

Vinyes De L’Alban Sumoll tulee Tarragonan pohjoispuolella 500 metrin korkeudessa kasvavista, noin 50-vuotiaista köynnöksistä. Viljely hoituu luomumeiningeillä, tammea ei ole käytetty lainkaan ja sulfiittienkin lisäys on pidetty minimissä.

Läpinäkyvän rubiininpunaisen viinin tuoksusta nousee esiin mustaherukkaa, punaista kirsikkaa, pientä kukkaisuuutta sekä mustaa oliivia. Keskitäyteläisen viinin hedelmäisyys pysttelee kontrolloidun ryhdikkäänä ja makusektorilta löytyy ilahduttavasti luonnetta sekä rouheata särmää. Lopussa mukaan lyöttäytyy vielä pieni tanniinien puristus sekä alkoholin (14%) tuomaa lämmön tunnetta.

Olen ollut Sumoll-fani heti ensimmäisestä maistamastani viinistä lähtien ja on ilahduttavaa saada myös Alkon hyllyille 100%:nen Sumoll. Juuri Vinyes De L’Alban kaltaiset laadukkaasti valmistetut, luonteikkaat sekä ryhdikkäät Sumollit tuovat virkistävää ja kaivattua vastapainoa kuluttajia kosiskelevan, täyteläisen kypsän punaviinityylin yliotteelle. Ihmettele harvinaisen lajikkeen luonnetta nauttimalla viini sellaisenaan tai valmista kylkeen vaikka yrttimaustettua possua. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Mauro Reserva 1989

Castilla y Leonin Tudela del Duerossa sijaitsevan Bodegas Mauron takaa löytyy yksi Espanjan tunnetuimmista viinintekijöistä. Mariano Garcia tunnetaan parhaiten legendaarisen Vega Sicilian pitkäaikaisena pääviinintekijänä. Vega Sicilian viinien ohella ja sen jälkeen Garcia on puuhaillut mm. Bodegas Mauron (VdT Castilla y Leon), Bodegas San Romanin (D.O. Toro) sekä Bodega Aalto’n (D.O. Ribera del Duero) parissa. Mauron viineistä löytyy tuoreeltaan paljon muhkean intensiivistä hedelmäisyyttä sekä roimasti tanniinisuutta, joten nautinnollisimmat hetket koittavat vasta useampien vuosien kypsyttelyn jälkeen. Viime joulun aikaan oli juuri sopiva hetki ryhtyä ihmettelemään, mitä mahtaa kuulua 28 vuotta kypsyneelle Mauro Reservalle.

Mauro pitää sisällään pääosin vanhojen köynnösten Tinto Finoa (Tempranillo) sekä kymmenisen prosenttia Syrah’ta. Syrah-köynnökset ovat muuten peräisin Rhônesta Guigalin tiluksilta.

Viinin tuoksua ja makua dominoi tummasävytteinen marjaisuus ja yrttinen mausteisuus. Näiden ohella viinistä löytyy kypsälle viinille tyypilliseen tapaan märkiä lehtiä ja kuivattuja marjoja. Hedelmäisyyden runsas määrä ja raikkaus on tämän ikäiselle viinille melkoinen yllätys. Hapokkuus pysyttelee alueelle tyypilliseen tapaan maltillisena, mutta tasapainottaa mukavasti reilua hedelmäisyyttä. Pehmeäksi taittunut tanniinisektori pysyttelee maltillisesti taustalla. Alueen nykyisiin alkoholitasoihin nähden 13,5% tuntuu maltilliselta, eikä se luonnollisestikaan nosta päätään millään tavalla. Pitkä jälkimaku on täynnä tummia kuivattuja marjoja sekä yrttistä mausteisuutta.

Mauro Reserva 1989 on positiivisessa mielessä hämmentävä tapaus. Lähes 30-vuotiaan viinin poikkeuksellisen raikas ja runsas hedelmäisyys kantaa viiniä hienosti ja iän mukanaan tuomat kypsemmät aromit sekä maut tuovat viinille tyylikästä moniulotteisuutta. Ainoa särö harmoniaan tulee muuhun kokonaisuuteen nähden hieman liiankin kesyn tanniinisektorin suunnasta, jonka pieni lisäsärmä olisi tehnyt paketista jotakuinkin täydellisen. Yhtä kaikki, loistava kumppani joulutunnelmissa nautitulle hirven entrecôtelle. 4 / 5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – A Coroa Godello (Alko tilausvalikoima 18,41€)

Galiciassa sijaitseva Valdeorras on varmasti yksi Espanjan mielenkiintoisimmista valkoviinialueista ja erityisesti näiden seutujen valkoinen valtalajike Godello tuottaa loistavia viinejä. Godello menestyy erityisen hyvin Pohjois-Espanjan leudommassa ilmastossa sekä savisten, hiekkaisten ja liuskekivisten maaperien rinnetarhoilla. Alkon valikoimista löytyy kirjoitushetkellä kaksi Godelloa; sekä vakiovalikoiman Valdesil että tämä tilausvalikoiman A Coroa ovat laadukkaita ja erinomaisia valintoja.

