Testissä Braida di Giacomo Bologna ”Il Bacialé” 2010

Copatinton testipenkin kesässä on vietetty vähintäänkin mielenkiintoisia hetkiä.  Penkkiin on aseteltu monenlaisia nesteitä, vähintään yhtä monenlaisin lopputuloksin. Aika iso osa testiviineistä on ollut sen verran tasapaksua tavaraa, että kirjoitusmotivaatiota ei ole pahemmin löytynyt. Onneksi joukkoon eksyy välillä myös näitä mielenkiintoisempia tapauksia.

Piemonte on itselleni yksi niistä mielenkiintoisimmista viinialueista Italiassa. Kaikkialla tunnettujen Barolojen ja Barbarescojen lisäksi alueelta löytyy monenlaisia ”altavastaajia”, jotka saattavat yllättää laadullaan ja persoonallisuudellaan milloin tahansa. Tällä kertaa testipenkkiin ruuvailtiin Braida di Giacomo Bolognan Il Bacialé-punaviini mielenkiintoiselta Monferraton alueelta. ”Il Bacialé”-termin kerrotaan viittaavan menneiden aikojen ”parittajaan”, joka järjesteli aatelissukujen avioliittoja. Nimen on pähkäilty symbolisoivan, kuinka Barbera-lajike naitetaan muille blendikumppaneilleen täydellisesti. Tosin tarkkaavaisimmat havaitsevat jo viimeistään hetken kuluttua, että tässä tapauksessa Barberalla on useita kumppaneita, joten jonkinasteiseksi moniavioisuudeksi tämä on tulkittava?

Monferraton alue sijaitsee Italian Piemontessa, hieman Torinon itäpuolella. Monferraton DOC-alue on ainakin siinä mielessä mielenkiintoinen, että se sallii surutta ja sääntöjensä puitteissa useiden ranskalaisperäisten lajikkeiden sekoittamisen italialaisiin lajikkeisiin. Pikemminkin voitaisiin vääntää asia niin, että alue on nimenomaan tunnettu näistä perus-piemontelaisia ja ranskalaisperäisiä lajikkeita sekoittelevista viineistä. Tähän testipunkkuun on saatu sekoiteltua Barberan (60%) lisäksi, Pinot Noiria (20%), Cabernet Sauvignonia (10%) ja Merlotia (10%). Onkohan missään muualla maailmassa samanlaisia yhdistelmiä käytössä? Viinin alkoholikäyminen on tapahtunut terästankeissa ja malolaktinen käyminen puutynnyreissä. Vuoden mittainen kypsytys on hoidettu osittain isoissa puusammioissa ja osittain pienissä tammitynnyreissä. Punkkua on vielä tämän jälkeen lepuutettu pulloissa puolen vuoden ajan.

Syvän tummanpunaisen viinin tuoksussa on kirsikkaa, mustaherukkaa sekä savuista tammisuutta. Viinissä on 14,5% alkoholia ja se tuntuu jonkin verran nokassa, joskaan ei kovin häiritsevästi. Melko täyteläisessä maussa toistuvat tuoksun komponentit, joiden lisäksi mukaan tulee hiukan puolukkaa ja karpaloa. Tammisuus on vahvasti läsnä ja tuo korkean alkoholipitoisuuden kanssa jonkin verran karheutta paletin loppuosaan. Viinistä on tunnistettavissa selkeästi Barberalle tyypillinen reilu hapokkuus. Pehmeä tanniinisuus antaa mukavasti potkua kokonaisuuteen. Keskipitkä jälkimaku on kirsikkainen ja aavistuksen karhea.

Il Bacialé ei tällä kertaa onnistu saamaan aikaan täydellistä naimakauppaa, mutta tylsä tai huono viini se ei missään nimessä ole, päinvastoin. Siitä löytyy mukavasti persoonallisuutta ja mukana oleville lajikkeille tyypillisiä vahvuusalueita. Punkku viihtyi mallikkaasti sienirisoton ja paahdetun härän ulkofileen seurassa. Copatinto täräyttää testiviinille täydet kolme staraa, miinukset johtuvat lähinnä pienestä karheudesta maussa ja aavistuksen levottomasta kokonaisuudesta. Il Bacialé löytyy Alkon tilausvalikoimasta 12 pullon laatikoissa hieman päälle parin kympin pullohintaan ja Superiorelta muutamia euroja edullisemmin.

 

 

Testissä Pazo Señorans Albariño 2010

Testipenkkiin raahattiin hiljattain Pazo Señoransin Albariño vuodelta 2010. Tällä erää ajoitus oli tavanomaista paremmin kohdallaan, sillä samainen pullote näyttää pölähtäneen pari viikkoa sitten Alkon tilausvalikoimaankin. Pullon hankintaprosessin voidaan todeta vähentävän tilisi saldoa Alkon tilausvalikoiman kautta toteutettuna 21,50 € ja esim. Viking Line kauppaa myymälöissään tätä valkkaria noin 14 €:n hintaan.

