Tyylipuhdasta Nebbioloa – Travaglini Gattinara 2011 (Alko 23,90€)

Päätimme viinibloggaajien kanssa tempaista taas pitkästä aikaa yhteispostauksen ja pienten pohdintojen jälkeen postauksen kohteeksi valikoitui Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Travaglini Gattinara. Muiden blogien postaukset samasta viinistä pääset lukemaan klikkailemalla postauksen lopussa olevista linkeistä.

Travaglini Gattinara 2011Barbarescon ja Barolon suitsutuksen jalkoihin jää muutamia varsin mielenkiintoisa, pienempiä Nebbiolo-alueita pohjoisessa Italiassa. Yksi näistä on Gattinara. Alueen maaperä on kivisempää ja pitäen sisällään mm. graniittia ja vulkaanisia komponentteja. Alueelta löytyy muutama suurempi ja tunnetumpi tuottaja, joista yksi on Travaglini. Omat ensikosketus Travagliniin osuu joskus aikoinaan risteilyltä ostettuun vuoden -97 Tre Vigne-pulloon. Ostopäätös taisi syntyä erikoisen pullon ja vieressä kököttänyttä Gajan Sperssia huomattavasti miellyttävämmän hintalapun perusteella. Hyvin todennäköisesti tuo viini tuli juotua aivan liian nuorena ja ilman sen syvällisempää ymmärrystä sen hienouksista. Jotain taisi kuitenkin painua mieleen jo silloin, koska harvemmin on sen jälkeen tullut kuljettua maistamatta ohi kohdalle osuneista Gattinaran Nebbioloista.

Useimpien Alkojen hyllyiltä löytyy tällä hetkellä Travaglinin Gattinaran vuosikertaa 2011. Lasissa viinistä löytyy tyypillistä ja klassista Nebbiolo-meininkiä, tiilenpunaiseen sävyyn taittuvasta väristä lähtien. Tuoksusta nousee punaista kirsikkaa, karpaloa, pientä savuisuutta, syysmetsän märkiä lehtiä sekä setripuuta. Paletilla varsin intensiivinen hedelmäosasto pysyttelee hillitysti keskitäyteläisissä meiningeissä, mutta viinityylille tunnusomaisen reilu, kypsä tanniinisuus, korkea hapokkuus sekä hieman keskitasoa korkeampi alkoholi nostavat suutuntuman jämäkämmälle tasolle. Pitkä jälkimaku hoituu punaisten marjojen ja mausteisuuden merkeissä.

Travaglini Gattinara 2011 tarjoilee laadukkaan, tasapainoisen ja klassisen Nebbiolo-esityksen, ollen myös hinta-laatusuhteella mitattuna Alkon parasta Nebbiolo-tarjontaa. Viini on vielä elinkaarensa alkuvaiheissa, joten muutamat lisävuodet kellarin puolella tuovat vielä roimasti lisää avoimuutta, tasapainoa ja ulottuvuuksia. Jos päätyy korkkailemaan viiniä jo tässä vaiheessa, kannattaa viinille antaa reilusti happea ja ruokapöydässä on järkevää taklailla reilua tanniinisuutta vaikkapa punaisen lihan, suolan ja rasvan avulla. Itse kulauttelin viinin paahdetulla prosciuttolla tuunatun sienirisoton kanssa ja hyvinhän tuokin yhdistelmä tuntui toimivan. Vahvat 4/5 staraa.

Lue myös muiden blogien postaukset:  – LoppasuutPullon henkiRypäleistä viis!Viinihullun päiväkirjaViinikarttaViinikuplaWine and FinlandWineserver

Pirskahteleva jälkkäriveijari – Canti Moscato d’Asti (Alko 9,29 €)

canti moscato d'astiJos pohjoisen Italian maniot Moscato d’Astit eivät ole jo tulleet tutuiksi, niin suosittelisin ehdottomasti ottamaan pikaisesti selkoa tästä matala-alkoholisesta, makeasta ja hauskasti pirskahtelevasta viinityylistä. Sellaisenaan hörpittynä nämä aiheuttavat varsin harvoin mitään suuria tunteita, mutta erilaisten jälkiruokien kyljessä viini yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin. Omissa muistikuvissa erinomaisia parituksia on syntynyt mm. pannacottan, erilaisten marjaisten jälkiruokien sekä monien juustojenkin kanssa.