Useiden sukupolvien viininviljelyperinteiden pohjalta vuonna 2002 perustettu A Coroa on perheomisteinen talo ja tuotanto keskittyy nimeomaan Godelloon. Viinintekijänä toimii pitkän kokemuksen omaava Ángel Sanchez Cuesta.

Lasista nousee melko intensiivinen ja nuorekkaan hedelmäinen tuoksu. Siitä löytyy päärynää, limeä, vaaleata kukkaisuutta sekä pientä mineraalisuutta. Ryhdikäs hapokkuus huolehtii hienosti melko täyteläisen ja runsaan hedelmäisen viinin tasapainosta. Melko pitkä jälkimaku on sitruksinen ja yrttinen.

A Coroa Godello on mainio ja laadukas esimerkki nuorekkaan hedelmäisestä ja muhkean täyteläisestä Godellosta. Tuoreempaa hedelmää diggaileville viini on nautinnollinen jo nyt, mutta rakennetta ja tasapainoa löytyy siinä määrin mukavasti, että pari vuotta kellarin uumenissa rakentaa pakettiin lisää moniulotteisuutta ja syvyyttä. Viini toimi kivasti joulun jälkimainingeissa valmistetun kinkkukiusauksen kyljessä. Tilausvalikoiman lisäksi löytyy ainakin Arkadian Alkon hyllystä. 4 / 5 staraa.

 

 

Viikon Copa – Herencia del Padri 2014 (Alko 19,90 €)

Alkon hyllyille on saatu pari uutta pulloa Prioratin suunnalta. Yksi näistä on kymmeniä viinitiloja Ranskassa omistavan Bernard Magrez’n projekti Katalonian Prioratissa – Herencia del Padri. Viini rakentuu alueelle tyypillisen sekoituksen varaan: Syrah, Garnatxa, Cariñena, Merlot ja Cabernet Sauvignon.

Noin 30-vuotiaat köynnökset ovat kasvaneet Porreran kylän liepeillä, seudun matalammilla tarhoilla (300 m). Kolmen viikon maseraation jälkeen viini on käynyt ja kypsynyt käytetyissä tammitynnyreissä.

Tuoksussa on kypsää tummaa marjaisuutta, päällimmäisenä mustaherukkaa ja mustikkaa. Taustalta löytyy yrttejä sekä pieni hitunen Prioratin llicorella-maaperälle tyypillistä mineraalisuutta. Täyteläinen ja pehmeä makusektori pysyttelee tuoksun suuntaviivoilla. Viiniä ryhdittää melko maltillinen hapokkuus, kypsä  ja pehmeä tanniinisektori sekä maun loppuosassa sekä melko pitkässä jälkimaussakin suuta sekä nielua lämmittävä tunnelma.

Bernard Magrez Herencia del Padri 2014 edustaa pehmeätä ja kypsää sekä nyt jo nätisti korkattavissa ja kulauteltavissa olevaa Priorat-osastoa. Lempeä ja samettinen fiilis jatkuu miellyttävän tasapainoisesti alusta loppuun, vaikka mihinkään erityisen moniulotteisiin meininkeihin viini ei ylläkään. Jos pelkkä takkatuli ei tämän kanssa riitä, kannattaa täräyttää lautaselle tummempaa lihaa grillistä tai vaikka kypsemmäksi hautunutta riistaa. 4/5 staraa.

 

 

 

Viikon Copa – Atlantis Albariño (Alko 14,95 €)

Maailmalla tunnetuin ja maineikkain Espanjan valkoviini lienee Rias Baixasin Albariño. Alueen maineen noustua ja viinien myynnin saadessa lisäarvoa jo pelkästä etiketin aluemerkinnästä, on Rias Baixasiin rynnännyt paljon erilaisia tuottajia sieltä ja täältä. Tämä on jossain määrin tasapäistänyt erityisesti edullisten ja keskihintaisten viinien kategoriaa. Yleisesti ottaen Rias Baixasin Albariñoa voidaan kuitenkin pitää varsin varmana valintana ja hyvänä ostoksena.

Alkon hyllyiltä löytyy Vintae-konsernin tuottama Atlantis Albariño. Vintae tuottaa viinejä laajasti eri puolilla Espanjaa ja tunnetaan ehkä parhaiten persoonallisilla kasvokuvilla varustetuista Matsun punaviineistä (El Picaro, El Recio, El Viejo).

Viinin tuoksussa on kypsää hedelmäisyyttä, josta erottuu omenaa, päärynää ja limeä. Suussa runsasta hedelmäisyyttä tasapainottaa raikas hapokkuus ja pieni mineraalinen vivahde. Keskipitkä jälkimaku pyörii raikkaan hedelmäisissä tunnelmissa.

Atlantis Albariño on melko runsaan hedelmäinen ja mukavan hapokas Albariño. Rias Baixasin viineissä se edustaa runsaamman ja kypsemmän hedelmäisyyden tyyliä, joka tekee viinistä helpommin lähestyttävän ja pehmeämmän. Erinomainen viinikaveri erilaisille äyriäisruoille, kuten esim. simpukka- tai katkarapupastalle. 3,5 / 5 staraa.