Pazo de Señoransin tilukset sijaitsevat Val Do Salnésin alueella Rias Baixasissa, Espanjan Galiciassa. Tuottajaa pidetään suuressa arvossa ja tilan viinit ovat saaneet huippuarvioita ympäri maailman, vuodesta toiseen. Mainittakoon mm. se, että Guia Peñín on antanut vuoden 2010 Pazo Señorans Albariñolle 92/100 pistettä.

Rias Baixasin vuosikertaa 2010 on yleisesti ottaen pidetty erittäin hyvänä, joskin kylmän talven ja kevään sekä erittäin kuuman elo- ja syyskuun jäljiltä viinien hapokkuus saattaa olla hieman totuttua alhaisempi. Lopputuloksena syntyvän viinin laatuun ja ominaisuuksiin vaikuttavat kuitenkin niin monenlaiset tekijät, että vuosikertojen laatuarvioiden suoraa yhdistämistä yksittäisten viinien laatuun ja ominaisuuksiin on syytä välttää.

Pazo Señorans Albariñon melko intensiivisestä tuoksusta löytyy sitruunaa, greippiä, vihreää omenaa ja mineraalisuutta. Kuivan viinin moniulotteisessa mausta löytyy sitruunaista hedelmäisyyttä, raikasta omenaa, mausteisuutta sekä tyylikästä mineraalisuutta. Hapokkuutta on melko reilusti, mutta se on enemmänkin pehmeän sitruunaista, kuin teräksisen viiltävää. Pitkä jälkimaku jättää suuhun sitruunaa, mausteita ja mineraalisuutta.

Kokonaisuus on varsin tyylikäs ja tasapainoinen. Albariño-lajikkeelle tyypillistä aromaattisuutta, sitrushenkistä hedelmäisyyttä ja tyylikästä mineraalisuutta löytyy kiitettävästi. Viini pysyy tiukasti omassa roolissaan, eikä yleisöä kosiskelevaa tutti frutti-meininkiä ole havaittavissa. Hapokkuus kantaa muun kokonaisuuden hyvin, joskin pieni lisä sillä sektorilla toisi viiniin vielä lisää ryhtiä ja eloisuutta.

Copatinton testipenkistä Pazo de Señoransin Albariño 2010:lle irtoaa vahvat 4/5 staraa. Pieni lisäruiske happorakenteeseen olisi todennäköisesti johtanut viiteen staraan. Rias Baixasin Albariñot nauttivat tunnetusti merellisten ruokien seurasta ja myös kotimaiset järvikalat ovat hyviä valintoja tämän viinin seuraksi.

 

 

 

Testissä Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007

Copatinton testipenkissä ei ole viime aikoina tehty näkö- tai kuulohavaintoja Bordeauxin viineistä. ”Porvoolaiset” eivät ole yleensä tarjoilleet kovinkaan jäätävää vastinetta ainakaan minun rahoilleni, joten olen onnistunut kohdistamaan euroni muualle. Alkon tuupattua Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007:n perusvalikoimasta poistolistalle, päätin kuitenkin pitkästä aikaa tarttua ”porvoolaista” kaulasta ja sujautin pullon ostoskassiin.

Chateau Gressier sijaitsee Grand Pujeauxin kylässä, Moulis-en-Médocissa. Naapurina asustelevan ja huomattavasti kuuluisamman Chateau Chasse-Spleenin omistajat ostivat Chateau Gressierin vuonna 2003, tarkoituksenaan lähinnä kasvattaa Chasse-Spleenin tuotantokapasiteettia. Cru Bourgeois supérior-luokkaan kuuluva Chateau Gressierin brändi kuitenkin säilytettiin ja sen alla myydään viinejä edelleen.

Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007 sisältää etiketin mukaan 50% Cabernet Sauvignonia ja 50% Merlotia. Viini on kypsynyt tammessa 12-18 kk ja 40% tynnyreistä on ollut uusia. Punkulle annettiin tunti aikaa hengitellä dekantterissa ennen ensimmäistä maistamista.