Fratelli Martini valmistaa viinejä useilla eri brändeillä ja viinialueilla. Canti-brändi profiloituu edullisemman pään viinituotantoon. Viinit yltävät harvoin loistokkuuteen, mutta ovat siististi tehtyjä ja ajavat asiansa myös hinta-laatusuhdetta tarkasteltaessa. Canti Moscato d’Astin tuoksussa on makeaa päärynää, ananasta ja kukkapuskaa. Maku seuraa kivasti tuoksun luomia fiiliksiä ja paketista löytyy riittävä sitruksinen hapokkuus kannattelemaan 120 g/l sokerimäärää. Kokonaisuus on pienistä pilkkuvirheistä huolimatta varsin miellyttävä.

Alkon vakiovalikoiman ainoa kokonainen pullo Moscato d’Astia on hyvä vaihtoehto jälkkäriviiniksi ja tarjoaa myös kelvollisen vastineen sijoitetuille roposille. Itse maistelin tämän onnistuneesti mökkijuhlien jälkkäriosaston yhteydessä, jolloin tarjolla oli juustokakkua ja mansikkamelbaa. 3/ 5 staraa. (Kuvan © Alko)

Testissä Braida di Giacomo Bologna ”Il Bacialé” 2010

Copatinton testipenkin kesässä on vietetty vähintäänkin mielenkiintoisia hetkiä.  Penkkiin on aseteltu monenlaisia nesteitä, vähintään yhtä monenlaisin lopputuloksin. Aika iso osa testiviineistä on ollut sen verran tasapaksua tavaraa, että kirjoitusmotivaatiota ei ole pahemmin löytynyt. Onneksi joukkoon eksyy välillä myös näitä mielenkiintoisempia tapauksia.

Piemonte on itselleni yksi niistä mielenkiintoisimmista viinialueista Italiassa. Kaikkialla tunnettujen Barolojen ja Barbarescojen lisäksi alueelta löytyy monenlaisia ”altavastaajia”, jotka saattavat yllättää laadullaan ja persoonallisuudellaan milloin tahansa. Tällä kertaa testipenkkiin ruuvailtiin Braida di Giacomo Bolognan Il Bacialé-punaviini mielenkiintoiselta Monferraton alueelta. ”Il Bacialé”-termin kerrotaan viittaavan menneiden aikojen ”parittajaan”, joka järjesteli aatelissukujen avioliittoja. Nimen on pähkäilty symbolisoivan, kuinka Barbera-lajike naitetaan muille blendikumppaneilleen täydellisesti. Tosin tarkkaavaisimmat havaitsevat jo viimeistään hetken kuluttua, että tässä tapauksessa Barberalla on useita kumppaneita, joten jonkinasteiseksi moniavioisuudeksi tämä on tulkittava?

Monferraton alue sijaitsee Italian Piemontessa, hieman Torinon itäpuolella. Monferraton DOC-alue on ainakin siinä mielessä mielenkiintoinen, että se sallii surutta ja sääntöjensä puitteissa useiden ranskalaisperäisten lajikkeiden sekoittamisen italialaisiin lajikkeisiin. Pikemminkin voitaisiin vääntää asia niin, että alue on nimenomaan tunnettu näistä perus-piemontelaisia ja ranskalaisperäisiä lajikkeita sekoittelevista viineistä. Tähän testipunkkuun on saatu sekoiteltua Barberan (60%) lisäksi, Pinot Noiria (20%), Cabernet Sauvignonia (10%) ja Merlotia (10%). Onkohan missään muualla maailmassa samanlaisia yhdistelmiä käytössä? Viinin alkoholikäyminen on tapahtunut terästankeissa ja malolaktinen käyminen puutynnyreissä. Vuoden mittainen kypsytys on hoidettu osittain isoissa puusammioissa ja osittain pienissä tammitynnyreissä. Punkkua on vielä tämän jälkeen lepuutettu pulloissa puolen vuoden ajan.