 

 

Kymmenvuotiaaksi kypsynyt Pintia 2007

Ribera del Dueron ja samalla myös koko Espanjan yksi tunnetuimmista viinitaloista on Vega Sicilia. Talon sivukonttori Pintia sai alkunsa 90-luvun puolivälissä Torossa, kun silloinen Vega Sicilian viinintekijä Mariano Garcia sai tehtäväkseen etsiä talolle sopivia tarhoja Torosta. Ensimmäinen vuosikerta markkinoilla oli 2001 ja vuosituotantomäärä on noussut vuosien saatossa noin 300 000 pulloon. Hetkeä Pintian perustamista myöhemmin Mariano Garcia lopetti Vega Sicilialla ja siirtyi omien, harrastuksina alkaneiden projektiensa pariin (mm. San Róman ja Mauro).

Pintian toiminta pyörii vahvasti Vega Sicilian periaatteiden mukaisesti, mutta viininä Torossa sen voidaan ajatella edustavan hieman modernimpaa ja elegantimpaa päätyä. Kirjoittelin blogiin muutama vuosi sitten tuolloin kymmenen vuoden ikään ehtineestä vuosikerrasta 2003 ja nyt korkkausvuorossa oli niinikään 10-vuotias 2007.

Viinin rypäleet tulevat melko vanhoista (n. 40-60-vuotiaista) ja varttamattomista Tinta de Toro-köynnöksistä. Viini on kypsynyt 12 kk uusissa tammitynnyreissä, joista 70 % on ollut ranskalaista ja 30 % amerikkalaista tammea. Tuoksusta löytää tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, paahteisuutta, tupakkaa ja nahkaa. Selkeitä ikääntymisen piirteitä on havaittavissa, mutta toisaalta hedelmäsektorilla on vielä paljon virtaa. Alkoholia löytyy Torolle tyypillisesti se 15 % ja selkeä lämmöntunne on havaittavissa jälkimaussa. Pintialle tuttuun tyyliin melko runsas tanniinisuus on nätisti kypsynyttä, pehmeää ja poikkeuksellisen hienojakoista.

Pintia 2007 on selkeästi parempi ja tasapainoisempi kokonaisuus, kuin lämpimämmän vuoden 2003. Hedelmää, tanniineja ja jo tässä vaiheessa mukavasti integroitunutta tammea löytyy vielä siinä määrin, että muutaman vuoden jatkokellaroinnille löytyy perusteet. Toisaalta viinissä on juuri nyt mukavan napakka puraisu, joka osaltaan ryhdittää pakettia. Lataa lautaselle jotain isompaa lihaa, ronskimpaa riistaruokaa tai sitten vaan fiilistellen kypsytettyjen juustojen seurassa. 4 / 5 staraa.

Bierzon parhaimmistoa – La Vizcaína El Rapolao 2013

Kun Bierzosta hakee hieman kepeämpää ja elegantimpaa punaviiniä, on koordinaatteja hyvä ruuvata esim. viinitaikuri Raúl Pérezin lukuisien projektien suunnille. La Vizcaína on Raúl Pérezin ja Cesar Marquezin yhteistyöprojekti ja El Rapolao taas pitää sisällään “field blend”-tyyppisesti pääosin Menciaa sekä pieniä määriä Bastardoa ja Garnacha Tintoneraa. Köynnökset sijaitsevat pohjoiseen suuntautuvalla, hieman viileämmällä tarhalla.

Tarhatyöskentely ja valmistusprosessi on noudatellut Pérezille tuttuun tapaan minimaalisen käpälöinnin linjaa. Rypäleet ovat kasvaneet 90-100-vuotiaissa köynnöksissä ja viini on käynyt läpi parin kuukauden mittaisen maseraation sekä käymisen isoissa foudre-tynnyreissä. Kypsytys 10-12 kk käytetyissä ranskalaisissa 500 litran tammitynnyreissä. Vuosituotanto yltää noin 2500 pulloon.

Bierzon Mencia-voittoiseksi viiniksi lasista löytyy keskimääräistä hailakampi rubiininpunainen väri. Intensiivinen tuoksu jossa punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, savua, havuja ja mineraalisuutta. Suussa keskitäyteläinen viini on erittäin mehukas, raikas ja punasävytteisen marjaisa. Kypsä ja pehmeä tanninisuus hiippi loppumakuun mukaan. Yrttisyys, metsäisyys ja napakka hapokkuus on nätisti esillä myös pitkässä jälkimaussa.

Raúl Pérez ja Cesar Marquez ovat onnistuneet vangitsemaan pulloon loistavan raikasta Mencia-meininkiä, josta löytää kiehtovaa moniulotteisuutta sekä poikkeuksellisen mainion kulauteltavuuden. Pullo lähtee Espanjassa mukaan parilla kympillä, Suomessa en ole ainakaan toistaiseksi nähnyt missään. Täräytin viinille kaveriksi grillattua possua saslik-vartaiden muodossa, onnistunut kombo sekin. 4,5 / 5 staraa.