Syvän tummanpunaisen viinin tuoksussa on aluksi herukkaa, kirsikkaa ja setripuuta. Hetken päästä voimakas tammisuus tunkee eturiviin oikein urakalla ja aiemmin havaittu elegantti setripuun aromi hukkuu taustalle. Onneksi ylilyövä tammisuus tasoittuu selkeästi parin tunnin lisähengittelyn myötä. Maussa Cabernet Sauvignonin herukkaisuus vie suoraviivaisella otteella ja Merlot lähinnä vikisee vieressä. Mausta löytyy herukan lisäksi kirsikkaa, hieman luumua ja reilusti tammea. Täyteläinen ja kohtuullisen hedelmäinenkin maku peittyy ajoittain hieman puisen ja karhean tammisuuden alle. Tanniineja löytyy reilusti ja niissäkin on havaittavissa lievää puisuutta. Reilu hapokkuus pitää tiukan ja varman otteen viinin ryhdistä koko matkan ajan. Melko pitkä jälkimaku on lähinnä hapankirsikkainen ja tamminen.

Reilun parin kympin hintainen Chateau Gressier Grand Pujeaux 2007 on selkeäpiirteinen ja suoraviivainen Medocin punkku, jonka maussa häiritsee pieni puisuus. Kokonaisuudessa Cabernetin vahva herukkaisuus ja tammi pullistelevat hauiksiaan, muiden osatekijöiden jäädessä mitättömämpään sivurooliin. Tammisuus saattaa integroitua viiniin paremmin lisäkellaroinnin myötä, mutta nyt nautittuna viini vaatii ehdottomasti reilua ilmaamista ja medium-kypsää tummaa lihaa. Copatinto pläjäyttää tälle punkulle 3/5 staraa.

 

 

Testissä punaviini Torosta – Quinta Quietud 2006

Copatinton testipenkissä ei lorvailtu juhannuksenakaan. Riippukeinussa loikoilun sijasta kuumaan grilliin iskettiin sellainen määrä herkullista härän ulkofilettä, että testiin oli suorastaan pakko kaapata punaviiniä Espanjan Torosta, härkää härälle siis… Viiniksi valikoitui erinäisten vaativien ja raastavien pohdintojen jälkeen Quinta Quietud 2006. Kyseinen luomuviini on tuottajansa Bodegas Quinta de la Quietudin punaviinihierarkiassa kakkospallilla ja saanut kohtuullisen paljon hehkutusta osakseen siellä sun täällä. Todettakoon nyt ainakin se, että Guia Peñín on antanut 05-vuosikerralle 94 pistettä ja testiin kaapatulle -06-vuosikerralle 90 pistettä.

 

 

 

 

 

 

 

Quinta Quietud 2006 on puristettu pulloon 20-85-vuotiaista, luomumenetelmin viljellyistä Tinta de Toro-köynnöksistä (=Tempranillo). Valmistuksessa on pyritty minimoimaan sulfiittien käyttöä, eli pisteet siitä! Viini on lopuksi majaillut 20 kk tammitynnyreissä, joista 70% on ollut ranskalaisia ja 30 % amerikkalaisia. Viinin ostaessaan joutuu keventämään Keski-Euroopassa kukkaroaan parilla kympillä.

Syvän tummanpunaisen viinin jo hieman kehittyneessä tuoksussa on tummaa kirsikkaa, kypsää luumua, karhunvadelmaa, suklaata ja setripuuta. Kun viini hetken aikaa vetänyt henkeä huoneilmassa, liittyy tuoksuun tasokkaammille Toro-viineille tyypillistä mineraalisuutta. Täyteläinen ja kypsän hedelmäinen maku on jännittävän moniulotteinen. Siitä löytyy tuoksun komponenttien lisäksi mm. pippurisuutta. Reilu, mutta kypsän pehmeä tanniinisuus kuivattaa sopivasti ikeniä ja melko reilu hapokkuus pitää huolen viinin ryhdistä. Erittäin pitkässä jälkimaussa on rekisteröitävissä mm. pippuria ja mausteisuutta.

Quinta Quietudissa on jokseenkin hämmästyttävää se, että 15% alkoholia ja 20 kk tammikypsytystä integroituvat viinin muuhun rakenteeseen niinkin loistavasti. Ei ole epäilystäkään siitä, että viini kuuluu Toron punaviinien eliittisakkiin. Pieni annos lisää raikkautta ja snadisti tiukempi happorakenne, niin viisi staraa olisi selviö. Tällä kertaa Copatinto antaa viinille kuitenkin hienot 4/5 staraa. Viini on hyvin nautittavissa jo nyt, mutta kehittyy positiivisesti vielä muutaman vuoden säilytyksen aikana.

 

 

 

Testissä valkoviini Rias Baixasista – Albariño do Ferreiro 2010

Testipenkin lukujärjestykseen on onnistuttu koodailemaan tälle kesälle jonkin verran espanjalaisia Albariño-viinejä. Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreiro vuodelta 2010 sai luvan aloitella urakointia ja heilahtikin paikalle järisyttävien pisteiden saattelemana. Guia Proensassa jopa 99/100 ja Guia Peñínissä 93/100 pistettä niittäneelle valkkarille ei kuitenkaan testinpenkissä lähdetä sen syvemmin kumartelemaan.