Syvän tummanpunaisen viinin tuoksussa on kirsikkaa, mustaherukkaa sekä savuista tammisuutta. Viinissä on 14,5% alkoholia ja se tuntuu jonkin verran nokassa, joskaan ei kovin häiritsevästi. Melko täyteläisessä maussa toistuvat tuoksun komponentit, joiden lisäksi mukaan tulee hiukan puolukkaa ja karpaloa. Tammisuus on vahvasti läsnä ja tuo korkean alkoholipitoisuuden kanssa jonkin verran karheutta paletin loppuosaan. Viinistä on tunnistettavissa selkeästi Barberalle tyypillinen reilu hapokkuus. Pehmeä tanniinisuus antaa mukavasti potkua kokonaisuuteen. Keskipitkä jälkimaku on kirsikkainen ja aavistuksen karhea.

Il Bacialé ei tällä kertaa onnistu saamaan aikaan täydellistä naimakauppaa, mutta tylsä tai huono viini se ei missään nimessä ole, päinvastoin. Siitä löytyy mukavasti persoonallisuutta ja mukana oleville lajikkeille tyypillisiä vahvuusalueita. Punkku viihtyi mallikkaasti sienirisoton ja paahdetun härän ulkofileen seurassa. Copatinto täräyttää testiviinille täydet kolme staraa, miinukset johtuvat lähinnä pienestä karheudesta maussa ja aavistuksen levottomasta kokonaisuudesta. Il Bacialé löytyy Alkon tilausvalikoimasta 12 pullon laatikoissa hieman päälle parin kympin pullohintaan ja Superiorelta muutamia euroja edullisemmin.

 

 

Testissä valkoviini Piemontesta – Cristina Ascheri Langhe Arneis 2010

Pohjois-Italian Piemonte tunnetaan maailmalla ennen kaikkea huikeista Barolo- ja Barbaresco- punaviineistään. Alueella tehdään myös valkoviiniä, mutta luonnollisesti nämä ovat jääneet maailmalla isojen punaviinijättiläisten jalkoihin. Arneis-rypälettä on joissain yhteyksissä nimitetty valkoiseksi Baroloksi. Tämä liittynee kuitenkin aikaan, jolloin Arneis-rypäleitä voitiin käyttää pehmentämään alueen nebbiolo-pohjaisia punaviinejä. Copatinton lasiin ei ole osunut toistaiseksi kovinkaan kummoisia Piemonten valkoviinejä. Tällä kertaa lähtökohdat ovat vähintäänkin kohtalaiset, koska maistettavasta viinistä italialainen viiniarvioiden uusi testamentti, Gambero Rosso, on antanut jopa 2/3 lasimerkintää. Viiniarvioihin kannattaa suhtatua aina vähintään pienellä varauksella ja niinpä Copatinto ottikin testiin Cantine Ascherin Cristina Ascheri Langhe Arneis:n vuodelta 2010.

Lasia pyöritellessä haalean keltainen viini paljastaa raskaan rakenteensa. Tähän suhteutettuna melkoisen vaisussa tuoksussa on sitruunaa, omenaa ja hiukan päärynää. Maussa korostuvat kirpakka sitruuna ja vihreä omena. Hapokkuutta on melko reilusti, mutta pahemmilta irvistelyiltä sentään vältytään. On syytä mainita, että tässä tapauksessa hapokkuus ei tunnu kevyeltä tai pirteältä, vaan enemmänkin raskaalta ja väsyttävältä. Viini jättääkin keskipitkän jälkimaun, jota dominoi raakoja rypäleitä muistuttava hapokkuus. En löydä viinistä kaivamallakaan kunnollista balanssia. Raskas rakenne, hentoiset ja nuorekkaat tuoksut ja reilu hapokkuus jäivät kaipaamaan tasapainottavaa hedelmäisyyttä.

Maistelin viinin savusiikatoastin kanssa ja ruuan kanssa viini toimii toki hieman paremmin. Reipas hapokkuus ja muu rakenne panevat hyvin kampoihin savusiialle, mutta mitään syvällisempää yhteyttä ei parivaljakon välille päässyt syntymään. Keski-Euroopasta Ascherin Langhe Arneis irtoaa alle kympillä. Mikäli jostain syystä olet nappaamassa tätä pulloa ostoskoriisi, ota sittenkin se viereinen pullo 🙂