Espanjan Galiciassa, Rias Baixasin merellisessä, kosteassa ja viileässä ilmastossa tehdään ehkäpä Espanjan kiinnostavimpia valkkareita. Rias Baixas sai D.O.-luokituksensa 1988 ja on sen jälkeen kasvattanut viljelyalansa yli 20-kertaiseksi. Väritykseltään keltavihreän Albariñon paksut kuoret suojelevat sitä hyvin kostean ilmaston homeongelmilta, mutta toisaalta pienehkön rypäleen paksukuorisuus tarkoittaa myös vähäistä mehumäärää rypälettä kohden. Albariño-viinit ovat runsasaromisia, raikkaan hapokkaita ja tyylikkäitä. Viinien alkoholipitoisuus on tyypillisesti 12-13 prosentin luokkaa ja hapokkuus pysyttelee noin kuudessa grammassa litraa kohden. Lajiketta on verrattu aromaattisuutensa puolesta mm. Viognieriin ja Rieslingiin, joista jälkimmäisen saksalaisen lajikkeen kotikontuja on tiettävästi epäilty myös Albariñon synnyinseuduiksi.

Keltavihreän Do Ferreiron tuoksusta löytyy sitrusta, greippiä, vihreää omenaa ja selkeää mineraalisuutta. Kuivan viinin melko runsaassa ja aromaattisessa maussa toistuvat tuoksun komponentit. Maku ei ole ehkä aivan moniulotteisimmasta päästä, mutta upean raikas hapokkuus ja erittäin tyylikäs mineraalisuus täydentävät varsin nautinnollista kokonaisuutta. Pitkässä jälkimaussa on havaittavissa sitrusta ja tyylikästä mineraalisuutta. Tässä viinissä huomio kiinnittyy erityisesti loistavaan tasapainoon eri komponenttien välillä.

Rias Baixasin valkoviinit kukoistavat merellisten makujen ruokapöydissä. Monenlaiset kalaruuat, mustekala, osterit, ravut ja simpukat ovat kaikki hyviä seuralaisehdokkaita aromaattiselle ja hapokkaalle Albariñolle.

Copatinton testipenkki taputtelee näillä puheilla Bodegas Gerardo Mendezin Albariño do Ferreirolle hienot 4/5 staraa. Viini keventää lompakkoa esim. Saksassa noin 15 €, joten hinta-laatu-suhdekin on hyvällä tasolla.

 

 

 

Testissä Craggy Range Te Muna Road Vineyard Pinot Noir 2010 29,50 €

Copatinton testipenkki otti ankaraan käsittelyyn Alkon uutuusviineistä uusiseelantilaisen Craggy Range Te Muna Road Vineyard Pinot Noir 2010:n. Testiviinin valintaa ei ainakaan hidastanut uusimman Decanter-lehden raadin muikeat arviot (5/5 tähteä ja 19/20 pts) viinistä. Uuden-Seelannin Marlborough:n Sauvignon Blanc-viinit ovat maailmalla jotakuinkin käsite ja maan Pinot Noir-viinitkin alkavat olla melkoisen arvostettuja. Erityisesti pohjoisen saaren Martinborough:n Pinot Noirit ovat keränneet kehuja ympäri maailman.

Uuden-Seelannin vuosikertaa 2009 on pidetty erinomaisena. Vuoden 2010 sato oli Martinborough:n alueella edellistä vuotta pienempi, mutta laatu erinomainen; viineistä tuli konsentroituneempia ja intensiivisempiä. Martinborough:ssa viinien alkoholipitoisuus nousee esim. Burgundin punkkuja korkeammaksi ja viinit ovat muutenkin jonkin verran täyteläisempiä. Jos maailman arvostetuimmat Pinot Noirit tulevat nimenomaan Burgundista ja maksavat vuosikerran arvostuksesta riippuen enemmän tai vähemmän maltaita, saa Uudesta-Seelannista laadukkaan verrokin huomattavasti edukkaammin. Uudessa-Seelannissa vuosikertojen vaihtelutkaan eivät heilauttele hintoja Burgundin malliin.

Tämän Pinot Noirin intensiivisessä ja tyylikkäässä tuoksussa on vadelmaa, kirsikkaa, mustapippuria ja hillitysti kukkapuskaa sekä seetripuuta. Suussa viini tuntuu samettisen pehmeältä ja viinin rakenne vaikuttaa todella upealta. Mausta löytyy vadelmaa, kirsikkaa ja pippurista mausteisuutta. Sopiva hapokkuus ja pieni määrä erittäin pehmeää tanniinisuutta ryhdittävät kokonaisuutta, säilyttäen kuitenkin maun muut komponentit etualalla. Valitettavasti 14 % alkoholia tunkeutuu jonkin verran läpi kokonaisuudessa ja peittää viinin herkkyyttä alleen. Pitkässä jälkimaussa asia tuntuu kypsän marjaisuuden lisäksi hieman häiritsevänä poltteena. Viinin lämpötilalla pelaaminen parantaa tilannetta, mutta liian viileänä viinistä taas häviää paljon muita hienoja ominaisuuksia.

Kaiken kaikkiaan hieno viini, joka ei kuitenkaan aivan yllä ns. kovan luokan Burgundereiden moniluotteisuuteen ja herkkyyteen. On pakko jäädä pohtimaan, kuinka paljon vuoden tai vaikka kahden lisäkellarointi parantaisi balanssia ja toisi lisää moniulotteisuutta? Asia täytyneekin ottaa tulevaisuudessa mahdollisimman empiirisen selvittelyn kohteeksi. Ruokapöydässä viini käyttäytyi esimerkillisesti herkkusienirisoton ja grillatun kanan rintafileen kaverina.

Pienistä balanssiongelmista johtuen annan viinille 4/5 staraa. (Kuvan © Alko)

 

 

 

Testissä Naia 2010 – Verdejo Ruedasta

Copatinton testipenkki karisteli pölyjänsä, kun paikalle saapui veikeän ulkoasun omaava espanjalainen valkoviini.  Copatinto tunnustautuu suureksi Verdejo- ja Albariño-viinien ystäväksi, mutta yleisesti ottaen espanjalaisia valkoviinejä ei ole totuttu pitämään häikäisevimpinä suorittajina suuren tai pienenkään yleisön silmissä. Onneksemme viimeisten vuosikymmenten aikana Espanjankin valkoviinisektorissa on tapahtunut selkeä muutos parempaan; Panostukset laatuun ja oikeisiin rypälelajikkeisiin alkavat tuottaa tulosta ja hiljalleen espanjalaisetkin valkkarit alkavat saamaan enemmän ja enemmän hurraa-huutoja maailmanlaajuisesti.

Yksi parhaista valkoviinialueista Espanjassa on 80-luvulla D.O.-luokituksensa saanut Rueda. Rueda sijaitsee näpsäkästi Ribera del Dueron ja Toron välimaastossa ja siellä viljellään nykyään eniten Verdejo-rypäleitä. Ilmastollisesti alue ei eroa merkittävästi naapureistansa. Verdejon lisäksi myös Sauvignon Blanc on vallannut peltoalaa ja kerännyt jonkin verran arvostustakin. Kaikki eivät kuitenkaan pidä alueen kuumaa ilmastoa ihan optimaalisena ympäristönä kyseiselle lajikkeelle ja kieltämättä maistellessa kohtaa reiluja tasoeroja eri tuottajien Sauvignon Blancien välillä. Alueen kiinnostavuus on soitellut herätyskelloja monien Ribera del Dueron, Riojan ja Toron alueella menestyneiden viinitalojen konttoreissa ja useat niistä ovatkin alkaneet pukkaamaan omaa Ruedan valkoviiniä markkinoille. Ensimmäisten joukossa alueen potentiaalia hyödyntämään kiirehtinyt Riojan viinitalo Marques de Riscal on yksi pääsyyllisistä Ruedan valkoviinien noususuhdanteeseen. Alueen noususta on olemassa myös taloudellista faktaa; taloudellisesti hankalana vuonna 2009 Rueda oli Espanjan viinialueista ainoa, jonka vientimäärät kasvoivat.

Jos pystyt tavaamaan viinipullon etiketistä sanan ”Rueda” tiedät sillä sekunnilla, että viini sisältää vähintään 50 % Verdejoa. Kun etiketissä lukee ”Rueda Verdejo”, Verdejoa on vähintään 85 %. Testipenkkiin kaapattu Naia Verdejo 2010 on ylpeästi 100 %:nen Verdejo. Bodegas Naian viinintekijät nimittäin luottavat pelkän Verdejon voimaan; Copatinto kumartaa. Tilan tarhoilta löytyy vielä Phylloxeran hyökkäyksestä selvinneitä köynnöksiä ja Naiakin on tehty vanhojen köynnösten rypäleistä; Copatinto kumartaa toistamiseen. Testipenkissä on kuitenkin tarkoitus myös maistaa viinejä, joten nyt itse asiaan, kulkematta lähtöruudun kautta.

Melko syvän keltavihreän viinin tuoksu kätkee sisäänsä greippiä, sitrusta ja kiwiä. Täyteläinen ja kuiva maku avautuu suussa erittäin intensiiviseksi ja siitä erottuu greipin ja sitruksen lisäksi reilua yrttisyyttä. Erityisesti keskipaletti on todella runsas. Reipas hapokkuus keventää ja raikastaa rakennetta ja tuo tuhtiin viiniin lisää eloa. Viini jättää erittäin pitkän sitruunaisen ja yrttisen jälkimaun.

Harvoin tulee vastaan viinejä, joiden takaetikettiin kirjattu tasting note vastaa lähes täydellisesti omia havaintoja. Nyt voin kuitenkin yhtyä vahvasti Naian etikettitekstiin. Testissä on selkeästi selvinnyt, että Naia Verdejo 2010 ei ole mikään kesäisen kevyt lipittelyviini. Naia on vakavasti otettava, laadukas ja persoonallinen ruokaviini, jonka runko on vahva ja aromikkuus kantaa pitkälle. Tämä viini on varmuudella yksi vahvarunkoisimmista ja aromikkaimmista Ruedan valkoviineistä, joita olen maistanut. Viini nautittiin paistetun lohen seurassa ja potentiaalia on kyllä selkeästi tuhdimmankin aterian kyytipojaksi. Naian hinnan ollessa euroopassa noin kympin luokkaa, voidaan vain jäädä suu auki hämmästelemään hinnan ja laadun suhdetta.

Masentavana loppuna on pakko jälleen hoilata samaa virttä, kuin aiemminkin. Valitettavasti monopolimme ei tarjoa perusvalikoimansa puitteissa mahdollisuutta tutustua Ruedan Verdejo-viineihin. Suuntaa siis katseet muualle!

Testissä AC/DC-punaviinit – Highway to Hell Cabernet Sauvignon 2008 ja Back in Black Shiraz 2011 á 14,95 €

Copatinto suuntasi eräänä toukokuisena lauantaina Keski-Suomen järvimaisemiin nauttimaan hyvästä seurasta sekä raikkaan viileästä kevätsäästä. Mukaan haalittiin vain välttämättömimpiä tarvikkeita, eli lähinnä punaviiniä ja lasit. Paikalle saapuneen, arvovaltaisen testiryhmän joukoista oli jo aiemmin kantautunut toivomuksia AC/DC-vinkkujen maistelusta, joten mukaan kaapattiin pari pulloa kyseistä lajia. Copatinton lisäksi viinejä oli ruotimassa huipputason asiantuntijoita lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden, teletekniikan ja huippu-urheilun aloilta.

Pulloista napattiin korkit pois alta aikayksikön ja pullot jätettiin pariksi tunniksi huoneilmaan sound checkaamaan itsensä. Viineissä ensihuomiot kiinnittyvät siihen, että kumpikin tulee rypälelajikkeensa kannalta suotuisalta alueelta Australiasta; Shiraz Barossasta ja Cabernet Sauvignon Coonawarrasta. Shiraz on suhteellisen tuore tapaus, vuodelta 2011, kun taas Cabernet Sauvignon on vuosikertaa 2008. Viinien alkoholipitoisuutta (13%) voi pitää alueen tyypillistä tasoa alhaisempana. Rantasaunan pehmeiden löylyjen jälkeen päästiin toteamaan rokkipunkkujen todellinen taso. Raati huuteli maistelun lomasta varsin mielenkiintoisia kommentteja viineistä. Back in Black Shirazin tuoksua luonnehdittiin mm. tyriseväksi ja joku ilmoitti löytävänsä Highway to Hell Cabernet Sauvignonista sitruunaisuuttakin. Raadin mielipiteet jakautuivat melko hajalleen toisten arvostaessa enemmän Cabernet Sauvignonia ja toisten taas Shirazia. Jokseenkin yksituumaisia oltiin kuitenkin siitä, että Shiraz oli paksumpaa ja pehmeämpää ja Cabernet Sauvignon raikkaampaa ja tiukempaa. Takkatulen lämmössä porukka intoutui tiukempaankin keskusteluun viineistä ja viinihölynpölyn seassa alkoi esiintyä jo lyijykyniä sekä muita tuiki tarpeellisia koulutarvikkeita. Alkoi olla oikea hetki viheltää saavutettu kakofonia päättymään viimeisten lasillisten avulla.

Copatinto analysoi vinkut jo ennen saunaa ja totesi molemmista löytyvän sekä rypäleelleen että alueelleen tyypillisiä ominaisuuksia.

Highway to Hell Cabernet Sauvignonin tuoksusta löytyy herukkaa, tummaa kirsikkaa ja savua. Herukka ja kirsikkaisuus seuraavat keskitäyteläiseen makuunkin, josta löytyy lisäksi jonkin verran pehmeää tanniinisuutta ja melko terhakkaa hapokkuutta. Kevyen pippurinen jälkimaku on kohtalaisen pitkä. Highway to Hell on näistä kahdesta se selkeästi tasapainoisempi ja tasokkaampi viini, mutta jää silti melko yksiulotteiseksi ja alkuperäänsä nähden hiukan kepeäksi. Plussaa eloisasta hapokkuudesta.

Back in Black Shirazin nuorekkaassa tuoksussa on mukana paljon sitä, mitä Barossan Shirazista voi olettaakin löytyvän; tummaa marjaa, eucalyptusta, minttua, savua, ja salmiakkia. Valitettavasti tuoksun antamia lupauksia ei pääse lunastamaan täysimääräisesti maussa. Paletilla täyteläisen viinin nuorekkaan karhea vaikutelma kyllä yrittää kovasti esittää Barossan Shirazia, mutta potku ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nuorekkuus korostuu entisestään ja maku painottuu lähinnä tummaan marjaisuuteen, muiden makujen jäädessä liian kauas taustalle. Tanniineissa on sentään mukavasti purevuutta ja kohtuullisen pitkään jälkimakuun tunkeutuu hiukan pippuriakin.  Plussaa rypälettä ja aluetta ilmentävästä tuoksusta.

AC/DC-punkut olivat erittäin matalalle asetettuihin odotusarvoihin nähden jopa yllättävänkin hyviä, mutta eivät kyllä yltäneet minkään tasoisiin thunderstruck-ilmiöihin. Tällaiset pullot ovat varmasti ihan hauskoja tapauksia illanistujaisissa, mutta kuten olettaa saattaa, kurittavat kukkaroa hieman liikaa viinillisiin ominaisuuksiinsa nähden.

Halpaa samppanjaa – Vollereaux Brut 20,30 €

Samppanjan myynti sai Suomessa uutta potkua, kun jokunen vuosi taaksepäin Alkon perusvalikoimaan pölähti ensimmäinen parin kympin samppis. Sittemmin on saapunut pari uuttakin tulokasta samaan hintaluokkaan ja halvat samppanjat näyttävät tulleen jäädäkseen myös rakkaaseen monopoliimme. Viimeisin uutuus edullisen samppanjan saralla on Carelia Wines:n maahantuoma Vollereaux Brut, joka irtoaa kolmen vartin pullossa kansainvälisestikin kiikaroituna edulliseen parin kympin hintaan. Copatinto päättikin kurvata paikallisen puulaakin kautta ja viskasi pääsiäispäivän ratoksi Vollereaux:n hankeen jäähylle.

Vollereaux on samannimisen suvun hallussa oleva, 20-luvulla perustettu samppanjatalo. Vollereaux Brut sisältää kristillisten tasajakoperiaatteiden mukaisesti kolmasosan kutakin Champagnessa yleisimmin käytettyä rypälelajiketta: Chardonnay, Pinot Noir, Pinot Meunier. Viiniä on kypsytetty pulloissa kolmen vuoden ajan, mikä on selkeästi 15:n kuukauden minimitasoa enemmän ja lienee tämän hintaisessa samppanjassa hieman harvinaisempaa.

Melko hillityssä tuoksussa on sitrusta ja tuoretta omenaa. Hetken lasissa hengitettyään alkaa tuoksu hiljalleen avautua ja siihen liittyy hieman paahteisuutta. Kuivassa maussa on hyvinkin tasapainoisesti raikasta sitrusta, hiukan paahdetta ja reippaasti rapsakkaa hapokkuutta. Kulautuksen jälkeen suuhun jää melko pitkä sitruunainen jälkimaku.

Samppanjan kohdalla on selvää, ettei ole enää kyse pelkästään laadukkaasta kuohujuomasta. Samppanja on maailmanlaajuisesti tunnettu luksustuote, jolla on paljolti myös mielikuvien ja statuksen luomaa hohtoa. Samppanja mielletään helposti hienoimpiin juhlahetkiin ja arvokkaisiin tilaisuuksiin. Pelkästään tieto siitä, että lasissa on nimenomaan samppanjaa, jonkin tusinaproseccon sijasta, nostaa tunnelmaa kummasti. Tätä mielikuvien sinfoniaa ja statusta pidetään jatkuvasti yllä suorastaan häikäisevillä markkinointibudjeteilla. Vaikka satojen eurojen pullohintaa on parhaan selittelijänkin vaikea perustella, on silti hyvä muistaa, ettei samppanjan korkea hinta aina perustu pelkkään maineeseen ja kunniaan. Viljelymaa ja rypäleet maksavat alueella paljon ja vähän päälle, tuotantoprosessi on kallis ja tarkasti säädelty, tuotantomäärät ovat rajattuja. Kun tähän pakettiin lisätään vielä annos markkinointikustannuksia, ei liene mikään maailmanluokan ihme, että useimmiten pullollinen samppanjaa maksaa vähintään sen pari kymppiä. Jokainen vähänkin enemmän erilaisia kuohuviinejä vertaillut voinee kuitenkin yhtyä allekirjoittaneeseen siinä, että samppanja on ainutlaatuinen kuohuviini ja samaan laatuun sekä tasoon on muualla erittäin vaikeaa yltää.

Kun aikoo törsätä juhlapöydän kuohuvaan sen pari kymppiä, lienee maku- ja asennekysymys, mitä haluaa saada vastineeksi. Samalla hinnalla saa varmasti huipputasoisen ja persoonallisen kuohuviinin, joka saattaa kuitenkin olla vieraidesi tai seuralaisesi kannalta hyvinkin pitkälti ”nevöhööd”-osastoa. Jos haluaa pysyä visusti erossa samppanjamaisesta luksuksesta, kannattaa valita em. vaihtoehto. Toisaalta sitten samalla rahalla saa karvalakkimallin ehtaa samppanjaa. Valinta on sinun, mutta Vollereaux Brut tarjoilee kyllä hintaansa nähden ihan tasapainoisen vaihtoehdon.

Testissä trendialueen punaviini – Pittacum Barrica 2007 D.O. Bierzo

Copatinton testipenkki alkoi jälleen täristä viitearvojen rajamailla, kun Pittacum Barrica 2007 otettiin lähempään tarkasteluun. Pienikokoinen D.O. Bierzo on viime vuosina noussut yhdeksi trendikkäimmistä viinialueista Espanjassa ja erityisesti alueen punaviinejä on hypetetty isolla lapasella ympäri maailmaa. Aikoinaan Prioratoakin kultaiseen kukoistukseen nostamassa ollut Palacios´n porukka on jälleen vedellyt oikean värisistä naruista, kun Bierzon viinimainetta on kammettu uuteen uskoon.

Castilla y Leonin alueen rajamailla sijaitseva Bierzo on ilmastollisesti ikään kuin siirtymäaluetta Galician, Asturian ja Castilla y Leonin välillä. Bierzossa vältytään esim. Rias Baixasin kosteudelta ja lämpötilavaihtelut ovat taas miedompia, kuin keskimäärin Castilla y Leonin alueella. Viinikirvan aiheuttamien tuhojen jälkeen Bierzossa oli istutettu tarhoja uudelleen lähinnä laaksojen hedelmällisimmille alueille, satomäärät olivat suuria ja viinit mitäänsanomattomia. Satomäärien kontrollointi ja viljelyn siirtäminen karumman maaperän alueille on muuttanut alueen viinien luonteen ja laadun totaalisesti. Nykyään Bierzo tunnetaan pääasiassa Mencia-lajikkeesta tehdyistä, konsentroituneista ja persoonallisista punaviineistä. Pittacumin tilan starttilaukaus ammuttiin 90-luvun lopulla Arganzassa, 130 km Leónista länteen. Omien viiden hehtaarin lisäksi Pittacum käyttää tarkasti monitoroimiensa sopimustarhojen rypäleitä. Pittacum Barrica on puristettu ainoastaan vanhojen köynnösten (50-80 vuotta) valikoiduista rypäleistä. Viiniä on tammikypsytetty 8 kk enemmän ja vähemmän paahdetuissa amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tynnyreissä.

Hyvin tumman punainen väri vaihtuu reunoiltaan violetiksi. Eläväisessä ja mielenkiintoisessa tuoksussa on tummaa kirsikkaa, luumua, herukkaa, yrttejä ja mineraalisuutta. Taustalla piileskelee myös hentoisesti tammen aromeja. Täyteläinen maku täyttää suun moniulotteisella ja tuoksun aromeja seuraavalla makumaailmalla. Viiniä ryhdittävät poikkeuksellisen tyylikäs hapokkuus sekä pehmeät ja hienostuneet tanniinit. Erittäin pitkä ja mausteinen jälkimaku päättyy pippuriseen twistiin.

Pittacum Barrica 2007 on todella upea, moniulotteinen ja tyylikkään tasapainoinen viini. Ei liene mikään ihme, että se on nakuttanut maailmalla tasaisesti yli 90-pisteen arvioita ja pokannut useita palkintoja ja kunniamainintoja. Lukijan kiusaksi tämäkään testiviini ei norkoile A-valinnan hyllyllä. Helpotusta voi kuitenkin hapuilla suuntaamalla vakaat askeleensa esim. Bar Latvaan, missä Pittacum on spotattu viinilistalta. Monopolimme tarjoaa ystävällisesti mahdollisuuden tutustua pariin muuhun Bierzon punaviiniin, joten kaappaa handelista kainaloon joko puhkikehuttu Petalos tai Cuatro Pasos, tai sitten molemmat.